Eilen vissiin oli kummallisin näyttelyreissu ikinä! Tai en nyt ihan heti muista, että koskaan olisin lähtenyt liikenteeseen vasta 10.50 aikoihin. Ihan kummallista. Aamullakin pystyi nukkumaan seiskaan asti. Oli pakko nousta noin “aikaisin” kun olin jättänyt Jomin loppupesun aamuun. Ajattelin kerrankin ottaa reeennooostiiih näyttelyn suhteen. Ei kuitenkaan ollut hyvä idea ja opin, että olipa lähtöaika koska vain, niin massu, tassut, pöksyt ja valkoiset osat on pestävä edellisenä iltana. Miksikö? Noh, kun herran kaulus oli semi-märkä kun lähdettiin liikenteeseen. Kaikki muu oli ehtinyt kuivaa, muttei kaulus. Ja mä kun en ole föönaaja, niin pesu on tehtävä edellisenä iltana. Oman kuontalon sain suhtkoht kuosiin ennen lähtöä.
 
Ilman tkamua tuskin olisin Raisioon lähtenyt. Hän tarjosi kyytiä ja toki hyväksyin tarjouksen. Nykyään oon niin laiska reissaamaan ja ei huvittanut ajatus lähteä yksin kehään pönöttömään. Raisio ei oo juurikaan ollut mikään islismagneetti. Samalla kun tsekkasin Raision ajankohdan ja muut tiedot, niin huomasin Turun näyttelyn, jonne sitten päätyi mun kermamollukka.
 
Vaan johan jäi luukku auki kun mulle selvisi miten monta islistä oli ilmottu. Seittemän! Wauuuh ja wuhuuuh!!! Sen tiedon perusteella mitä mulla oli, tein päätelmät keitä sinne olisi tulossa. Koko porukkaa en keksinyt, mutta suurimman osan kuitenkin.
 
Uuden yllärin kohtasin näyttelypaikalla; kuusi urosta ja yksi narttu. No, jopas oli mielenkiintoinen jakauma : ) Erityisesti yhden uroon näkemistä odotin kovin...
 
Saatiin paikka puiden varjosta, joten aurinkoa pystyi välttelemään hyvin ihan kehän alkuun asti. Kehä oli myöhässä joku 45min – 1h. En oo ihan varma kun en niin tarkkaan seurannut kelloa. Jos kehään olisi päässyt ajoissa, niin silloin olisi selvinnyt vähemmällä hikoilulla. Mutta kun myöhässä oli, niin sen tunsi miten aurinko alkoi lämmittämään kunnolla. Jes, tänään olisi tuomarin menuulla islannin spagettia...
 
Harmi, että tuo kiinnostava uros ja Jomi olivat samassa luokassa. Kuvaaminen oli hankalaa. Piti sitten koittaa kuvata ennen kehää. Ei poikaa näkynyt paljoa kun se oli häkissä lähes viime metreille. Piipahti se pienellä pissalenkillä tyttärensä kanssa. Pysähtyivät sinne missä me oltiin. Kyllä neidon kelpasi kun oli uroita mistä valita ;D Jokainen poika (kahta lukuunottamatta) sai nuuskutella tyttöä. Kukaan ei alkanut kertomaan muille ärräpäillä, että tyttö kuului hänelle. Hienoja poikia : )
 
Oli yksi junnu ja sitten kaksi avoa. Olen laiska isojen kirjaimien suhteen, joten siksi avo on pienellä : D Avossa oli se pieni komistuskin. Oli tosi kiva nähdä taas sitä ja sen omistajaa. Harmillisesti tuo herra oli vasta toisena esitysvuorossa, joten kuvailu jäi puolitiehen kun piti hetki valmistautua omaan vuoroon.
 
Jomi oli luokassa viimeisenä. Jättis johti joukkoa ja välissä oli se näyttelyn kiinnostavin uros. Tuolla uroksella oli vähän vaikeuksia pitää kuonoaan menosuuntaan. Kuono tuppasi kääntymään kohti Jomia. Ei se uros ollut rähjäysaikeissa kunhan vaan koki Jomin mielenkiintoiseksi. Omistajan tulkinta oli, että hänen uros oli rakastunut Jomiin ja koitti sitten kertoa koiralleen, että uros se takana tulevakin on, vaikka aika hemaiseva onkin. Mun pieni neiti ;D <3 Niin, tai voihan tässä olla sellainenkin jutska, että tuo uros oli huomannut Jomin olevan kotoisin Islannista, aivan kuten sekin. Ja ehkä koiruus yritti puhua islantia Jomin kanssa ;D Jep, siinä tuli syy miksi tuo uros on mua jo jonkin aikaa kiinnostanut: on tuotu Islannista. Mun mielestä koiruus on komea ja selkeä uros. Maskuliinisuuden näkee, toisin kuin mun Islannin ihmeessä. Jes, mahtavaa, kun vihdoinkin näin livenä tuon koiruuden!
 
Joop, yhteisympyrän jälkeen oli yksilöosuudet. Siinä oli seisotusta, iän kysymistä, tutkimista, et ja seisotusta. Seisotus arvostelun aikana ei mennyt niin hyvin kuin se parhaimmillaan menee: seisoo paikoillaan kuin patsas. Nyt seisoi jonkin aikaa ja sitten koitti istua. Otin askeleen taaksepäin ja mikroseisomisen jälkeen taas alkoi peppu painamaan. Nyt kunnon korjaus. Aurinko-allergiaa alkoi pukata... Onneksi ei kuitenkaan ollut vielä niin pahalla asteella, että häntä olisi alkanut valua. Sai erin kuten muutkin uroot.
 
Kilpailuluokassa tuomari katsoi tarpeettomaksi muuttaa järjestystä, joten jättis voitti, toiseksi tuli islannin poika ja sitten jompula. Kaikki saivat SA:t, joten vielä oli kierros kestettävä auringossa. PU-kehässä olivat kaikki muut paitsi junnupoika. Jättis voitti uroot, sitten tuli islannin poika ja Jomi oli PU3. Neloseksi tullut sai viimeisen sertinsä. Tuota sertiä tarjottiin Jomille, mutta sanoin, ettei se saa ottaa sitä. Silloin kun tein ilmon Jomi ei ollut FI MVA.
 
Yllättäen ainoa narttu piti nostaa pöydälle! Ehkä tuomari koki sen pieneksi tai jotain...? Anyway, tällä kertaa ei tullut PN1, joten jättis oli ilman lisäkierroksia roppi. Onnea : )
 
Oli kyllä ihan mahtavaa nähdä muita isliksiä omistajineen : ) Etenkin pikku-komistuksen omistajan kanssa tuli juteltua enemmän. Oltiin vähän niin kuin kimpassa siinä tkamun ja komistuksen omistajan kanssa.
 
Tkamu pohti, että mitä tehdä ryhmiksen suhteen. Onneksi tuo ei ollut musta kiinni. Palkintopisteellä käydessään oli kysynyt ryhmisten alkamisaikaa ja edelleen pohti mitä tehdä. Poksun sijasta oli ottanut 5 een lahjakortin, joten hän kysyi, että ottaisinko jäätelöä. Mikäs siinä. Odottelun jälkeen sain pehmistä. Piti olla suklaa-vaniljaa, mutta painotus oli sanalla suklaa. En valita, mutta huvitti, että vaniljaa oli vain pieniä pisteitä.
 
Tkamu päätti skipata ryhmiksen, joten sillä välin kun hän kävi siitä ilmoittamassa, mä kasasin häkin. Sitten kohti autoa ja siellä oli Jomin vuoro aloittaa esitys...
 
Sitten kun aurinkomittari tulee täyteen, se on yhtä showta. Parkkiksella Jomi selkeesti etti varjoa. Autolle ei ollut pitkä matka, mutta Jomille jo sekin oli liikaa. Ilmeisesti.
 
Auton luona se meni heti auton varjoon kun laitoin kamoja takaluukkuun. Sitten menin kuskin puolelle kun viereinen auto oli lähdössä. Jomi katteli hädissään ympärille, että missä on varjoa!?! Yritti mennä auton alle, mutta ei oikein mahtunut. Sitten se sukelsi pusikkoon. Vain hihna näkyi. Tkamun kanssa naurettiin hölmöä.
 
Lämpimässä autossa alkoi varsinainen kärsimysnäytelmä. Jomi oli edessä mun jaloissa. Se läähätti kuin viimeistä päivää. Silmät olivat suurina ja itkua pukkasi. Koiruus oli paniikissa. Yritti vakuuttaa meidät, että nyt arktinen pystäri sulaa olemattomiin. Mä ihan jouduin käyttämään voimaa, jotta sain pidettyä koiruuden aloillaan. Muuten olisi ilmeisesti mennyt pitkin seiniä. En vaan ymmärrä, että millä logiikalla hyppiminen ja panikoiminen tekee olosta helpompaa? Sehän vaan pahentaa sitä. Tkamu nappasi mäkiltä syötävää ja mentiin hänen syömisen ajaksi viileään Myllyn parkkihalliin. Sitten kun pieni pöhkö pääsi ulos autosta viileälle lattialle, elämä taas voitti. Oli varsin tyytyväisen näköinen lattialla. Vielä kun sai tkamun koirien märän viilennystakin päälleen, niin johan kieli lyheni ja koiruuden olemus rauhoittui.
 
Loppu matkan Jomi sai pitää tuon takin päällään eikä se ollut moksiskaan märästä “rätistä”. Tkamun koirat eivät kuulemma hirveesti tyksi loimesta, mutta Jomi oli kuin sitä ei olisikaan.
 
Kotipihalla Jomi meni heti istumaan varjoon kun aloin ottamaan takaluukusta kamoja. Istui siellä kuin patsas, sillä kun olisin tarvinnut vähän “pidempää hihnaa”, niin koiruus ei hievahtanutkaan. Tkamu sitten antoi mun repun.
 
Oli ihan kummallista olla kotona vain noin 4,5 tuntia lähdön jälkeen. Ei tuntunut näyttelyltä ollenkaan ; ) Isostenkin kannalta oli tosi kiva juttu kun kotivahtipesti oli lyhyempi : )  KIITOS tkamu kivasta päivästä ja kyydistä! : ) <3
 
Tuomarina oli Eli-Marie Klepp ja näin hän sanaili Jomista:
 
Excellent size. Beautiful head. Well set ears. Good underjaw. Holding topline well. Very well agulated in both ends. Nice toes behind. Good coat. Good ears. Carries his tail very well. Typical movement for breed.”  
 
Tkamun kanssa ihmeteltiin, että mikä tuo alaleuka-juttu oikein on? Koskaan ei olla moiseen toteamukseen arvosteluissa törmätty ja onko se oikeasti maininnan arvoinen asia?
 
Niin, kuviakin tuli räpsittyä. Kehän ja auringon sijainti ei ollut optimaalinen, joten aika kökköjä kuvia tuli. Mutta jos joku jotain tahtoo ottaa, niin ehdoin TripleTan asia on nou roplem.
 
 
 
             ra23.jpg
                             Laatu parani kun aurinko oli selän takana.
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
Tuo näyttelyreissu piristi, mieltä matalalla pitäneen viikon jälkeen. Työllisesti oli ihan ok viikko, mutta muuten ei. Maanantain jälkeen tein iltaa. Aamuviikkohan mulla olisi ollut, mutta vaihdoin syystä että, never mind... Vaihto onnistui kun treenit olivat tauolla. Iltavuoro on enemmän mun mieleen ja voisinkin tehdä pelkästään sitä loppuajan, ellei olisi noita kahta treeniä. Niin, ja ellei se pe olisi niin kökkö. Tosin nyt on saanut tehdä parina iltaviikkona perjantain tunnit sisään, joten iltis on ollut vain neljä päivää. Viime viikollakin tein ti & ke 10 tuntia. To oli normipäivä. Pe käämijä oli poissa, joten vaihdoin aamuun. Typerien lepoaikojen kyyläämisen takia en voinut tulla heti kun aamuvuoro alkoi, joten vasta ysiltä pystyin menemään töihin. Noh, kun jo neljä tuntia oli tehty sisään, niin pääsin pois jo yhdeltä. Ihan näppärää.
 
Töissä oli tekemistä ihan riittävästi. Ei sitä mitä mun pitäisi tehdä, mutta jeesasin käämijää. Mutta silti viikko meni alemmilla fiiliksillä. Yksi asia, joka on vähän jarruna moneen asiaan, pelottaa, huolettaa ja jopa nolottaa. Ehkä pitäisi vaan luovuttaa, mutta toisaalta taas en halua enkä osaa. Mutta hyvältä ei näytä : ( En sano mistä puhun. Voi olla, etten sano sitä koskaan. Riippuu lopputuloksesta, että hautaanko tämän luurangon syvälle, syvälle kaapin uumeniin vai paljastanko sen joskus. Mutta ylpeä tästä ei voi koskaan olla. Siltä se ainakin tuntuu nyt... : (
 
Tuossa oli jonkinlaista henkistä tuskaa. Mutta tuli koettua tuskaa fyysisestikin. Aikaisin perjantai aamuna heräsin siihen kun nilkka napsahti. Usein tuosta seuraa tuskalliset minuutit, jotka tuntuvat todella pitkiltä. Ensin ei tunnu juuri mitään. Sitten tuntuu enemmän. Yritän olla hievahtamatta. Ei auta. Kiristys kasvaa ja kipu sen mukana. Hetkittäin tuntuu, että nyt se meni. Ja sitten se tulee astetta pahempana takaisin. Sitä yrittää hieroa, taputella ja hakata kohtaa, josta tuska aiheutuu. Ei auta. Kärsimyksen ohessa ei voi muuta kuin toivoa, että loppuisi jo. Ja kun se vihdoin loppuu, ei uskalla liikkua. Sen tuskan paluuta ei todellakaan toivo. Kivun aiheuttamien hikikarpaloiden marinoimana sitä vaan makaa lamaantuneena. Jonkin ajan kuluttua rohkaistuu kokeilemaan liikkumista. Kun mitään ei tapahdu, voi huokaista helpotuksesta. Onneksi tuota ei ole usein, mutta silloin kun kramppi (tai suonenveto, tai millä nimellä tuota tuskallisuutta nyt haluaakaan kutsua) tulee, niin se on pelkkää tuskaa! En yhtään ihmettele, että ihmisiä on hukkunut tuon takia. Ei siinä pysty keskittymään yhtään mihinkään muuhun kuin toivomiseen, että se menisi ohi. Jokainen voi itekseen kuvitella, että miten hyvin uiminen onnistuisi tuollaisen iskiessä... Niinpä!
 
Mistäköhän tuota tulee? Mulle tuota on tainnut tulla vain kesken nukkumisen. Välissä voi olla useampi kuukausi. Onneksi, sillä jos tuota olisi useammin, niin voi pee.
 
Suomi, tuo mielensäpahoittajien maa? En tiedä oliko sattumaa vai seurasiko nettilehti radion perässä. Anyway, yhtenä päivänä radiossa ihmiset saivat kertoa mikä sana / sanonta ärsytti. Soittoja ja viestejä pukkasi. Oli mielenkiintoista kuunnella mikä sai jotkut näkemään punaista. En voinut uskoa, että olivat tosissaan. Voiko oikeesti yksi sana olla niin paha, että verenpaine uhkaa nousta pilviin? En ymmärrä moista. Musta on mukavaa kun on ns. kiertoilmaisuja. Eikös se riitä, että ymmärtää mitä toinen sanoo? Joo, varmaan kaikki äikänopet ja niiden kaltaiset näkevät nyt punaista. Sori, mutta en osaa kerätä kierroksia joidenkin sanojen tähden. Tiedän, että mun kirjoittelu ooon faaar faaar awayyy kieliopillisesta optimaalista. Enkä sitä tavoittelekaan. Jos jotain se haittaa, niin voi valita sellaisen vaihtoehdon, ettei lue.
 
Muutama päivä tuon jälkeen yksi nettilehti järjesti samanlaisen kyselyn ja kommentteja tulvi. Taas ihmettelin, että oliko ihmiset tosissaan? Kyllä kai sitten. Jälleen yritin pohtia, että mikä mulle olisi tuollainen sana, mutta en keksinyt mitään. Edes se iki-inhokki niinku ei nosta mun karvoja pystyyn. Jos joku haluaa niinkutella, niin siinäpä sitten niinkuttelee. Ei haittaa mua, niinku ; )
 
Mitään sanaa / sanontaa en laittasi banneriin, mutta suomenkielessä on yksi sana, jota inhoan niin paljon, että en voi sitä edes tänne kirjoittaa. Sen kuuleminen jossain on tosi ällöttävää. Juuh, just totesin, ettei ole olemassa sanaa, joka nostaisi karvat pystyyn. Edelleenkin sanon niin, sillä tuo mun inhokki ei ole sellainen sana, jota puheessa käytetään kovin usein. Mikään ns. muotihokema, tms. se ei ole enkä usko, että koskaan tulee olemaankaan. Jos niin käy, niin sitten on maailmankirjat sekaisin. Puheessa tai ylipäätään missään sen kuulee tosi harvoin, onneksi.