Joskus sitä miettii, että pitäisi vaan löhötä sängynpohjalla, niin ei olisi mitään kirjoitettavaa ;) Mut eihän sellaista kauaa jaksaisi. Löysäily on kyllä kivaa, mutta vain sellaisin sopivin annoksin. Viime päivinä ei oo tosiaankaan tullut löysäiltyä. Nyt pitäisi pulista lampaista, treeniavustamisesta, rallyilystä ja mettäilystä.
 
Sunnuntaina puoli kasi tkamu oli tulossa hakemaan meitä koululta. Menin sinne sen verran hyvissä ajoin, että sain sidottua isoset tolppaan. Jomin kanssa menin päivystämään, että koska näkyy tuttu auto. Auton nähtyäni kipitin isosten luo ja heitin niille nappuja. Yritys hyvä, mutta yritykseksi se vain jäi, sillä mökäsivät mokomat. En puuttunut siihen mitenkään, sillä oon todennut sen aika turhaksi touhuksi. Tico jatkoi pisimpään. Jomi oli hiljaa. Koirat autoon ja kohti Someroa.
 
Määränpäähän löydettiin pienen “saitsiineilyn” jälkeen. Jäi hyvin aikaa pystyttää häkit ja vähän kävelyttää koiria ennen aamupalaa. Aamiaisen jälkeen meille kerrottiin päivän kulusta ja sitten kohti lampaita.
 
Mulla oli mukana kamera, vaikka sitäkin olin funtsinut, etten ottaisi kameraa mukaan. Jos on kolme koiraa, joita pitää pyörittää, niin eipä siinä paljoa kuvailla. Edellisenä päivänä tkamu oli sanonut, että voihan sitten sillä mun kameralla kuvata muutkin jos niin haluavat. Niin siitä kamerasta tuli “yhteishyvä” sen päivän ajaksi. Oma osuus kuvailusta oli aikas minimaalinen. Mulla kun oli koirat numero kaksi, neljä ja seittemän. Koiria oli kaiken kaikkiaan 8 kpl.
 
Tämä koulutus oli erilainen kuin viimeksi. Tällä kertaa jokainen kerta tehtiin samalla kaavalla, eli koitettiin vaan pitää lampaat koiran ja ohjaajan välissä. Kolmannessa kerrassa oli sellainen ero, että silloin oli muutama lammas enemmän. Muuten oli joko kolme tai neljä lammasta. Aitaus oli pienempi kuin viimeksi. Mukavinta oli se, että tarpeen vaatiessa kouluttaja tuli ite aitaukseen jeesaamaan ja / tai opastamaan. Viimeksi kouluttaja istui vaan penkillä huutelemassa ohjeita.
 
Sony oli numero kaksi. Ekalla kerralla koira oli aluksi liinassa. Hyvin pian se kouluttaja totesi, ettei liinaa tarvittu (kaikkien koirien kohdalla) ja sen jälkeen koira oli aina irti. Sony ensin hakkui ja syöksyi kohti lampaita, mutta kyllä se siitä saatiin rauhoittumaan, ehkä vähän liikaakin, sillä välillä maistui pee. Hetkittäin Sony meni hyvin ja sitten se alkoi nuuskia maata tai jotain. Oikeestaan kaikki kerrat menivät samalla kaavalla. Sonyn toisen kerran jälkeen kouluttaja oli just päästämässä meitä pois aitauksesta kun lampaat livahtivat isommalle laitumelle. Siinä sitten meni tovi kun hommattiin uudet lampaat tilalle.
 
Ticollekin maistui jonkin verran pee ja silläkin oli hetkensä paimenena. Ekalla Ticon kerralla mulle kävi haveri. Peruutin lampaiden edellä (tai ainakin yritin) ja yhtäkkiä hupsheijaa törmäsin lampaiden juoma-astioihin. Kun nousin ylös, vasen kämmenensyrjä alkoi muuttua punaiseksi. Pian käsi oli suurimmaksi osaksi veressä. Mua ei sattunut yhtään, joten haava ei voinut olla iso. Eikä se ollutkaan kuin 1-1,5 cm:n viilto, josta vaan verta tuli suhteettoman paljon.
 
Eipä selvitty Jominkaan kanssa niin, ettei olisi tullut jotain kommellusta jollakin kerralla. Ensin kuitenkin kerron, mitä Jomi meinasi lampaista. Pientä jänskätti villapallot. Varovasti Jomi yritti niitä nuuskuttaa ja jos lammas liikahti äkillisesti, niin Jomi perääntyi nopeasti. Jomi sai tukikoiran kokeneemmasta groenendael belggarista. Hetken Jomi meni belggarin perässä kun sitä käskytettiin. Sen jälkeen Jomi oli reippaampi. Välillä jopa liian, sillä se tuppasi näykkiä lampaita. Jomilla oli sama juttu, että jonkin aikaa se toimi niin kuin piti, mutta sitten innostui kai liikaa kun meni näykkimiseksi. Näykkiä ei tietenkään saanut ja kiellon jälkeen Jomia sai tsempata, että se taas teki mitä piti, kunnes taas alkoi näykkiä.
 
Tosiaan se oli Jomin eka kerta aitauksessa kun meno kävi niin vauhdikkaaksi, että lammas pomppasi aidan yli! Siitä sitten taas tuli viivettä koulutukseen, mutta eipä meillä ollut kiire kun koiria oli niin vähän.
 
Tokan ja kolmannen kerran välissä oli ruokatauko. Tällä kertaa ei ollut tarjolla epämääräisiä matoja, joita myöskin katkaravuiksi kutsutaan. Oli erilaisia lisukkeita, kuten tomaattia, kurkkua, jne. ja pääsapuskana spagettia ja jauhelihakastiketta. Jälkkärinä omenapiirakkaa, raparperisurvosta ja kermavaahtoa.
 
Koulutuksessa oli myös yksi tyttö Ticon toisesta pentueesta. Neiti meni oikein hienosti. Ehkä ohjattavuuteen vaikuttaa se, että on kisannut agissa ja vieläpä todella hyvin kun on jo kolmosluokassa!
 
Lampaiden joukkoon pääsi myös sellainen puolivuotias neiti. Hän oli oikein pätevä pikku paimen. Kulki lampaiden perässä, pitäen niihin sopivaa etäisyyttä ja haukkui koko ajan. Se oli varsin vaikuttava näky kun toinen oli jo niin taitava! Kuulemma on ollut tekemisissä nautojen kanssa ja nautapaimenta siitä meinataan, että ehkä pieni oli jo jonkin verran harjoitellut? Mutta oli se silti hyvä. Ja saattaapa olla, että Tico on sen pennun ukki. Omistaja ei osannut nimetä pentunsa vanhempia. Mulle taas ei sanonut mitään sen henkilön nimi, jolta pentu oli haettu. Ilmeisesti pennulla ei ole kennelnimeä? Tuon arvelun perusteella epäilisin Ticoa pennun ukiksi.
 
 
             paimen2-normal.jpg
                                    Onko Tico tämän pentusen ukki?
 
 
 
Paluumatkalla Tico ei alistunut olemaan sille varatussa paikassa vaan kampesi ittensä takapenkille tavaroiden keskelle ja takuulla turvavyö kiristi sitä. Enpä olisi uskonut, että liikkumavaraa olisi ollut noinkin paljon. Siinä se Tico sitten matkasi varsin tiiviissä tunnelmassa. Mitenkään jumissa se ei ollut, sillä auton pysähdyttyä herra ilmestyi takaluukkuun heiluttamaan häntää luukun avaajalle.
 
Kotona oltiin kolmen aikoihin. Olipa kiva päivä ja kyllä tuota lammastouhuilua voisi useamminkin harrastaa. Ei vaan oo harrastus helpoimmasta tai halvimmasta päästä.. Mutta oli taas oli ja kunnia nähdä isliksiä omistajineen, siispä kiitokset taas tkamulle! :) <3
 
Aikomus oli pestä pojat, mutta se siirtyi muutamalla tunnilla. Ajattelin laittaa koneelleni joitakin kuvia latautumaan, niin saisi sen homman heti käyntiin. Kuvia oli räpsitty aikamoisella innolla, joten noin 350 kuvan läpikäynnissä iski aaarmoton väsy. Suurinpiirtein kaaduin sänkyyn. Vasta herättyäni muistin, että ai niin, vessassa oli valo ja pyyhkeet pesuprojektia varten. Jomin masu piti kovaa mekkalaa. Luulin, että se kurina ja lorina oli merkki sekaisesta masusta, joten en antanut matolääkkeitä. Jomin masu hiljeni ruokinnan jälkeen, joten kyse taisikin olla isosta nälästä. Niin, en sitten muistanut koiriakaan ruokkia kun vintti pimeni niin totaalisesti...
 
Pesurumba tuli tehtyä. Sonysta lähti jonkin verran karvaa. Jomista ei mitään näkyvää ainakaan, mutta en ihmettele, sillä rintaa ja pöksyjä lukuun ottamatta pieni on pohjavillaton. Turkki oli tosi helppo kastella. Ticosta lähti irtokarvoja. Nyt on kaikki koiruudet puhtaita ainakin hetken.
 
Maanantaina jeesin systeriä olikohan se nyt joku viestiharkka? Näin olettaisin, sillä dopsun kaulaan laitettiin semmonen viestipanta. Oli koiruuden eka treenikerta, joten me vaan läheteltiin koiraa eestaas välillämme ja palkkasimme maksalaatikolla luoksetulosta. Kun mulle näytettiin pieni pakasterasia, jossa oli maksalaatikkoa ja sanottiin, että siitä sitten annetaan koiran hetki syödä, niin mietin, että miten se on mahdollista, sillä dopsu voi vetäistä kaikki kerralla. Niin ei käynyt, sillä maksalaatikko on sen verran tahmeeta, että se ei helposti “irtoa”. Siis itseasiassa aika toimiva palkka. Likaisuudesta en sano mitään... ;D
 
Mukaan oli mahtunut vain kaksi mun koiraa, höh. Noh, ratkaisin asian menemällä Ticon kanssa pyörälenkin ja karvapallot kyytiin. Sony olisi lähtenyt joka tapauksessa, sillä halusin kokeilla peruuttavaa askelsarjaa uudessa paikassa. Sujui ja ei sujunut. Systeri antoi muutamia palkkausvinkkejä, joita aion kokeilla. Tosin sunnuntaita ajatellen vinkit tulivat vähän myöhässä.
 
Jomi ei juurikaan ollut sen parempi. Se ihmetteli uutta paikkaa sen verran paljon, että seuruu oli sivuille vilkuilua. Kokeilin sitten istuvan koiran kiertoa ja edelleenkin se on sellaista, että pää pyörii turhan vauhdikkaasti. Tähänkin sain uuden vinkin.
 
Kun näin treenipaikan, niin mielessäni harmittelin, ettei sinne voinut mitenkään kävellä. Siinä kun näytti olevan iso metikkö. Paluumatka tehtiin eri reittiä. Nähdessäni tien nimen mulla alkoi mennä kylmiä väreitä. “Voisko tuo tie olla SE tie...?” Tie vaikutti tutulta ja muistoissani palasin siihen lumiseen pakkasaamuun, jolloin olin yrittänyt ettiä kaverini löytämää metikköä. Ennen kuin edes ehdin tajuta, niin me jo oltiin kotitienjatkeella! Kylmät väreet vaihtuivat innonväreiksi, sillä mulla oli sittenkin mahdollisuus kävellä siihen treenimetikköön!!! Eikä se tainnut edes olla pahan matkan päässä. Asiaa piti ehdottomasti tutkia.
 
Tutkimista joutui siirtämään kun tiistaina oli rallyilyä. Tosin vähällä oli, etten jättänyt menemättä ja lähtenyt sinne metikköön. Oli jotenkin sellainen olo, ettei treenaamisesta ollut mitään hyötyä. Jotenkin vaan, että plääh ja plääh. Kyllä sitä sai melkeinpä pakottaa ittensä lähtemään ja voi olla, että jos ei mun olisi pitänyt ostaa junalippuja, niin ehkäpä en olisi mennyt. Niin ja sainpa juna-asemasta Sonylle vähän erilaisen treenipaikan. Lippujen oston jälkeen kokeilin siellä peruttavaa askelsarjaa. Edelleenkin Sony tuppasi jäämään ja hidastelemaan. Matkalla hallille otin aina välillä tuota peruuttavaa, joka alkoi hiljaksiin jopa sujua.
 
Vaikka lähtö hallille olikin harvinaisen tuskallista, niin olin iloinen, että sain kammettua itteni sinne. Meillä oli kisamainen treeni, eli kouluttaja kirjasi virheet ja rata kellotettiin. Jopas sattui, että just ennen kisoja tämmönen treenikerta! :D
 
Istu, maa, istu –> sakukäännös –>istu, ohjaaja ottaa askeleen oikeelle ja pyytää koiran sivulle –> pujottelu –> eteen, istu, takaa –> istu, yhdessä täyskäännös oikeelle, istu –> houkutus –> 360 o –> spiraali o –> maali.
 
Kun olin kertonut kouluttajalle tulevasta sunnuntaista, niin se kysyi, että haluanko jättää houkutuksen väliin. Höpö höpö, koko rata mentiin sellaisenaan eihän tää nyt niin vakavaa touhua ole.
 
Eka rata oli kamala! Sony oli toooooooosi tahmea eikä se tehnyt oikein mitään. Houkutuksessa huomasi niin lelun kuin namitkin, jota ei oo koskaan aiemmin tehnyt. Jo rataa harjoitellessani meinasin vetää spiraalin väärältä puolelta ja niin meinasin tehdä radallakin. Se spiraali oli sijoitettu silleen ovelasti, että vasuriin kiertäminen oli helpompaa. Oikeelle kierron aloittaessa piti vähän koukata. Kun kouluttaja huomasi, että meinasin lähteä väärään suuntaan ja sitten korjasin suunnan, niin se kysyi, että oliko se uusinta. Mä sanoin, että ei mitään väliä, sillä koko rata oli jo muutenkin mennyt ihan pannukakuksi. Sony ei oo ikinä ollut noin surkea, ei edes Tampereen kisoissa.
 
Radan jälkeen sitten kokeilin, että eikö tosiaan Sony enää osaa mennä istu, maa, istu –kylttiä. Sehän ei mennyt maahan, eikä sitten meinannut nousta sieltä ylös.. Vähän tahmeeta se touhu oli. Otin siinä sitten jotain muutakin.
 
Ennen toista rataa oli juttelua, joka liittyi pääasiassa kisoihin. Tuolloin sanoin, etten mä osaa hyödyntää sitä uusimisjuttua. Sitä vaan menee radalla eteenpäin ja tekee kyltit niinku ne sitten menee. Jos tulee jotain takkua, niin yritän korjata asiaa (riippuu takun suuruudesta) ja sitten vaan seuraavalle. Siinä tilanteessa mulla ei käy edes mielessä käden nosto uusimisen merkiksi ja uuden saapumisen tekeminen kyltille. Kouluttaja lupasi huomauttaa jos tulisi tilanteita, joissa kannatti uusia.
 
Toisella radalla Sonyn vire oli paljon korkeampi ja se teki kyltit paremmin. Houkutuksestakin vaan mentiin ilman ihmettelyjä, että mitäs jännää lattialla oli. Tämä rata oli enemmänkin Sonyn tyylinen rata.
 
Koirakoita oli vain kolme, joten jäi ylimääräistä aikaa. Menin ottamaan tuota pujottelun jälkeen olevaa kylttiä. Sony kun tuli takaa jotenkin tahmeasti. Sitten otin peruuttavia askelsarjoja, jotka menivät ihan hyvin. Jotain muutakin pientä tuli otettua, en vaan enää muista mitä.
 
Kaikille otettiin myös lähtötreeniä. Eli kouluttaja kysyi, että oliko ohjaaja valmis, jne. Sen jälkeen mentiin ekalle kyltille, jolla palkattiin koiraa vaihtelevista teoista. Eka kylttihän oli istu, maa, istu. Ensin riitti pelkkä istuminen, seuraavaksi palkka maahanmenosta, jne.
 
Taas myöhästyttiin siitä bussista. Kouluttaja on niin kova juttelemaan, että tunti tuppaa venymään ja vielä kun hän ihan asiaa puhuu, niin ei sitä voi lähteä. Onneksi tällä kertaa bussi ei ollut niin täysi kuin viimeksi. Oli vilpoisampi sää, että sekö sitten asiaan vaikutti?
 
Keskiviikkona sitten vihdoinkin päästiin mittamaan, että kauanko vei aikaa mennä sinne metikköön ja tutkimaan aluetta. Sinne kävellessä mietin, että olisinko voinut löytää metikköön ite jos olisin jatkanut tiestä eteenpäin? En usko, sillä se metikkö on aika hyvin piilossa, niin kuin aarteet aina tuppaa olemaan. Luulen, että viimeistään asfaltoidun tien tullessa vastaan, olisin tehnyt uukkarin.
 
Päästin vain Jomin irti kun en tiennyt, että millaista maastoa se oli. Metikkö on aika tiheä, mutta kyllä siellä menee jonkinlainen polku. Seurasin polkua, joka yhdessä vaiheessa alkoi mennä lähellä peltoa. Näkyviin tuli myöskin talo. Sitten tuli sellainen puoliheinittynyt hiekkatie ja mä päätin kääntyä, sillä näytti, että se tie vei talolle. Olin pettynyt, että oliko metikkö taas sellainen postimerkki, joka loppuu ennen kuin ehtii edes kunnolla alkaakaan.
 
Olin nähnyt toisen polun ja sitten lähdettiin seuraamaan sitä. Isoset kävelivät hihnassa todella nätisti. Ihan yllätyin, etteivät ne vetäneet! Se polku tuntui vievän aina vaan syvemmälle metikköön. Tultiin aukeammalle alueelle, jolloin en nähnyt yhtään polkua. Päätin, etten jatkaisi sillä kertaa pidemmälle vaan paremmalla ajalla ottaisin riskin eksymisestä.
 
Takaisin kääntyessäni päästin isoset irti. Tico lähti kuin ohjus ja Jomi sen perässä. Sony jäi mun lähelle ja hetken aikaa oltiin vaan kahdestaan. Tiedä sitten missä Tico kävi ja minne Jomin vei. Loppumatkan piti taas olla paimenkoirien paimenena.
 
Mulla oli mukana kamera, mutta eipä sillä paljoa siinä metikössä tehnyt. Tosin olin ottanut kameran mukaan sillä ajatuksella, että olisin voinut koittaa ottaa niitä kukkaposeja. Ne sai unohtaa, sillä sadekuuroja tipahteli aika ajoin taivaalta. Ihan loppumatkasta kastuttiin aikalailla, mutta eipä sen ollut sinänsä väliä kun oltiin menossa kotiin.
 
Reissuun meni pari tuntia, joista noin tunti matkoihin. Näin muitakin kiinnostavia polkuja, joita lähdetään tutkimaan heti, kun vaan on mahdollista. Ihanaa, jos siinä nyt sitten on oikein kunnon kokoinen metikkö, jonka lähellä ei oo taloja. Kannatti siis olla treeniapuna!
 
Että tämmöstä kaikenlaista tällä kertaa. Paimennuksesta ei tuu kuvalinkkiä, sillä niitä kuvia sai ottaa vaan omaan käyttöön.