Otsikossa on mun viikko on kiteytettynä. Lähdetäänpä sitten purkamaan kulunutta viikkoa.
 
Viime lauantaina innostuin lenkkeilemään, ehkä jopa vähän liikaakin, kuten myöhemmin ilmeni. Heräsin aikaisin aamulla ja lähdin kävelylle Jomin kanssa. Sen jälkeen suunnistin isosten kanssa kohti sittaria. Mulla oli oikein joku (teko)syy mennä sinne, mutta en enää muista sitä. Anyway, siihen sai kulumaan kolmisen tuntia. Aa, yks syy lähteä kauppailemaan poitsujen kanssa oli se, että Jomille oli tulossa vieras. Suunnitelma ei toteutunut ikävän sattuman vuoksi. Sitä sitten siirrettiin. Mä menin unille.
 
Herättyäni lähdin lenkuralle Jomin kanssa. Päätin vaihtaa Sonyn pentupannan heijastinpantaan. Pentupannassa on halkeamia sisäpuolella, joten alkoi mietityttää pannan kestävyys. Kai jotain treenittiinkin, en muista. Sitä ainakin, ettei heppoja haukuta. Jomi haistaa ne jo hyvän matkan päästä ja myös reagoi hajuun – haukkumalla – kuinkas muuten. Kun Jomi aloitti mökän, niin en liikkunut, ennen kuin herra hiljeni ja rauhoittui. Sitä saikin toivoa tovin. Pysähdyttiin viettämään nappuhetki heppojen lähellä. Tätä tarttis treeniä enemmän, mutta kun vuorokaudessa on ihan liian vähän tunteja!!!
 
Tuon jälkeen mietin, että lähdenkö isosten kanssa kunnon lenkille. Aamulla mulla oli alkanut kantapäät ja yks varpaiden väli tuntumaan loppumatkasta. Piti sitten funtsia, että kestääkö jalat suunniteltua lenkkiä. Nooh, kyllähän se oli siinä ja siinä, että oliko kyseisissä kohdissa tuntumaa 1,5 lenkin jälkeen.
 
Taisi tuo toinen lenkki olla liikaa, sillä seuraavana päivänä ei kannattanut edes ajatella mitään pitkiä lenkkejä. Se oli harmi, sillä isoset olisivat tarvinneet kunnon lenkin. Joutuivat kuitenkin tyytymään triplettelyyn ja pihailuun, ennen mun ja Jomin lähtöä.
 
Olin herännyt jo viideltä. Se oli liian aikaisin. Taaskaan en enää muista, että mikä oli mun plääni, mutta mulle jäi ylimääräistä aikaa. Yritin silloin nukkua, mutta ei siitä oikein tullut mitään. Leikkelin poikien kynnet sisällä. Ulkona se on vähän hankalaa nyt. Isosten kynnet kyllä saisin leikattua, mutta Jomin kynsiä ei ainakaan vielä voi leikata niin, että se seisoo. Olihan siinä omat haasteensa leikata kynnet sisällä. Lähinnä Jomin takia. Se kun tuppasi tunkea kuononsa isosten anturoiden väliin, kun leikkasin niiden kynsiä. Varmasti kutitti, kun toinen tunki kuononsa anturoiden väliin. Kun leikkasin Jomin kynsiä, niin isoset saivat treeniä makoilua ja hyvin pysyivät.
 
Klo 8.15 meitä tultiin hakemaan postilaatikolta. Oli alkanut sakeahko lumisade. Mentiin odottelemaan puiden suojaan kyytiä. Sitten suunnistettiin kohti juna-asemaa. Juna lähti ysiltä. Oli hyvää aikaa antaa Jomin vessailla ja ettiä oikeaa vaunua. Sitä saikin tovin ettiä. Vaikka kertaalleen kävelin koko vaunurivin eestaas, silti onnistuin missaamaan lemmikkivaunun. Sen numero oli laitettu jotenkin hassusti. Vaunu oli poikkeuksellisesti viimeinen. Aina ennen on ollut ekana. Lisäksi sisustus oli poikkeuksellinen myös: penkit olivat tavallista leveämmät ja pehmeämmät. Lisäksi toisella sivulla oli vain yhden penkin paikkoja. Niin ja tähän vaunuun piti kiivetä pitkin korkeita rautarappuja. Näköjään tuollaisiakin vaunuja on vielä liikenteessä.
 
Vaunuun tuli myös wipukka ja westie. Myöhemmin tuli myös lapukka ja lappari, plus yksi, jota en nähnyt. Meni istumaan silleen piiloon. Alkuun Jomi mörköili jokaista uutta tulokasta, mutta ajan myötä otti tulokkaat vastaan rauhallisemmin. Herra ei nukkunut yhtään matkan aikana. Se joko seisoi tai istui ja heilutteli häntää muille. Tai yritti laittaa junan palasiksi;) Vähän oli penkin nakertelua ja metallinen jalkatuki oli namia.
 
Vaikka vaunussa oli parhaimmillaan kuusi koiraa, niin vain kaksi oli menossa näyttelyyn. Wipukan omistajan kanssa tuli eniten juteltua matkan aikana. Jos mulla on vaan kolme koiraa, niin junassa olleella wipukalla on kotona neljä kamua ;)
 
Ennen kuin juna oli Pasilassa, niin soitin sille kasvattajalle, jolle Jomi oli menossa näytille. Tehtiin suunnitelma treffaamisen suhteen. Wipukan omistajalta sain lainaksi messarin pohjapiirroksen. Ilmeni, että islistenkehä oli ihan toisella puolella rakennusta. Sisäänkäynnin 5.6 olisin kyllä tiennyt. On jotenkin jäänyt mieleen pentunäyttelystä. Noh, nyt jäi muistiin paremmin 7 alkavat sisäänkäynnit. Pikku hiljaa sitä oppii tuntemaan messaria. Oonhan mä ollut siellä muutaman kerran aiemmin, mutta silloin oon mennyt sisälle “vaan jostain”.
 
Kasvattaja oli lähtenyt meitä vastaan ja ihan hyvin löydettiin toisemme. Suunnistettiin samantien hänen autolle, sillä kehän alkuun ei ollut enää niin kovin kauaa. Lisäksi kasvattajan auto oli kauuuukaaaanaaaa. Laitoin Jomille takin ja herra meni odottelemaan pehmustettuun ja peitolla peitettyyn metallihäkkiin. Tarjolla olisi ollut tosi iso kangashäkkikin, mutta valitsin pienemmän, sillä se pysyy lämpimänä paremmin, kun on pieni tila. Siinä isossa häkissä Jomi olisi ollut kuin pisara meressä.
 
Kasvattaja tykkäsi Jomista. Sanoi, että Jomi on pieni ja kaunis. Kasvattajaa miellytti Jomin persoonallinen pään väritys ja Jomin väritys muutenkin. Niin joo, kun sitten siihen kasvattajaan törmättiin, niin Jomi vaan katteli mua. Ei se ollut heti syöksymässä kohti mahdollista rapsuttajaa. Hämmentävää. Ei ollenkaan sellaista perus pentumaista hösellystä. Autojen ja koirien seassa Jomi tassutteli varmasti paremmin kuin kumpikaan isosista olisi tassutellut.
 
Kehää odotellessa räpsin koekuvia, että millä kannattaisi kuvata. Harmittaa, ettei kameran esikatselusta näe kuvan todellista laitaa. Meinaan vasta, kun sain laitettua kuvat koneelle, niin sitten huomasin, että suurin osa liikekuvista oli mennyt pilalle. Syylliseksi epäilen taustalla ollutta isoa ikkunaa tai taitaa se ihan olla lasiseinäksikin määriteltävissä. Sieltä tuli valoa liikaa. Paikan vaihto ei olisi ollut hyvä idea, sillä sitten ei olisi saanut koirista niitä seisotuskuvia. Eikä niitä saanut siltikään aina, sillä ihmiset eivät osaa seisottaa koiraansa kuvaajaa ajatellen ;) Noh, varmasi kehässä on mielessä tärkeämpiäkin asioita kuin miltä näyttää kuvissa, ja hyvä niin. Eniten mua harmittaa, etten saanut Ticon isukista oikein kunnon kuvaa. Kyllä siinä on niin paljon ticomaisuutta, että! :D Joistakin koirista onnistuin saamaan ihan ok liikekuvankin, että ehkä syynä olikin amatöörikuvaaja, eikä liiallinen valo ;D
 
Tuttujakin tuli nähtyä ja se on aina mukavaa. Yksi näistä halusi lähteä kattomaan Jomia sitten myöhemmin.
 
Kehässä oli yksi ihan ulkomailtakin tullut koiruus. Oli kyllä kannattanut tulla, sillä se oli ollut la 12 koirasta VSP ja su 16 koirasta oli ROP. Komea junnuhan se, että ei sen puoleen ihme.
 
Kehäkuvatuksia nähtävillä täällä x aikaa
 
 
Koirien nimiä en oo nyt ehtinyt / jaksanut laittaa.
 
 
Kehän jälkeen lähdin kattelemaan kojujen tarjontaa. En löytänyt mitään shoppailtavaa. Enkä myöskään onnistunut saamaan palloja, joita siskoni oli pyytänyt tuomaan. Ne olivat jo ehtineet loppumaan :( Mietinkin sitä, että olisiko sittenkin pitänyt lähteä jo seiskan junalla. Siinä sitten olisi pitänyt olla asemalla tai jotain jonkin aikaa, ennen kuin kasvattaja olisi tullut messariin. Mutta sitten olisi ehtinyt shoppailemaan jo ennen kehää...
 
En ollut ostanut paluulippua, jotta ei tarttis sitten hosua junaan ehtimisen suhteen. Ja eihän sitä koskaan tiedä, miten ajoissa kehä on. Messarista suunnistettiin lipunmyyntiin. Juna lähti vasta 15.08, joten istuskeltiin asemalla reilut puoli tuntia. Mua kyllä vähän mietitytti junan “myöhäinen” aika. Turussahan se olisi vasta klo 17 aikoihin ja kyydistä huolimatta ei ollut tiedossa kovin pitkiä unia ennen töitä.
 
Vaunussa oli koirakko joka penkillä. Hassua, että myös se aamuinen wipukka sattui tulemaan samaan junaan! Jomin viereisessä penkissä oli koiruus, joka oli epävarma muiden koirien suhteen. Se murisi aina uusille koirille ja aina välillä Jomillekin, joten ei kannattanut edes harkita nukkumista, ettei Jomi menisi sen koiran luo. Jomi ei nukkunut vaan taaskin heilutteli häntää ja kiipeli penkeillä. Välillä oli niin akrobaattista meno, että herra putosi lattialle.
 
Autossa pieni nukkui istualtaan. Sillä oli vaikeuksia pysyä hereillä, mutta urheasti sitä yritti: kun silmät menivät kiinni ja alkoi huojuminen, niin herra korjasi asentoa ja yritti olla “tosi pirteänä”. Mutta ei mennyt kuin muutama sekka, kun taas nukku-matti houkutteli kylään.
 
Kotona ehdin nukkua parisen tuntia. Töistä selvisin, mutta kotona oli suuntana pikapikaa peti. Tosin, se vähän myöhästyi, sillä Islannista kuului kummia. Kasvattaja halusi multa muutaman kuvan alkuperäisessä koossa, sillä hän aikoi ehdottaa Jomia Islannin islislehden kanteen!!! Noh, Jomista ei tullut kansipoikaa, sillä kasvattaja oli vähän myöhässä. Aikoo yrittää uudelleen. No, huh huh! Kyllä karisi unet joksikin aikaa, kun luin kasvattajan aikeista...
 
Herättyäni kävin triplettelemässä ja sitten kutsui lumihommat. Poitsut olivat pihalla valvomassa, että miten puhdasta jälkeä tuli. Tuona aikana Jomi varmasti ehti vetää masuunsa hiutaleen, jos toisenkin.. Kattokaas, kun on ilmennyt semmoinen ropleema, että Jomi syö lunta. Mä niiiiiiiiii-in kuvittelin, että syöminen loppuu, kun tulee lumi, joka peittää maan ja näin. Ja pah! Nyt vedellään kupuun lunta. Lenkillä imuroidaan kaikki lumikokkareet, hiphurraa... Jaaa, kun vetää paljon lunta, niin myöskin tuppaa pissattamaankin. Mua odottikin kirkas lätäkkö keittiössä, kun taas illalla heräsin. Kyllähän Jomi normaalisti olisi kestänyt sen ajan, jonka nukuin, mutta nyt oli ollut liian kovat paineet. Hmph!
 
Ma-ti yönä tuli onkelmaa koneen kanssa, ja kun sitä ei saanut ratkaistua, mä lähdin töistä pois paria tuntia aiemmin. Käytin tilaisuuden hyväksi ja kävin triplettelemässä. Sitten unille ja rallyyn. Oli kylmä tuuli ja lunta sateli, joten hypättiin vakkelta bussiin. Niin ja mun jalat muistuttivat vieläkin lauantain intoilusta...
 
Jah, nyt en oo ollenkaan varma, että muistanko radan oikein tai kaikki siitä, mutta jotain tämmöstä se oli. Askelsarja eteen –> (olikohan jotain ennen) pujottelu –> 270 vasuriin –> sakukäännös –> koira lennosta eteen, vasemmalle ja liikkeelle –> spiraali oikeelle –> käännös vasuriin –> 270 oikeelle –> koira istuu, maahan, liikkeelle –> 360 oikeelle –> hitaasti –> Ihan kuin tuosta puuttuisi jotain. Ei se voinut olla noin lyhyt rata. Olihan se SM-rata!
 
Tästä meinasi tulla ihan kisanomainen juttu. Mä en päässyt messiin, kun kouluttaja esitteli rataa. Mä odottelin, että edellisen ryhmän koirakko lähtisi, jotta saisin Sonyn kiinni. Siis alkuun piti koittaa ite löytää rata! Noh, sinänsä se oli helppoa, kun seurasi muita. Lisäksi kouluttaja auttoi, kun huomasi mun miettivän, että minne rata menee.
 
Ekalla radalla ei tullut muuta mokaa kuin se, että olin liian hätäinen siinä, kun piti laittaa koira maahan. Koiranhan piti istua ennen maata, mutta saattaa olla, että annoin maan liian aikaisin. Kouluttajakaan ei oikein osannnut sanoa, että ehtikö Sony istua. Blondiliini oli mukana oikein messevästi :)
 
Toisella radalla jätin yhden kyltin väliin :D Käännöksethän on mun mörköjä, ja kun olin selvinnyt 270 vasuriin ja sakusta, niin olin niin iloinen niiden onnistumisesta, että jätin välistä sen kun koira otettiin lennosta eteen ja sitten vasemmalle. Siinä kohtaa rata oli jotenkin “epälooginen”, joten ilahtuminen häiritsi mun ajatuksenjuoksua. Tälläkin radalla Sony oli hyvin messissä. Blondiliini oli muutenkin tosi hienosti koko ajan. Odotteli rauhallisesti ja näin. Mistä lie johtui. I would really love to know that!
 
Loppuun otettiin alkuun ihan mahdottomalta tuntuva kyltti: siinä kun koira seuraa, niin sen pitää tehdä pysähtymättä ympyrä ja jatkaa sitten eteenpäin. Siis wat?!?! Joskus yritin opettaa Sonya pyörähtämään ympäri, mutta ei siitä oikein tullut mitään. Tico osaa pyörähtää hienosti, tosin tässä siitä ei olisi ollut apua, sillä Tico osaa pyörähtää “väärään suuntaan”. Tämän taustan kanssa olin varsin skeptinen, että homma onnistuisi. Eikä se onnistunut. Kun yritin saada Sonya pyörähtämään, niin se pysähtyi ja pakitteli. MUTTA muutaman kerran jälkeen pyörähti jo varsin sujuvasti! Olin kyllä tositosi yllättynyt, että liike onnistui Sonyn kanssa. Se on kiva kyltti. Aion joskus kokeilla tuota Ticon kanssa, ja myöhemmin Jominkin. Sitten, kun maapallon pyörii niin hitaasti, että päivässä on muutama lisätunti ;)
 
Kotona painuin pellolle kahlailemaan Ticon & Jomin kanssa. Sitten unille.
 
Tein lumitöitä sen verran, että sain putsattua rappuset sun muut. Samalla koiruudet saivat pihailla. Menin töihin noin tuntia aiemmin. Meillä on nyt yksi matkoilla useamman viikon, joten koneella on vaan kaksi. Kun illassa ei ollut ketään, niin päätin mennä paikkaamaan vajaaksi jäänyttä edellistä yötä. Hieman mua kyllä mietitytti, että miten Jomi jaksaa pidemmän yön, kun se oli ollut pihalla mun tehdessä lumitöitä ja nassuttanut lunta. Toisaalta, lumi tuppaa tulemaan läpi niin nopeasti, ettei Jomi silloin kestäisi normi-yötäkään.
 
Hyvin oli pieni kestänyt. Keskiviikko aamuna palkitsin mun upeet poitsut kunnon lenkuralla. Takaisin tullessa nähtiin, kun naapuri tuli koiransa kanssa laatikolle. Noh, sen nyt jo hyvin arvaakin, miten Jomi reagoi tuohon koiraan. Möhnä sentäs, kun mua harmittaa, että on vähän hankalaa käyttää noita aamulenkillä. Jomin vuoksi ei voi lähteä niin kauas, ettei olisi törmäysvaaraa. Toisaalta taas en haluaisi hätiköidä lenkillä, sillä Jomin on opittava, ettei lenkeillä edetä kuin höyryveturi.
 
Herättyäni oli taas aika työllistää lumikola, –lapio ja harja. Lunta oli tullut joku 20 cm, joten jo pelkkään autokoloon upposi puoltoista tuntia. Tänä talvena taidan päästä helpommalla, sillä näyttää, että traktori putsaa osan tiestä. Onhan se iso ajansäästö.
 
Rappuset ja muun jätin iltaan, jolloin taas poitsut pihailivat ennen töitä. Taaskin lähdin töihin noin tuntia aiemmin. Paikkailun ja senkin vuoksi, että menin vähän kattelemaan, että olisiko jotain kiireellistä hommaa.
 
Torstaina lähdin triplettelemään tavallista myöhemmin, ettei tulisi törmäysvaaraa. Tuo olisi ratkaisu, mutta siinä on se vaara, että alkaa väsyttää sinä aikana, kun odottelee lenkille pääsyä... Käytiin postilaatikolla tiputtamassa joulukortit. Lunta taas sateli, joten tunnelma oli varsin jouluinen. Jomin vetämisen vuoksi lenkkiin kului tunti.
 
Nukkumaan menin sen verran myöhään, että päätin, etten käytä isosia lenkuralla ennen Jomin vierasta. Ne saivat pihailla reilut puoli tuntia ja sinä aikana mä ehdin syödä sun muuta. Kyllä oon monesti kiitellyt tuota aidattua pihaa. Se on ollut korvaamaton apu tässä kolmen koiran huushollissa. Ilman sitä asiat olisivat paljon paljon hankalampia.
 
Kun siskon auto tuli pihaan (sitä oltiin vähän jännätty, että miten mun pihaan pääsee, kun taas oli tullut lunta. Ihan hyvin pääsi), niin oli hyvä tilaisuus treeniä sitä, ettei autoja kuulu haukkua. Houkuttelin Jomin namin kanssa mukaan. Jomi lähti, mutta kiusaus mökätä oli liian suuri, joten juoksi taas kohti autoa. Sain kuitenkin houkuteltua Jomin uudestaan messiin, joka on musta hyvä juttu.
 
Dopsu nosteli mun pihalla tassujaan puolentoista tunnin ajan. No, ei vaan, kyllä se liikkuikin ja pojat leikkivät. Yleensä tietty jaloissa, ettei ollut mahdollisuutta kuvata. Selkeesti näyttivät meille keskikynttä ;) Yksi tosi pitkä painimatsi oli just jaloissa, ja meitä molempia harmitti.
 
Vieläkään en usko, että herra roopermanni osaa haukkua. Se oli taaskin ihan hipihiljaa.
 
 
 
                                         
                                          "Mamiiih, tää on kylmäääää!!!"
 
 
                                         
                                          "Ihmiset huom! Täällä rikotaan palloa."
 
 
                                         
                                          Sain Jomista aika hyvän posen.
 
 
 
Loput kuvista nähtävillä täällä x aikaa
 
 
Tuntui ihanalta aatella, että töihin tartti mennä vasta normaaliin aikaan. Iltaan oli laitettu yks henkilö, kun sillä oli hajonnut kone. Toisaalta just viimeisenä yönä olisi kivaa mennä töihin aikaisemmin. Siihen kuitenkin tuli tilaisuus, sillä sain viestin, että kone oli kunnossa ja mä pystyin tulla töihin sitten, kun sopi. Tietty käytin tilaisuuden hyväksi, joten bye bye pidemmät unet.
 
Torstainakin satoi lunta, joten taaskin poitsut pihailivat, kun mä putsasin raput sun muut. Autokolon päätin jättää perjantaihin.
 
Olin mennyt töihin paria tuntia aiemmin, joten oli ihanaa kun pystyi lenkkeilemään aamulla kaikessa rauhassa. Päätin oikein panostaa Jomin vetämiseen. Mulla on tapana pysähtyä, kun Jomi vetää. Takaisin kääntyminen on hankalaa kolmen koiran kanssa, joten toivotaan, että pysähtely tuottaa toivottua tulosta. Kun mä pysähdyn, Jomi alkaa vinkua ja menee mun taakse. Mua harmittaa, että se menee sinne taakse, kun silloin en saa haluamaani katsekontaktia. Mitä mä oon kurkkinut, niin siellä se tuijottaa mun takaraivoa. Noh, kun taas oltiin pysähdytty ja Jomi oli menossa mun taakse, laitoin jalan sen eteen. Sitten sain haluamani katsekontaktin. Tuon jälkeen herra ei oo mennyt mun taakse, vaan on jäänyt eteen. Ai, riittääkö muka yksi kerta? Ei kai nyt sentäs... Tällä lenkillä Jomi veti vähemmän kuin yleensä.
 
Herättyäni annoin äijien pihailla sen aikaa, kun söin. Sitten lähdin kauppaan. Sinne oli pakko mennä no matter what. Keskiviikkona olin bongannut mainoksista jotain, jota olinkin jo kovasti odotellut. Uusi Simpsonit tuotantokausi (harmittaa kyllä, että devareissa mennä vasta kaudessa 15. Miten se voikin laahata niin paljon jäljessä?) oli määrä julkaista perjantaina. Mulla on ollut jo muutamana uv:na tapana kattoa uusin devariboksi silloin, kun raketit räiskyy ja paukkuu. Ite vedän kolaa ja sipsejä ja koirat tyhjentelee kongeja ja saavat muutakin herkkua. Mielenkiintoista nähdä, että pystyykö Jomi jättää raketit huomiotta. Täällä meinaa on ihan järjetön mekkala tuolloin. Ihan kuin olisi jollain sotatantereella. Nyt sitten on boksi ja kola valmiina. Sipsejä saakin nyt ihan kohtuu hintaan K-kaupoista, joten taas saa naureskella keltsejä useamman tunnin ajan. Vähän kyllä hiipi mieleen jo ajatus, ettei mitään julkaista, sillä koskaan aiemmin sitä ei oo julkaistu näin myöhään.
 
Hihi, sitten taas odotti lumityöt. Lunta oli tullut lisää kymmenisen senttiä. Itse asiassa töistä tullessani yllätyin aamulla lumen vähyyttä, sillä se volyymi, jolla lunta satoi, kun lähdin töihin, antoi odottaa paljon isompaa lumimäärää. Ilmeisesti lumisade oli sitten rauhoittunut jossain vaiheessa yötä. Mutta kyllä sitä kolattavaa riitti taaskin autokolossa. Nyt on pihalla iso lumikasa poikien ilona. Ilman traktoria mun pihalla olisi kai Himalaja tai jotain.
 
Kun autokolo oli putsattu, hain kameran ja kuvailin koiria. Otin pari videotakin (jos jotakuta kiinnostaa, niin lisäsin edelliseen riipustukseen pari linkkiä Jomin kongitouhuista). Halusin koittaa ottaa Jomista istumiskuvaa. En kieltänyt isosia mitenkään osallistumasta. Ne istuivat ja kattelivat. Jonkin ajan päästä Sony halusi tulla mukaan, joten aattelin, että voisin koittaa ottaa sellaista “mittakuvaa” kasvattajalle. Sony kun on niin helppo kuvattava. Sitten Tico tuli siihen kanssa pyörimään. “Ne korvat”, aattelin ekana, mutta samalla houkutti ottaa mittakuva, jossa Jomi on isosten keskellä. Kyllähän se Tico luimisteli, joten kuva ei ole ihan sellainen, kuin halusin. Se on hyvä, etteivät korvat ole aivan päähän liimatut.
 
 
 
                                         
                                          Sopuisaa soheltamista.
 
 
                                         
                                          Sony muistaa aina välillä posettaa.
 
 
                                         
                                          "Heh heh noita kersoja."
 
 
                                         
                                          Nipistys.
 
 
                                         
                                          Karkuun!
 
 
                                         
                                          Korvatillikka.
 
 
                                         
                                          Antaudun.
 
 
                                         
                                          Hullun ilme?
 
 
                                         
                                          Lumikylpy.
 
 
                                         
                                          Ilman sinerrystä ja Ticon korvashowta tää olis hyvä kuva.
 
 
 
Seuraavaksi on tarjolla pari videopätkää.
 
youtu.be/jrKW5i9vnDE  Tico & Jomi leikkivät ja Sony-poika se vaan kaivaa.
 
youtu.be/_D6m5dP5074   Lumikokkare on tässä aika isossa roolissa
 
Näissä videopätkissä kuuluu turhan hyvin se kameran moottorin ääni. Tuon takia on joskus ollut äänet kiinni kuvauksen aikana. Äänet ovat oleellinen osa, mutta moottorin ääni harmittaa.
 
 
Sitten, kun tuntui, että valoa oli liian vähän, niin oli aika putsata raput sun muut. Luihin ja ytimiin luikerteli lorvimato. Olisi tehnyt mieli mennä sisälle lueskelemaan. Sain putsattua rappuset, mutta loppu jäi. Sen ehtii myöhemmin. Raput nyt kuitenkin ovat aika tärkeät.
 
Ou, siinä, kun tein lumihommia, naapuriin meni auto. Jomi lähti haukkuen kohti autoa. Isoset olivat nätisti <3 Karjaisin “HEI!”, ja Jomi pysähtyi. Heti perään kutsuin Jomin luo ja se tuli! :) Sitten namitin poikia sen aikaa, kun se auto kävi kääntymässä. Jomi kyllä meinasi lähteä, mutta sen sai takaisin. Se on edistystä se.
 
Uulalaa, kun ulkona on nyt niin kaunista! Kun kattoo ulos, niin alkaa soida päässä se yksi Queenin biisi, joka alkaa “itś so beautiful...”.
 
 
Peeäs. Picasa vähän ihmetyttää, sillä sinne on yllättäen ilmestynyt lisää kuvatilaa. Ennen tilaa oli 1000 mt ja nyt 5120! Tietoisesti en ainakaan ole tilannut lisää kuvatilaa. Jos täällä on joku muu Picasan käyttäjä, ja on huomannut saman, niin saa ilmiantautua.