Sirpaleiksi meni Sonyn kuppi ja...
Parisen viikkoa sitten tiistaina Jomi röhnötti keittiönlattialla. Säpsähti yhtäkkiä jotain ja tuo säpsähdys laittoi Sonyn kupin liukumaan kohti kamiinaa. Paloiksihan se meni. Harmitti. Hyvä ja kivannäköinen kuppi. Kuppi, joka oli nähnyt pienen pumpulipallon pentuajat, oli nyt rikki. En ehtinyt käydä ostamassa uutta kuppia samana päivänä kun oli treenipäivä. Jomi sai ruokailla ihan tavalliselta lautaselta kun oli rikkonut toisen kupin. Niin, tietty voisi itekin miettiä, että kannattaisko kerätä kupit ylös lattialta ruokailuiden välissä? Silloin jaksan nostaa ne ylös kun ite lähden pois, muuten ovat lattialla... Omakin vika siis ainakin osittain. Mutku ne kupit oli olleet vuosia tuolleen lattialla, eihän niille sitten voinut enää sattua mitään ;D
Heti ekalla käyttökerralla tuli ilmi, että kuppi ei ole yhtä laadukas kuin vanha oli. Kun kuppiin kaataa nappuja, se kilinä on halvemman kuuloista kuin aikaisemmassa kupissa + kahden muun kupissa. Kilinä kuulostaa niin halvalta, että hyvä, ettei kuppi hajoa kun siihen laittaa nappuja ; )
Kupin lisäksi sirpaleita löytyy omasta elämästä. Aika paskanahan se on kun pitää riippua löysässä hirressä. Onhan sitä monta kertaa iteltään kysynyt, että miksei sitä muka vaan jaksa olla? Luulisi sellaisen olevan helppoa. Vaan eipä ole. Siellä sitä vaan odotat, että pääset pois tekemästä tylsyyskuolemaa. Sitten kun pääset kotiin, niin on ihan loppu. Monen monta kertaa sitä on aina tiistaiaamuna ollut innoissaan, että “jee, illalla on treenejä!”. Sitten töitten jälkeen oon miettinyt, että millaisella tekstarilla peruisin tuloni. Ei oo huvittanut lähteä. Helpointa ja mukavinta olisi vaan jäädä kotiin. Ainakin toistaiseksi oon onnistunut pakottamaan itteni lähtemään. Sitä on miettinyt, että “ei se oo ku vaan tämä päivä eikä ens viikolla tartte ollenkaan”.
Kesäkuun alusta menin muista syistä käymään työterveydessä. Siitä sitten seurasi aika lääkärille kun oli tullut puheeksi työolot ja yleinen jaksaminen. Terkkari suostutteli mua varaamaan ajan. Ja empimisen jälkeen sitten suostuin siihen.
Lääkäri oli tosi nuivan oloinen muija. Ei sille huvittanut sen enempää avautua. Vastasin vaan kysymyksiin. Lääkäri sanoi, että hänelle on sanottu, että kyllä firmassa on töitä. Jahas, vai niin, eli mä olin valehtelija. En jaksanut alkaa inttämään vastaan. Enkä jaksanut inttää kun se puuhasi mulle aikaa psykologille. Ihan sama. Kai siellä nyt kerran viitti käydä. Kunhan vaan pääsin pois sen nuivan muijan juttusilta.
Psykon aika oli juhannusviikon keskiviikkona töitten jälkeen. Siinä oli hyvää aikaa käydä ostamassa Sonylle uusi kuppi. Yllätyin kun löysin lähes samanlaisen kuin rikkimennyt oli ollut! Luulin, että ei enää sellaisia olisi markkinoilla. Värin sävy on pikkuisen eri ja tassunjäljet ei aina “niin hienoja” kuin vanhassa. Vaikka olikin hienoa, että olin löytänyt lähes samanlaisen kupin, niin yksi toisenlainen kuppi kiinnosti kovasti. Keraaminen kuppi oli laitettu metallisen kupin sisään ja metallikupin reunoissa oli tassunjälkiä. Tosi kivannäköinen ja olisin saattanut jopa ostaa sellaisen jos olisi ollut oikean kokoinen. Oli vain pieni ja iso. Oli kiva kuviointi eikä olisi mennyt niin helposti rikki kun oli metallisen kupin sisällä.
Mä olin tosi kiukkunen kun piti tehdä mutka kotimatkaan. Mieluummin vaan olisin mennyt kotiin. Tuntui ihan tyhmältä ja turhalta mennä psykon luo. Mielessäni päätin, että sanon, etten jaksa alkaa juosta siellä. Älytöntä ajantuhlausta.
Sain valita useammasta tuolista paikan itelleni. Valitsin sen mikä oli lähimpänä ovea. Mä niin olin jo samantien sieltä lähdössä. Ei mennyt kauaakaan kun meikäläinen oli saatu itkemään. Niin tapahtui kun puheeksi tuli työolot ja / tai se aika, joka siellä vielä pitää olla. Psyko sanoi, että mun tuntemukset on ihan normaaleja siinä tilanteessa missä nyt oon. Eikä se ymmärtänyt miksi työvelvoitetta piti edelleen jatkaa. Masennusdiagnoosista oon kyllä eri mieltä. Vaikkakin sanoi, että masennus voi ilmetä v*tutuksenakin. Kai mulla on liian sterotyyppinen kuva masennuksesta ja kun niitä fiilareita ei ole, niin en tunne olevani masentunut.
Mulle oli varattu tunti aikaa, mutta melkein puolitoista tuntia mä siellä olin. Ilmeisesti olin viimeinen asiakas kun venyminen oli mahdollista. Psyko oli sitä mieltä, että mun saikun oli jatkuttava. Mähän olin ollut edellisen viikon pois töistä ja sitten kolme päivää töissä. Ja kyllä oli tosi hyödyllinen olo töissä keskiviikkona (ennen psykolle menoa). Kun tulin töihin, niin katoin, että eipä oo paljoa tekemistä. Pomojen tuloon oli reilut pari tuntia, joten istuksin tunnin. Sitten pikku hiljaa aloin tehdä hommia. En pitänyt mitään kiirettä ja silti hommat loppuivat ysin aikoihin. Ihan älytöntä olla tuolla enää > : ( Noh, psyko hommasi mulle ajan lääkärille samantien ja torstaina ei enää tarvinnut mennä töihin. Kuten ei myöskään koko viime viikkona. Onneksi se nuiva muija oli tuolloin lomalla, niin ei tarvinnut sen kanssa olla tekemisissä.
Psykon luona meni aikaa enemmän kuin olin luullut, joten en käynyt kaupassa kotimatkalla. Halusin olla kotona kuuntelemassa kun luonto ilta alkoi, joten ei ollut aikaa ylimääräisiin mutkiin. Ja kun saikkua tuli, niin ehtihän sitä käydä kaupassa torstainakin. Tosin sinänsä se ei ollut kiva vaihtoehto kun oli juhannus tulossa. Se tietää kaupoissa järkyttäviä jonoa ja tungosta.
Kuten lähestulkoon koko Suomella, niin mullakin oli juhannussuunnitelmia ; ) Kun oli tiedossa yksi ylimääräinen vapaapäivä ja agiseuralla kisat, niin oli hyvä rako hoitaa pois talkoovelvoitteet. Tosin silloin kun kisatyöntekijäksi ilmoittauduin, niin en arvannut miten pitkä “juhannusloma” mulle tulisi! Että, nyt meni tosi näppärästi tuo talkoiluvelvoite.
Jep, jussi meni agin merkeissä. Ekana päivänä olin kakkosten kisojen ajan ilmoittautumisessa. Onneksi ei tarvinnut olla siinä yksin kun en ikinä ollut sellaista tehnyt. Se toinen hoiti pääjutut ja mä vaan laitoin lappuja ja numeroita kisakirjoihin. Kerran tuli ilmoittautumaan parin isliksen omistaja ja kyllä teki mieli kysyä, että mikä oli niiden virallinen nimi. Kisakirjoissa olevat kutsumanimet eivät sanoneet mitään... Mutta ei kai siinä voinut alkaa höpöttämään ylimääräisiä kun muitakin ilmoittautujia oli.
Kolmosten kisojen alkaessa mä siirryin ulkokentälle ratatyöntekijäksi. Mulla oli asiallinen kumivaatetus sateen varalta. Sellaista oli luvattu, mutta en nähnyt pisaraakaan. Toinen noista isliksistä kisasi kolmosissa. Taisi tehdä tuolloin nollaradan? En oo ihan varma. Mutta siitä oon varma, että Ticon toisen pentueen tytär teki hienon nollaradan! Hieno tulos ei riittänyt niittaamaan AVA-titteliä neidin nimen eteen. Paljosta ei enää ole kiinni! Agikouluttajammekin vetäisi koiransa kanssa nollaradan : )
Kuuden tunnin jälkeen olin vapaa lähtemään kotiin. Onneksi kotimatka ei ollut pitkä ja pyörällä se meni nopsaan. Kotona laitoin nettiradion auki ja jännäsin, että kuulenko vkl:n avausohjelmaa. Pyhinä sitä ei tuu, mutta Islannissa pe ei ollut ainakaan merkitty pyhäksi. Ekan lähetyksen olin missannut kun olin ollut talkoilemassa, mutta ohjelma tulee uusintana myöhemmin samana iltana. Ja, já, kyllä se tuli. Tänä vkl:na mulle selvisi, että ne kaks uutta laulua on uudelta levyltä. Mielestäni ei sanonut, että koska ilmestyy tai nimennyt sitä. Mutta, voipa olla, että kohta taas kuulen uuden biisin : )
Lauantaina taas agin pariin. Tällä kertaa mut oli laitettu pelkästään kisatyöntekijäksi. Sisähalliin, joten kun lähtiessä ei satanut, niin en ottanut sadevermeitä ollenkaan. Toivottavasti niillä oli, jotka joutuivat sateen aikana olemaan ulkoradalla...
Ulkoratalaistenkin työskentely muuttui mukavammaksi kun päätettiin siirtää ulkorata sisälle. Näin ei enää kenenkään tarvinnut kastua. Ei kisaajien eikä työntekijöiden.
Ticon tytär ei ollut kisaamassa la, mutta ne pari muuta islistä kyllä. Toinen kisasi kakkosissa. Kun molemmat radat olivat sisällä, niin yritin silmäillä noiden islisten suorituksia silloin kun olivat toisella radalla. Olihan mulla kunnia työskennellä niidenkin ratahenkilönä. Ihan parasta kun sain nähdä isliksiä! En kyllä vieläkään noita silleen tunnista, vaikka oikeat nimet tiedänkin. Sitten sillä omistajalla oli kolmaskin islis, mutta se ei käsittääkseni kisannut.
Hienoja agisuorituksia sitä kyllä näki. Ja välillä ihmetteli, että miten se ohjaaja ei sotkeudu omiin jalkoihinsa. Sellaisia käännöksiä ja piruetteja jotkut tekivät. Ykkösissä oli muutama hellyyttävä agin aloittelija kun piti ihmetellä tuomaria. Mutta, löytyipä kolmosistakin yksi tuomarin ihmettelijä. Se oli menossa putkeen kun yllättäen jäikin siihen suulle kattelemaan tuomaria : D
Kolmosten agirata oli tosi vaikea! Hatunnosto kaikille, jotka siitä selviytyivät. Moni ei selvinnyt ja HYL kirjautui tulokseksi. Tuossa radassa lähes kaikki hypyt tehtiin vaikeammalta puolelta ja muutenkin oli tosi hankalannäköisiä kuvioita & ansoja.
Sen sijaan kolmosten hyppäri oli tosi kivannäköinen. Sitä teki mieli itekin kokeilla ja kun tuo rata oli viimeisenä, niin toivoin, ettei siihen ihan heti koskettaisi. Jos vaikka olisi päässyt itekin sitä kokeilemaan...
Lauantai oli kymmenen tunnin keikka. Nälkää ei tarvinnut nähdä kun työntekijöille oli tarjolla leipiä, pullaa, sipsejä + muuta suolaista, salaattia, karkkeja, mehua, pyttipannua ja makkaraa. Lähestulkoon joka tauolla suunnistin kattomaan, että löytyisikö jotain naposteltavaa. Ja löytyihän sitä. Tauot ei olleet pitkiä vaan noin 5-7 minsaa. Siis rataantutustumisajan verran riippuen luokasta.
Jokainen työntekijä sai starttilahjakortteja sen mukaan miten monessa kisassa oli ollut töissä. Mä en niitä huolinut kun en tee sellaisilla mitään. Viime vuonna olin yllättäen talkoillut yli pisteiden, joten siitä sain 12 euron lahjakortin M & &:iin! Sen tietty huolin.
Jälkeenpäin oon miettinyt, että ehkä sittenkin olisi pitänyt ottaa vastaan lahjakortteja, niin olisin voinut mittauttaa Jomin ilmatteks. Kyllä siinä taas tuli harmistuksen musta pilvi pään päälle kun katteli maksien kisoja. Kaikissa hyppykorkeus oli 60 cm. Hypyt näyttivät tosi korkeilta ja kauhulla mietin, että mun minin pitäisi hyppiä sellaisia hyppyjä! : O Ja pahimmassa tapauksessa vielä korkeampia kun hypyt voi olla myös 65 cm korkeita! Vingun taas, että kokorajat on ihan perseestä > : ( Jos käy niin paskasti ja Jomi mittautuu maksiksi, niin siinä oli sitten sen agiura. En oo niin agiorientoitunut, että haluaisin sen takia rikkoa koirani. Noin korkeat hypyt ei tee Jomille hyvää. Ryhmässä voisin jatkaa, mutta en usko, että siellä katellaan niitä, jotka ei kisaa, että kai sitten vaan omaa sähläilyä hallilla silloin tällöin...? Noh, eipä tuota tartte vielä miettiä kun ei todellakaan ole mitään suunnitelmia edes aloittaa kisaamista. Omistaja on vaan niin kökkö ohjaaja, että!
Niin jussiviikon tiistaina oltiin agissa. Oltiin ulkona. Oli tuulinen päivä eikä ne naurettavat aidat pysyneet pystyssä. Yritin nostaa niitä sitä mukaan kun niitä kaatui, mutta se oli totaalisesti mission impossible. Lisäksi aitoihin jäi hirveä rako vaikka pystyssä olisivatkin pysyneet. Mun mielestä TSAU:n aitaaminen on lähinnä veetuilua...
Ehkä se oli sattumaa tai sitten kouluttaja suunnitteli radan niin, että koskaan ei tarvinnut mennä kohti sitä aukkoa. Aloitettiin sen vierestä ja sitten vaan pois päin. Radalla oli seuraavanlainen kattaus: hyppy, hyppy, putki, putki, hyppy, hyppy, putki, putki, hyppy, hyppy, hyppy, aa, rengas, keinu, putki, putki ja hyppy.
Jo heti alussa oli sellainen kuvio, että huh huh! Voiko kahdesta hypystä saada aikaiseksi jotain noin hankalaa? Niitä sitten hinkattiin jonkin aikaa. Sitten taisi olla putkien jälkeiset hypyt. Ja sitten hyppyjen jälkeen oleva toinen putki. Ei siis menty ekalla kerralla koko rataa.
Toisella kertaa mentiin loput ja se sujui ilman ongelmia. Kun se sujui niin hyvin, niin sitten piti tehdä koko rata. Meni kai ihan ok, jos enää oikein muistan. Mutta parasta oli, että jompu ei lähtenyt, ei edes yrittänyt, vaikka oli kyllä avoimet ovet yhdellä reunalla : ) Kaipa tää tästä!
Sitten tepsuteltiin tokoon. Siellä oli yksilöseuruuta. Jomilla meni täydellisesti. Oli upea kontakti ja kaikki muutenkin kuin tokon opppikirjasta.
Sitten seuruuta ja liikkeestä maahan. Nou ropleem. Maassa oleva koira piti kutsua luo. Perusasennossa oli toivomisen varaa. Ja myöhemmin mulle on selvinnyt, että tätä(kin) pitäisi treeniä jos tokoura vielä jatkuu... Tämän jälkeen kouluttaja ohjasi kohti hyppyä ja ite sai päättää mistä käskee koiran hypätä. Jomi teki sen taas! Iiik, miksi sä hyydyit?!? Miksi se välillä hyytyy? En tajua. Onneksi ei oo tehnyt noin kokeissa, mutta muutaman kerran treeneissä. Hmh. Ei hypännyt toisellakaan käskyllä. Täh? Sitten kun ukkeli hyppäsi, niin tosi lähelle ja “yli linjan”. Se on kun se alkaa kääntyä jo heti, niin sitten käy noin. Tosin en kyllä tajua, että miksi meidän piti tehdä tuo hyppy noin kun muut teki sen luoksarina, kuten uusissa säännöissä tullaan tekemään. Kyllä kouluttaja tietää, että Jomilla on TK1.
Kouluttaja laittoi maahan tötsiä. Jokaiselle koirakolle oli oma neljän tötsän rivi. Kaikkien piti pujotella oma rivi edestakaisin yhtäaikaa. Joka toinen aloitti rivinsä vastakkaisesta suunnasta. Kun Jomilla ja yhdellä toisella koiralla sujui hyvin, niin ne vaihtoivat paikkaa. Lisäksi tehtävää vähän vaikeutettiin. Kun rivi oli pujoteltu loppuun, piti kiertää viimeinen tötsä ja sitten pysähtyä perusasentoon. Sen jälkeen pujotellen takaisinpäin. Eihän tämä ollut homma eikä mikään näille kahdelle mestarille ; )
Olikohan vielä jotain muuta? Eipä nyt ainakaan tuu mieleen.
Ja joo tosiaan kun se kolmosten hyppis oli niin kiva, niin sen takia suunnistettiin hallille menneen viikon maanantaina. Olisin halunnut mennä jo sunnuntaina, mutta kun kisat loppuivat la joskus klo 21.30 aikoihin, niin en ollut varma, että jäikö joku vielä hallille yöksi.
Oltiin just päästy kotitien jatkeelle kun tunsin muutaman vesipisaran. Eikä! Mutta kun en tuntenut lisää pisaroita, niin matka jatkui. Matkan aikana satoi vähän kovempaa, mutta sade ei kastellut, joten suunta kohti hallia edelleen. Oikaisin oharin ylittämällä. Aikaisin aamulla se vielä on mahdollista. Sitten kun liikennevirta käynnistyy kunnolla, niin sen jälkeen ylitys on vaarallista.
Päästiin hallille suht hallikelpoisina. Kunhan koirat oli pois käsistä, niin sitten tsekkaamaan, että oliko hyppäriä muutettu. Pikkuisen oli. Oli tullut yksi hyppy lisää ja sitten lopun ainakin toista hyppyä oli käännetty. En enää oikein muistanut, että missä asennossa se oli ollut. Käänsin kuitenkin jotenkin, koska ainakaan niin se ei ollut.
Jompun kanssa otin vähän keppejä. Sitten tutustuin rataan, joka oli helppoa kun olin jo nähnyt miten sillä kannattaa ohjata. Ensin sitä sai kokeilla Tico ja ihan ok meni. Ei siis ollenkaan mahdoton ollut tuo kolmosten hyppäri. Sonylle se oli vähän tylsä rata kun hypyt oli vaan läpijuoksuja. Jäi sitten enää vaan kepit, putket, piiitkä ja muuri.
Hyppy, putki, putki, hyppy, muuri, (hyppy), putki, hyppy, putki, piiitkä, kepit, putki, hyppy, hyppy, hyppy ja hyppy. Joo, ei sano mitään, mutta laitoin silti. Mitään kuvia en ala piirtää. Tuo sulkeissa oleva hyppy on sellainen, jota kisoissa ei ollut. Tuollaisen radan turrikat menivät kahdesti. Sitten vähän tokoiltiin. Kokeilin peruuttamista. Ihan hyvin noi pakittaa, mutta tällä hetkellä isoin ongelma on se, että miten saan silleen sujuvasti aloitettua pakittamisen kun on jonkun aikaa kävellyt eteenpäin. Se on sellainen takkukohta. Jääviäkin kokeilin. Nyt oli mukana istuminen. Ei tahtonut löytyä jompun sanavarastosta moista jäävää : D Maahan se melkein aina päjähti. Kuuntelitko ukko edes? ; )
Tokoilun jälkeen vielä kerran hyppäri kaikkien kanssa. Siinä välillä aina kuulin, että ulkona satoi reippaasti. Eikä se ollut loppunut treenailun aikana. Eikä auttanut, vaikka venasin puoli tuntia. Kastuttava oli. Loppujen lopuksi yllättävän vähän kastuin. Oletin, että oon läpimärkä, mutta en ollut. Paita ei juurikaan kastunut ja lenkkarit eivät kastuneet. Ei edes sukat. Suurin huolenaihe oli Jomin paperit. Vasta hallilla huomasin, että reppu oli edelleen toko-kokeen jäljiltä. Onhan ne muovikotelossa, mutta kova sade voi tunkeutua vaikka mistä läpi. Onneksi repusta löytyi vielä muovipussi, niin ei tullut pestyä papereita.
Viime ti en ollut agissa tai tokossa. Hölmöä. En ollut töissä ja silti en treeninyt. Inhottavasti just tiistai-iltapäivä oli haluttua aikaa, joten en sitten päässyt treenimään. Ti kävin psykolla taas. Nyt piti koittaa suunnitella tulevaisuutta. Joo-o, siinäpä sitä onkin suunnittelemista kun lottovoiton uupuminen estää todellisten suunnitelmien ja haaveiden toteutumisen. Blah. Kolmatta aikaa en varannut kun seuraavalla kerralla olisi ollut jotain hengittelyharjoituksia unihäiriöihin. Joo, moro! Ihanaa, ettei tartte enää siellä juosta. Toisaalta taas se tietää sitä, että enempää saikkua ei oo enää tiedossa...
Kyllähän tässä on saanut jonkin verran liimailtua elämänsirpaleita ja oonkin saanut tehtyä asioita, jotka on vaan roikkuneet “to do listalla”. Nyt on ollut energiaa nipsiä yksi pieni heinäalue. Tein sen viikko sitten eikä tullut käsi kipeeksi yhtään. Viikko oli sadekuurojen värittämä, joten piti odotella seuraavaa nipsimisajankohtaa. Sellainen tuli to aamuna. Oli pilvistä ja toisinaan näytti sateiselta, mutta päätin kokeilla, että josko onnistuisin nipsimään ylätasanteen viidakon pois mieltä kutittamasta. Onnistuin. Lisäksi kaivoin muutaman puskan möhkäleen ylös. On pitänyt tehdä se jo alusta asti, mutta on vaan jäänyt. Ei oo auttanut, vaikka aina ihan matalaksi ne on leikannut. Silti on uutta versoa pukannut. Lisäksi ne on hankaloittaneet nipsimistä siitä kohtaa. Kaikkia en kaivanut. Pienimmät sai jäädä, mutta nyt on isoimmat pois.
Sisällä on tullut siivoiltua vähän paremmin kuin näkyvien villakoirien häätö. Enää ei pyöri lattialla Ticon & Jomin maaliskuiset poksut. Tai Jomin tokoilupalkinnot. Eikä oo ruusukkeita siellä sun täällä. Niin ja Jomin vuoden 2013 näyttelykoirapalkinnot TKY:ltä on nyt myöskin poissa lattialta. Sinänsä kivoja poksuja kun niihin molempiin on ihan kaiverrettu nimi! : ) Mukana on myös diplomit, mutta noissa on harmillisesti kirjoitusvirhe (ei oo poksuissa). Ällä puuttuu nimestä... Mutta enää lienee on turhaa valittaa kun on suht vanha juttu : D
Joop, nyt on ruusukkeet siististi seinällä. Ja poksut pois lattialta. Noille oli kyllä vähän hankalaa keksiä paikkaa kun kaappi on jo täysi. Tai no alahyllylle saisi JOS siirtäisi ne kamat jonnekin, mutta MINNE? Vielä löytyi joku rako mihin tunkea poksut, mutta minne mahdolliset seuraavat? Tarttee kai alkaa katella isompaa möksää ;D
Kun nyt palkintojen kimalluksessa kieritään, niin kerrottakoon samalla, että jompun sisarukset ja puolisisar pärjäsivät hienosti viime viikonlopun erkkareissa! Islanninveli oli erkkarissa PU3! Tanskan kehädynamiitti-sisko toisena ROP ja toisena VSP. Ihan mahoton neiti! Tanskassa asuu Jomin puolisisar ja se oli ollut erkkarissa PN2 ja saanut sertin! WAUTSI WAU ja isot onnittelut hienoille sukulaisille : )
Maanantaina kävi dobsu moikkaamassa. Vähän oli leikkiä, mutta sekin vähä loppui yleensä lyhyeen kun dobsu alkoi haukkua eikä Jomi siitä tykkää. Kuvia ei oo kun ne vähäisetkin leikit tapahtuivat jaloissa, kuinkas muuten. Yritin virittää vesiastian niin, ettei Jomi olisi sitä yrittänyt tyhjentää, mutta turha yritys. Kyllä se siltikin seisoskeli vadissa ja loiskutteli. Mokoma tarjoaa tassuvettä vieraille ; )
Maanantaina innostuin tekemään raparperipiirakkaa. Ihan järjettömän kokoisia jotkut raparperinlehdet! Melkein kuin sellaisia “halpissateenvarjoja”. Lehtien koko näkyi myös varsissa. Paksuimpia ei niin vain napsaistu poikki.
Jaa-a, en tiijä. Jotenkin se taikina meni pilalle. Jäi löysäksi. Kun ainoa muuttuva tekijä oli se, että nyt mulla oli palavoin sijasta pullovoita, syytän sitä. Vaikka miten yritin, niin en saanut voi + sokeriseosta vaahtoamaan. Siinäkö sitten syy? Ennen oon käyttänyt palavoita ja vaahdottaminen on onnistunut paremmin + taikina on ollut kiinteämpää. Kun epäilytti lopputulos, niin en tarjonnut piirakkaa siskolle. Kun sitten hyvin jäähtyneenä ite söin, en kyllä huomannut maussa mitään vikaa. Ehkä sittenkin olisin voinut tarjota...? Joo, mutta tuli kyllä piirakkakiintiö täyteen ja loput raparperit menee massuun soppana.
Tuossa noin viikko sitten salpautui henki kun päästin pojat yöpissalle. Taivas oli kuin tulessa. Niin kauniinpunainen, että! Pakko oli hakea kamera ja kuvata se. Tai se vähä mikä siitä näkyi kun harmittavasti oli puita edessä. Mutta kyllä luonto tekee ne hienoimmat taideteokset : )
Niijoo. Lisäsin edelliseen kirjoitukseen uimavideot Sonysta ja Jomista. Ticosta ei oo kun kamera ei tarkentanut siihen edes sen vertaa mitä noihin kahteen muuhun. Sony on kyllä niin taitava uimari <3 Vakaata ja hienoa menoa voimakkain vedoin. Ja kiihdytyskin onnistuu, kuten videosta voi nähdä. Jomikin ui ihan hyvin. Tässä pätkässä voi nähdä herran alkuinnostushyppyjä ja uimista. Yrittää napsia lumpeenlehtiäkin uidessa.
Kommentit