Maanantaina koko päivän radiossa toitotettiin, että illalla näkyy tähdenlentoja. Töistä lähtiessäni oli pilvetön taivas, jota yritin tiirailla pyörää polkiessani. Ei liene maailman fiksuin teko, mutta tuohon aikaan liikenne on niin hiljaista, että uskalsin olla noin tyhmä ;) Harvoin törmään keneenkään kotiutuessani töistä. Oikeastaan ainoat, joita oon kotimatkallani nähnyt, ovat olleet mopoja. Ne tuntuvat ajavan kuin omistaisivat tiet. Kerrankin vastaan tuli kaksi sellaista, joilta mopo pitäisi ottaa pois heti. Ne ajoivat pyörätiellä kovaa vauhtia mua vastaan. Mä menin niin reunaan kuin vaan mahdollista, mutta ne idiootit vaan ajoivat mua vastaan. Vähän ennen törmäysvaaraa ne kurvasivat autotielle ja nauraa räkättivät. Mahtoi olla kivaa pelotella...
 
En muista, että bongasinko tähdenlentoja kotimatkalla. Ajaessani pimeää kotitietä olin havaitsevinani välähdyksen. Välähdys oli niin lyhyt, että en ollut varma oliko edes tapahtunut mitään. Astetta isompi tähdenlentokin se saattoi olla, tuumin myös. Ei mennyt kauaa kun taas olin havaitsevinani välähdyksen. Olin ihmeissäni, mutta en alkanut tiirailla taivaalle sillä kotitiellä kannattaa pitää silmät tiessä, etenkin pimeällä.
 
Lenkillä poikien kanssa en todellakaan pitänyt silmiäni tiessä vaan ne tuijottivat taivasta. Bongailin tähdenlentoja ja lisäksi olin havaitsevinani välähdyksiä. Seitsemännen tähdenlennon jälkeen mun laskuri sekosi, sillä aloin selvittää, että mitä ne välähdykset olivat. Siispä silmät sinnepäin.
 
Taivas oli pilvetön, siis olosuhteet nähdä tähdenlentoja olivat aivan optimaaliset. Näköjään olosuhteet oivat optimaaliset toisenkin ilmiön syntyyn, sillä taas näin samanlaisia salamoita kuin olin nähnyt edellisenä iltana! Tällä kertaa välähdykset olivat lyhyempiä kuin su-ma yön. Lisäksi niitä näki kahdessa paikassa, toisin oli ollut edellisenä iltana. Siinäpä sitten oli silmille tiirattavaa: tähdenlentoja ja elosalamoita, kuten Johanna mua valisti, kiitos :) Taivaalla oli sähköä!
 
Tähdenlennon huomatessani tylsänä toivoin lottovoittoa. Ainoa vaan, että lottaaminen on nyt viime aikoina jäänyt... Eli ei ole pelkoa, että muuttuisin miljonääriksi yhdessä yössä. Mutta, voihan lottovoitto olla jotain muutakin kuin iiiiiisoooooo kasa euroja ;) Viimeksi kun tähdenlennon nähdessäni toivoin lottovoittoa, Sonysta tuli BIS4, joka sinänsä on omanlaisensa lottovoitto...
 
Sadekin luettaneen luonnonilmiöihin. Rally jäi väliin kaatosateen vuoksi. Vettä tuli niin paljon, että en viittinyt lähteä testaamaan miten kuivina / märkinä oltais reissusta selvitty. Se olikin vain rankka kuuro, mutta mistäpä tuota olisin voinut tietää. Sateen loputtua menin poikien kanssa pihalle ja taputtelin tolppia maahan. Kävin läpi kaikki maatolpat ja osa oli noussut huomattavasti ylös maasta. En tiedä, että oliko kyse tämän talven tapahtumasta vaiko useamman talven summasta. Moista en ollut osannut ajatella, mutta nyt tiedän tarkistaa tolpat talven jälkeen. Aina oppii uutta. Portin tolppaa ei ehkä olisi kannattanut taputella, sillä nyt portti on vähän hankalampi kuin ennen taputtelua.
 
Siivosin maahan pudonneet omenat kompostiin, etteivät koirat keksi alkaa mussuttamaan niitä. Luumuja ei tänä vuonna tullut yhtään. Se ei mua varsinaisesti harmita. Pikemminkin ihmetyttää, sillä aiemmin puu on suurin piirtein ollut sinisenään luumuista ja nyt ei yhtään. Ehkäpä yksi syy on se, että viime vuonna keräilin luumuja niin, että oksa vaan poikki ja kompostiin. Mulla ei oo käyttöä niin suurelle luumumäärälle mitä se puu tuottaa, tai on tähän asti tuottanut. En tykkää luumukiisselistä. Yksi ällöttävimpiä jouluruokia on luumu- rusinasoppa, örps! Raakana luumut ovat hyviä, mutta montaa niitä ei voi syödä ilman, että vessa kutsuu.
 
Yhtenäisempää vesisadetta saatiin keskiviikkona. Ei haitannut. Edellisenä päivänä olin taas täyttänyt Jomin altaan. Oletin, että kun vettä satoi niin paljon, niin vesi tulee yli altaan reunojen. Näin ei käynyt ja pikemmin näytti, että vesi vaan hiljaksiin vähenee altaasta. Okei, toisinaan mun laiskat pojat suurin piirtein ryömivät altaaseen ja tuolloin vettä pääsee karkuun litrakaupalla. Mutta jos puolillaan oleva allas vaan tyhjenee, vaikkei siellä käy koiria, ja vaikka sataa vettä, niin altaassa täytyy olla reikä (reikiä). Ei mikään iso, sillä kyllä vesi siinä pysyi sen verran, että Jomi sai kahlattua siellä ja tuntienkin jälkeen altaassa oli vettä. Ei kuitenkaan enää torstaina.
 
Eikä perjantaina, ja ehkei enää koskaan... Perjantaina kaupan jälkeen päätin siimuroida. Osassa pihaa oli jo kunnon viidakko. Ei se siltä näyttänyt vaan totuus valkeni mulle vasta kun ryhdyin hommiin. Se osa oli todella työläs. Yhtä kohtaa sai useampaan kertaan “hinkata”. Loppu pihasta menikin sitten todella kevyesti. Ja kävipä niin, että vetäisin siimurilla altaan kylkeen kunnon viillon. Sorry Jomiii!!! Möhnä sentäns... Viilto on niin iso, ettei sitä voi paikata. Yksi idea on, millä ehkä allasta saisi vielä käytettyä. Täytyy kattoa, että onko se vedenpitävä idea. Harmi, jos jo nyt Jomin allasbileet ovat ohi :(
 
Niih, oliko sitten järkeä siimuroida kun olin tilannut äipältä kyydin Bauhaussiin. Sattumoisin olin bongannut, että siellä myytiin sähköleikkureita. Hintakin vaikutti kohtuulliselta, joten yksi sellainen ostoslistalle. Kyseessä oli tarjoustuote, joten ei voinut olla varma, että leikkuria enää olisi kun meikä kauppaan pääsisi. Lehteen kun oli painettu tarjouksen voimassaoloajan lisäksi lisälause, joka ilmoitti “..tai niin kauan kuin tavaraa riittää.” Että mä inhoan tuota lausetta. Siitä tulee sellainen olo, että se ikään kuin antaa kauppiaille luvan tilata tavaraa “liian vähän”. Joo, tiedetään, ettei menekin ennustaminen ole helppoa, mutta multa ei heru sympatiapisteitä, vaikka oonkin ite aikoinani joutunut pelaamaan tarjoustuotteiden kanssa. Tavaraa pitää olla jos sitä pitää ihan lehdessä mainostaa piiiste.
 
Eli mulle saattoi olla tulossa sähköleikkuri, mutta silti siimuroin. Öh? Oikeesti se viidakko-osio oli niin kamala, että en olisi uskaltanut sinne tunkea lelulta näyttävää vempelettä. Loppu pihasta menikin kuin itsestään. Mutta, ei hätää kyllä vielä ruoho kasvaa!
 
Siimuroinnin aikana Jomin prkl karkasi pihasta kaksi kertaa. Mrrrh! >:( Ekan kerran jälkeen mulle tuli idea, että mistä pskiainen oli lähtenyt livohkaan. En malttanut jättää siimurointia kesken vaan päätin pitää Jomia silmällä. Jonkin aikaa se pysyikin näköpiirissä. Kun en enää sitä nähnyt eikä sitä kutsun jälkeen näkynyt, niin katse aidan toiselle puolelle. Siellähän se *piip* näkyi... Paikka, jossa sen näin vahvisti mun epäilyksiä pakopaikasta. Ilmeisesti pako oli ihan tuore kun tällä kertaa isoset eivät olleet tulleet mulle kertomaan, että mitä *piip* teki. Ekalla kerralla Jomi jäi kiinni kun siimuroidessani isoset yllättäen ilmestyivät mun luo häntäänsä heiluttaen (ei mitään tyhmiä kavereita). Mun silmään se näytti siltä, että isoset yrittivät kertoa mulle jotain. Kun en nähnyt Jomia, huusin sitä, mutta eipä ukkoa näkynyt. Löytyi aidan toiselta puolelta. Jos tässä nyt jotenkin positiivisesti yrittää ajatella, niin kummillakin kerroilla Jomi oli helppo löytää ja saada takaisin pihaan. Mutta ei kuitenkaan olisi tarvinnut...
 
Toisen kerran jälkeen laitoin Jomin liinaan. Siimuroinnin lopetettuani kävin tsekkaamassa oletuspakopaikan. Olin päästänyt Jomin irti. Kiipesin portaat ja koirat tietty perässä. Päästyään portaat ylös Jomi pinkaisi juoksuun ja suunnisti kohti sitä oletuspakopaikkaa. Sanoin “drat” ja ukko pysähtyi kuin seinään. Hyvä niin, vaikka mulla oli sellainen olo, että ei enää pahemmin olisi voinut keskikynttä heilutella. Jotenkin oli vaan niin törkeetä yrittää karkuun silmien alla. Ei pölö kai osannut ajatella ennen kuin toimi.
 
Kyseessä oli kohta, jonne aidan valmistumisen jälkeen tyhjensin kompostin. Talven jälkeen olin tsekannut sen ja paikkaillut isoilla risuilla eroosion aiheuttamaa kulumista. Ilmeisesti mun teko ei ollut riittävä. Nyt laitoin siihen yhden ylijääneen aidantolpan, päälle tiiliä ja risuja. Muutakin se tarttis, mutta en keksinyt, että mitä laittaisin. Kompostikin on puolivalmis vasta.. Nyt siitä ei mennä niin helposti, mutta pakoon pääsee jos haluaa nähdä vähän vaivaa. Onko Jomi pakko tehdä moista? Hemmetin hemmetti! >:(
 
Leikkuri saatiin baukkarista ja samalla reissulla hain pari ruokasäkkiä. Kun kerrankin oli autokyyti niin pitihän sitä hyödyntää. Edelleen se leikkuri on mun mielessä lelumainen, mutta niin olivat ne muutkin leikkurit siellä kaupassa. Ehkä nykyleikkurit ovat tommosia, en tie. Mutta aika näyttää millaisen lelun hommasin.
 
Salon miitin jäljiltä mulla oli kasa nakinpaloja, joita ei voinut pakastaa kun ne oli otettu pakkasesta. Osan syötin pojille sunnuntaina aamulenkillä kun innostuin treenimään sitä juttua. Sain huomata Jomin unohtaneen koko jutun. Vähän piti herraa muistutella ja taas se sujuu oikein hyvin.
 
Noin pari viikkoa sitten heräsin maanantaina kuuden aikaan siihen kun rattori hyrräsi lähipellolla. Se leikkasi heinää. Aika yllättävä aika leikata heinää. Ei se mua haitannut. Tuosta päivästä asti oon suunnitellut / haaveillut tekeväni pellolle ainakin kolme jälkeä, mutta en oo ehtinyt. Kun tiistaina jäi rally väliin, suunnittelin viljeleväni loput nakinpalat tuolle pellolle, mutta en ehtinyt. Pihatouhuissa aika hujahti niin nopeasti, että sen jälkeen saikin jo alkaa miettiä työjuttuja. Joten nakit syötin pojille sitä juttua treenien. Eiköhän se vielä joku päivä teillekin valkene, että mikä tämä juttu on. Siltä se ainakin nyt vahvasti näyttää, että voin saavuttaa tavoitteeni. Nyt kun Tico on saatu hoksaamaan juju, niin on enää pari vaihetta treenimättä... 
 
Tiistaina olin huomannut, että mun omppupuussa oli epätavallisen paljon hyvän näköisiä omppuja. Kun sitten perjantaina aioin kerätä ne talteen piirakkaa varten, niin eipä enää ollut kovin montaa hyvää omppua. Pirun linnut ja piikkipeput! Tiistaina näin kun ampparit (tai jotkut muut vastaavat) söi omppuja. Ehkei tuolloin olisi pitänyt kerätä pois puusta niitä puolisyötyjä omppuja. Nyt kun suurin osa ompuista oli taas sellaisia puolisyötyjä. Luonnonilmiö tämäkin...
 
Muutaman hassun ompun sain ja ne ei kyllä mihinkään piirakkaan riittäneet. Siispä tänä aamuna lähdettiin poikien kanssa käymään rismassa. Äipän mukaan oli luvattu kaatosadetta. Herätessäni kurkkasin ikkunasta ja näin kuivan maan. Taivas kyllä näytti vähän synkältä, mutta päätin ottaa riskin. Sateeseen varustauduin pukemalla teltan. Jalkaan laitoin uudet popot jos vaikka olisin saanut testata niiden vedenpitävyyttä.
 
Rismassa oli tyrkyllä eurolla heviä (jos joku ei tiedä, kaupassa hevi = hedelmät & vihannekset), mukaan lukien omppuja. Omppuja haettiin eikä kastuttu. Mutta ajoitus ei olisi voinut olla täsmällisempi. Vettä alkoi ripsuttaa kun oltiin kotioven takana. Oli kivaa kattoa ikkunasta vesisadetta ja miettiä miten nappiin meidän lenkki olikaan osunut! Eipä sillä ei mua olisi haitannut kastuminen. Btw, vettä sataa edellenkin.
 
Olin löytänyt piirakkaohjeen, johon ei tarvittu vatkainta. Aineet piti vain sekoitella keskenään. Jomi ei malttanut alkaa nukkumaan vaan seurasi kun tein piirakkaa. Oli niin huvittavan näköistä miten koiruus näytti ihan halkeavan odotuksesta kun kaivoin mittakupilla vehnäjauhoja tai kun leikkelin omenia tai kun ylipäätään käsittelin jotain, mitä voisi syödä. Tulipa ilmi, ettei Jomi tykkää kanelista. Annoin sen nuuskia kanelipurkkia. Jomi tökkäsi kuononsa siihen ja sen jälkeen on pieni kuono saanut ryppyjä jos oon näyttänyt sille kanelipurkkia. Sonylle kaneli on ihan yhdentekevä. Tico näytti jopa pitävän siitä.
 
Vielä pari ulkomaan juttua. Jos toisin olisi käynyt, en kirjoittaisi tätä puutaheinää nyt vaan olisin reissussa hakemassa Sonylle parin tuomarin arvostelut. Alkuvuodesta sain TKY:ltä postia, että suunnitteilla olisi yhteinen näyttelyreissu Tallinnaan. Ilmoittauduin halukkaaksi mukaan lähtijäksi. Halukkaita ei ollut tarpeeksi, joten reissu ei toteutunut ja näin ollen en voinut edes yrittää saada Sonylle sitä viimeistä ceetä. Yksin en reissuun uskalla lähteä, joten sen täytyy olla joku tämmönen kimppakyytisysteemi sitten, kun en nyt tunne ketään, jolla olisi tarvetta käydä rajan toisella puolen. Ymmärtääkseni kaikki, jotka nyt mieleen tulevat, niin niillä on jo tarvittavat rusetit kasassa.
 
Ja se toinen juttu... Islanti se vaan pyörii mielessä niin, että sydäntä riipaisee. Jopa uniinkin tuo kaipuu on tullut. Näin just jotain unta, että lähdin isäni ja äitini kanssa jonnekin ulkomaille. Ihan absurdi ajatus kaikin puolin, mutta unissa kaikki on mahdollista. En tiedä mikä kohde oli joku aurinkobiitsi kai. Hotelli ainakin oli ihan rannan tuntumassa. Petyin kun vesi oli saman väristä kuin litsin vesi. Ihmettelin isälleni, että eikös veden pitäisi olla sellaista kauniin sinistä. Anyway, koko ajan ajattelin, että tällä samalla summalla olisi voinut reissata Islantiin. Heti perään kerroin itelleni, että pitää yrittää olla avoin ja suhtautua reissuun uutena kokemuksena. Enhän ollut siinä maassa koskaan aiemmin käynyt, joten uusi kokemus kaikin puolin. Mutta, Islantia en vaan osannut unohtaa...