Torstaina toko jäi väliin – tokon takia, hih. Niin kuin jo otsikko paljastaa, että Jomi oli TKY:n vuoden 2015 aloitteleva toko-koira. Valitettavasti palkinnon pokkauspäivä oli torstai, joten toko-treenit jäivät väliin. En kehdannut jättää taas väliin palkinnon hakua. Viimeksi se jäi hakematta kun samana päivänä oli agin alkeiskurssi. Se oli joku näyttelykoira-juttu. Noh, mutta reilun vuoden viiveellä nekin palkinnot kotiutuivat meille ekassa toko-kokeessa : D
 
Torstaina sitten tuli piste sateettomille päiville. Tuulta vielä riitti ja se on aina <3 Tuuli teki säästä vähän kylmemmän tuntuista kuin se oikeasti oli, mutta ei se estänyt laittamasta peltipöksyjä. Pitihän sitä vähän pukeutua hienon tilaisuuden vuoksi ; )
 
Tilaisuus alkoi klo 19 Lausteella hiihtomajassa. Kartasta olin katellut paikkaa, mutta tarkka sijainti oli vähän hämärän peitossa – kuin myös reitin loppuosa. Lähdin sitten puolitoista tuntia aiemmin. Lausteen ihan ytimessä on huonosti pyöräteitä, joten aattelin ihan suosiolla kiertää. Vaihtoehtoja olisi ollut muutama. Niistä valitsin kiertämisen risman kautta. Sain sitten samalla palautettua muutan plon ja lunastettua yhden vanhemman kuitin.
 
Lähtiessäni satoi lunta, mutta myöhemmin se muuttui lähes vedeksi. Eikä mulla ollut mitään sadevermettä matkassa... Kastumisessa eniten olisi haitannut toppatakin kastuminen. Se toppis ei oo tehty sateita varten.
 
Rismalta pyöräilin rauhallisesti kohti Huhkolaa. Tunnelissa pidin hetken sadetta ja tutkailin karttapaloja. Tyhmää kun nykyään ei saa tulostettua kuuklen karttoja, joten napsin luurillani kuvia kartasta. Aikaa oli vielä noin puolisen tuntia, mutta lähdin silti pois tunnelista. Jatkoin eteenpäin pyörää työntäen. Huhkola on jokseenkin vierasta seutua, joten kävellen pystyi hyvin kyttäämään katujen nimiä. Ainakin teoriassa. Käytännössä menin kuitenkin ohi kohdan, josta olisi pitänyt kääntyä. Kuuklen kartta oli aika ylimalkainen...
 
Kello alkoi olla jo sen verran paljon, että myöhästyminen uhkasi. Piti hypätä satulaan ja polkea takaisin päin. Luurin karttojen avulla koitin selvittää, että miten kaukana olin kohdasta, josta olisi pitänyt kääntyä. Onneksi kartasta löytyi kadunnimi, jonka vieressä olin. Kartan mukaan olin aikas kaukana oikeasta kohdasta, mutta kas kummaa – katu, josta mun piti kääntyä olikin jo seuraava. Eikä kyllä kartan mukaan se katu ollut noin lähellä...
 
Kuten olin arvellutkin, tilaisuus pidettiin siellä, missä päin kerran käytiin tkamun & koirien kanssa kävelemässä. En tiedä olisinko ilman sitä osannut tuonne noinkaan “hyvin”. Aika meni silleen nappiin, että olin paikalla vain noin 5 minsaa ennen ilmoitettua alkua. Enpä olisi aikaisemmin halunnutkaan olla.
 
Ensin oli yhdistyksen kokous, jonka jälkeen kakku- & pullatarjoilu. Kai siinä jotain kahviakin oli tarjolla. En tiedä kun en juo kahvia. Nyt en jaksanut ottaa edes syötävää. Oli täysi olo. Ehkä olin tankannut liian hyvin ennen lähtöä. Ja kun herkut oli herkuteltu, oli aika palkita vuoden 2015 menestyneitä TKY:n jäseniä. Ekana palkintojen jakaja takelteli Jomin virallisen nimen. Ei se varmaan oo helppo lausua jos ei tiedä miten lausua. Olin jännännyt, että mille sijalle Jomi oli sijoittunut, sillä viestissä ei sanottu muuta kuin, että koirani on palkittavien joukossa. Ja otsikosta voidaan luntata mitä Jomi oli ; ) Tällä kertaa kunniakirjassa ja pokaalissa oli virallinen nimi oikein : )
 
Kun kaikki palkinnot oli jaettu, lähdin kohti kotia. Kunniakirjan laitoin reppuun, pokaalin muovipussiin ja pussin pyöränkoriin. Enpä olisi arvannut, että noin kuljetettuna poksu on kolmessa osassa kun pääsin kotiin. Ei se ollut hajonnut lopullisesti. Vähän piti vain yhdistellä ja ruuvailla. Ruuvi on kyllä himpun liian lyhyt, joten se aukeaa helposti. Olisin liimannut sen kiinni, jollei liima olisi ollut kovaa koppuraa.
 
Vaikkei mulla ollutkaan sadevermeitä, niin onneksi en ollut ihan uitettu koira kun perille pääsin. Kotiin pääsin kuivemmin kun ei satanut mitään. On pakko vielä sanoa, että tilaisuudessa oli myös joulupukki, jota ei enää oikein voi joulupukiksi sanoa, sillä partaa hänellä ei enää ole. En tunnistanut miestä ennen kuin hän puhui. Näytti niin oudolta.
 
Ruutua tosiaan tuli treenittyä joka päivä välillä ti-pe. Sony tuppaa ottamaan varaslähtöjä ja Jomi tekee alussa hypähdyksen lähtiessään kohti ruutua. Siispä voisin päätellä, että ukoilla on kivaa : ) Välillä oon ottanut “ruokkimisen” loppuun maahan menon ja hyvin molemmat on sen tehneet. Päivänä eräänä Jomin kanssa kokeilin, että menisikö se ruutuun ilman namia – ja meni! : ) Vieläpä monta kertaa peräkkäin. Ehkä oon liian hätäinen, mutta sen jälkeen tein niin, että aina alussa vaan ekalla kerralla vein ruutuun namin ja sen jälkeen lähettelin ilman. Jomi ei sekoittanut hommaa merkin kiertoon, mutta ehkä sitä auttaa ruudussa namialusta – vaikka tyhjä onkin.
 
Sisälläkin ollaan treenitty. Sonyn kanssa kapulan pitoa. Tässä oli vähän ongelmaa kun halusin sen selkeesti pitävän ihan pienen hetken kapulaa. Kun mulle ei kelvannut se, että suu aukee heti, niin kermis päätti olla ottamatta koko palikkaa suuhunsa. Mä en luovuttanut vaan odotin ja odotin, että koiruus ottaa sen suuhunsa. Nyt taas ottaa suuhunsa ja malttaa vähän pitääkin sitä : )
 
Ticon kanssa oon tehnyt niin, että oon syöttänyt sille nappuja sen maatessa maassa. Tästäkin on tupannut välillä pomppaamaan pystyyn, mutta pääasiassa on rötköttänyt sammakkona häntää heiluttaen. Siinä samalla oon tietysti kuunnellut sööriä ja huvitti, miten Ticon hännän heilutus meni yksiin musan kanssa. Otin siitä vähän videota. On tumma, vaikka, kyllä, oli joo, valot päällä. Lattiassa oleva metallilista on sellainen, jota Jomi usein nuolee / puree kun makoilee sen lähellä.
 
 
Jomin kanssa ollaan opiskeltu “hissiä”. Tullut siihen tulokseen, että on ihan hyödyllinen taito – vaikka ihan rallyssakin. Nyt tuota on kiva opetella kun ei sitä tartte mihinkään – ei siis ole mitään kiirettä sen suhteen miten nopeasti oppii tai miten paljon treenii. Sitten jos joskus sitä tarttee, niin on sitten valmiina – ehkä ; ) Tää mun treeniminen on sellaista vuoristorataa, että you never know ;D Mutta myönnettäköön, että on siitä tullut lisää treeni-intoa kun Jomi on joka kerta vähän edistynyt. Tekniikka alkaa olla jo aika hyvin hallussa, mutta malttia tarvitaan lisää. Toinen on niin innoissaan, ettei malta pysyä yhdessä asennossa kovin kauaa : D Sonylle tuota ei vissiin voi lonkkien takia opettaa...? Tico taas... jaa-a... mahtaakohan olla jo liian myöhäistä? Mielessäni näen miten Tico sättää ja säheltää kun tätä yritän sille opettaa ;D Mutta kai sitä voi edes yrittää...
 
Perjantai oli varsinainen koiranruokapäivä! To bongasin, että M&M:ssä oli tyrkyllä sapuska, jota nuo syövät. Mä olin jo kyllästynyt päivystämään Ticon ruokaa, ja vaikkei se ollut vielä tullut, päätin silti lähteä tarjouksen perään. Mutta pe aamun valjettua sain lähteä ihan kevein mielin. Nukkuessani luuriini oli tullut viesti, jossa ilmoitettiin, että mulle on tulossa lähetys. Lisäksi siinä pyydettiin valitsemaan ajankohta lähetykselle. Siis tosi hienoa, ettei vaan ilmestytä oven taakse vaan siihen voi varautua! : ) Onko tuo muka niin mahdotonta EJ-lähetysten kohdalla? Vaihtoehdot olivat: klo 13-15, klo 19-21, ma klo 9-11 tai sitten sovitaan uusi aika. Aikas reilut vaihtoehdot, ettenkö sanoisi. Valitsin ekan, sillä halusin asian pois päiväjärjestyksestä mahdollisimman pian. Siis välillä 13-15 sapuska tulisi, joten hyvin ehti käydä hakemassa M&M:n tarjouksen.
 
Lähdin liikenteeseen ysiltä kun en tiennyt miten liukasta oli. Lisäksi halusin käydä hakemassa sittarista muutaman hernekeittopurkin. Samassa rakennuksessa kun nuo liikkeet ovat. Enkä lähtenyt liikenteeseen yhtään liian aikaisin, sillä oli aika liukasta. Pystyin ajamaan koko matkan – vaan oliko se joka kohdassa fiksua – onkin jo toinen juttu... Esmes yhdessä kohtaa ei ollut hiekan- tai kivenmurua. Vain muhkurainen jää, jonka keskellä kulki kapea pyörien tekemä väylä.
 
M&M oli just avattu kun sinne menin. Tarjous sisälsi pari säkkiä, joten sellaiset kainaloon ja kassan kautta pyörälle. Selvää oli, etten voisi ajaa koko matkaa takaisin. Yksi säkki oli takana ja toinen sarvessa. Kun toisessa sarvessa ei ollut mitään, niin siinä oli sitten pieni epäsuhta. Siis ei todellakaan mitään polkemista jäällä! Paikka paikoin oli maa ihan paljas ja noissa kohdissa ajoin, mutta suurimman osan matkasta työnsin kuormattua pyörää. Ei se kevyttä ollut – etenkään alussa. Kädet huusivat hoosiannaa ja ihmettelin, että miten ikinä selviäisin kotiin asti jos jo heti alussa käsissä tuntui. Taas tuli huomattua, että miten fyysistä hommaa tuli aikoinaan tehtyä. Oon huomannut aiemminkin, että lihaksissa on tapahtunut kutistumista sitten töiden loppumisen – tosin yksi taitaa päinvastoin vaan kasvaa ; ) Noh, ainakin vielä menee vanhat vaatteet päälle.
 
Jossain vaiheessa yhtäkkiä huomasin, että ei enää tuntunut käsissä. Joko ne olivat niin turrat tai sitten ne olivat tottuneet. Ei se sitten ollutkaan niin tuskallinen kotimatka kuin olin luullut. Skanssista kävelee noin parissa tunnissa. Nyt kotiutumiseen meni puolitoista tuntia, että en paljon pystynyt ajamaan. Mutta oli se rääkki sen arvoista; sain halvalla ruokaa ja nyt ei tartte ajatella ruuan hakemista muutamaan kuukauteen, AH! : )
 
Tkamun kanssa oltiin vähän suunniteltu kävelyä Halisissa. Ruuan hakumatkalla totesin, että oli aikas liukasta. Halinen on suosittu kävelyalue, joten siellä varmasti on tampattu lumi kasaan ja vesikelin myötä teistä oli kaiketi tullut luistinradat. Mulla ei ole mitään icebugeja, tms., joten ilmoitin tkamulle, etten taida lähteä luistelemaan kahden veturin kanssa. On muuten ollut varsinainen “icebugi-talvi”, sillä jäätä on piisannut.
 
Ticon ruuan tulemiseen oli vielä reilu tunti, joten treenin vähän ruutua. Sen jälkeen oli sisätreenin vuoro. Olin just saanut Sonyn osuuden pakettiin kun ovikello soi. Jälleen kerran koirat olivat hiljaa! Tää on tosi yllättävää, sillä luulisi nyt ainakin isosten tietävän mikä ovikello on. Ja onhan ne joskus sitä haukkuneet. Nyt jo kolmas kerta tänä vuonna kun eivät sano mitään. Ja tällä kertaa 100%:n varmuudella kuulivat kellon. Tosi hienoa pojat : )
 
Otin pojat pois eteisestä ja jätin ne keittiöön. Vaikka kello oli hädin tuskin edes 12.30, niin silti siellä tuotiin mulle sapuskaa. Kuljettaja pahoitteli etuajassa oloaan, mutta ei se mua haitannut. Tällä kertaa oli vaan hyvä juttu. Kun lähetys oli hoideltu sisätiloihin, jatkoin treenimistä.
 
Mahtavaa, että sapuska oli vihdoinkin tullut! Mä jo olin alkanut miettiä, että pitikö lähteä hakemaan sitä lisää eläinlääkäristä kun viikonlopun yli se ei olisi riittänyt. Mitäpä sitten sanoisin tuosta firmasta? Puhelinnumero-jutulle voisivat koittaa tehdä jotain. Toimitus kesti vähän kauemmin kuin olin olettanut, mutta loppujen lopuksi kaikki sujui ok. Hinta on kilpailukykyinen ja autottomalle on tosi näppärää, että ruoka tuodaan kotiin asti. Plussaa siitä, että toimitusajankohtaan voi vaikuttaa. Toinen plussa päjähtää mahdollisuudesta maksaa laskulla reilulla ajalla : )
 
Perjantaina taas jännäsin, että saanko kuunnella vkl:n avausohjelman vaiko en. Aloin noin puoli tuntia ennen arvioitua alkamisaikaa viritellä radiota päälle. Lähti ihan hyvin toimimaan. Sitten muistin, että mun piti vastata yhteen sähkäriin. Lähetin muutaman sanan sähkärin ja siitä sitten radio otti nokkiinsa. Ei enää toiminut kunnolla vaan pätki / katkoi lähetystä. Just. Kello lähestyi uhkaavasti kolmea ja edelleen näytti siltä, että nyt ei kuunnella. Sitten yhtäkkiä radio alkoi pelittämään ja ohjelmaan alettua jännäsin kokoajan, että toimiiko loppuun asti. Toimi, joten sitten otin pakkia ja ripiittasin ohjelmaa. Tällä kertaa ohjelma alkoi eri biisillä kuin yleensä. Syynä oli tänään vietettävä naistenpäivä. Uusintaa en edes yrittänyt kuunnella kun mä pystyin kuuntelemaan ohjelman koska vaan!
 
Eilen en yrittänyt kuunnella la ensilähetystä. En vaan jaksanut avata konetta ja alkaa mahdollisesti tappelemaan. Sen säästin myöhempään iltaan. Hyvissä ajoin ennen neljännen lähetyksen alkamista aloin taas viritellä radiota päälle. Taas se temppuili ja pahasti näytti, ettei ollut toivoa kuulla ohjelmaa. Juu juu, johan mä olin sen kuullut, mutta olisi se silti ollut kiva kuulla. Aika toivottomalta näytti. Viimeisimpiä keinoja oli nettitikun paikan vaihtaminen. Tällä kertaa se auttoi ja sain taas kuulla ohjelman. Sitä sitten ripiittasin muutaman kerran ennen kuin maltoin alkaa lataamaan Ticon videota. Jätin nettiradion päälle sillä ajatuksella, että kuuntelen jos onnistuu. Jos ei, niin sitten ei. Ja yllättäen pystyin ripiittaamaan ohjelmaa videon latautuessa!
 
Eilen pistin pyörimään tuon neljän biisin bonus-cd:n. Hassua, että jopa kolmessa mainitaan lentokenttä. Jotenkin vaan kiinnitin huomiota tuohon... “Free And Easy” olisi pitänyt päätyä myöskin WCN-levylle. Ihana biisi <3 “England And America” on lätyn rokkaavin. “No Monsters Anymore” on taas tällainen henk.kohtaisempi biisi. “Childrens Song” on jäänyt jotenkin sellaiseksi, ettei se herätä ajatuksia suuntaan tai toiseen.
 
Jomista pyydettiin pieni juttu TKY:n lehteen. Tiedä sitten, että voiko mun riipustusta sanoa pieneksi. Mä yritin oikoa mutkia, mutta mutta, oon vähän huono siinä ; ) Anyway, kiinnostuneet voivat lukea jutun alta. Kuvaakin Jomista pyydettiin ja lähetin sen kuvan, jossa koiruus pitelee TK1-mitalia. Pe otin Jomista ns. palkintokuvan, mutta musta se mitalikuva oli kivempi. Tänne laitan sen palkintokuvan kun sen toisen on jo moni nähnyt. Kerrottakoon tässä samalla, että 11.2. sain tiedon, että Jomin Ruotsin valiotitteli on nyt vahvistettu SKL:ssa.
 
Ticosta, että ke se söi viimeiset kipulääkkeet enkä ole siinä otuksessa isompaa muutosta huomannut. Toista nappia syö vielä muutaman päivän. Tico voi siis hyvin : )
 
 
 
 
“Mielestäni kaksi islanninlammaskoiraa on ihan riittävä määrä, mutta aina sitä ei osaa olla järkevä. Näin kävi, kun minulle tuli mahdollisuus päästä käymään Islannissa. Sen piti olla vain käynti ihmettelemässä Islannin ihmeellisyyksiä ilman karvaista matkamuistoa. Pitkään pystyin pitämään ajatukseni tällä linjalla, mutta lopulta kuitenkin lipsuin ja kohta jo odottelin pentujen syntymistä.
 
Kesäkuun 5. päivä 2012 syntyi kuusi pentua. Kaksi narttua ja neljä urosta. Kolmanneksi koirakseni olin suunnitellut narttua, mutta mutkien kautta se muuttui urokseksi. 10 upean Islannissa vietetyn päivän jälkeen Sunnusteins Íslandsljómi “Jomi” lähti mukaani Suomeen. Jo heti alusta asti islanninlammaskoirani, jotka kaikki ovat uroksia, ovat tulleet loistavasti toimeen. Kertaakaan eivät ole tapelleet. Sen sijaan usein ovat leikkineet ja leikkivät vieläkin.
 
Luonteeltaan Jomi on tosi helppo koira, joka tykkää opetella uusia juttuja. Sillä ei ole tarvetta uhitella muille uroksille eikä se välitä muiden uhitteluista. Ihanaa, kun uros on tuollainen! Jomin kanssa olikin todella mukavaa käydä Liettuassa ja Ruotsissa nappaamassa sertit kun ei tarvinnut miettiä miten koira käyttäytyisi bussimatkalla muiden joukossa. Kun Jomi on noin helppo ja tykkää tekemisestä, siinä on jo kaksi syytä siihen, miksi Jomin kanssa on tullut aloitettua harrastus jos toinenkin.
 
Ihan ensimmäisenä Jomi tutustui rally-tokoon. Sitä harrastin tuolloin vanhempien koirien kanssa. Myöhemmin rally jäi Jomin osalta enemmän kotikoulutuksen varaan, sillä lähdin kokeilemaan sen kanssa agilityä. Rally-treenit jätin vanhemmille koirilleni, jotta niilläkin olisi jotain. Jo agilityn alkeiskurssilla tuli selväksi, että Jomi on oikein hyvä agilitykoiran alku. Siitä sitten jatkettiin jatkokurssille, jonka jälkeen alettiin jonottamaan paikkaa agilityn treeniryhmään. Siihen meni jonkin aikaa ennen kuin saatiin ryhmäpaikka. Tuossa ryhmässä ollaan edelleen. Kisattu ei olla kun ohjaaja ei ole valmis. Jomi olisi vaikka heti. Tammikuussa se mitattiin mediksi, joten se on vähän pieni edustamansa rodun uros. Mutta ei se mitään, sillä jos Jomi olisi ollut maksi-koira, niin voi olla, että agility-ura olisi jäänyt lyhyeksi. Mielestäni agilityn kokorajoissa olisi tarkistamisen paikka...
 
Toki alusta asti olin opettanut Jomille ns. perusjuttuja, mutten mitenkään siinä mielessä, että joskus kisattaisiin tokossa. Se vaan on ihan kivaa opettaa koiralle juttuja. Jomissa näytti olevan potentiaalia tokoiluun, joten alkeiskurssille lähdettiin keväällä 2014. Sen jälkeen mentiin tokon vakioryhmään ja siellä ollaan edelleen.
 
Viime vuoden keväällä Jomi näytti osaavan alokasluokan liikkeet sen verran hyvin, että aloin katsella kisoja. Oli siinä semmoinenkin pieni taka-ajatus, että jos saataisiin TK1, niin Jomista olisi saanut Suomen muotovalion. Sertit olivat olleet jo kasassa muutaman kuukauden, mutta tässä rodussa valioitumiseen tarvitaan sertien lisäksi luonnetestitulos tai TK1. Siispä ilmoitin pojan muutamaan kokeeseen, mutta yhtä monesta ilmoitettiin, että ei ollut tilaa. Jäätiin jonottamaan, sillä eihän siinä mitään menettänytkään.
 
Yllättäen saatiin paikka 21.5.2015 olleesta kokeesta, joten siellä oli meidän ensimmäinen toko-koe. Se ei mennyt ihan putkeen. Suurin yllätys oli paikallaanolo. Koskaan Jomi ei ollut noussut ja häiriötäkin oli kestänyt hyvin, mutta silti nyt koiruus nousi ja tuli minun luo. Onneksi tuli luokseni eikä lähtenyt moikkaamaan muita. Nollahan tästä yllätyksestä tuli. Seuraaminenkin oli aika kamalaa, joten ykköstulosta ei saatu.
 
Eipä siinä muuta kuin lisää treeniä, sillä seuraava koe oli jo viikon päästä. Oltiin taas saatu peruutuspaikka. Tästä 28.5. olleesta kokeesta saatiin ykköstulos ja vieläpä kera ykkössijoituksen. Samoin kävi 31.5., jonka jälkeen TK1 oli yhtä tulosta vaille plakkarissa.
 
Jälleen meille tarjoutui peruutuspaikka 13.6. olleeseen kokeeseen. Aluksi kieltäydyin siitä, sillä meillä oli jo kyseiseltä tuomarilta ykköstulos. Yllätyin, kun minulle vastattiin, että ei se haitannut, joten sitten lähdettiin tähän kokeeseen kokeilemaan onneamme.
 
Jomi on mielestään sen verran arktinen pystykorva, että on vakuuttunut lämmön sulattavan arktisia koiria. Jomi kestää huonosti lämpöä. 13.6. oli tosi lämmin päivä ja paikallaanolon jälkeen Jomi oli sitä mieltä, että auringosta oli jo saatu tarpeeksi. Seuratessaan tuppasi hakeutua varjooni ja muutenkaan ei ollut parhaimmillaan. Silti tästä näytöksestä irtosi se viimeinen ykköstulos ja vieläpä kolmas sija. Siispä sulamispisteessä (omasta mielestään) ollut koira palasi kotiin kera TK1-tunnuksen. Niin, ja nyt FI MVA oli vahvistamista vaille valmis.
 
Jomin toko-ura taitaa jatkua, sillä pikkuhiljaa ollaan harjoiteltu avoimenluokan liikkeitä. Se on hieman yllättänyt itsenikin, sillä kisaaminen ei ole koskaan ollut se päällimmäisin syy juttujen opettamiseen koiralle. Mutta meillä on niin mukava, luova ja inspiroiva toko-kouluttaja, että on ollut kivaa opetella seuraavan luokan liikkeitä. Lisäksi Jomin kanssa on kivaa tehdä juttuja, joten alkaa näyttämään siltä, että avoimeen luokkaan ollaan menossa jossain vaiheessa...
 
Kiitokset Turunmaan Kennelyhdistykselle kunniakirjasta ja pokaalista!”
 
 
                              alo.jpg