Ei oo ehtinyt kirjoitella tänne kun on ollut ihan pää pyörällä lottomiljoonista. Ja pah, ehkä noin vain unissa, sillä ei tullut lottovoittoa, vaikka taivaalla jokin viiva viilettikin. Hmm... mahdankohan enää muistaa mitään koulutuksista? Jää nähtäväksi...
 
Sunnuntaina Sonyn koulutuksessa homma alkoi hyvin. Eka kierros ja pujottelu menivät hyvin. Sen jälkeen esiintyi toisinaan ääntä liikkumisissa. Ei kuitenkaan joka kerta. Koulutuksessa oli aikalailla tyhjääkin aikaa, jonka käytin liikkumisen treenaamiseen, asentojen vaihtamiseen (istu-maa-seiso), jotka menivät hyvin ja melkolailla paikoillaan ja sitten vaan oltiin. Kerran oli eestaas parin kanssa ja mennessä oli ääntä, mutta tulomatka meni hyvin. Tutkimisessa kouluttaja kysyi, että pesenkö Sonyn turkin usein. Sanoin, että viimeksi on pesty heinäkuussa ja silloinkin näyttelyn takia. Siihen kouluttaja totesi hieman yllättyneenä, että taitaa sitten olla likaa hylkivä karvanlaatu kun pysyy noin hyvänä, vaikkei usein pesekään. Väristään huolimatta Sonyn turkki on helppohoitoinen ja karstaakin käytän vain silloin tällöin – karvanlähdön aikaan sitten useammin.
 
Loppuun pistettiin taas kilpailua. Heti ensitöikseen “tuomari” kysyi toiselta kouluttajalta, että diskataanko viimekertainen voittaja heti? :D Toinen vastasi, että antaa hänen puolustaa mestaruuttaan. Nyt kilpailtiin kuka esitti parhaimmin koiransa. Muutama kierros ja ekana jatkossa oli taas se valkoinen koira, joka oli liian ujo tulemaan parrasvaloihin. Siispä paikattiin taas tätä koiraa kermanvärisen Sonyn kanssa ;) (Niille, jotka eivät tiedä, niin tuo, että Sonya sanotaan valkoiseksi, on vähän vitsin maineessa. Yksi tuomari kun meinasi Sonyn olevan liian valkoinen ja näin myös värivirheellinen, ja siitä hyvästä Sony sai T:n. Tämä on toistaiseksi ollut ainoa tuomari, joka on väittänyt Sonya valkoiseksi.) Sinänsä oli kivaa päästä taas jatkoon, sillä se tiesi lisää treeniä äijälle. Sitten oli taas kiertelyä ja seisotusta ja taas kiertelyä ja seisotusta, sillä tuomarilla oli suuria vaikeuksia päättää. Sony tuli toiseksi, sillä herralta oli irronnut kommenttia liikkuessa. Muutoin olisi kuulemma voittanut. Ihan oikein oli, ettei Sony voittanut. Ihme vaan, ettei ollut viimeinen.
 
Mulla oli aikomuksena poiketa Prismassa kotimatkalla kun se nyt ihan matkan varressa oli. Enpä sitten lopulta jaksanut sinne mennä. Ensin alkoi kivistää oikean pohkeen ulkopuolta. Tuntui vähän siltä, että siinä olisi iso mustelma. Sitten iski väsy. Melkeinpä tiedän miksi. Oli tullut syötyä hyvin, mutta kuitenkin hyvin huonosti ja se sitten kostautui. Kotona raahauduin Ticon kanssa pikku lenkille. Mielessä kyllä käväisi koko lenkin skippaaminen, mutta kun Tico ei tee kasaa pihalle, niin pitihän se lähteä pihaa pidemmälle. Kasan tehtyään Tico tuli mun vasemmalle puolelle silmät suurina intoa loistaen. Koko koiruus oli ihan “hytkyn hytkyn”. Kai sen katseen myötä muhunkin siirtyi ripaus intoa, sillä otin muutaman liikkeestä seisomisen lennossa. Ekalla kerralla Tico ei pysähtynyt, mutta sen jälkeen kyllä. Maa oli osittain märkää, joten siirryin tien kuivemmalle osalle. Ajatuksena oli ottaa maahanmenoa. Lukiko Tico mun ajatukset, sillä ennen kuin ehdin mitään sanoa, se meni maahan :D Lenkin jälkeen menin suoraan nukkumaan. Tapana on ollut kuunnella syödessä Kansanradiota netistä. On ihan mielenkiintoista kuunnella mistä ne ihmiset oli sillä kertaa valittaneet. Nyt en jaksanut. Piti vaan päästä nukkumaan. Huolimatta siitä, että olin totaalisen raato, niin silti heräsin viis minsaa ennen kellon soimista ja vieläpä täysin pirteänä. Olin vähän pelännyt, että joutuisin repimään itteni ylös sängystä, mutta ei onneksi tarvinnut.
 
Tiistaina sitten oli Ticon vuoro opiskella. Matkalla kouluun tajusin, etten ollut ottanut Ticolle mukaan lyhyempää hihnaa. Se oli sitten leikittävä fleksin kanssa. Hyvä, että oli sentään joku hihna, sillä ilman hihnaakin on tullut lähdettyä liikenteeseen (paimennus...). Polkiessani muistin vielä, etten ollut ottanut Ticolle mukaan lelua. Se ei sinänsä ollut vakavaa, mutta olisihan se ollut kiva vähän leikkiäkin kun aina välillä kouluttaja käskee leikkimään ja riehumaan koirien kanssa. Eikä siinä vielä kaikki, niin kuin mainoksissa tupataan sanomaan. Hoksasin, että eipä mulla ollut mukana pyöränavaintakaan :D No, ihme, että muistin edes koko kouluun mennä, hmph. Lailla pitäisi kieltää pyörälukot, joista avaimen saa irti.
 
Viime kerralla kaikki eivät olleet ehtineet käydä BH-osuutta läpi, joten siitä jatkettiin. Muut saivat taas treenata itsenäisesti. Otin Ticon kanssa seuraamista, liikkeestä jäämistä (Tico jäi miltei joka kerta vaadittuun asentoon. Jopa istui, vaikkei sitä olla paljon treenattukaan) ja käännöksiä. Mulla oli pääpaino käännöksissä. Etenkin vasemmalle. Kun muut näyttivät menevän hyvin, niin panostin tuohon v-käännökseen. Jo siksikin, että käännöksiä oli määrä ottaa lopputunnilla. Ja niinhän niitä otettiinkin. Kouluttaja kävi katsomassa millä mallilla oli jokaisen käännökset. Ensin piti näyttää paikoillaan ysikymppisiä käännöksiä. Jos ne sujuivat, sitten 180. Sitten samat vasemmalle ja jos nekin sujuivat, sitten piti näyttää liikkeessä. Kouluttaja kehui Ticon käännöksiä näteiksi :) Kun meidät oli katsastettu, niin yötyöläisen olikin aika hilpaista pois.
 
Menomatka oli sujunut vauhdikkaasti. Niin vauhdikkaasti, että mun on enää turhaa kuvitella Ticon väsyvän perusympyrän pyöräilystä. Kyllä siihen tarvitaan pidempää lenkkiä jos väsyttää aikoo otuksen. Vettä en edes tarjonnut vaan vasta sisälle viritin vesikupin. Sieltä sitten Tico sai käydä juomassa. Sisällä on niin lämmin, että jopa teräskoiran on juotava vettä. Kotimatka meni hitaammin, mutta ei Tico kuitenkaan ihan fleksin päässä tullut. Aika hyvin pysyi vielä pyörän vieressä. Niin se kunto vaan kohenee. Tico olisi ollut valmis lähtemään mun ja Sonyn mukaan lenkillekin, mutta se me tehtiin kahdestaan. Kiitti tarjouksesta, Tico ;)
 
Kun olin vetäissyt puuron ja tehnyt sen symbolisen lenkin, niin sitten vaan töihin. Nyt kun mainittiin sana “työ”, niin jatketaan siitä lisää. Jutut eivät mene kronologisessa järjestyksessä kun ajattelin ensin kirjoittaa koirajutut ja vasta sitten höpistä hölynpölyä, jotta mahdolliset lukijat saisivat mahdollisimman pienellä vaivalla selville ne koirajutut. Jos lukee tästä eteenpäin, niin voi syyttää vain itseään jos nukahtaa ;) No joo. Ekana yönä töissä tuli eteen työnvaihto. Hitaasti, mutta varmasti se sujui aina hitsaukseen asti. Se on ollut mun kompastuskivi ja niin se oli nytkin. Vääntelin niitä ihme ruuveja, joilla se pitäisi laittaa kohdilleen, mutta homma ei kuitenkaan toiminut niin kuin piti. Purettuani kaksi käämiä, päätin, etten tee enää yhtään lisää, ennen kuin se hitsausjuttu on selvä. Turha niitä on tehdä purkuun. Romukiskon avulla aloin selvittää, että miksei se toimi niin kuin sen pitäisi. Muistelin miten muut olivat sen tehneet, muttei se auttanut. Oli ihan luuseriolo. Sitten päätin kokeilla yhtä juttua ja se juttu oli se avain kaikkeen. Sitä ei ollut näytetty mulle tarpeeksi selkeästi. Mä olin vaan kuvitellut, että siirtelyllä etitään sitä oikeaa paikkaa, mutta se pitääkin laittaa tiettyyn kohtaan, jotta alkaa hitsata automaattisesti. Entisessä koneessa riitti, että laittoi paikoilleen hitsauspalat. Kone tiesi kohdan... Hihii, vähänkö olin onnesta soikeana kun olin vihdoinkin keksinyt miten se tehdään. Jos olisin osannut, niin olisin tehnyt semmoisen hypyn, jossa lyödään kantapäät yhteen. Ainakin mielessäni sen tein. Noni, ehkä se hitsausjuttu on nyt sitten selvä :)
 
Mun oli pakko lähteä kauppaan maanantaina ja kun mua ei väsyttänyt tippaakaan, niin lähdin sinne poikien kanssa. Saivat sitten kävellä kolmisen tuntia. Luulisi, että kun on ollut yön töissä ja sitten kävellyt kauppareissun, niin kotona kaivautuisi mahdollisimman nopeasti vällyjen väliin. Nääh, mä aloitin häätöhommat kun päästiin kotiin. Mulle oli tullut mitta täyteen villakoi.. eiku villanorsu... ääh, täytyy kai tunnustaa, että kyllä ne olivat jo kasvaneet villamammuteiksi. Mun aika on mennyt pitkälti koirien erikseen lenkittämiseen ja möksän lämmittämiseen, joten en oo ehtinyt siivota. Oli jo jonkin aikaa inhottanut koko kämppä, joten kyllä oli jo aika jättää lämmityshommat väliin ja siivota. Sääkin oli suosiollinen, joten matot ulos ja häätösuunnitelma käyntiin. Oli kyllä aikas hehkeetä steedata kun koiruudet pystyivät juoksemaan pihalla sen aikaa. Sisällä olisivat vaan olleet jaloissa ja varmasti niillä oli mukavampaa siellä jahdata toisiaan yms. Nyt en riiputtanut mattoja kovin pitkään, sillä piti mennä nukkumaan ja toiseksi nyt on semmoinen tuo sää, että matot tuovat mukanaan sisälle kylmyyttä ja kosteutta jos ovat kauan ulkona. Oi, että kun on taas kivaa kun lattialla on vain kaksi koiraa.
 
Kauppareissulla Sony löysi jostain uuden rakkauden. Se on semmoinen vauvojenlelu, jolla on pupun pää ja “kädet” ja alavartalo on semmoinen lenkki. Semmoisen tuo blondi toi pihaan. Sony tuntuu tykkäävän siitä kovin, sillä sen kanssa pojat leikkivät kun mä siivosin. Lelu jäi ulos. Kun lähdettiin iltalenkille, niin Sony pinkaisi ylätasanteelle. Ihmettelin, sillä ei se yleensä tee niin. Noo, äijä vaan kävi hakemassa oman lenkitettävänsä; sen pupun. Selkeästi oli sitä mieltä, että sekin lähtee lenkille, mutta mä olin tylsä ja laitoin pupun vahtimaan pihaa lenkkimme ajaksi.
 
Tiistaina saivat sitten äijät jäädä vähemmälle huomiolle kun päätin lämmittää möksää ennen unia. Kyllä sitä joskus toivoo, että päivässä olisi enemmän tunteja – tai sitten puu parempaa, ettei sen kanssa tuhraantuisi niin tuhottomasti aikaa, mutta näillä nyt mennään. Nyt piti laittaa päälle lämmitys, jotta sain tämän tekstin väännettyä ennen kuin jo taas on perjantai ja uusi koulutusjuttu muistettavana.
 
Vielä pari ekstraa. Viime kerran kuvasatsista jäi pari kuvaa ulkopuolelle kun en keksinyt niille mitään hyvää paikkaa. Siispä tässä ne sitten tulevat. Toisesta en tiedä miten tarpeellinen se täällä loppujen lopuksi on, mutta tuo toinen on niin hauska, että se pitää tänne laittaa. Siinä äijät tavoittelevat kaulahuivia puusta. Toisessa kuvassa Tico on ylätasanteen lempipaikallaan.