Oltiin taas aamusella koiria bongailemassa. Liikenteeseen lähdettiin jotakuinkin samoihin aikoihin kuin eilen. Se oli loppujen lopuksi pieni virhe, sillä koiria ei mennyt yhtä paljon kuin eilen. Sää oli upea: aurinko paistoi ja oli pikku pakkanen, joten säästä se ei voinut johtua. Syy taisi olla uuden vuoden aatto, mutta minkäs teet kun ei osaa ajatella kuten “partyanimalit” ;) Onneksi niitä koiria kuitenkin meni, joten ei ollut turha reissu. Treeni meni jokseenkin niin kuin olin toivonutkin. Muutaman kerran sain kopauttaa MC:a, mutta kertaakaan ei tarvinnut jättää palkatta. Viimeinen koira meni juuri tavoitteideni mukaisesti: koira tuli, katottiin mua (jo ennen kuin ehdin ottaa luun esiin) eikä vilkaistu kertaakaan koiraan :) Siihen oli kyllä kiva lopettaa treeni.
 
Lähimmäisen rakkauden puutteesta me ei ainakaan kärsitä. Oltiin istuttu pysäkillä aikaa X. Viereen ajoi auto, jonka apukuskin puoleinen ikkuna oli auki. Mies kysyi, että eikö mulle tule kylmä. Sanoin, että, juu. Mies oli meistä huolissaan kun oltiin kuulemma oltu siinä 2,5 tuntia. Mä totesin, että kylläpä aika rientää ja itekseni aattelin, että taitaa vähän liioitella tuon ajan kanssa, sillä ei tuntunut, että oltais niin kauan siinä oltu. Mies kysyi asuinko vanhempieni kanssa. Seuraava kysymys oli asunko yksin. Ja sitten udeltiin missä asun. Siihen vastasin, että ei kovin kaukana. Mies aprikoi, että pitäisikö hänen viedä meidät kotiin! Sanoin, että ei kiitos, kyllä me pärjätään. Sitten se ajoi pois. Että sitten kävi noin toistamiseen :D Pojat olivat hiljaa ja se oli hienoa! :)
 
Aloin miettiä, että jos oikeesti oltiin oltu siinä niin kauan, niin pakko oli alkaa pikku hiljaa lähteä pois. Illalla kun oli taas töihin meno. Olihan sitä jo kylmäkin, mutta kai se järki oli jo ihan jäässä kun olisi silti halunnut vaan olla siinä. Ei olisi malttanut lähteä kun kerrankin oli otolliset treeniolosuhteet. Lisäksi uskoin, että hiljaksiin alkoivat ihmiset mönkiä koirineen ulkosalle nauttimaan hienosta säästä. Mutta lähdettävä oli.
 
Tico löysi jäätä ja iski sitä tassullaan. Rasahdus sai äijän vaan innostumaan ja sitten se silleen hyppäsi etutassujen kanssa jään päälle. Seuraavaksi herra veteli pitkin jäätä selällään :D Takaa tuli perhe, jolla oli koira. Sony otti upean kontaktin ja sai siitä palkkaa. Tico harrasti selkäuintia rasahtelevalla jäällä ja kivaa oli. Takaa tuleva perhe naureskeli Ticolle. Ei turhaan herran nimi ole Stjarni (Tähti) ;) Onneksi Tico lopetti hyvissä ajoin hauskanpitonsa, sillä en olisi raaskinut kiskoa toista siitä ylös. Päästiin liikenteeseen, ennen kuin se koira oli meidän kohdalla. Hieman myöhemmin Ticon piti taas kieriskellä. Tällä kertaa vain siinä ohuessa lumikerroksessa, joka maan päällä tällä hetkellä on. Sonykin innostui enkeleitä vääntämään. Pöhköt :D
 
Vastaan tuli koira ja jei, Sony otti heti kontaktia! Juuri tuota pysäkkikököttämisellä haen! Ticolla on asia vielä hakusessa. Ohitus meni hyvin :) Seuraavan koiran kohdalla otettiin kyllä kontaktia, mutta alkoi tulla edistämistä, joten käännyin poikien eteen. Sitten meni paremmin. Voiko tämä olla totta, että jo nyt menee näin hyvin??? Lisää treeniä toki tarvitaan. Jos ei muuta, niin vahvistukseksi. En kyllä olisi uskonut, että idea hiffattaisiin näin pian!
 
Koulun seinässä on kello ja pirskatti vieköön, meinaan se mies oli jotakuinkin oikeassa sen ajan suhteen. Enpä olisi tosiaan uskonut... Miltei neljä tuntia hurahti, ennen kuin oltiin taas kotona.
 
Illalla & yöllä pojille tungettiin paketti jauhelihaa kongeihin. Saivat molemmat touhuta pahimpaan mökäaikaan kongien kanssa. Paketista tuli 2,5 kongillista per kuono. Vajaan kongin sinetöin mikrossa juustolla, niin se oli sitten hieman haastavampi. Ennen kongeja saivat alkupaloiksi possunkorvat. Pojat nukkuivat rauhallisina, vaikka ulkona kuulosti olevan sotatanner. Aamu viideltä uskaltauduttiin ulos. Käytiin pikku lenkki, sillä muutaman tunnin päästä oli herätys treenaamaan. Kun tultiin lenkuralta takas, Sony bongasi pihaltamme kissan! Alkoi armoton jahtaaminen ja kissa hyppi päin aitaverkkoa. Tico suunnitteli mukaan lähtöä, mutta sain sen pysähtymään ja laitoin pannan kaulaan. Sony juoksi, eikä välittänyt mun sanomisista. En voinut käyttää kovaa ääntä siihen aikaan. Suurin pelkoni oli, että koska Sony alkaa haukkua. Se oli muutaman minsan yllättävä jahti: Sony haukahti vain pari kertaa ja sekin oli jahdin loppupuolella. En tiedä pääsikö se kissa pois mun pihalta, mutta sain Sonyn luokseni ja kiinni. Huh, onneksi jahdista ei tullut sen suurempaa mekkalaa. Eikä ollut ylläri, että seuraavan kerran kun Sony pääsi pihalle, se meni suoraan siihen kohtaan, johon jahti oli loppunut. Mokomakin muistimonsteri.