Ihan ekaksi haluan lähettää terkkuja täältä rauhallisesta onnelasta! Lempiartistini yhden laulun sanoja lainaten; "if I`m dreaming, then let me sleep". Kolmen kuukauden vuoristorata päättyi siihen, että sain toteuttaa suurimman unelmani poikien kanssa. Me asutaan nyt omakotitalossa!!! Seutu on todella rauhallista. Talomme molemmin puolin on talo ja sitten ei ole ihan heti näkyvissä muita taloja. Keittiön ikkunasta näkyy iso heinäpelto ja sen pellon toisella puolella on talli. Talon toiselta puolelta löytyy hyvän matkaa metsää ennen seuraavaa taloa. Aivan ihanaa! Se on harmi, ettei pihaa ole aidattu, sillä isompi piha oli yksi syy, miksi haluan asua omassa talossa. En vielä osaa sanoa, että aidataanko koko tontti ennen talvea vaiko vasta sitten kun maa on sulanut. Jonkinlainen hätäratkaisu kuitenkin pihalle viritetään, sillä pitäähän äijien päästä hyödyntämään pihaa. Sitten kun näen niiden juoksevan täällä sydämensä kyllyydestä, niin se on kyllä sellainen hetki, että!
 
Itse ostoprosessia en nyt välitä, enkä jaksa muistella. Kuittaan asian sanomalla, että se oli rankkaa aikaa ja kaikkein mieluiten sen unohtaisin.
 
Tico ei juurikaan välittänyt mun pakkailuista. Lie tuttua touhua sille... Ehkä liiankin, sillä tämä oli nyt Ticon kolmas muutto. Mahtaakohan kukaan uskoa jos sanon, että inhoan muuttamista? En tykkää siitä ollenkaan. Edellisessä asunnossa ei ollut sinänsä mitään vikaa - paitsi se pieni noin 3m x 5m piha. Sitä oli niin ikävä kattoa kun äijät saivat hepulin ja yrittivät lähteä kirmaamaan, mutta eihän se onnistunut kun tuli seinä joka suunnasta vastaan ennen kuin edes vauhtiin pääsi. Asunnon sijainti oli hyvä ja joku voikin pitää mua ihan tollona kun vaihdoin 5 min työmatkan puolen tunnin työmatkaan. Mutta jos se on hinta omassa asunnossa asumisesta, niin kyllä oon valmis sen maksamaan. Ja ihan hyvää se tekee kunnollekin.
 
Tosiaankin mulla oli pakkaamisessa virallinen muuttovalvoja: Sony. Se nuuskutti jokaisen tavaran, jonka laatikkoon laitoin kuin myös jokaisen laatikon, jonka siirsin. Joskus jopa yritti purra laatikoita.
 
Muuton ajan pojat olivat vessassa, jotta pystyi pitämään oven auki tavaroiden kantamista varten. Muuttoon meni sellaiset viisi tuntia. Kiitokset ahkeralle muuttoporukalle! Eka iltalenkki oli yhtä vetämistä ja Sony puhisi. Pojat saivat myös kamalan haukkukohtauksen kun näkivät naapurin. Oli jo pimeää, että en nähnyt oliko sillä koira mukana (uros labbis). Kuulkaas nyt äijylit se on sellainen juttu, että on opittava kulkemaan pimeässä nätisti, sillä täällä ei ole katuvaloja lainkaan talolle johtavassa tiessä. Tosin, luulisi, että pojat osaisivat kulkea pimeässä, sillä kyllähän me edellisessäkin paikassa ulkoiltiin sellaisiin aikoihin, ettei lamput olleet päällä. Varmasti tämä paikan uutuus vaikuttaa myös haukkuherkkyyteen.
 
Aamulenkillä jatkui sama meno. Kun kerran aikaa nyt on (eka virallinen lomaviikko) niin pysähdyin aina kun alkoi veto. Liikkeelle lähdin vasta kun olin saanut katsekontaktin. Sony on näistä kahdesta se hankalampi tapaus (ääni & veto). Päivälenkki meni jo huomattavasti paremmin, joten eiköhän tää tästä.
 
Tässä muuton yhteydessä oon todennut, että tuo poikien kangashäkki on kyllä ollut loistava hankinta! Ne on saanut kätevästi sinne, kun olen mennyt hakemaan ulkoa jotain ja jättänyt oven auki. Enkä edes uskaltaisi jättää niitä heti vapaana asuntoon. Tuo "mökki" on pojille tuttu näyttelyreissuilta ja sinne ne voi huoletta jättää. Mökin turvin pääsin käymään kaupassakin. Joskus ensi viikolla alan kokeilla lyhyitä yksinolohetkiä. Jahka saan laitettua tavarat pois poikien ulottuvilta.
 
Aah, voi että, kun tää on niin ihanaa! Mulla on suunnitelmia siitä, miten aion tulevaisuudessa hyödyntää tätä taloa poikia ajatellen, mutta niistä lisää myöhemmin. Lisätään tähän vielä, että kirjoitus nimeltä "visiitti" kertoo siitä kun pojat kävivät tässä talossa ensimmäisen kerran.
 
Tuli sitten ihan yllärinä tämän kaiken hässäkän keskellä näyttelylaput! Mulla ei ollut mitään muistikuvaa siitä, että olin ilmoittanut tuon blondin Tervakosken näyttelyyn. Sen täytyy olla tapahtunut siinä välissä kun luulin, ettei mistään tule mitään. Muutenhan en olisi äijää ilmoittanut varsinkin näin lähellä muuttoa. Näyttelyyn meno oli kysymysmerkki ihan viimeisiin päiviin asti. Talokaupat tehtiin vasta torstaina ja sitä ennen ei kyllä tiennyt mistään mitään. Etenkin kun prosessi oli yhtä vuoristorataa, niin ei voinut täysillä luottaa, että tuleeko koskaan mitään kauppoja. Tämän takia kaikki on ollut pysähdyksissä.
 
Sekin oli hyvä, että lapuissa luki, että turistikoirat ovat tervetulleita. Ticoahan ei olisi voinut jättää heti yksin. Ja onneksi Ticon kynsi on jo paljon parantunut sen onnettomuuden jälkeen. Siis, niin kuin edellisestä voikin päätellä, niin me lähdettiin kohti Tervakoskea jo vajaan parin päivän jälkeen muutosta.
 
Sattuneista syistä lähtö tapahtui aiottua myöhemmin ja jo hieman pelottikin, että ehditäänkö kehään ajoissa. Määränpään lähettyvillä oli pitkä jono autoja ja heti tuli mieleen se jonotus messarin näyttelyyn mennessä. Hiukset jo melkein varisi pois päästä kun aattelin, että "voi ei! Ei kai taas mitään pitkää jonottamista!" Helpotus oli suuri kun selvisi, että kyseessä olikin vain poliisien puhallutusratsia.
 
Rokotusten perään ei kyselty ja tällä kertaa se oli oikeastaan hyvä juttu, sillä kun saavuimme kehän laidalle, niin siellä oli menossa parhaan nartun valinta rodusta, joka oli ennen Sonya. Vaihdoin Sonylle äkkiä näyttelyhihnan ja vähän yritin ottaa kontaktitreeniä. Aikaa omaan vuoroon oli sellaiset viisi minuuttia, että melkein voisi sanoa meidän menneen ihan lennossa kehään.
 
Nuorten luokassa olisi ollut toinenkin uros. Kukakohan? Tuomari ja kehäsihteeri kysyivät, että olinko nähnyt sitä toista. Siihen sanoin, että en ollut, sillä olin vasta tullut paikalle. Siis Sony oli ainoa... Tutkiminen meni muuten hyvin, paitsi kiveksien kanssa oli vähän ongelmia. Sonya piti tukea mahan alta, mutta kun annoin samalla namin, niin sitten sitä sai tutkia ihan hyvin. Varmasti vaikutti se, että vasta oltiin tultu paikalle. Tällä kertaa osasin vastata kun Sonyn ikää kysyttiin. Mentiin kierros ympäri ja nyt Sony liikkui tosi hyvin. Ei ollut niin kuin perässä vedettävä rätti. Seisominen alkoi hyvin, mutta jonkin ajan kuluttua alkoi kuulua puhinaa. Mentiin toinenkin kierros ja taas Sony liikkui hyvin. Lopussa haukahti. Nyt oli seisominen hieman levottomampaa. Sony sai ERI PU1 SERT CACIB ROP, siis tiedossa oli pitkä päivä. Serti ja ROP oli hieman eri väriset ja kun tuomari ojensi mulle ruusukenivaskaa, niin kysyin mitä siinä oikein oli. Mulle kerrottiin ja siinä samalla huomasin tuttujen ruusukkeiden erilaiset värit. Tulevatkohan ne muuttumaan tuon värisiksi? Ovat mun mielestä aiempia hienompia. Sertissä on kolmea eri sinistä aiemman sinivalkoisen sijaan. Ja ROPin punakeltainen oli nyt tummemman sävyinen. Varmaan lisään tänne jonkinlaisen palkintokuvan (jos sää sallii).
 
Olosuhteisiin nähden Sony käyttäytyi kyllä hyvin kehässä. Kehän jälkeen juotin koirat. Vesikuppia varten mökin alareuna oli auki ja Sony päätti lähteä siitä tutkimusretkelle. Onneksi se jäi vain yritykseksi, sillä huomasin sen aikeet ajoissa. Vesikuppi kyllä kaatui siinä hötäkässä mökin sisälle. Mitään paperia ei ollut, joten otin mökin päällä olleen peiton ja kuivasin sillä suurimmat. Peitto imi sen verran huonosti vettä, että jätin sen mökkiin, ettei pojat nyt ihan lätäkössä joutuisi olemaan. Mökin päälle viritin mun sadeviitan. Vasta sitten pystyi huokaista helpotuksesta ekan kerran näyttelyyn tulon jälkeen. Kyllä oli mennyt tiukille kehään ehtiminen!
 
Arvioituun ryhmäkehään oli viitisen tuntia. Jee... Hain palkinnot. Takaisin tultuani huomioni kiinnittyi kehässä oleviin porokoiriin. Jotkin niistä muistuttivat hirmuisesti ulkoisesti edesmennyttä sekarotuistani. Sitten huomasin, että tuomari kertoi sanallisesti mikä koirissa oli hyvää ja mikä huonoa (sillä välin tuomari oli vaihtunut). Tykkäsin siitä niin paljon, etten raaskinut lähteä kiertelemään. Oli hyvin mielenkiintoista kuunnella niitä selostuksia ja ehkä siinä samalla oppi itekin jotain koirien rakenteesta. Tuomari kun selitti sen todella hyvin, että mitä haittaa koiran mahdollisesta "viasta" on. Se oli mielenkiintoista, vaikkei kyseessä ollutkaan oma rotu. Porokoirien jälkeen oli lapparit. Kun eka junnu lappari tuli kehään niin olin todella iloinen, etten ollut ottanut lapparia, sillä se poika oli yhtä turkkia! Melkein kuin kessu. Ei kiitos mulle.
 
Sadekuuroja esiintyi runsaasti. Onneksi olivat enimmäkseen sellaisia "tihutus kuuroja". Muutama kastelevampikin kuuro oli. Kun tuli sateeseen tauko ja tuomari kaivoi esiin termarin, niin luulin, että se aikoi pitää tauon. Nappasin Sonyn ulos ja samantien kehä jatkui. Se siitä tauosta. Pakko kuitenkin oli käydä pikkuisen koirien vessassa. Siinä samalla kävelin läpi kojut kun ne olivat niin helposti ja tilavasti rivissä. Se oli virhe - tavallaan. Rahaahan siellä meni. Äitini sai borderterrieri kalenterin. Itselle ostin islistarran (sellainen samanlainen löytyy isompanakin). Ja kun se myyjä tuli siihen pörräämään, niin pakkohan se oli kysyä islisovimaton perään. Myyjä oli varma, että sillä oli sellainen, muttei löytänyt. Hän ehdotti, että voisi postittaa sen mulle myöhemmin jos vain antaisin osoitteeni. Näin tehtiin. Kyllä harmittaa, että mun enkku oli niiiiiii-in surkeeta. Myyjä puhui enkkua, josta päättelen, että kyseessä oli sama myyjä, joka myi mulle sen jo miltei edesmenneen ovimaton. Höh ja pöh kun kyllä mä enkkua osaan, mutta käytön puutteessa sen käyttö ei enää niinkään luonnistu. Sain myös toimia tulkkina myyjän ja enkkua osaamattoman asiakkaan välillä. Nyt sitten odottelen uutta ovimattoa, joka olisi tarkoitus laittaa Sonyn ulottumattomiin. Se rikottu versio pääsee sille kuuluvalle paikalle, eli ulko-oven eteen. Sen pitäisi olla siellä turvassa pikku terminaattorilta.
 
Tässä välissä olin missannut miltei koko lapparien narttukehän. Menossa oli just avoimen luokan parhaan valinta. Sitten tulivat valiot ja kiinnitin huomiota siihen, ettei yhdenkään nartun häntä pysynyt ylhäällä ilman pitoa! Ja kun valittiin parasta narttua, niin huomasin, että oli sitä ongelmaa (mun mielestä) ollut muissakin luokissa. Aika jännä, kun uroksilla ei ollut tuota ongelmaa. Ainoa, joka uroksissa yllätti, niin oli se, että parhaalla uroksella oli korvat taittuneet kärjistään ja ne lerpsottivat. Ei sitten ole ilmeisesti paha vika?
 
Tykkäsin tuomarista kovin. Se tutki koirat tarkkaan ja liikutti niitä paljon. Välillä omistaja-parat varmaan huusivat hoosiannaa kun piti juosta neljä kierrosta putkeen! Halusin tietää tuomarin nimen, joten kysyin sitä yhdeltä lapparin omistajalta. Onhan se niissä lapuissa, mutta kysyin siltä varalta jos vaikka tuomari olisi vaihtunut lappujen teon jälkeen. Tuomari arvosteli koiria neljä ja puoli tuntia ilman taukoa. Kun tuomari oli lähdössä kehästä, niin pakko oli käydä sanomassa hänelle, että teki erinomaista tuomarintyötä. Tuomari oli ilahtunut kuulemastaan ja kuulin, että suomalaiset rodut pitäisi aina arvostella sanallisestikin. Tuota en tiennytkään enkä myöskään ole missään moista nähnyt. Siis Saara Sampakoskelle tänään ERI P(aras) T(uomari)1 K(unniamaininta). Jos nyt jotain negatiivisempaa Saarasta voisi sanoa, niin ehkä se on se suoruus, jolla hän puhui. Mua se ei haitannut, mutta ei mulla olisi pokkaa mennä sanomaan kenellekään, että sun koira on läski! Saara sanoi sen muutamalle ja nämä onneksi ottivat sen huumorilla. Joku olisi voinut loukkaantua sanomisesta. Itse olisin käyttänyt ilmaisua tukeva tai lihava.
 
Saaraa seuratessa aika menikin mukavasti. Kun kaikki kehät olivat lopettaneet arvostelunsa, niin Tico ja kuski siirtyivät autoon. Menin kävelyttämään Sonya. Bongasin rotukynttilöitä. Eihän siellä ollut omaa rotua, mutta pari muuta rotua löytyi. Nyt on jo pari joululahjaa ostettu! Sony odotteli pääasiassa hiljaisesti. Palkkasin sitä siitä kun se oli tuijotellut mua jonkin aikaa. Kerran se nuuskutti uros kelpietä! Ei Sony ilmeisesti ihan sieltä pahimmasta päästä ole. Sony näyttää olevan niin kauan kunnolla kuin toinenkin on. Kuitenkin se tilanne on kuin bensa vailla tulitikkua, eli jos toinen tekee jonkin vähänkin arvaamattoman liikkeen tms., niin sitten mennään.
 
Ryhmikset alkoivat puoli tuntia myöhässä ja onneksi viitoset olivat jo kolmas ryhmä! Sony käyttäytyi ihan nätisti kehässä. Syötinkin sitä tavallista enemmän, mutta aina silloin kun tuomari ei nähnyt. Esiarvostelussa ei tehty muuta kuin mentiin kerran ympäri yhdessä muiden kanssa. Siis ei minkäänlaista yksilöarvostelua!? Varsinaisessa kehässä Sony seisoi tooooosi kauniisti! Hyvä Sony, hyvä! Jälleen kerran aloitettiin kotimatka yhtä kokemusta rikkaampina. Ihan kivaa treeniä tuo kehä oli. Odottelu ei kyllä ollut niinkään kivaa, mutta Saara teki siitä astetta mukavampaa. 
 
Sony oli väsynyt ja nukkuikin aika paljon paluumatkalla. Tico taas oli Tico, mutta osasi välillä ottaa myös unet. Tico ei ollut kuulemma nukkunut yhtään sen jälkeen kun oli tullut autoon meitä odottamaan. Ikkunasta oli kattellut maisemia.
 
Kotona pojat pistivät leikiksi. Narulelu suuhun ja juoksuyrityksiä. Yrityksiä, sillä ei tämä mikään iso talo ole. On muuten aika hupaisaa kun ylhäällä on myös tavallaan yksi huone. Kun pojat menee ylös, niin aina ne alkaa meuhkata siinä huoneessa. Sitä voisi kai kutsua niiden leikkihuoneeksi tai paineet pois - huoneeksi. Siellä on enemmän tilaa kuin alhaalla kun siellä ei ole kalusteita. Portaissa täytyy vahtia Sonya se kun tuppaa valitsemaan kääntyvässä kohdassa sen kapeamman puolen. Tico osaa mennä raput näppärästi. Jees, ennen arvostelua sanon, että tämä on meidän lopullinen koti, ellei tapahdu mitään mullistavaa. Täältä ei hevillä lähdetä!
 
2v. hyvin miellyttävä, hyvärunkoinen, tasapainoinen nuori mies, jolla rodunomainen luonne ja esiintyminen. Urosmainen pää ja ilme. Jäntevä ylälinja, hyvä häntä. Sopivat kaksoiskannukset takana. Oikea karvanlaatu, mutta kesäkunnossa. Liikkuu kevyesti, erinom. askelpituudella, vielä hieman löysästi edestä. Tyypillinen luonne.
 
Heh, luonteesta on mainittu kahdesti.