Tänään se sitten tapahtui. Koko kotitienpätkän Jomi veteli useasti merkkiä. Yhdessä hankalamassa kohtaa näytti siltä kuin olisi nostanut koipea. Mietin, että johtuiko se siitä hankaluudesta vaiko siitä, että Jomista on tulossa miäs? Eiih, siitä on sitten kai tulossa miäs, sillä äijä merkkaili aika ahkerasti ja jokainen merkki tehtiin isojen poikien tyyliin. Byhyy-y-hyy. Bye bye baby sit vaan...

Koulutukseen siis mentiin, vaikka olo ei ollut se kaikkein parhain. Vähän vielä tuntui heikolta, nuhaakin vielä oli ja rauhallisesta kävelystä huolimatta hengästyin. Onko se tosiaankin ollut aina tämmöstä? Mä en vaan muista kun oon aika harvoin kipeenä. Ei koulutuksesta voinut jäädä poiskaan kun Jomista on tullut ihan oikea pentu ;) + tämä oli helmikuun viimeinen kerta. Taas sitä alasajonmakua pukkaa suuhun... Aina ennen se on ollut joka sunnuntai, mutta ei oo näköjään enää. Sitten veikkauksia pöytään sen suhteen, että montako vuotta vielä tuo yhdistys pysyy pystyssä? Hohhoijaa.

Porukkaa oli paikalla tavallista vähemmän. Ennen alkamista mä olin kokeillut, että miten Jomi liikkuu kun pyöritään vähän siellä sun täällä. Hyvinhän se. Ekana oli pujottelua. Jomi seisoi ihan kivasti ja malttoi antaa muiden mennä ohi. Oman pujottelun aikana ei noteerannut muita koiria lainkaan. Siis Jomi oli taas palautunut tammikuun tasolle? En oikein usko sitä. Pikemminkin tuo kunkkukäytös saattoi johtua mun kädessä olleesta keuhkonpalasta ;D Ihan sama, kunhan tuli nätisti messissä.

Seuraavat pari juoksukierrosta menivät äänettömästi, vähän hyppien ja vetäen.

Tutkimisessa Jomi oli edistynyt, sillä en mä juurikaan auttanut kun sen hampaita katottiin. Kouluttaja sai valkoiset luunpalat esiin ja Jomi sai namin. Tutkimista olikin ihan kivasti ja kouluttajat vuorottelivat, joka myöskin oli kiva juttu.

Yksin kolmio & seisotus. Jomin kolmio meni muuten hyvin, mutta oven kohdalla meinasi kolmionsivu mennä vähän pitkäksi. Herran huomio oli ihan jossain muualla kuin yhdessä tekemisessä.

Välillä oli porukassa ympyränmenoa. Hyppiminen jäi jossain vaiheessa pois, mutta edistys säilyi. Mihin sulla kirppu on niin kamala kiire?

Yksin et ja sitten seisotus. Tutkimisen jälkeen taas seisotus, sillä pitihän tuomarin sanella se arvostelu. Siis ihan oikeeta kehämeinkiä oli :D Et meni tosi hyvin. Eka seisotus & tutkiminen myös. Se arvostelun aikainen seisotus oli vähän jännää, sillä se oli siinä ja siinä, että malttoiko Jomi olla pönöttämässä. Vaikka se pysyi paikoillaan, niin silti siitä näki, miten ympäristö kiinnosti. Enkä mä varmaan helpottanut Jomin tilannetta kun yritin pitää pokan katellessani koiraa, joka seisoi, mutta oli samalla aikaa valmis sanomaan “moro, mä meen nyt”.

Myöhemmin oli yksin ympyrä ja sitten seisotus. Hyvin meni molemmat.

Loppuun vielä oli yhteisympyrää, jossa Jomi liikkui ajoittain hyvin ja ajoittain edistäen.

Pistäytyminen pihalla ja takas sisälle. Nyt oli kaksi kouluttajaa paikalla. Tykkäsin aloittelijoiden päivän menyystä. Oli paljon mukavampi kerta kuin viime kerta.

Ihan ekaksi kaikki menivät yhteen ympyrään ja koirat piti laittaa perusasentoon. Kouluttajat kiersivät ympyrää eri suuntiin ja testasivat koirien luoksepäästävyyden. Toinen testasi kahdesti, toinen vain kerran. Jomi istui hienosti mun sivulla kun hoin sille iitä. Molemmilla kerroilla se malttoi pysyä paikoillaan, kun sitä moikattiin. Ticoooooo, sun olis pitänyt olla kattomassa malliiiiiii ;) Se, joka lähestyi koiria vain kerran, teki sen reippaasti ja kera kunnon rapsutusten. Jomi pysyi hetken paikoillaan, mutta lopulta nousi innoissaan “kivasta tädistä”. Se ei kuitenkaan alkanut järjettömästi sähläämään, vaan jäi seisaalteen rapsutettavaksi (näyttelypuudeli? ;) ). Vaikka Jomi nousi, niin silti siinä olisi ollut hyvä opetusvideo Ticolle ;)

Jaon jälkeen otettiin ekana hyppy. Jomille se oli yksi lauta, jonka yli se meni. Ensin se istui, heitin namin laudan toiselle puolelle ja käskin hypätä. Tuo tehtiin tyyliin eestaas ja molemmilla kerroilla Jomi meni yli. Se riitti mulle. Mä jäin pois hyppyringistä kun sitä korotettiin parilla laudalla. Meillä ei oo mikään kiire yhtään minnekään. Kyllä hyppyä ehtii treeniä myöhemminkin. Kun muut hyppelivät, niin mä kaivoin repustani esiin metallikapulan, laitoin sen polvieni väliin ja toivoin, että käskyn kanssa Jomi asettaisi suunsa kapulan oikeaan kohtaan. Se meni niin kuin menee kotonakin: ensin viuhuu lapanen kovaa vauhtia (sen takia laitankin sen polvien väliin, sillä muuten kapulaa on mahdoton pitää paikoillaan. Koirankynnet meinaa sattuu!) ja sitten asetetaan suu siihen keskikohtaan. Kapulan olin ottanut mukaan, sillä halusin kattoa, että pystyikö Jomi toimimaan oudossa paikassa sen kanssa samalla tavalla kuin tutussa. Vetoleikki kun ei aina onnistu missä vaan. Jotenkin pitää tähtikuvioiden olla kohdillaan, että herra vetää. Eikä sitä pysty ennakoimaan oikein mitenkään. Eikä sekään tarkoita mitään, jos Jomi on jo kerran jossain paikassa vetänyt. Viime viikollahan se veti raatoa mun kanssa koulutuksen välissä. Veto loppui, kun joillekin koirille tuli kränää. Sen jälkeen Jomi ei enää vetänyt. Tänään kun näytin raatoa, niin Jomi innostui suunnattomasti. Into sammui hyvin nopeasti, eikä päästy edes vetoasteelle. Välillä musta tuntuu, että Jomi on tosi herkkä poika, joten kävi mielessä, että edelleenkö toisen mielessä kummitteli se edellisviikon leikin keskeyttänyt rähähdys? Toisinaan herra taas tuntuu niin kovalta puupäältä, ettei mitään määrää. Esim. vetäminen hihnassa on sellainen asia, jonka kanssa taistellaan edelleen. En tajua mikä siinä on, ettei Jomi näytä ymmärtävän miten pitää kävellä? Muuten kun se vaikuttaa niin nokkelalta, ja sitten ei tommonen asia mee jakeluun?

Hypyn jälkeen pistettiin aloittelijat treenimään seuraamista. Se tapahtui pujottelun muodossa. Kun muut pujotteli, niin mä joko seisotin tai makoilutin Jomia. Syötin sille nappua putkessa, niin hyvin se pysyi paikoillaan, kun muut ohittivat sen. Oma pujottelu meni taas hyvin kun mulla oli kädessä sitä keuhkoa :D Ei muita koiria ollut olemassakaan kun pieni seurasi mua. Jomi sai kehuja oikeasta kohdasta. Se on alusta asti seurannut niin kuin ammattilainen. Jotenkin sille näyttää olevan luontevaa olla just siinä oikeassa kohdassa. Ihan kivahan tuo, jos se vaan säilyy tommosena. Kun Jomista on kyse, niin ei voi olla täysin varma. Se kun näyttää tekevän muutokset hitaasti. Kun miettii, niin toisaalta sellainen on tosi pirullinen tapa! Jos muuttuu niin hitaasti, ettei sitä ehdi huomata ajoissa, niin moro vaan. Pitää koittaa olla tarkkana tuon älykön kanssa.

Sittenpä treenittiin perusasentoa. Jomin nyt saa helposti istumaan siihen missä koiran pitääkin, joten mä vähän vaikeutin Jomin treeniä: jätin sen hetkeksi istuun ja menin askeleen päähän. Sitten sanoin “sivu” ja ohjasin namikädellä sen kohdilleen.

Maahanmenossa myöskin tein omia variaatioita kun Jomi ei kuitenkaan enää ollut ihan aloittelija. Ensin laitoin sitä maahan sivulleni. Pyörin ympyrää paikoillani ja laitoin Jomia maahan. Sitten laitoin sitä maahan seisomisen kautta ja lopulta niin, että liikuttelin Jomia mun edessä namin avulla ja aina välillä laitoin sen maahan. Kouluttaja kehui Jomin reippaita maahanmenoja.

Seuraava oli mun suosikki. Koirakoita oli sopivasti kuusi. Kouluttaja asetteli kolme riviin kera koirien mentävän välien. Toiset kolme pistettiin riviin vastakkaiselle sivulle ja välien piti osua silleen limittäin sen toisen rivin kanssa. Ohitustreeniä siis :) Vähän mua mietitytti ne pienet välit. Ne eivät oikeesti olleet sen isompia kuin, että vastaantuleva koirakko mahtui siitä just ja just menemään. Siis melko vaikee paikka pennulle, joka on just hoksannut, että muut koirat on kivoja. Noh, yrittää nyt kuitenkin piti, sillä eihän mulla ollut mitään pelättävää. Jomi ei harrasta korkeintaan kuin varjonyrkkeilyä ja senkin uskaltaminen voi olla kyseenalaista ;) Muut koirat vaikuttivat myös kivoilta, joten keuhkoa käteen ja toiveikkaana eteenpäin! Samalla kokoonpanolla tehtiin kaksi ohitusta. Sen jälkeen vaihdeltiin paikkoja, jotta koirat saivat uuden ohitettavan. Jomi ohitteli hienosti :) Naudan keuhko ei ole maailman parhain haju, mutta ei se mua haittaa, jos sillä saan taas Jomia kuulolle. Just tämmöstä treeniä me tarvittiin ja on niin kiva kun sitä nyt tuli, varsinkin kun ite ei ollut päässyt treenimään yhtään sairastumisen vuoksi.

Loppuun otettiin kans kiva juttu. Koirakot olivat edelleen ohitustreenipaikoissaan. Kaikkien piti kävellä yhden keskemmällä olevan viivan luo. Tuo viivan luona koirat piti laittaa maahan. Siinä sitten makoili turrikoita lähekkäin ja limittäin. Mä olin niin iloinen, että Jomi makoili, vaikka ihan sen lähellä oli toinen koira, ja vieläpä naama sitä päin. Syötin Jomille nappuja ketjussa, joten ei ahmatti ehtinyt huomata sitä toista koiraa ;)

Tollasten vähemmän kaavamaisten koulutuskertojen jälkeen on jotenkin niin mukava olo. Jes, olipa mukava koulutuskerta! :)

Yhtä hymiötä en kuitenkaan ollut, kun taas vihdoinkin olin kotinurkillani. Mä olin kurkannut postilootaan lähtiessäni Jomin kanssa. Otin sieltä pari lehtiroskikseen vietävää. Loput laatikkoon jääneet oli tarkoitus napata mukaan sitten paluumatkalla. Mutta häh?!? Kun avasin kannen, niin laatikko oli TYHJÄ!!! Hetken olin ihan kuutamolla, en voinut uskoa todeksi, että mun postit oli pöllitty!!! Aloin kelata, että olinko epähuomiossa vienyt lehtiroskikseen koko laatikon sisällön? Ei se tuntunut mahdolliselta, mutta kun laatikko oli tyhjä, niin pakko oli raahustaa lehtiroskikselle tarkistamaan.

Pengoin siellä jonkin aikaa ja muutaman kerran sydän hyppäsi kurkkuun nähdessäni avaamattoman näköisiä kuoria (laatikossa oli ollut pari kirjekuorta). Eivät olleet mun posteja. Eikä niitä löytynyt myöhemminkään. Siispä takaisin lootalle. Mielessäni kirosin, että pitikö nyt sitten pistää lukko laatikkoon, jos ei enää voi luottaa, että postit siellä pysyy? Harmitti ja mietitytti, että mitä ne kaks kirjekuorta olivat. Laskuja? Mistä? “Kivaa, saan maksaa rästimaksut kun mun posti pöllittiin.” Mielessä kävi myös, että äippä olis tullut kyläileen, mutta ei se koskaan kato mun lootaan.

Lootan kohdalla taas oli nieltävä se tosiasia, että se oli tyhjä. Voihan kettu. Tosi kivaa.. Ei siinä auttanut muu kuin jatkaa kohti kotia. Yhdessä kotitien mutkassa hämmennyin. Olin näkevinäni jonkun mun pihalla. “Onko äippä unohtanut avaimensa?" Mutta, pitäishän sen tietää missä sen avain on.” Autoa en nähnyt. Lisäksi näytti, että mun pihalla tehtiin lumitöitä!

Jatkettiin eteenpäin, ja kyllä se äippä siellä työnteli lumikolaa. Näky oli jo sinänsä helpotus, sillä tiesin, että postini olivat tallessa, huh huh! Ihmeissäni olin silti, että miten se nyt noin touhuaa? Vanhemmat... Tai no, tässä tapauksessa isä. Se tiesi, että olin kipeä ja oli ilmoittanut siitä äipälle. Tietysti asiaa oli liioiteltu tyyliin “ei pääse sängystä ylös”. Ja just eilen olin jutskannut isukin kanssa puhelimessa ja sanonut, että parempaan päin on menossa, ja etten enää koko aikaa joudu makoilemaan.

Äippä oli koittanut tavoittaa mua luurilla. Joo, mulla on ainakin konkreettisesti luuri, mutta ulkona se alkaa vinkua ruokaa melko nopsaan, vaikka akku olisi just ladattu täyteen. Periaatteessa se on ihan turha kapistus ulkona. Pitäis kai hommata uus, mutku mä en haluuu, kun nykyluurit on hirvei mun makuuuuuuuuuu-uuu-uuu-uuuuuun. Miksen mä ostanut silloin kahta tämmöstä? xD Pöh, kökkö tilanne..

Onneks äippä ei ollut ehtinyt ootella mua niin hirveen pitkää aikaa. Mutta eipä sille ollut tullut kylmä tai tylsä tehdessään lumitöitä ;) Siinä kun juteltiin ja huomasin blondiliinin kuistinikkunassa, niin tajusin unohtaneeni laudan oven takaa. Se sitten käyttää tilaisuuden heti hyväksi. Tämä ominaisuus ei ole kovin mukava, mutta minkäs toinen nimelleen voi: Sonur (poika) Eldfari (eteenpäinpyrkivä), eli ovet eivät tätä herraa pidättele, vaan eteenpäin mennään jos vaan mahdollista ;)

Juttelin äipän kanssa kun se vaan jatkoi lumitöiden tekoa. Mä kyllä yritin vihjailla, että voin koittaa tehdä ite huomenna, mutta niin vaan se putsasi autokolon jo kolatun tienpätkän lisäksi. Kiitoksia vaan :) Btw vaikka täällä nyt onkin lunta satanut pitkin viikkoa, vai joko pitää puhua viime viikosta? No mut, niin eipä oo traktoa näkynyt lainkaan... Onkohan se kuski vaihtunut tai jotain, meinaan kahtena edellisenä talvena tiet on putsattu melko nopsaan lumista.

Onneksi Sony ei ollut levitellyt mitään kuistilla. Vessasta se oli hakenut kuivumassa olleen megavingun ja sillä kai vähän leikkinyt. Onneksi ei ollut repinyt vessapaperia tai mitään muutakaan. Yksin oli herra saanut hurvitella ja huvitella, sillä Tico oli jäänyt sinne, minne sen jätinkin. Osaa sekin joskus olla niin rusinaksi rutistettavan ihana <3

Loppuun vielä kaks tosi ihanaa juttua. Kumpi ensin? Noh, vaikkapa se, että Jomin sisko oli ollut eilen BIS1 pentu!!! WAUDE! Neiti on vedelly roppia ropin perään ja nyt sitten vielä BIS1! Niin iloinen heitin puolesta :) Ei harmita yhtään ajatella, että se oli mun ykkösihastus siinä pentueessa. Mä oon ollut Jomiin niin tyytyväinen, etten sitä kyllä vaihtaisi, vaikka mahdollisuus tulisi.

Ja se toinen on sellainen, että sitä voi hehkutella kunnolla vasta vähän myöhemmin. Tuskin maltan pysyä nahoissani, sillä on se vaan jotain niin hienoa ja mahtavaa, että! Mulla on jo otsikkokin valmiina tuolle hehkutukselle. Vielä vaan yks juttu uupuu... Khi hih hih ;)

Mutta, nyt äipän tuomaa mustaherukkamehua hörppimään, njam.


Peeäs. Laitoin lapatin sun blogiin kommenttia. Ei näkynyt mulle, että se olisi tullut sulle. Ilmoittele, jos ei näy sullekaan.