Sunnuntaiaamuna tein pojille jäljet ja sitten käytiin lenkillä. Jälki sai muhia semmoiset 2,5 tuntia. Sonyn jäljessä oli pieni “ekstra”. Lähdin tekemään jälkeä myötätuuleen, mutta sitten tuli melko nopeasti vastaan oja. Jäljestä olisi tullut liian lyhyt Sonylle jos olisin lopettanut siihen. Päätin vähän testata Sonya ja lähdin ojan lähellä kulkemaan ojan suuntaisesti. Kun sitten mentiin ajamaan (jotenkin tuntuu hassulta puhua tuossa ajamisesta) jälkeä, niin mielenkiinnolla odotin, että mitä Sony tekee siinä pienessä “käännekohdassa”. Kun siihen kohtaan tultiin, niin Sony oli ihan muutaman sekan pois jäljeltä ja ihan ite löysi takaisin sille ja ajoi jäljen loppuun asti. Aikas hyvin, ettenkö sanoisi!
 
Ihan samaa ei voi sanoa Ticosta. Alkuun se ei tahtonut pysyä jäljellä lainkaan. Kaiketi taas meinasi, että namit on levällään kun lähti heti ekan kohteen jälkeen sivummalle (kuono kuitenkin maassa). Loppua kohden alkoi pysymään paremmin jäljellä.
 
Jäljestyksen jälkeen annoin pojille ne luut. Alkuun laitoin pojat hyvän välimatkan päähän toisistaan, mutta pikku hiljaa ne vaan lähentyivät toisiaan. Välillä olivat ihan vierekkäin rouskuttamassa luitaan ja välillä taas oli vähän enemmän väliä. Hassua, ettei luita voi syödä paikoillaan. Otin sopuisista rouskutteiljoista kuvia ja videopätkiä. Alhaalla on siitä vähän satoa.
 
Maanantai olikin sitten varsin... hmm... mielenkiintoinen päivä. Etenkin se aamu. Seuraavaa ei kannata lukea jos syö jotain tässä samalla. Kun avasin oven, niin vastaan tuli ei niin kiva haju. Kurkkasin olkkariin ja sitä oli ympäriinsä! Enimmäkseen tuotos oli kiinteää, joten siivoaminen oli suht helppoa. Ällöttävää kuitenkin.
 
Ehdin nukkua jonkun tunnin verran kun kakkaralli sai jatkoa: Tico oli mennyt mun sängyn alle. Heräsin siihen kun äijä puklasi sinne. Siis ihan makuultaan. En tiennyt, että koira voi semmoisessakin asennossa puklata – saatika ripuloida. Olin just saanut siivottua ja mennyt takaisin peiton alle kun samainen koiruus “poksahti”. Siltä se kuulosti kun herra ripuloi maakuultaan mun sängyn alle! Sitten heitin äijät pihalle ja aloin TAAS siivoomaan. Sillä hetkellä harmitti, että oli ollut pojille mukava ja antanut ne luut. Luuta mä tuon yllärin aiheuttajaksi epäilen. Aion kuitenkin vielä kokeilla niitä uudestaan, mutta joskus viikonloppuna, jotta voi juosta ulkona tiheämpään.
 
           
                                         
                                          Nenukit on melkein vastakkain.
 
 
Seuraavassa pätkässä ei tapahdu mitään ihmeellistä tai edes erikoista ja hyvä niin, sillä jos tuossa pätkässä tapahtuisi jotain, se ei välttis olisi hyvä juttu. 
 
 
Nyt saa taas syödä – jos vaan edelleen jokin maistuu ;) Tiistaina tein Sonylle jäljen. Ticolle en tehnyt jälkeä kakkarallin vuoksi. Jälki sai vanheta tunnin verran kun pidempään aikaan ei ollut aikaa. Kehtaanko edes kertoa? Juuh, taas mä sählin sen jäljen alun kanssa... Olin ottanut merkiksi pitkät heinänkorret. Jäljelle mentiin eri suunnasta kuin mä olin mennyt tehdessäni sen. Nähdessäni pitkiä korsia törröttämässä luulin löytäneeni jäljen alun. Yritin laittaa siitä kohtaa Sonya jäljelle. Herra kuitenkin veti voimakkaasti oikealle. Sitten näin pari törröttävää kortta ja tajusin, että Sony oli löytänyt jäljen alun. On sillä kyllä hyvä nenä!
 
Jälki oli pitkä ja lisäksi se oli tehty napuilla. Mulla ei ollut mitään muuta. Siitä huolimatta Sony pysyi hyvin jäljellä. Vähän se haahuili, mutta nopsaan meni takaisin jäljelle ihan ite. Sony nuuskutti jäljen loppuun asti.
 
Illalla sitten mentiinkin koulutukseen. Alkuun oli seuraamista. Sony seurasi hyvin, mutta perusasennot olivat lähestulkoon poikkeuksetta vinoja. Se ihan alun perusasento oli tosi hyvä, mutta sen jälkeen pysähtyi vinoon. Ja mä taisin taas kävellä vinoon. Kouluttaja ainakin laittoi mut kävelemään tepin päällä :D Kun kerran molemmat oltiin vinolla tuulella, niin otin vaan ihan muutan askeleen pätkiä, jotta Sony saisi perusasentotreeniä – ja mä toivottavasti pysyisin suorassa linjassa.
 
Sitten treenittiin paikallaoloa. Yksi koirakko pujotteli kolmen muun välistä välillä pysähdellen. Halutessaan sai tehdä myös jääviä. Sony pujotteli ja pysähteli hyvin. Jääviä en ottanut. Siihen Sony ei ole valmis, että jättäisin sen toisen koiran luo ykskaks.
 
Loppuun otettiin luoksetuloa. Sony pysyi aika huonosti istumassa kutsuun saakka. Huonoiten se jäi odottamaan mun käskyä “koirien puoleiselle sivulle”. Taisi olla epämukavaa jäädä sinne muiden “keskelle”. Seinän puolella Sony pysyi paremmin. Nooh, tuo kaikki on suht uutta pienelle, joten pikku hiljaa mennään ettiäpäin.
 
Keskiviikona polkaisin Ticon kanssa kauppaan. Paluumatkalla kun oltiin valoissa, ihan puskista takanamme ollut pyöräilijä kehui, että Tico juoksi tosi nätisti pyörän vieressä. Se oli Ticolle hyvä syy yrittää pyrkiä tuon naisen syliin. Tuskinpa tuo nainen olisi sanonut samaa jos olisi nähnyt kun Tico päätti lähteä rusakon perään. Yllättäenhän tuo tapahtui. Tico juoksi tien toiselle puolelle ja mä huusin Ticolle, että se pysähtyisi. Liekö se sitten totteli tai oliko vaan sattumaa, ettei fleksi mennyt loppuun asti vaan Tico pysähtyi ennen sitä. Onneksi liikenne tiellä oli tuolloin hiljaista.
 
Löysin tarjousnakkeja ja laitoin paloiksi yhden paketin kotiin päästyäni. Tein pojille jäljet. Jälki sai muhia reilun tunnin. Sen tunnin aikana tein sydämiä ja tiskasin.
 
Nyt olin ihan varma, että mistä Sonyn jälki alkoi. Sonyn sähläys sai mut kuitenkin epäilemään asiaa. Tällä kertaa oikeassa olin mä. Nyt Sony taisi vetää pohjat jälki-urallaan. Se oli aikamoista sähläystä ja huonosti pysyi jäljellä. Olin kyllä aika ihmeissäni. Ehkä ei ollut hyvä idea tehdä jälkeä kahtena peräkkäisenä päivänä. Apuva, mitenköhän sitten tänään kun on taas kurssi???
 
Tico meni paremmin kuin Sony. Ihan kuin jätkät olisivat vaihtaneet neniään ;) Olin laittanut loppuun nappukupin. Tico oli hupaisa kun se näki sen kupin. Mä olin yrittänyt piilottaa sen heinien joukkoon, mutta kyllähän se sieltä näkyi vähän. Ticon huomatessa kupin, se alkoi ihmetellä sitä. Silleen venyttämällä lähestyi outoa ilmiötä pellolla :D
 
Illemmalla huomasin luottaneeni Ticoon aivan liikaa. Olin laittanut sydämet kuppiin jäähtymään (kuten aina). Kun seuraavan kerran tuota kuppia vilkaisin, niin hetken olin ihan ???. Mietin, että olinko laittanut sydämet jonnekin muualle. Kupissa oli vain muutama herkkupala. Oli vaikeaa uskoa, että Tico olisi voinut yltää syömään sydämiä tiskipöydän reunalla olevasta kupista. Ilmeisesti kuitenkin näin oli tapahtunut, sillä mitään muutakaan selitystä en vähäiselle namipalamäärälle keksinyt. Sony ei ole voinut olla asialla, sillä vain Ticolla oli mahdollisuus päästä keittiöön sillä välin kun Sony oli jäljellä. Silloin kun Tico jäljesti, niin Sony oli tapansa mukaan eteisessä. Voi kökkö, kun sitten Ticon piti vetäistä toisen jäljestysnamit! Noh, onneksi ostin lihapyöryköitä, niin ei ihan pelkillä napuilla tartte tänään treeniä.