Vihdoinkin oli hyvä ilma lähteä bongaamaan koiria. Sitä olin jo suunnitellut pitemmän aikaa, mutta ainainen vesisade teki siitä mahdotonta. Bongauspaikalle on joku reilu puolituntia kävelymatkaa ja siinä ajassa ehtii jo kastua aika hyvin. Yritä sitten märkänä istua odottamassa koiria. Ja voipa vielä olla, ettei niitä juurikaan sateella bongaa? Eli mun tämänkertainen kuningasidea menee näin: istutaan bussipysäkillä koiria bongaamassa. Kun tulee koira näkyviin, niin toiveissa on, että sen toisen koiran sijasta tuijotettaisiin mua. En tiedä onko siitä pidemmän päälle mitään hyötyä, mutta tuskin siitä on haittaakaan, että koira = nami. Nyt koira = murrr.
 
Eilen satoi vettä kuuroissa noin ilta kolmeen asti. Sitten taivas selkeni. Mittari näytti –0,3, joten hieman epäuskoisena laitoin päähäni pipon ja puin toppatakin. Olihan tiedossa paikoillaan kököttämistä, joten hyvä se oli olla lämpimästi pukeutunut. Puoli neljän aikaan oli vielä valoisaa, mutta silti puin pojille heijastinliivit, sillä tiesin, että tullessa olisi jo pimeää.
 
Kotitien lopussa näin, että yksi rähjäävä japsi tuli meitä päin. Jäin odottamaan kotitielle, että menevät ohi. Ohi menivät ja tekivät miltei samantien uukkarin, joten sinänsä turhaan odottelin selvempiä vesiä. Sen japsin kanssa liikuttiin sen verran hitaasti, että vaikka olinkin antanut niille reilusti etumatkaa, niin melko pian alettiin tavoittaa niitä. Ei siinä sitten auttanut muu kuin mennä ohi. Sanoin pojille “vieressä”. Japsi rähjäsi, pojat kävelivät hetken aikaa ok ja sitten alkoivat edistämisen. Mä käännyin niiden eteen topatakseni moiset aikeet. Sitten toistin “vieressä” ja loppumatka meni hyvin. Oon huomannut, että tuo eteen kääntyminen on hyvä keino lopettaa edistäminen. Kotitiellähän mennään tyyliin “next, next, next” tai “vieressä, vieressä, vieressä”, riippuen siitä kumpaan suuntaan ollaan menossa. Sonylla on esiintynyt edistämistä. Mä oon kyllästynyt laittamaan Sonyn oikeaan kohtaan hihnan kanssa tai hokemaan sanaa. Tehokkaampi on tuo, että käännyn Sonyn eteen ja otan askeleen tai pari kohti. Eli tavallaan työnnän sitä taaksepäin. Yleensä kerta on riittänyt pitämään Sonyn oikeassa paikassa. Nyt sitten kokeilen tuota ohitustilanteissa.
 
Oli kyllä kiva kävellä pysäkille kun välillä sateli lunta! Ticolla oli alkuun vaikeuksia olla paikoillaan. Mikään asento ei tuntunut hyvältä ja muutenkin paikoillaan oleminen oli siitä ihan tyhmää. Ensimmäinen koira tuli kun oltiin jonkin aikaa kökötetty. Sony vilkuili vuoroin mua ja vuoroin koiraa. Enemmän kuitenkin katteli mua. Annoin namin.
 
Koiria bongattiin ihan kivasti, eli ei ollut turha reissu. Tuon ekan koiran jälkeen kumpikaan ei kattonut mua kun tuli koira. Sony tuijotti sitä ja joskus murisi. Ei aina. Tico taas murisi yllättävän paljon. Sonyyn tehosi MC, mutta Ticoon ei. Se oli ihan hyvä, että Sony pystyi kattomaan koiria ihan hiljaankin, mutta ei silti olisi tarvinnut tuijottaa niitä...
 
Kotona oltiin kolmen tunnin jälkeen lähdöstä. Olin yllättynyt, että aikaa oli mennyt niinkin paljon. Pikkuisen oli maahan tullut lunta ja pojat väänsivät innoissaan lumienkeleitä. Innosta päätellen niillä on tainnut olla lunta ikävä.
 
Aamulla oli muutama pakkasaste ja muutenkin kivanoloinen ilma, joten lähdettiin taas bongaamaan. Tankkasin ensin ennen lähtöä. Päälle taas varustus, jolla viime talvena lenkkeilin niissä huippupakkasissa. Taskuun nappua parempaa ja Ticolle kaulaan suihkepanta. Lisäksi puin Ticolle sen talvitakin ja Sonylle sadetakin. Tico oli edellisenä iltana värissyt, joten siksi takki. En tiedä tarttiko Sony takkia, mutta laitoin kuitenkin.
 
Kotitiellä tuli vastaan naapurin labbis. Tico oli hiljaa, Sony murrasi kun mentiin ohi. Kumma, että Tico on tuolle lapukalle hiljaa kun muuten tuppaa murraamaan?
 
Matkalla pysäkille mulle tuli kuuma. Se on kyllä inha tunne olla hiestä märkä. Hyi! Nyt mulla oli pikkuisen uusi taktiikka kun eilinen ei näyttänyt kovin toimivalta. Kun tuli koira, kaivoin esiin poronluun. Luusta sai palan jos katteli mua eikä koiraa. Pientä vilkuilua näin alkuun sallin, mutta jos pää pyöri kuin hyrrä, niin sitten ei tullut mitään. En sanonut mitään kun tuli koira. Se oli poikien tehtävä huomata mun kädessä oleva luu. Se toimi ihan kivasti. Ennen kuin annoin puraista luusta, tein sen palkkalupausäänen. Palkkaaminen oli sikäli hankalaa, että annoin ensin Sonyn puraista luusta. Tico ei olisi malttanut odottaa. Vaikka malttoi odottaa, niin sitten se yritti saada mahdollisimman paljon siitä luusta suuhun. Sonylle oli helppo laittaa se luu takahampaisiin, mutta Ticolle ei.
 
Oltiin oltu jo jonkin aikaa siinä pysäkillä kun meidän ohi meni auto. Satuin huomaamaan, että siitä autosta katottiin meitä. En kiinnittänyt siihen sen kummempaa huomiota. Kohta se auto tuli takaisin, pysähtyi tien viereen ja sieltä tuli ulos nainen. Ajattelin sen tulevan bussia odottamaan tai sitten jotain koiriin liittyvää sanomaan. Pojat nostivat mekkalan kun se nainen tuli. Pitikö...? Kun olin saanut pojat hiljaisiksi, niin se nainen kysyi oliko meillä jokin hätä. Hän oli nähnyt meidät siinä pysäkillä eilenkin ja siksi halusi tarkistaa, että oliko meillä jokin hätä! Hämmentyneenä kerroin naiselle, että me oltiin bongaamassa koiria ja kaikki oli ok. Nainen kertoi, että hänellä oli myös kaksi koiraa. Narttua, jotka ovat alkaneet tapella keskenään. Kysyin koirien rotua ja ikää. Ikää koirien välillä oli runsaasti: 9 ja 2 vuotiaista koirista oli kyse. Se nuorempi oli vielä sijoituskoira. Nainen oli saanut pureman käteensä oltuaan erotuomarina tytöille. Kerroin vastaavanlaisesta tapauksesta, jossa ei sinänsä ollut onnellinen loppu kun toinen piti antaa muualle. Tosi ikävä tilanne. Toivottavasti saavat tilanteeseen jonkinlaisen ratkaisun, sillä nyt se tilanne stressaa kaikkia :( Lopuksi tsempitettiin toisiamme ja toivotettiin hyvät uudet vuodet. Itekseni ihmettelin, että mikä voisi olla sellainen hätä, että joku tulisi hakemaan apua bussipysäkiltä??? Tai no, tavallaan meillä oli hätä; muut koirat...
 
En tiedä kauanko siinä pysäkillä oltiin, mutta koiria bongattiin paljon. Tuon naisen jälkeen Sony aloitti turhan puhinan. Siihen asti Sony oli ollut hiljaa. Sony puhisi kun näki ihmisen tai kun ei nähnyt mitään. Aikani odotin, että jos herra tajuaisi ite lopettaa sen, mutta ei tajunnut ilman kopautusta MC:iin. Koirien kanssa taas alkoi mennä niin, että mua alettiin kyllä kattoa, mutta sitten se meni kerta toisensa jälkeen hyrrävilkuiluksi. Siihenkin löytyi apu MC:sta. Jos muhun oli jo otettu kontakti ja pää käännettiin pois, niin kopautin MC:a ja pää pysyi oikeaan suuntaan. Kerta riitti ja sen jälkeen Sony napitti mua. Sony oli hyvin tietoinen toisesta koirasta. Näin sen kääntyilevästä korvasta, että äijä kuulosteli missä se toinen meni. Silti katteli mua. 
 
Tico ei murissut tänään niin paljon kuin eilen. Tiedä sitten johtuiko se siitä, että eilen oli pimeää, vaiko pannasta, vaiko luusta? Muutaman kerran sain suihkauttaa Ticoa, mutta tänään joka koira ei ollut murrr. Kökkö juttu, että nyt Ticokin on tuota mieltä muista koirista :( Kiitos vaan v*****i sille ärrierille >:(
 
Pysäkillä mulle selvisi, ettei Tico tainnut eilen väristä kylmästä. Toisinaan Tico alkoi väristä kun näki koiran. Toinen värinän aihe oli tieto palkasta. Ei toinen olisi malttanut pysyä turkissaan.
 
Ilma oli kiva ja mieli myös, joten kotiin mentiin kiertotien kautta. Alkuun oli jäykkää liikkua kun oli jo aika jäässä, mutta kyllä siinä kävellessä taas lämpeni hiljaksiin. Pari ohitustakin tuli ja ne menivät ihan kivasti. Toisen kohdalla piti kääntyä eteen jarruksi, mutta toisen ei. Nähtiin taas paljon kaatuneita puita. Selvisi myös, miksi osa Littoistentiestä oli edelleen pimeänä. Siellä oli lanka poikki ja kohta, jossa lanka oli poikki, oli kaatunut viisi kuusta. Mulla on käynyt mielessä, että ottaisin kuvia myrskyn tuhoista, mutta sitten melkeinpä pitäisi lähteä yksin liikenteeseen. Se on vähän hankalaa koittaa kameralla tähdätä kun käsissä on kaks koiraa.
 
Heh, isälle piti laittaa tänä vuonna kaksi joulukorttia. Ekan kortin joku joulukortteja keräilevä tuttu halusi ostaa isältä! Mä oli vaan, että “wooot?!?” kun kuulin tuon. Kortti oli kuulemma niin hieno, että isältä kysyttiin millä se myisi sen. Isä ei myynyt korttia vaan köyhänä antoi sen joululahjaksi tutulleen. Muutama päivä tuon jälkeen isä sai jonkin kuivakakun, jonka keskellä vielä kiiteltiin hienosta kortista. Voi elämä :D Mä pistin heti isälle uuden postiin kun kortteja oli muutama ylimääräinen (psst, jos joku haluaa saada postissa meidän joulukortin, niin pistää sitten osoitetta tulemaan. Vielä on kaksi ylimääräistä ;)  )
 
Tänään piti olla jääkarhumiitti, mutta se peruuntui kun treenikamu on saikulla :( Ikävä juttu. Toivottavasti nyt vihdoin paranee
 
Jeps, jeps. Tätä vuotta on jäljellä enää vain tunteja. Aamulenkkiin yhdistyi myös päivälenkki kun kotona oltiin vasta 13.45. Poitsut saavat vielä pikku pyrähdyksen pihalla ja sitten linnoittaudutaan kotiin paukkeen ajaksi. Herkutellaan ja töllötellään sen verran kovan äänen kanssa, jotta ulkoa tuleva mökä jää sen alle. Tällä reseptillä ollaan menty jo muutama uv. Ei nuo raketteja pelkää, mutta koitan tehdä kaikkeni, jottei saisi siihen edes mahdollisuutta. Rakettikammoisen koiran kanssa eläminen tähän aikaan on... Siitä on kokemusta kun edellisten koirien eteen heitettiin jotain paukkuja :( Toivottelen kaikille rauhallista ja traumatonta uuden vuoden aattoa :)