Tultiin juuri lenkiltä ja mahalaukku pomppii niin, että on kohta kai solmussa. Joten jos veriset jutut tekee pahaa, ei kannata lukea tätä juttua lainkaan. Jooh, eilen oltiin koirakoulussa blondin kanssa ja ei mennyt kovin hyvin. Sony teki sitä, että pysähtyi ja haukkui. Kouluttaja kysyi, että ollaanko oltu näyttelyissä ja miten siellä sitten on mennyt. Kerroin kouluttajalle Seinäjoen kummallisesta reissusta. Se on oikein hyvä esimerkki siitä, miten kummallisia asioita voi tapahtua... Kertomuksen jälkeen kouluttaja totesi, että eipä taidakaan sanoa mitään haukkumisesta. Hän myös huusi toiselle kouluttajalle, että “tässä on ryppi ykkönen ja bis nelonen!” Ollaan jo vähän niinku “tuttuja”, joten ei se mua haitannut, että se kouluttaja silleen kailotti. Sanoinkin kouluttajille, että ei me oltu siellä kehäjuttuja varten. Kouluttajat tykkäsivät Sonysta ja Sony oli mielin kielin. Kun ihan lopussa yksi tuli taas tutkimaan Sonya, niin mies totesi Sonylle että “sä oot kyllä ihana”, ja rapsutti takajaloilleen noussutta Sonya. Mä siihen “joo, kun vaan olisi hiljaa”. Näin tämä haukkumaakari oli kietonut tassunsa ympärille kaksi miestä...
 
Bussilla liikuttiin ja alussa Sony puhisi kun joku painoi stoppia. Muuten kyllä meni ihan hyvin matkat. Yksi poisjäävä nainen sanoi mulle ohimennen, että mulla on kaunis koira. Hämmentyneenä yllättävästä kommentista kiitin.
 
Kotona oltiin vasta kolmen aikaan, vaikka koulutusaika on klo 12-13. Bussipysäkille on tunnin kävelymatka kun ei tuosta läheltä menevästä bussista ota oikein selvää. Liikkuu tosi harvoin ja vaihtaa numeroakin kesken kaiken. Eipä siinä sitten ehdikään tehdä muuta sinä päivänä kuin käydä koirakoulussa ja nukkua.
 
Kun oltiin kävelemässä kotiin satuin kerran vilkaisemaan Sonyn jälkiä. Oltiin saatu pikkuisen ensilunta, joten jäljet näkyivät hyvin lumessa. Yksi jälki näytti veriseltä. Seurailin hetken Sonyn jälkiä varmistaakseni, että näinkö oikein. Ja kun tiesin mistä tassusta oli kyse, kurkkasin tassunpohjaan. Näky teki pahaa: heikotti ja oksetti. Hyvä, etten siihen pökrännyt. Nää tämmöset ei oo mun juttuja lainkaan. Oikeassa takatassussa oikealta päin toinen pikku antura oli halki! Siis näin verta vuotavan kanjonin... Sonya se ei näyttänyt haittaavan lainkaan. Käveli niinku ei mitään. Mietin, että turruttaako kylmä lumi kivun? Lisäksi ihmettelin, että MISSÄ vaiheessa se tassu on auennut!? Missään vaiheessa Sony ei ollut sanonut “ai!”
 
Tulossa oli näyttely ensi sunnuntaina ja mietin, että kannattaako tuota nyt sitten pestä jos sinne ei mennäkään. Pesua Sony tarvitsi joka tapauksessa, sillä sulaneesta lumesta maa oli märkä. Siis, sama se oli sitten pestä vähän paremmin.
 
Nyt ollaan lenkkeilty lyhyitä lenkkejä pussi tassussa. Sony ei tykkää pussista kun laiton jälkeen se potkii ja venyttelee pussitassuaan. On aika hauskan näköisiä akrobaattiliikkeitä. Show:ta kestää vain hetken. Ulkona pussi ei enää vaivaa lainkaan. Lääkäristä neuvottiin suojaamaan tassu ulkoillessa ja putsaamaan sitä. Ei kuulemma vielä ollut tarvetta käynnille. Käskettiin seurata tilannetta ja ottamaan yhteyttä jos pahenee. Seuraamaan joo... kun tekee niin pahaa jo putsata sitä kanjonia. Tassu kuivuu sisällä, mutta pikku lenkin aikana alkaa vuotamaan. On tosi ällöä ottaa pois tassusta verinen pussi!
 
Kumma kyllä Sonya ei näytä haittaavan mitenkään se, että antura on halki!?!? Jos mulla olisi moinen kanjoni jalkapohjassa, niin en kyllä paljon sille astuisi. En tajua moista machoilua ; )
 
Tämä kyllä sattui harmilliseen aikaan. Tosin, koska se aika olisi parempi? Näyttely taitaa jäädä väliin. Eniten siinä harmittaa se kun oli vähän ollut puhetta yhden islistyttösen omistajan kanssa treffaamisesta. Liekö tämä sitten ollut ainoa tilaisuus tavata livenä? Se kun asuu sen verran kaukana, että tuskin tulee näyttelyyn tännepäin. Ja mä taas en aio enää mennä kovin kaukaisiin kehiin Suomessa (ulkomaista ei tiedä...). Mulla oli periaatteena, että max parin tunnin päässä olis näyttely, mutta siitä on nyt tullut lipsuttua... Aattelin vielä hommata Sonylle sen viimeisen sertin tämän vuoden puolella, niin voi sitten ensi vuonna keskittyä täysin Ticoon. Serti tuli jo ekasta avoimen näyttelystä, mutta mistäpä sitä olisin voinut tietää? Puhumattakaan siitä kaikesta muusta, jota tapahtui sinä viikonloppuna...
 
Ja tämä harmittaa siksikin kun nyt on muutama milli lunta maassa eikä pojat pääse aitaukseen nauttimaan lumesta – enkä mä kuvaamaan pikkuisen lumisempia kuvia ; )
 
Lenkillä hain postin ja taas oli Texterrieri muistanut mua. Mietin, että mistä näyttelystä mahtoi olla tällä kertaa kyse? Kyseessä oli Seinäjoen kummallinen näyttely. Nyt tulikin onnittelu ja kuvat nopeammin kuin viimeksi. Tällä kertaa sain useamman kuvan. Ovat kalliita, mutta ehkä tällä kertaa pidän ne, sillä ne kuvat ovat RYP- ja BIS-kehästä. Oli ne kuitenkin sellaiset kokemukset, että jopa tämmönen kameraa välttelevä hyväksyy sen, että näkyy kuvissa näkyy kuvissa koiransa lisäksi. Ja Sony pieni poseeraa kyllä niin upeasti niissä!