Tuo on villimpi, rohkeampi, kuurompi, eli siis oikea riiviö! Eipä olisi viikko sitten uskonut, että tuosta voisi vielä tulla näin villi. Se koiruus, joka ekana päivänä pelkäsi ötökkäverhoa, nyt ei tunnu pelkäävän mitään omissa ympyröissään. Eilen se teki jotain tosi typerää kun hyppäsi alas joltain 75 cm korkealta pöydältä! Se on monesti mennyt istumaan sen pöydän päälle. Siinä pöydässä on vain yksi jalka, joka tietty on keskellä pöytää. Jos Jomi ei istu keskellä sitä pöytää, niin se pöytä saattaa kiikkua. Eilen taas se oli istumassa sillä pöydällä. Olin menossa ottamaan sitä alas sieltä, kun äijä päättikin pompata alas ite! Pöydän poistaminen ei auta, sillä sitten siihen jää semmoinen “muuri”, jolla tuo kahjo myöskin taiteilee. Mun pihalla on korkeuseroja, joten siksi jopa pennun on helppoa päästä pöydän päälle.
 
Tuo ei ollut eilen ainoa kunnon pomppu. Jätin Jomin yksin ekan kerran vapaana keittiöön. Pyykkitelineellä estin pääsyn olkkariin. Se on joku 50 cm leveä kun se teline on silleen kasassa. Taaskin pupsi haukkui hetken ja sitten hiljeni. Hiljaista oli, kun tultiin tunnin päästä takaisin. En nähnyt Jomia heti ja ajattelin sen menneen boksiin, jonka oven olin jättänyt auki siltä varalta jos toinen tahtoo mennä sinne. Ei ollut boksissa. Kirppu löytyi olkkarista, joten herran on täytynyt hypätä telineen yli! On kyllä ihme, jos tuo joskus saa terveen paperit...
 
Mun oldikset, goldikset on helisemässä aina iltaisin. Jomi on iltavilli ja iltasapuskan jälkeen sen kolmiokorvat taitavat muuttua pirunsarviksi. Se kiusaa ihan urakalla vanhempiaan: ottaa oikein vauhtia ja sitten hyppää jomman kumman kimppuun. Ihme, ettei goldiksista kumpikaan oo vielä suuttunut tuolle, kun tolleen yllättäen hyppää nukkuvan kimppuun. Välillä piru porhaltaa ympäriinsä ja piiloutuu mun sängyn alle joko haukkumaan tai murisemaan goldiksille, jotka kattelevat sängyn alle. Ne eivät enää viitti mennä sinne, kun ovat jo oppineet, että kirppu tulee sieltä pois kuin raketti. Tuon villiyskohtauksen aikana pieni liruttaa vähän väliä, joten vein sen eilen pihalle iltasapuskan jälkeen. Eihän siellä voinut sekoilla, vaan kivaa oli vetää suuhunsa vaikka mitä. Oltiin pihalla jonkin aikaa, mutta siellä ei tullut tuota hulluuskohtausta. Sisällä samantien alkoi sekoilu. Tuolloin Jomi puree kaikkea liikkuvaa ja liikkumatonta.
 
On tuosta jotain hyvääkin kerrottavaa. Tosi hienosti se kyllä jää yksikseen. Vähän alussa haukkuu, mutta hiljenee kun huomaa, ettei se auta. Hiljaa on ollut aina, kun ollaan tultu takas, eikä mökä oo alkanut, vaikka Jomi onkin kuullut meidän tulleen takas. Rennosti se vaan odottelee, että sen yksinäisyys päättyy. Tuo kyllä lämmittää mieltä suuresti :)
 
Mieltä lämmittää sekin, että tänään oli eka päivä, jolloin Jomi ei tehnyt sisälle mitään! Saavutusta nostaa se, että Jomi oli yksin kahdesti. Ekan kerran kun käytin goldikset lenkuralla. Silloin oli jonkun tunnin verran. Illemmalla joutui olemaan yksin kolme tuntia, kun kävin Ticon kanssa koulutuksessa. Sonyn laitoin eteiseen. Vaikka nuo onkin hyvää pataa, niin ainakaan vielä en uskalla jättää niitä keskenään pennun kanssa. Ja onhan se hyvä Jomin oppia olemaan yksinkin. Pieni ei ollut tehnyt sisälle mitään :) Tällä toisella kerralla jäi ihan hiljaisena! Liekö siihen vaikutti se, että Jomi haistoi Sonyn? Sonykin jäi hiljaisena kotiin :) Mielessä kyllä kävi, että jos Sony nostaa mekkalan, niin sitten tuskin Jomikaan olisi ollut hiljaa...
 
Lisää hyvää kerrottavaa sisäsiisteyteen liittyen. Viime yönä pieni piti 7 tunnin pissatauon! Viime viikolla hän kesti yhtenä yönä kuusi tuntia :) Ehkäpä tämä sisäsiisteyshomma sujuu Jomin kanssa sen verran nätisti, että en muutu zombiksi kun työt taas jatkuvat. Mulla on vielä hyvää aikaa koittaa saada pientä ymmärtämään, että minne vessajutut kuuluu tehdä. Eihän sitä voi tietenkään vielä vaatia, että pieni jaksaisi pidättää koko mun töissäolon ajan, mutta hyvältä nyt näyttää :)
 
Tällä kertaa menin koulutukseen Ticon kanssa. Se on nopeempaa mennä Ticon kanssa kun pääsee pyörällä ja toisaalta Tico on enemmän riippuvainen lenkeistä. Se ei mielellään tee pihalle kasaa ja aina lenkin jälkeen Tico on tosi happy. Siitä tulee ihan silminnähden iloisempi kun se on päässyt lenkille. Sony ei oo niin tarkka tuon asian suhteen ja siksi se olikin helpompi jättää kotiin.
 
Mulla oli kyllä mukana just oikea koiruus! Koulutuksessa meinaa oli piiiiitkästä aikaa noudon opettelua. Sonyn kanssa siitä tuskin olisi tullut yhtään mitään. Hyvin Tico näytti vielä muistavan jutun jujun. Kapula pysyi hyvin suussa, muutamaa pudotuskertaa lukuunottamatta.
 
Sitten oli liikkeestä jääviä. Ne menivät Ticolta hyvin, paitsi seisomisen pysähtyminen saattoi joskus tapahtua vasta lisäaskeleen jälkeen. Käännökset vasuriin eivät olleet sitä parhainta Ticoa.
 
Loppuun otettiin koiran paineistusta. Eli laitettiin koira istumaan, nami sen eteen jonkin matkan päähän. Tavoitteena oli liikuttaa namia hitaasti koiraa kohti ja koiran piti pysyä paikoillaan. Jos koira malttoi pysyä paikoillaan aina siihen saakka kun nami oli kuonon lähellä, niin koira sai ottaa namin. Jos taas koira ei pysynyt paikoillaan, sanottiin kielto ja vietiin nami takas. Sitten taas uusi yritys. Mä olin ihan varma, ettei Tico malta pysyä paikoillaan, mutta äijäpä yllätti mut pysymällä joka kerta liikahtamatta! Kun Ticolla meni niin hyvin, niin kouluttaja kehotti kokeilemaan kun koira makaa. Täydellisesti taaskin.
 
Alussa kouluttaja kysyi mun Islannin reissusta. Sanoin, että se on hieno paikka. Sitten kouluttaja kysyi, että oliko siellä hienoja koiria. “Olihan niitä ja yksi tarttui mun mukaan. Mulla on nyt kolme näitä.” Kouluttaja olisi kovin halunnut, että mulla olisi ollut pentu mukana. Sanoin, että se on vähän hankalaa kun ei oo autoa. Kysyin, että miten pojat olivat olleet hoitolassa. “Ne olivat aivan ihania kullanmuruja! Ei ollut mitään ongelmaa. Välillä saattoivat saada yhtäkkisen haukkukohtauksen kun olivat illalla aitauksessa. Sitten vaan otettiin ne sisälle kun kello oli jo kymmenen”. Hienoa pojat, kun olitte nätisti hoitolassa <3
 
Sunnuntaina oli vähän pannukakuksi mennyt miitti. Saatiin kylään se saku-tollerimixi neitonen. Annoin ensin Jomin tutustua tuohon tyttöön omia aikojaan. Tyttö oli sen verran villi ja vauhdikas, että Jomia pelotti. Välillä se vähän yritti tehdä tuttavuutta, mutta veti sitten pakkia kun toinen tuli sata lasissa kohti. Yhteistä tekemistä koiruudet löysivät kuopan kaivamisesta. Siitä tulikin varsin syvä kuoppa.
 
Vein Jomin boksiinsa ja päästin isommat pihalle. Oli virhe päästää ne yhtäaikaa. Pojat kävivät niin kierroksilla, että tällä kertaa tyttö oli se, joka pelkäsi. Äijät juoksivat ympäri pihaa haukkuen. Sonyyn sain ensimmäisenä kontaktin. Tico olikin vaikeampi tapaus. Päätin viedä sen kuistille jäähylle. Se vaan ei ollut niin helppoa. Herra ei ollut sillä tuulella, että sitä olisi huvittanut antaa ottaa ittensä kiinni just silloin. Hetken päästä se oli jo enemmän yhteistyöhaluinen ja sain sen kuistille jäähylle.
 
Tytöllä taitaa olla eka juoksu tuloillaan, meinaa Sonylla oli mielessä jokin muu kuin leikkiminen. Sama juttu oli Ticon kanssa kun vaihdoin koiria. Tico ei tehnyt niitä tyypillisiä leikkitaivutteluita lainkaan, joten ei Tico ollut “oma ittensä”. Tää miitti vähän niin kuin lysähti kasaan...
 
Jomi mökäsi boksissaan tavallista kauemmin, mutta ei ihmekään kun semmoisen haukkushown nuo isommat järjestivät. Lopulta pieni kuitenkin hiljeni ja tavallaan oli surkuhupaisaa kun Jomi oli boksissa hiljaa ja Sony haukkui kuistilla. Sony voisi ottaa mallia pienemmästään ;)
 
Katos, kun vuorokausikin on tässä naputellessa ehtinyt jo vaihtua. En jaksa vaihtaa mitään tekstistä, joten saatte nyt kuvitella, että tämä kirjoitus on laitettu blogiin tiistaina.
 
Parhaillaan kaikki koirat nukkuvat. Mielenkiinnolla odotan, että montako tuntia Jomi kestää tänä yönä.