Lauantaina lähdettiin prismalle treenimään. Molempien kanssa otin kaksi kertaa. Ticolla meni hyvin. Sony taas tarjoili toisinaan vääriä asentoja ja jäi seisomaan pienellä viiveellä. Enempää en viittinyt ottaa, sillä huomasin, että olin unohtanut veden kotiin.
Kotimatkalla sain taas muistutuksen Sonyn hyvästä nenästä. Tico nosti koipea semmoiseen sähkökaappiin. Sony meni perässä ja teki saman. Sitten herra alkoi nuuskia kaapin alaosaa. Kohta nousi takatassujen varaan ja kurkotti kaapin päälle. Vaikka Sony seisoi kahdella tassulla, niin silti se kaappi oli puolet korkeampi kuin Sony. Eli mitenkään Sony ei voinut nähdä sitä, että sen kaapin päällä oli rukkanen. Huoh, käyköhän Sonylle kuten Ticolle? Ticollahan oli nuorempana sitä, että se yks kaks nouti jotain ihmiselle kuuluvaa. Mieleeni on erityisesti jäänyt pringlespurkki, jonka Tico nouti tiheästä puskasta. Mitenkään se ei voinut nähdä sitä, joten pakko kai sen sitten oli haistaa, että siellä oli jotain kivaa. Mä pitkään ihmettelin, että millä perusteella Tico oikein aarteensa “etsii” ja sitten sisko heitti, että se taitaa olla ihmisenhaju mikä Ticoa kiinnosti. Kun funtsin asiaa, niin se tuntui olevan Ticon löytöjen yhdistävä tekijä. Sony on nyt noin 3,5 vuotta ja ainakin vielä sillä näyttää nenä toimivan. Ticolta taisi löydöt loppua siinä parin vuoden jälkeen. Jospas nyt keväällä pääsisi Sonyn kanssa sille jäljestyskurssille :)
Iltalenkillä Sonylla meni paremmin, mutta ne seisomiset... Kai se sitten on sitä, että näyttelypuudelin pitää asettaa varpaansa juuri kohdilleen, ennen kuin voi pysähtyä ;)
Tico jäi kerran istumaan kun piti seistä. Mistä se nyt tuon istumisen on keksinyt? Sitä ei olla otettu lainkaan ja muistan vielä, kun joskus herraa ei saanut istumaan oikein millään :D
Sunnuntai aamuna mittari näytti –7,5. Edessä oli monta tuntia ulkona, joten laitoin paksumman paidan ja toppatakin. Kävellessäni koululle vaatevalinta tuntui todella väärältä. Oli kuuma ja hiki vaan valui. Hrrh, se on tunne, josta en liiemmin tykkää.
Aloitin treenin Sonylle räätälöidyllä makoilulla. Eli Sony makoili ja mä seuruutin Ticoa. Välillä kävin palkkaamassa hienosti makoilevaa Sonya. Treeni meni ihan hyvin. Sitten kun olin vapauttanut Sonyn, niin otin vielä hetken Ticon kanssa ennen koiran vaihtoa.
Ticolla meni treeni kaiken kaikkiaan ihan kivasti. Toisinaan seuraaminen oli löysää ja pitihän se yksi istuminenkin heittää seisomisen sijaan. Muuten ei oo valittamista Ticon osuudesta. Jopa pelkkä sivulla oleskelukin on alkanut sujumaan. Ainoastaan kerran Tico liikkui muutaman sekan jälkeen käskettyäni herran sivulle. Muut kerrat menivät hyvin :)
Sonylla meni muuten hyvin, mutta se “harkittu seisominen” edelleen kummitteli. “Jos seistään, niin sitten seistään kunnolla”, taitaa Sony tuumata ;)
Ääh, en tiedä onko tää rimakauhua vai mitä, mutta tuntuu, että jos se mölli olisi ollut jo viime lauantaina, niin se olisi mennyt ihan ok. En sitten tiedä (tätäkään...), että pitäisikö pitää vähän taukoa treenimisestä? Se vaan, että aikaa ei oo enää paljoa, niin mieluiten sitä käyttäisi kaiken ajan hyödyksi, mutta eipä kyllä siitäkään ole mitään hyötyä jos tekee asioita “vähän sinnepäin”...
Tunti touhuttiin keskenämme ja sitten saatiin seuraa. Olin laittanut pojat taas kiinni puihin. Tällä kertaa olivat päinvastaisissa puissa kuin viimeksi. Tässä oli taka-ajatuksena se, että jos tulee kuvailumahdollisuus, niin Sony ei oo heti auringossa. Ticosta sentään näkyy muutakin kuin vaalea haamu aurinkokuvissa.
Pikku-neiti oli taas mukana. Tosi kiva :) Mä sitten en kai ollut kovin kiva kun taas sohin mun kameran kanssa, sorryyyyy.... Harmitti ne edelliskerran epäonnistuneet kuvat, joten piti koittaa uusiksi. Nyt oli se toinen putki, mutta siltikään en ole tyytyväinen kuviin. Sää oli tosi aurinkoinen ja sen kyllä näkee vaaleasta neidosta hyvin. Värit tuppaavat olemaan kökköjä... En sitten tiedä, että olisiko se vastavalosuoja pelastanut mitään. Sellaista oon suunnitellut, mutta enpä oo vielä saanut aikaiseksi polkaistua Turun keskustaan.
Oli meillä sitä treenailuakin. Ensin treenikamu teki kasia sukulaisten ympärillä. Sony makoili miltei koko ajan. Kerran nousi. Pääsi pikku-neitikin kiertelemään ja hyvin se meni.
Sitten ympyrää pikku-neidin johdolla (ainakin alkuun). Hyvin sekin meni. Oli pieni tauko ja sitten taas rinki pyörimään yhtä hyvällä menestyksellä.
Isomman tauon aikana kaivoin taas kameran esiin. Tico oli saanut jäädä puuhun kun on ilmeisesti sokerista tehty. Kun se näki tutun auton, niin taas alkoi into-tärinä. Ääntäkin tuli ja siitä seurasi vesisuihkaus. Se tehosi ja herra hiljeni. Tällä kertaa Tico oli huomattavasti hiljaisempi kuin viimeksi. Ei nyt ollut täysin kuono supussa, mutta mökä katkesi vesisuihkuun.
Tai oliko se sittenkään vesi, joka hiljensi Ticon? Nythän äijät olivat päinvastaisissa puissa ja Sony oli tällä kertaa äänekkäämpi kuin viimeksi. Eli, onko se puu jotenkin kirottu kun taas siinä puussa kiinni oleva koiruus oli äänekkäämpi? ;D
Tauon jälkeen oli tripla et ja no problem :) Kun pikku-neiti meni sivuun, niin otettiin et vielä poikien kesken ja vauhdilla. Hyvin meni.
Olipa taas kivaa ja toivottavasti treenikamut eivät hirveesti pahastuneet mun kameralla huitomisesta. On ollut juttua, että to aamuna taas ja mä koitan jättää kameran kotiin. Toivottavasti on aurinkoinen sää, sillä silloin ei harmita, ettei ole kameraa mukana kun tietää, ettei ne kuvat kuitenkaan onnistu ;) Toivottavasti pikku-neitikin tulee messiin vetäsemään kenraaliharjoitukset ennen ekaa mätsiä :)
Tästä kuvasta näkee hyvin, että vaaleasta neidosta löytyy vieläkin vaaleampia kohtia.
Kaunis neiti
Ja jos tähän linkkiin kurkkaatte, pistäkää päähänne arskat, sillä vaaleaan neitiin osuva aurinko häikäisee
Kotona laitoin kuvat koneelle ja vähän muutakin touhusin. Pojilla oli hetki aikaa latautua. Olin sopinut puol yhdeksi tapaamisen. Onneksi mulla on tapana laskea vähän ekstra-aikaa (inhoan liian tiukkaa aikataulua), niin eipä haitannut kun jo vartin yli 12 soi luuri ja mulle ilmoitettiin, että pihassa oltiin.
Eipä siinä kuin vaatteet päälle ja Sony hihnaan. “Viu viu” ja auton alle, oli pienen keskiviikkona pentulaatikosta uuteen kotiin muuttaneen pennun ensireaktio innokkaasta Sonysta. Pennun omistaja houkutteli pennun pois auton alta. Kyllähän se sieltä tulikin. Vähän Sony pientä jänskätti ja pelottikin, mutta myöskin kiinnosti. Tuli myöskin reippaammaksi kun huomasi, ettei Sony ookaan paha. Sony sai muutaman kerran tuntea toisen piikit kuonossaan kun pieni kävi näykkäisemässä ja sitten juoksi hurjaa vauhtia karkuun. Sony ei päässyt pennun perään. Oli parempi pitää äijä hihnassa. Sony esitteli vähän leikkieleitäkin ja oli vähän hämillään kun ei oikein tiennyt miten toiseen piti suhtautua. Siispä Sony haukkui kaikkea turhaa. Pennun omistajan on lienee vaikea uskoa, että mun äijät on oikeesti aika hissun kissun mun pihalla. Tosi vähän haukkuvat ollakseen herkkähaukkuisen rodun edustajia. Naapuria joskus saatetaan haukkua ja sitten oikein vauhdikkaassa jahtileikissä tulee ääntä. Niin ja nyt ne tyhmät linnut. Mulle onkin tässä selvinnyt miksi “linnunaivoinen” tarkoittaa samaa kuin tyhmä tai idiootti. Toivottavasti nuo eivät saa yhtään matalalla lentävää, ilmeisesti elämäänsä kyllästynyttä lintua kiinni. Pelkkä ajatuskin linnunraadosta puistattaa. Toivottavasti noille riittää vaan se, että ne tirpat saadaan pois pihalta.
Pentu ei kaiketi nähnyt verkkoa kun juoksi muutaman kerran sitä päin. Ensin oltiin aidan toisella puolella ja jonkin ajan päästä siirryttiin pihan puolelle. Hyljätty Tico ulvoi suruaan sisällä... Sony sai edelleen olla hihnassa kun todennäköisesti olisi ollut liian raju pennulle. Pentu kävi välillä moikkaamassa Sonya ja sitten taas karkuun ja vähän ympäristöä ihmettelemään. Viimeisiään vetelevä lumikasa oli pennulle ensi kosketus lumeen. Eipä se siitä näyttänyt ihmeemmin välittävän. Tosin, voi kyllä olla, että toiselle riitti ihmeteltävää muutenkin ihan riittämiin: vieras ympäristö, outo koira, sisältä kuuluva Ticon ääni... Annoin Sonyn pennun omistajalle pideltäväksi. Joo, ette taida nyt yllättyä, että pitihän pientä koittaa kuvata. Aikamoinen linssilude hän oli, mutta kyllä hänestä jotain kuvia sain. Näihin kuviin olen tyytyväisempi kuin islismiitin kuviin.
Se, että innokas Sony pelästytti toisen, näytti, että on parempi tutustuttaa Tico pentuun myöhemmin. Ticon into kun on... ööh... ylitsepursuavaa. Kyllähän Tico pelästytti alkuun pienen Sonyn kun niin innokkaasti toista lähestyi. Sitten kun Sony hoksasi, ettei Ticoa tartte pelätä, niin pikkuinen tunki isänsä anturoidensa väleihin ;)
Jees, eli meitä kävi ihmettelemässä 7 viikkoinen tolleri-saku tyttö. Jos tästä lähtien puhun M:sta, niin silloin se tarkoittaa tätä tyttöä. Hänelle pitää antaa ihan oma “bloginimi”, sillä näillä näkymin tätä tyttöä tullaan meillä aina välillä näkemään :) Kunhan nyt tuosta vähän kasvaa, ettei jää hullujen äijien jalkoihin, niin sitten mennään eikä meinata? Oli kyllä oikein suloinen pikkuinen. Erityisesti ihastuin hänen mustaan “dippi-kuonoon”. Toivottavasti ei menetä sitä. Se on jotenkin niin söpön näköistä kuin toisen kuono näyttää mutaan dipatulta. Jänskä nähdä, että millainen tästä tytöstä loppujen lopuksi tulee. Ei taida tulla pystykorvaista ja kippurahäntäistä, kuten alunperin oli suunniteltu. Varmasti kuitenkin on yhtä rakas omistajalleen siitäkin huolimatta. Hienoa, että hän lopulta sai koirakuumeeseensa lääkettä, vaikka välillä ikävältä tilanne näyttikin. Onnea pentusesta ja tsemppiä tuleviin ylä- ja alamäkiin :)
Joskus se Sonykin on iso ;)
Suloinen nappisilmä
Nyt on taas maa valkoinen. Lumisade alkoi joskus eilen ja kun illalla heräsin vähän mietitytti, että miten selviän töihin. Suurin ihmettelyn aihe oli se, että tarttuuko lumi renkaiden väliin. Sittenhän ei poljeta pyörää vaan kiroillaan ja työnnetään. Onneksi se ei ollut märkää lunta, joten ihan hyvin pääsin töihin. Lumi oli jäätynyt yön aikana ja paikka paikoin tiet olivat peiliiiiiii! Lisääkin lunta on luvattu, joten saapa nähdä, että vieläkö työntelen lumikolaa ennen kuin tämä talvi on ohi?
Kommentit