Tuo laituri on vienyt multa kameran sekä yritti eilen ja tänään viedä multa koiran...
Helv... eiku helteet sitten ylsivät tännekin asti. Tosin osa Suomesta pelastui, mutta me ei tuohon onnekkaiden joukkoon kuuluta. Yönä muutamana tässä on jäänyt kiinni petivaatteisiinsa kun on ollut kuuma nukkua. Sen takia nuo hien marinoimat petivaatteet pyörivät nyt koneessa.
Oli lämmin viikko. Monena aamuna olin plääninyt meneväni käymään litsillä ennen töitä. Syystä tai toisesta se ei toteutunut ennen perjantaita. Tarkoitus ei ollut lähteä liikenteeseen ihan niin aikaisin kuin puoli kahden aikaan yöllä, mutta minkäs teet kun nukkis pihistelee hiekkansa kanssa. Kai silläkin on meneillään jokin säästökuuri, hmh.
Oli lämmin yö kun suunnistettiin kohti laituria. Ensin viilentymään pääsi Sony. En ollut laittanut kumppareita, joten seisoskelin laiturilla. Kepin heittelyn sijasta päätin kokeilla, että saisinko kermiksen uimaan ilmankin. Vähän houkuttelin ja vesiseuraaminen onnistui. Siis mä kävelin laiturilla ja nallukka ui siinä vieressä. Opastin sitä kääntymään ja sitten mentiin kohti rantaa. Rannassa palkkasin hienosta suorituksesta. Paljon siistimpi ja kuivempi tapa mulle uittaa koiruuksia. Tai no olisi ollut, ellei...
Jomin kanssa tein saman muutaman kerran ja sitten oli Ticon vuoro. Ticolle on heitettävä keppiä tai muuten ei veteen mene. Tästä herrasta ei saanut vesiseuraajaa.
En muista monettako kierrosta mentiin, mutta oli taas Jomin vuoro. Jotenkin satuin olemaan siinä lähellä kun kuulin molskahduksen. Syytä ei tarvinnut kauaa miettiä vaan heti hokasin mitä oli tapahtunut. Sony oli pudonnut laiturilta ja roikkui pannan varassa. Ihan kamalaa! Mietin, että ylös vetäminen ei ollut hyvä idea. Yritin irrottaa Sonyn hihnaa ja se tuntui irtoavan yllättävän hyvin. Ihmettelin sitä, sillä eihän kireän hihnan pitänyt olla helposti avattavissa. Tarkistin uudestaan, että oliko kyseessä Sonyn hihna. Kyllä se siltä näytti. En jäänyt kummastelemaan asiaa vaan mietin jo seuraavaa siirtoa kun kuulin Sonyn sätkivän puoliksi vedessä. Ei siinä ollut muuta vaihtoehtoa kuin veteen vaan. Mietin, että mihin oikein heitän luurini. En tiennyt miten syvää siinä kohtaa oli. En uita koiria sillä puolella laituria. En siksi, että se olisi jotenkin vaarallinen, tms. paikka, vaan kun se toinen puoli on helpompi. Ei siinä ollut paljoa aikaa miettiä. Heitin luurin maahan vähän kauemmas rannasta ja sitten kohti Sonya. Jomi oli edelleen vapaana, joten sekin osallistui pelastusoperaatioon. Kaikki tuo pohtiminen, yms. tapahtui varmasti nopeammin kuin mitä te ehditte lukea tapahtumakertomuksen.
Päästyäni Sonyn luo, nostin koiruuden käsivarsille ja irrotin hihnan. Pelästynyt poju ui rantaan. Siinä kohtaa ei ollut syvää, mulla oli vettä suunnilleen polviin asti. Onneksi ei ollut syvää, sillä silloin olisi voinut olla ikävämmät ja kamalammat seuraukset...
Mulla oli jalat ihan hyytelöä kun olin niin pelästynyt tapahtunutta. Laitoin Jomin kiinni ja skippasin Ticon vuoron. Nyt piti kokeilla, että jäikö uimamaisterille jotain traumoja. Jäi. Ei mennyt mielellään veteen. Paljon sai houkutella. Lopulta sain pienen hakemaan keppiä muutaman kerran. Sitten oli Ticon vuoro.
Tapahtuneen johdosta vesiseuraaminen ei enää onnistunut yhtä hyvin kuin alussa. Vältteli uimasta laiturin vieressä (vaikka oltiin toisella puolella) ja tietyssä kohtaa kääntyi ite rantaan. Ei reagoinut houkutteluihin. Palkkasin silti rannassa. Myöhemmin sain Sonyn uimaan pidemmälle kepin avulla ja siihen oli hyvä lopettaa.
Olin miettinyt, että pitäisikö mennä kotiin kiertotietä, mutta litimärkien lenkkareiden kanssa päätös oli helppo: suoraan kotiin. Kotimatkalla mieleen pulpahteli kuva sätkivästä Sonysta. Se ei ollut kivaa ja siitä tuli sellainen olo, että saattoi kohta antaa ylen. Tuon näyn unohtaisin erittäin mielelläni!
Sisälle pojat pääsivät harjan ja pyyhkeen kautta. Oli lämmin, mutta ei kosteaa, joten pojat olivat lähes kuivia kun päästiin kotiin. Siksi yritin harjata mahdolliset irtokarvat pois. Täysin märästä turkista se on aikas hankala homma.
Tänä aamuna oli herätys kolmelta. Halusin varmistaa, että saataisiin olla rauhassa. Lämpimänä aikana litsillä saattaa olla joku / joitakin aikaisinkin. Oli tärkeää, että suunnitelma onnistuisi, jotta saisi totutella Sonya veteen. Tuntuu ihan hassulta kun niin hyvä uimari on kyseessä. Niin ja, kun tykkää, tai ainakin tykkäsi vedestä...
Matkalla litsille jouduin pari kertaa miettimään, että vesittyikö mun plääni kuitenkin. Lähellä litsiä kolmen kännisen teinin pyöräseurue kääntyi kohti litsiä. Kiva... Tarakoilla oli pizzalaatikot ja mielessäni näin miten löytäisin ne evästämästä laiturilta kun sinne asti ehtisin. Siellä päin on myös asutusta, joten toivoin, että olisivat vain menossa kotiin.
Vielä lähempänä litsiä yhdessä pihassa oli mies ja koira. Siitä oli vain lyhyt matka laiturille ja mietin, että olikohan miehellä sama suunnitelma. Kuten teinien tapauksessa, niin nytkin totesin, että jos oli, niin sitten vaan sinne toiseen uimapaikkaan. Siellä ei olekaan tullut käytyä aikoihin, joten ei tiedä vaikka se olisi jo hyvää tahtia kasvamassa umpeen.
Lähempänä laituria kuulostelin, että kuuluiko ääniä. Lisäksi silmäilin taakseni, että tuliko se koira perässä. Kumpaankin vastauksena oli ei. Ja todellakin laituri oli tyhjä. Jes! Laitoin nyt koirat kiinni lähemmäs rantaa. Eivät ne eilenkään olleet kovin kaukana.
Ensin päästin Jomin irti, koska jos se koira oli kuitenkin tulossa sinne, niin Jomi ei pullistelisi sille. Jomi ui pari vesiseuraamista ja kun ketään ei näkynyt, päästin Sonyn irti. Taas sai houkutella veteen : ( Laiturin vieressä ei uinut, mutta keppiä lähti hakemaan.
Jah, enpä taaskaan muista, että monettako kierrosta mentiin kun kuulin TAAS yllätysmolskahduksen! Sillä hetkellä oli Sonyn vuoro uida, joten nyt riippui pannasta sätkimässä Jomi. Ei voinut olla totta! Heitin kengät jalasta ja lähdin pelastamaan pientä. Koiruus kyynärvarsille ja hihna irti. Kannoin Jomin rantaan. Sony oli laiturilla vastassa. Se ei osallistunut pelastusoperaatioon. Luurista ei tällä kertaa tarvinnut huolehtia kun sitä ei ollut mukana. En tarvinnut kelloa.
Siis ei voinut olla totta! Jo toinen islanninidiootti putosi veteen. Miten ne nyt tuolleen kun ovathan ne ennenkin olleet laiturissa kiinni ties kuinka monesti eikä noin ole tapahtunut? Nyt sitten peräkkäisinä päivinä! Laitoin Jomin kiinni ja jatkoin Sonyn kanssa. Mietin, että pitikö sitä nyt vielä toinenkin totuttaa uudestaan veteen? Huoh.
Jomi irti ja “ui!”. Poika lähti uimaan kuten ennenkin! Ei empinyt tai käyttäytynyt muutenkaan poikkeavasti. Siinä se seurasi laiturin vieressä kun meikäläinen käveli sillä. Sukat oli jalassa. Kengät penkillä. Palkkaus rannassa, hetki hengenvetoa kovaa läähättävälle koiruudelle ja sitten uudestaan”ui!”. Uimaan lähti : )
Sonynkin sain lopulta uimaan laiturin vieressä. Jonkin aikaa se teki sitä, ettei tullut tietyn kohdan yli vaan kääntyi takaisin. Sitten keksin tavan, jolla sain pojun jatkamaan. Sanoin “etsi!”. Okei, huijasin toista, mutta siten sain koiruuden yli tuon pelottavan kohdan. Kerran Sony näki vedessä tirpan ja kuului vaan “urrurrur”, kun ukon moottori käynnistyi ja suunta oli kohta tirppaa. Oli todella kiukkuista kauhomista. Olisittepa nähneet! Sanoin tiukasti “Sony!”. Hieman hidasti, mutta uiminen jatkui. Heiluttelin namipussia ja silloin kermis päätti vaihtaa lintupaistin nameihin ; )
Ihan kivasti Sony taas vesiseurasi : ) Aika näyttää, että onko tulos pysyvä. Karvapallot näyttävät tosi suloisilta kun seuraavat vedessä <3 Sen takia päätin koittaa, että saisinko seuraamaan ne yhdessä. Vähän arvelutti päästää toinenkin irti hihnasta. Siitä kun saattaa seurata riehaantuminen...
Hetken aikaa pojat pysyivät hallussa. Sitten ne taisivat hokata, että “hei! Me ollaan vapaana!” Seuraavaksi ukkoset pinkaisivat mettään. Ei siinä voinut paljoa huudella niiden perään kun vesi kantaa hyvin ääntä ja siinä on joitakin taloja. Vähän yritin jotain ääntä pitää, mutta ei se auttanut. Hetken mietin, että mitäpä nyt teen? Odottelin jonkin aikaa ennen kuin laitoin sukat taskuun, jotta sain laitettua kengät jalkaan. Kauempana rannasta vihelsin ja samassa kuului huohotusta kun karvapallot juoksivat kohti. Nämä kaksi ilmensivät hyvin sen miksi en päästä koiruuksia tuossa yhtä aikaa irti.
Vielä hetki uimista ennen kuin lähdettiin kohti kotia. Taaskaan ei tarvinnut arpoa, että tehdäänkö kotimatkaan kiertotie. Sukattomana se ei ollut hyvä idea.
Kotimatkalla pojat kuivuivat aika hyvin. Kotona eivät tarvinneet pyyhettä. Oli pieni tuuli eikä kosteutta taaskaan : )
Mä aloitin operaatio raparperin. Nyhdin maasta kaikki valmiinnäköiset yksilöt. Jokunen lehti sinne vielä jäi. Varren paksuus noin pikkusormen luokkaa, joten jätin ne kasvamaan. Voi olla, etteivät enempää kasva. Siellä näkyi ihan uuttakin pukkaavan.
Pestyäni varret otin parin tunnin unet ja sitten alkoi sopan teko. Varsista sain neljä litraa raparperinpaloja. Yksi litra meni soppaan, yksi jääkaappiin jos vaikka huomenna tekisi uuden sopan. Kaksi litraa meni pakkaseen. Oon kuullut, että voi pakastaa. Noh, nythän se tulee testattua. Sitten niihin epäonnisiin piirakoihin meni kolme litraa raparperinpaloja, että kaiken kaikkiaan satoa on tullut jo seittemän litraa. Ihan kiva määrä herkkua, jonka kasvattamiseksi ei tartte tehdä mitään.
Tiistaina oltiin agissa, mutta ei tokossa. Mitä me nyt siellä enää tehdään ; ) Ei vainen. Ei vaan hotsittanut mennä. Ja olihan se silleen mukavaa kun sai kaikki mukaan. Isoset venasivat taas kopissa. Lämmin oli, mutta onneksi tuuli, niin eivät paahtuneet koppiin.
Pitäisköhän kieltää kouluttajaa kisaamasta kun se sitten tekee niitä ratoja meille? ; ) Tai jotain osia. Mitä turhaa tehdä ykkös- ja kakkosratoja kun voi hypätä suoraan kolmoseen (kisaa kolmosissa) ;D Alku oli kyllä sellainen aivojen solmija, että! Ekasta kolmesta hypystä vielä olisin selvinnyt, mutta mitenkäs siihen settiin sitten vielä se neljäs ja mielellään niin, että kepeille meno tapahtui sujuvasti?! Kyllä me oppilaat oltiin huuli pyöreänä. Tuon jälkeen rata oli helppo. Eli neljä hyppyä, kepit, hyppy, puomi, hyppy, putki, hyppy, hyppy, putki, aa, okseri, hyppy x2.
Khyyl siinä meni jokunen minuutti kun niitä neljää hyppyä hinkattiin ; ) Voi herranen aika! Sitten selvittiin suht puhtailla papereilla loppuun asti. Ainoa sanominen tuli puomin jälkeisen hypyn ja putken yhdistelmästä. Siihen mulle suositeltiin vastakäännöstä. Loppu sitten olikin agia, jota mä osaan: käsi ojossa juoksemista. Sanoinkin (taas) kouluttajalle, että mun agility on käsi ojossa juoksemista : D
Toisella kierroksella selvisin niistä neljästä hypystä toisella yrityksellä. Vastakäännöksessä olin myöhässä, joten siksi se ei pelittänyt. Muuten hyvä rata kuulemma.
Väliajoilla treenin kapulan pitämistä. Hyvin pysyi kapula suussa vaikka ympärillä oli muitakin koiria. Päätin sitten kokeilla, että mitä jos otan askeleen. Putosi. Uusi yritys. Nyt en käskenyt seurata vaan näytin namilla mitä piti tehdä mukaan lukien loppuistuminen. Pysyi suussa : ) Pikku hiljaa treenitään ja ihmetellään tätä asiaa. Kiirettä ei ole.
Kun nyt agista on puhe, niin on ihan pakko kertoa juttu, jonka unohdin viimeksi. Ollessani talkoilemassa oli kiva nähdä, että edelleen yksi “tyttö” kisaa : ) Mielenkiintoiseksi ja hienoksi asian tekee se, että tuo ohjaaja on kuuromykkä. Todella hienoa, että harrastaa silti : ) Ja pärjäämistäkin on tullut kun nyt kisasi kolmosissa. Kai se oli joskus Ticon agiaikoina kun tuon tytön ekan kerran näin. Hän on hyvä esme, että koiraa voi hyvin ohjata ilman ääntä. Se on tapa, jolla haluaisin itekin ohjata. Sellainen näyttää jotenkin hienolta.
Viikko ei alkanut kovin mukavasti. Menin su ysin aikoihin petiin lueskelemaan. Parin tunnin jälkeen alkoi tuntua, että uni oli tulossa. Kirja kiinni ja valo pois. Se siitä unisuudesta. Ei enää väsyttänyt. Kaksi tuntia yritin, mutta kun ei niin ei. Siispä ylös ulos ja lenkille. Mentiin Kaarina kierros. Siihen menee 2,5-3 tuntia riippuen meneekö hieman pidemmän vai lyhyemmän version. Olin laiska ja valitsin lyhyemmän ; ) Oli lämmin yö ja koko ajan oli valoisaa. Oli vaikeaa sanoa, että oliko aurinko laskemassa vaiko nousemassa. Noh, ei kai olisi vaikeaa jos tietäisi ilmansuunnista muutakin kuin nimet. Pimeää ei tullut ollenkaan.
Ja sitten töihin. Töissä riitti hommaa neljäksi tunniksi, vaikken pitänyt mitään kiirettä. Tiistaina vain kahdeksi tunniksi... Älytöntä ihmisten kiusaamista > : (
Kun en ollut nukkunut yöllä yhtään, niin oletin, että heti töitten jälkeen lurpsahtaa silmät. Ihme kyllä niin ei käynyt. Vasta iltaseiskalta ne eivät enää pysyneet auki, joten nukkumaan. Kunnon unet sainkin, peräti 7 tuntia! Loput yöt menivät vaihtelevasti. Hohhoi...
Eilen oli ihan kamala helv... eiku helle! Ratiosta kuulin puoliysin aikoihin, että lämpöä oli +23. Yök! En enää muista mitä kello kävi kun kotona vilkaisin mittaria. Silloin se näytti +35! Ihan liikaa. Mutta, onneksi tosiaan näyttää siltä, että helle ei olisi pitkäkestoinen : ) Tänään on viileämpi päivä, vaikka hellettä onkin. Tästä riesasta pitäisi päästä eroon tämän vkl:n jälkeen. Toivottavasti.
Nyt on pakko jossitella. Onneksi Kaarinan koe oli mahdollinen ja onneksi pääsin sinne. Niin ja onneksi se laittoi pisteen toko-kokeille (ainakin toistaiseksi). Jos ei olisi noin hyvin käynyt, niin voisi olla, että tänään olisi ollut koe. Onneksi ei ollut! Olisi kyllä ollut ihan hirveä sää moiselle yritykselle. Etenkin kun mun hömppä icie tuntuu sulavan heti kun yksikin auringonsäde osuu siihen ; )
Hmmh... Voikin olla outoa jonkin aikaa, kun pitää pärjätä ilman vkl:n avausohjelmaa. Jos oikein ymmärsin, niin herralla alkoi nyt loma. Iiiks! Miten mä nyt pärjään? ;D Heh, no, tietty mä tuun pärjäämään, mutta myönnän, että oon koukussa tuohon ohjelmaan. Ne ekat soinnut ikään kuin sinetöivät sen, että vkl on alkanut. Onhan se jotenkin hölmöä kuunnella ohjelmaa, josta ymmärtää vain joitakin sanoja. Mutta se ääni on niin miellyttävä ja kivaa musaa, niin miksikäs ei? Nyt ehkä joku miettii, että aion tehdä “EJ:t” tuon herran kanssa. Voisin tehdäkin, elleivät islantilaiset olisi niin hankalia ; ) Hieman kieleen tutustuneena ihmettelen, että miten he osaavat puhua? Pelkkiä ääntämisohjeita viisi sivua!!! : O Eli harva sana kirjoitetaan niin kuin lausutaan. Ja eroa voi olla paljonkin. Ei oo niin kuin enkku, että otanpa tuosta saniksen ja alan kääntämään. Eikä se oikeestaan auttaisi vaikka olisi kun ei mulla ole laulujen sanoja xD
Ehkä mennään huomenna taas litsille. Tai ehkä hallille. Taaaiiih voi ollla, että vietän kellottoman aamun ja koisin niin kauan kuin huvittaa. Sen jälkeen funtsin mitä tehdä. Tuntuu, että tekstistä tuli kamalan tökerö ja sotkuinen. Ei tässä lämmössä pysy ajatukset kasassa.
Kommentit