Eilen olin kyllä iiiihan tassujen alla ;)
 
Ticon näyttelykoulutus
 
Kello soi puoli kasi. Sitten vaan ylös ulos ja lenkille. Ensin pieni yhteislenkki, jotta Tico saa pois suurimmat paineet. Sitten Sonyn kanssa kiertämään se meidän perusympyrä, johon menee noin 45 min. Lukuun ottamatta yhtä kohtaa se oli vain pelkkää kävelyä. Siinä yhdessä kohdassa Sony alkoi oma-aloitteisesti kattella mua kun mentiin semmoisen pihan ohi, jossa on bullmastiffi tms. iso koira. Innostuin Sonyn kattelusta sen verran, että vähän otin istumista ja maahanmenoa. Hyvin asento vaihtui aina. Olin jo yöllä pakannut repun niin pitkälle valmiiksi kuin vain sen voi ja vienyt sen kuistille oottelemaan. Näin pystyin välttämään, että Sony näkee reppua. Reppuhan on aina ennen merkannu sille sitä, että pääsee mukaan. Tällä kertaa ei. Sonylle oli aina kelvannut pieni määrä nappuloita kun olin jättänyt sen yksin ollessani Ticon kanssa ulkona. Siispä aattelin ripotella Sonyn ruuan lattialle. Ei koskenutkaan niihin. Sony jäi tippa linssissä yksin :(
 
Matka Turun keskustan liepeille alkoi ysin aikaan. Olin yllättynyt kun huomasin, että oltiin jo 45 minuutissa bussipysäkin kohdalla! Ennen siihen on mennyt tunti. Tällä kertaa me ei aiottu mennä bussilla. Vaan ihan tassutellen ja kävellen. Toinen ylläri tuli kun huomasin, että Turun keskustassa oltiin jo kun oltiin kävelty 1 h ja 37 min! Siis häh? Puolessatoista tunnissa? Miten se on mahdollista kun sama aika menee kun kävelee Prismaan ja Turun keskusta on kauempana. Kai sitä sitten on vaan hitaampaa kävellä kahden koiran kanssa kuin yhden. Emmä tiiä. Koulutuspaikalla oltiin klo 11. Koulutus alkoi klo 12, että siinä oli hyvää aikaa rouskutella omena ja antaa Ticolle vettä. Ei se paljoa juonut. Sää oli tosi kiva: paistoi aurinko ja pakkasta vain muutama aste. Sitten vaan olla möllötettiin siinä auringossa. Tico nyt sahaili ympäriinsä ja välillä kuikuili lumikinoksen päältä parempia näkymiä. Olin laittanut vesipullon pystyyn hankeen. Ilmeisesti se häiritsi Ticoa kun kerran ohi mennessään leikkisästi huitaisi tassullaan pullon kumoon. Se oli jotenkin hassua, kun sen kaatamisen jälkeen se pullo ei kiinnostanut. Ihan kuin se päämäärä olisikin ollut vain sen pullon kaataminen. Höpsö. Siinä ollessamme hoksasin, että enpä ole aikoihin Ticon kanssa harjoitellut kehämeininkiä. Kaikkea muuta kyllä. Siispä pystyyn pieni treeni. Alussa sai herraa hieman muistutella miten ravataan. Ja liikkumisen päätteeksi istui. Osasinkin odottaa sitä. Seisominenkin alkoi sujua muutaman toiston jälkeen. Siinä oli vähän muhkurainen treenialusta, joten ei harjoiteltu enempää. Kellon lähetessä koulutuksen alkua siirryttiin lähemmäs koulutuspaikkaa. Tico kiinnitti huomiota muihin koiriin, mutta ei sanonut mitään. Vähän siihen oli vaikeeta saada kontaktia kun se vaan veti koiria kohti. Aattelin, että mitä tästäkin tulee jos herra on vain muiden koirien perään. Ja hah, kuten olinkin osannut odottaa, niin se näyttelyssä näkemäni mies tuli kuittailemaan mulle isliskehästä. Kysyi, että joko olin toipunut tammikuun järkytyksestä. Sanoin siihen, että se kyllä oli yllätys! “Kaikkihan ne siellä haukkuivat”, sanoi mies. Mä sitten korjasin, että ei se nyt ihan niin ollut ja lisäsin, että en voi kuin ihmetellä sitä tuomaria kun valitsi narttujen parhaaksi ainoa rähjäävän nartun! Toisaalta, mikä mä oon mitään sanomaan tässä asiassa...
 
Ilokseni huomasin, että Ticolta alkoi löytyä korvia hallin puolella. Ensin kaikki kierrettiin ympäri pari kertaa ja sitten jaettiin koirat isoihin ja pieniin. Ympäri kiertämisessä ei ollut ongelmia :) Välillä mentiin ympäri ja välillä seistiin. Seisomista oli tällä kertaa paljon. Tico kiersi ja seisoi hyvin :) Ja oli ihanaa nähdä kun pienen häntä heilui koko ajan. Kouluttajatkin sen huomasivat. Kerran oli niin, että koira piti laittaa toisinpäin seisomaan neljässä sekunnissa. Se oli pieni kisa, jonka Tico voitti! :) Mahtavaa!!! Kisa uusittiin muutaman kerran ja se joka voitti, meni sivuun. Sitten kun oli jäljellä vain kolme koiraa, niin kouluttajat totesivat, että on niin tasaväkinen joukko, ettei oikein osaa sanoa kuka on paras. Hieno ele. Vaikka kyse oli vain pienestä leikkimielisestä kisasta, niin kyllä mieltä lämmitti Ticon voitto. Varsinkin kun muistelee sen kehäkäytöstä... Se mies kävi välillä meille sanomassa, että hyvinhän meillä on mennyt ja koirakin oli ollut hiljaa. Kun toinen kouluttaja tutki Ticoa, niin se kysyi, että oltiinko jo oltu näyttelyssä. Sanoin, että kyllä sillä on jo kaksi sertiä, mutta mä lopetin näyttelyissä käynnin sen kanssa kun se alkoi haukkua kehässä. Tutkimisessa Tico istuutui. Harmitti, että tuo oli ainoa tutkiminen. Sitä olisi tarvittu lisää. Tico suorastaan loisti koulutuksessa! Se seisoi hyvin ja jaksoi myös seistä pitkään. Ja ravasi nätisti. Muutaman kerran se haukahti, mutta ei paha mun mielestä. Lopetti heti kun kielsin. Kerran vain meidän piti mennä keskelle esittämään miten koira saadaan nopeasti näyttelyasentoon. Ja Tico oli loistava! Kouluttaja kehui Ticoa ja meidän yhteistyötä ja sanoi, että kyllä tuo koira saa vielä sen kolmannenkin sertin. Sanoin siihen, että jos näin käyttäytyy, niin ei se ainakaan ole kiinni käytöksestä. Yhdessä vaiheessa kouluttaja kysyi oliko mulla jotain kädessä. Hanhenmaksaa? Paljastin salaisen aseeni: tonnikalapalat. Siihen vieressä ollut sakemannin omistaja nauraen sanoi, että ilmankos mun koira haluaakin koko ajan sinne. Kerran mentiin edestakaisin tollerin kanssa. Koirien piti olla vierekkäin. Menomatka oli hieman tahmea kun Ticoa kiinnosti se toinen koira. Tulomatka meni hyvin. Tico oli kyllä koulutuksessa nimensä mukainen Stjarni (tähti)! Äijä mokoma yllätti mut positiivisesti. Suoritus ei ollut ihan täydellinen, mutta rotu ja aiempi kehäkäytös huomioiden herra saa kyllä täyden kympin käytöksestään :) Mua on hieman harmittanut, etten ilmoittanut Ticoa Turkuun. Olishan Ticokin näköjään voinut käydä haukkumassa sen EH:n itelleen ;) Ja nyt harmittaa vielä enemmän kun jos se kehäkäytös olisikin ollut näin upeeta, niin olisihan se hiljainen EH ollut vielä parempi vaihtoehto. Mutta mennyt on mennyttä. Alunperin mun piti lähteä pois koulutuksesta jo puolen tunnin jälkeen. Mutta kun oli niin kivaa, niin siirsin lähtöä vartilla. Tosin vain mielessäni. Enhän mä päässyt sieltä lähtemään kuin vasta seittemää minuuttia ennen koulutuksen ilmoitettua loppumista. En voi kuin ihmetellä, että miten se Tico jaksoi heiluttaa häntää koko ajan! Ihanaa oli kyllä kattella niin iloista koiruutta :)
 
Päätin kävellä takaisin kun siten tietäisin varmasti kauanko kestää ja mitä jos jostain syystä ei koiraa huolittaisikaan bussiin? Nyt ei ollut varaa jäädä ilman bussikyytiä. Kotiin paahdoin minkä jaloistani pääsin. Toivoin, että saisin edes hieman nipistettyä lisäaikaa, mutta en saanut. Kotona oltiin tasan kahden tunnin (klo 15) kuluttua lähdöstä. Sony oli hiljaa kun tultiin. Lattialla oli edelleenkin nappulat. Mitään ei ollut tuhottu. Käväisin pikaisesti vessassa, söin karjalanpiirakan maitohörpyn kera ja sitten Sonyn kanssa menoksi.
 
Sonyn ohituskurssi
 
Synttärit, mikä ihana tekosyy ;) Ilman synttäreitä en kai olisi päässyt tälle kurssille. Sattuu olemaan synttärit tässä lähiaikoina ja isä on “kauhuissaan” kuunnellut mun juttuja lumitöistä. Sairaseläkkeellä oleva isä päätti lähettää pienistä varoistaan mulle rahaa lumikolaan. Vaan mitä tein mä? Otin yhteyttä kurssin järjestäjään ja kyselin kurssipaikkaa. Päästiin kurssille! No, kun isä sanoi, että se on lumikolaan tai johonkin muuhun... Eli liikkumavaraa oli ;) Ja Sonylle tiedoksi, että jos vielä tulee paljon lunta, niin tämän kurssin rahat on revitty kirjaimellisesti mun selkänahasta ;) Kävin katsastamassa kurssipaikan sijainnin edellisenä päivänä poikien kanssa. Siitä tulikin liki kolmen tunnin lenkki kun innostuin kiertelemään. Ajanmittaus näytti, että matka kestäisi tunnin. Toivoin, että olisin saanut nipistettyä edes hieman ajasta. Mä paahdoin minkä ehdin ja Sony jumitti pissoissa minkä ehti. Tai sitten alkoi repiä lumikikkareita kannettaviksi. Äijä löysi jostain heinäkasan ja tietty sitäkin piti kantaa. Sen jälkeen herra aivasteli. Taisi kuiva heinä ärsyttää nenukkaa. Neljää minuuttia vaille neljä oltiin kurssipaikalla. Vaihdoin fleksin tavalliseksi hihnaksi. Muut jo olivatkin pihalla. Mentiin sisälle. Kurssilla oli Sonyn lisäksi viisi koiraa. Yhdellä omistajalla oli kaksi. Ensin jokainen sai kertoa mikä oli ongelmana. Sitten kouluttaja kävi läpi tavallisimpia syitä ohitusongelmiin ja muuta perusjuttua koirista. Annoin Sonylle vettä siinä kuunnellessamme. Sony puhisi hieman, mutta sain sen pidettyä aika hiljaisena.
 
Ulkona alettiin kiertää neliötä, jotta kouluttaja vähän näkisi mikä on ongelmana. Sonylla oli juttutuokio yhden koiran kanssa. Se toinen koira jutteli myös. Yritin vaientaa Sonyn. Kouluttaja tuli neuvomaan. En saisi pysähtyä ja namit pois kun Sony ei niistä välitä. Se on niin stressaantunut, ettei se siksi syö. Noh, tein kuten oli neuvottu. Kun taas tuli vastaan se koira, jonka kanssa Sony oli jutellut, niin mä lisäsin vauhtia, kielsin ja “vedin” Sonyn mukana. Äänen käyttö loppui lyhyeen. Tietämättäni olin antanut Sonylle sitä mitä se halusi: tuijottelun jälkeen haukkumista toiselle. Se, että olin pysähtynyt rauhoittelemaan tilannetta Sonyn alkaessa rähjätä, niin se oli Sonylle palkinto. Se oli saanut pysähtyä haukkumaan toiselle. Joskus kyllä tuntuu kimurantilta ajatella kuten koira... Ja kun me kierreltiin pihalla näiden uusien ohjeiden kera, niin meni aika hyvin. Jos jotain sanomista tuli, niin lisää vauhtia kiellon kera ja ääni jäi lyhyeksi. Välillä Sony jopa katteli mua! Kehuin poikaa hyvästä käytöksestä. Mua alkoi askarruttaa se, että kun koira tulee vastaan, niin miten sitten? Eihän se auta kun mä “vedän” Sonya. Sehän voi siinä samalla tuijottaa sitä toista koiraa. Sain aika yllättävän ja mielenkiintoisen ohjeen: palkkaa koira AINA kun se huomaa jotain? Siis häh? “Oli se sitten ihminen, katolta putoava lumi, toinen koira. Ihan mikä vaan, niin namia kehiin”, opasti kouluttaja. Tuntui ihan hölmöltä aatella, että palkkaisin Sonya sen HUOMATTUA toisen koiran. Kun tarkoitus on ollut tehdä niistä huomaamattomia. Ööh??? Mutta kun asiaa alettiin selittää tarkemmin, niin ymmärsin mitä sillä haettiin. Kun palkkaa koiran kaikesta mitä se huomaa, niin ajan myötä se alkaa itsenäisesti pyytämään namia huomattuaan jotain ja silloinhan koira katselee namin toivossa ihmistä. Kysyin onko sillä väliä jos koira ilmoittaa äänekkäästi huomaamisen. Sony kun on kova lintubongari ja kertoo kyllä mitä huomaa. Enkös silloin palkkaa sitä siitä, että se haukkuu? Kouluttaja tuumasi, että onhan se vähän niinkin, mutta käski silti palkata. Täytyy kyllä myöntää, että oon vähän skeptinen tämän idean suhteen. Toimiessaan niin kuin on ajateltukin se olisi kyllä loistava, mutta epäilyttää kun Sony nyt huomaa ulkona vaikka mitä. Onko sitten järkevää palkata sellaista koiraa? Aaaaargh!!! Noh, kai tätäkin on kokeiltava... Siis kun Sony huomaa jotain, niin sanon “nami” ja annan namin. Sanan tilalla voi käyttää myös naksutinta, mutta taidan ainakin aluksi käyttää sanaa. Se on kahden koiran kanssa helpompaa. Muutenkin välillä tuntuu, että on kädet vähissä. Mutta, että tämmöstä evästystä tältä 1,5 h:n kurssilta. Katotaan mihin se johtaa... Sitten oli vielä edessä tunnin kotimatka. Oijoijoi, kun oli suuuuuuuuuuri houkutus mennä matkan varrella olevalle Heselle, mutta en mennyt kun se olisi vain vienyt aikaa ja sitä ei ollut liikaa. Piti vielä ehtiä vähän nukkumaankin.
 
Kotona oltiin pikkuisen jälkeen puoli seiskan. Oli kyllä ihanaa päästä SYÖMÄÄN!!!! Tein eväät ja menin nukkumaan. En tuntenut oloani mitenkään erityisen väsyneeksi ja mietitytti saanko lainkaan unta. En muista, että olisin kamalasti kieriskellyt, eli olin saanut unta kun kello soi puol ysi. Enkä ollut mitenkään järjettömän väsynyt. Olin sen verran sika, etten mennyt enää lenkille poikien kanssa. En ehtinyt ja johan niillä oli ollut aktiviteettia yhdelle päivälle. Tico olisi kyllä saattanut haluta nostaa koipeaan. Tämä sama on edessä ensi sunnuntainakin, joten täytyy laittaa pojat aitaukseen siksi aikaa kun syön yms. Tico oli syönyt lattialta ne nappulat, jotka olin aamulla levittänyt Sonylle. Töissä ei ollut erityisen rankkaa olla. Kumma kyllä. Aamullakaan ei ollut mikään “raato-olo”, mutta en mennyt kuin tarvelenkin ja aamupalan jälkeen nukkumaan. En ole jalkoja ehtinyt mitenkään venytellä, mutta niissä ei tunnu yhtään, että olisin eilen kävellyt kuusi tuntia ja risat (koulutusjutut). Oli kyllä tosi kivaa kun molemmat saivat aktiviteettia :)