lauantai, 2. syyskuu 2017

Ég sakna Þig

Vuosi sitten oli kamala ja raskas päivä. Muistan sen vieläkin. Itse asiassa muistan koko sen viikon. Se oli iltaviikko, niin kuin oli tänäkin vuonna. Viikkoon mahtui paljon kyyneleitä ja tuskaa miettiessäni, että olenko ennemmin eläinrääkkääjä vaiko murhaaja. Tilanteen pitkittäminen tuntui eläinrääkkäykseltä, ja toisen elämästä päättäminen murhaamiselta. Rajuja sanoja, mutta ei tilanteen henkistä tuskaa voi kauniisti kuvailla.
 
Lopulta päädyin viimeksi mainittuun vaihtoehtoon. Puhelu eläinlääkärin kanssa käytiin työpaikan lähellä. Työpisteeseeni menin itkua pidätellen. Onneksi työskentelin silloin yksin, sillä pari olisi saattanut ihmetellä mikä minun oli. Niiskutin ja nieleskelin. Yritin aloittaa työskentelyn. Tunsin, että kyyneleiden tulvapato oli juuri ja juuri pettämässä.
 
Sitten tuli tiiminvetäjä tuomaan päivän tavoitelapun. Silloin oli torstai ja töitä niin vähän, ettei iltaviikolla ollut iltavuoroa perjantaina. Silloin sai pitää omaa lomaa, pekkasen, käyttää liukumia, tulla aamuun... Vaihtoehtoja oli, ja tiimari halusi tietää mitä aioin tehdä perjantain kanssa.
 
Hetken mietin, ja sitten kysyin, että voisinko käyttää syyskuun pekkasen etukäteen. Syynkin kerroin. Tiimarin reaktio on jäänyt mieleeni iäksi. Jo alusta asti tämä lady oli tuntunut tosi mukavalta ja ihanalta ihmiseltä. Tuona vaikeana hetkenä hän oli todella empaattinen. Tätä ladyä olen suitsuttanut yhdelle kaverilleni paljon. Jo muutaman viikon jälkeen minut oli vallannut tunne, että halusin halata tätä ladyä pelkästään siksi, että hän on niin ihana. Harvoin tulee tunnetta, että haluaisin halata liki tuntematonta ihmistä. Tämä lady aiheutti sen, ja edelleenkin pidän hänestä kovasti. Hän on työpaikan ykköstyyppi.
 
Ladystä oli selvää, että ilman muuta pidän pekkasen seuraavana päivänä. Niin tein. Se teki päivästä vähän helpomman kun pystyin vuodattamaan tuskankyyneleitä rajoituksetta. Ei tarvinnut miettiä miltä näytän kun menen töihin eikä tarvinnut yrittää koittaa pysyä kasassa. Olin tuona päivänä todella rikki, enkä tiedä, että olisinko kyennyt tekemään töitä ollenkaan. Onneksi sitä ei tarvinnut edes yrittää.
 
Minun muistillani tällaisia asioita ei tarvitse yrittää muistella vaan ne muistuvat mieleen itsestään. Jo viikkoja ennen pelkäsin tätä viikkoa. Loppujen lopuksi se ei ollut niin rankka kuin olin pelännyt. Sen toteaminen saa tuntemaan itsensä tunteettomaksi paskiaiseksi, ihan kuin en välittäisi koko asiasta ollenkaan. Kyllä minä välitän, ja paljon välitän. Sitä on vaikeaa sanoin kuvailla, että miten paljon. Tunteeton paskiainen puolustautuu sanomalla, että ehkä viikosta tuli vähän helpompi kun mielen päällä on pyörinyt toinenkin asia, joka valitettavasti kulminoitui, ja tulee kulminoitumaan juuri tähän viikkoon. Tämä asia on positiivinen asia. Viikko oli yhtä tunteiden vuoristorataa. Välillä hymyilin positiivisen asian vuoksi, ja välillä taas sydäntä korvensi menetyksen tuska. Luultavasti tämä viikko tulee olemaan aina tällainen...
 
Ristiriitaisissa tunnelmissa tulen myös aina muistamaan päivämäärän 2.9. Ennen viime vuotta tähän päivämäärään oli merkitty kaksi positiivista asiaa. 2.9.2016 tuo päivämäärä sai pysyvän ikävän ja surullisen sävyn.
 
Kuluneen viikon tiistaina tein rakkaalle pallukalleni muistomerkin. Puska, jota pienellä oli tapana kiertää, sai juurelleen valkoisia kiviä. Täytin uran ja juuren helmenvalkoisilla kivillä, ettei ruoho pääse niitä valloittamaan. Jokaiselle lienee on selvää miksi kivet ovat helmenvalkoisia...
 
 
             pp12.jpg
 
 
 
 
Puolitoista tuntia siihen meni kun tein muistomerkin kyyneleitä vuodattaen. Kuva on otettu melko pian sen jälkeen kun sain muistomerkin valmiiksi. Silloin tihutti hieman vettä, eli taivaskin kyynelehti.
 
 
             pp11.jpg
 
 
Ikävä on edelleen kova. Vain ajatuskin Sinusta saa kyyneleet silmiin. Kuviesi katsominen on vaikeaa. Aina ensimmäisenä tulee mieleen, että miten jotain noin kaunista voi olla poissa? Olit sekä komea, että kaunis koirapoika. Jätit sisälleni tyhjiön. Vaikka asiani ovat nyt hyvin, niin useimmiten tunnustellessani sisintä huomaan, etten tunne mitään. Vain hetkittäin tunnen jotain muutakin kuin surua ja tyhjyyttä. Välillä tuntuu, että tarvitaan jotain todella suurta puhkaisemaan tunteettomuuden muuri. Tai ehkä aika sulattaa sen pois...
 
2.9.2016 kuskina ollut melkein sukulainen nappasi puhelimellaan alla olevan kuvan hetkeä ennen kuin astuimme sisään eläinlääkärin ovesta...
 
 
             pp13.jpg
                                                      Ég sakna Þig <3
 
 
 

sunnuntai, 27. elokuu 2017

If I could turn back time...

...would I still have three dogs...?

Mér þykir pað leitt... :,,,(,,,

Ég sakna þig <3

maanantai, 31. heinäkuu 2017

Veteraanivieraita

Sunnuntaina pihassa piipahti pari veteraania. Ticon ekan pentueen ainoa elossa oleva uros, ja narttu, jonka kanssa se asuu, piipahtivat omistajansa kanssa. Ensin omat koirat saivat viettää aikaa kesäturkissa olleen 10-vuotiaan vetskuneidon kanssa. Jomi kyllä huomasi, että kyseessä oli tyttö, sillä herralla oli jonkin verran yritystä... Luultavasti olisi ollut enemmän, ellen olisi puuttunut puuhaan. Helposti Jomi lopettaa yritykset; riittää kun vähän huomauttaa, tai joskus riittää pelkkä tietynlainen katsekin. Mutta yrittäminen loppui vain hetkeksi. Eikä intoa tuntunut laannuttavan sekään tosiasia, että neito on leikattu. Ticokin yritti muutaman kerran. Iältään sopivampi Ticolle, mutta... urokset...
 
Ensin kuvia kun odoteltiin vieraita.
 
 
             vv20.jpg
 
 
 
             vv21.jpg
 
 
 
             vv22.jpg
 
 
 
             vv23.jpg
 
 
 
             vv26.jpg
 
 
 
             vv24.jpg
 
 
 
             vv25.jpg
 
 
             vv30.jpg
 
 
 
             vv32.jpg
 
 
 
             vv33.jpg
 
 
 
             vv29.jpg
 
 
 
             vv31.jpg
 
 
 
             vv1.jpg
 
 
 
             vv2.jpg
 
 
 
             vv27.jpg
 
 
 
             vv28.jpg
 
 
 
Sitten pari kuvaa kun auto on tulossa pihaan.
 
 
             vv35.jpg
 
 
 
              vv34.jpg
 
 
 
Sitten pari kuvaa neidosta ja mun koirista.
 
 
             vv4.jpg
 
 
 
             vv5.jpg
 
 
 
Sitten jonkin ajan päästä laitoin mun koirat sisälle ja velipoika pääsi pihalle. Herralla oli kova tuppoilu meneillään. Kun katteli koiruuden touhuja rinkulan kanssa, niin Ticohan siitä tuli mieleen. Samalla tavalla piti sitä vippailla, kantaa sitä ja sotkeutua siihen. Isänsä poika tosiaankin. Nurtsikylpyjäkin näytti ottavan samalla tavalla. Hassua.
 
 
             vv3.jpg
 
 
 
             vv6.jpg
 
 
 
             vv7.jpg
 
 
 
             vv9.jpg
 
 
 
             vv10.jpg
 
 
 
             vv11.jpg
 
 
 
             vv12.jpg
 
 
 
             vv13.jpg
 
 
 
             vv15.jpg

 

Kuvia ei paljon tullut, sillä koirat olivat miltei koko ajan kiinni ihmisissä. Sitten kun olivat kauempana, niin ei oikein ollut säädöistä hajuakaan kun ei ollut voinut koittaa niitä hakea. Sääkin heitti oman mausteensa soppaan piilottelemalla arskaa pilvien taakse ja sitten taas hetkessä näkyviin. Ja sitten kun arska paistoi, niin piha oli läikikäs puiden varjoista. Siis oli ihan liikaa valon ja varjon leikkiä mun taidoille. Parasta olisi ollut, että olisi ollut kunnon pilvipeitto taivaalla, mutta kun on kesä, niin kyllä siitä auringosta joutuu kärsimään.
 
Jos nyt sitten tähän laittaisi niitä juttuja, joita piti laittaa edellisen kirjoituksen loppuun.
 
12.6. Kukka ja om kävi. Pääsyy visiittiin taisi olla tokon kiertopalkinto, joka osui nyt Jomille, valitettavasti. Ai miksikö valitettavasti? Joku saattaa pitää mua pissapäänä syyn vuoksi, mutta sitten pitää. Mua harmittaa suuresti, että omalla kustannuksella siihen kivenmurikkaan pitää kaiverruttaa oman koiransa nimi. Ei ilmeisesti maksa mansikoita, mutta en siltikään tykkää siitä. Musta se tuntuu rangaistukselta. Mitä nyt noita kiertopalkintoja on ollut, niin yhteenkään ei aiemmin ole tarvinnut kaiverruttaa ite, vaan joko se on kaiverrettu valmiiksi kun oon palkinnon saanut tai kaiverrusta ei tule lainkaan, kuten on islisten näyttelyjutuissa. Siispä: tämän kaiverruksen vuoksi toivon, etten enää koskaan joudu vastaanottamaan tokon kiertopalkintoa. Toki on hienoa, että koira on vuoden toko-koira, mutta maku menee kaiverruksen vuoksi.
 
Noh, näillä näkymin ei ole pelkoa, että mötikkä tänne enää päätyy. Ei oo inspistä treeniä voin liikkeitä. Inspis nyt muutenkin on kadonnut, mutta eniten voissa tökkii tunnarin opettaminen. Se on sellaista pikkutarkkaa näpräämistä, että en oikein tykkää sellaisesta. Tunnari tökkii ja pahasti. Yök.
 
Tunnarin lisäksi voissa pitäisi opetella kaukot. Niiden opettaminen ei töki niin paljon, mutta inspistä ei nyt vaan ole. Sittenpä muut liikkeet onkin jo aikalailla hyvässä mallissa. Luoksarin stopissa on haasteena osata arvioida koska pysäyttää Jomi, sillä se lähtee niin kovaa, että vaikka jarrutus alkaa heti, jarrutusmatkaa tulee joku pari metriä. Mutta ehkä sitten joskus ratkotaan tuota ongelmaa.
 
Ticon kanssa ei ole enää toko-ongelmia ratkottavana. Sen toko-uran päättäjäiset olivat 15.6.2017, eli päivää ennen Tromssan reissua. TKY pyysi joukkueeseen. Sanoin, että Jomi ei ole valmis eikä valmiiksi tule kun ei ole inspistä opettaa. Kerroin Ticon kahdesta aiemmasta kokeesta, ja sanoin, että voidaan tulla, jos ei ketään toista saa tilalle.
 
15.6. oli lämmin päivä. Kai yksi niistä harvoista kesän kärsimyspäivistä. Istumisessa Tico meni jonkin ajan kuluttua makaamaan, siis nolla tuli. Yksilöissä ekana oli ruutu. Se on sujunut vähän niin ja näin, joten odotukset eivät olleet korkealla. Lähetyksen jälkeen Tico lähti vikasuuntaan. En alkanut korjaamaan vaan kutsuin herran luo. Pelkäsin, että Tico alkaa haukkumaan ja juoksemaan ympäriinsä jos käsken sitä uudestaan. Liikkeestä seisominen jatkoi tuttua nollalinjaa. Käskyn jälkeen Tico vaan jatkoi seuraamista häntä heiluen. En käskenyt uudestaan kun olin liian hölmistynyt. Merkin kierrossa ei lähtenyt minnekään vaan istui mun vieressä häntä heiluen. Sitten totesin, että tämä oli tässä, ja otin Ticon kiinni. Olin kyllä aikas hölmistynyt nollasateesta.
 
Jo treenatessa olin pohtinut paljon, että onko oikein treeniä tokoa Ticon kanssa? Mun koirat kun eivät pääse helpolla treenimisessä vaan treenin päälle tulee liikuntaa kävelyn muodossa. Esmes ruutu on sellainen, että jos sitä pitäisi hinkata, niin aika äkkiä sillä saa papparaisen akun tyhjäksi. Lisäksi olin alkanut miettiä, että kuuleeko Tico kunnolla? Luoksareissa ei aina tullut vaan jäi makaamaan. Sellainen ei oikein ole Ticon tapaista...
 
Että näin meni tämä koe ja se oli Ticon viimeinen toko-koe. Oon kyllä ihan tyytyväinen, että kokeiltiin avoa, sillä nyt ei tartte jossitella mitään. Jos Ticoa enää kisakentillä nähdään, niin se on sitten rallyn merkeissä. Se on koiralle kevyempää puuhaa kuin toko. Tässäkin on se, ettei inspistä oo ollu, niin voi olla, ettei Tico enää edes rallyile.
 
10.6.2017 oli islisten erkkari, jonne pitkän pähkäilyn jälkeen lähdin kuvailemaan ja kattelemaan. Koiria en esittänyt eivätkä ne olleet edes mukana vaikka periaatteessa sekin olisi ollut mahdollista. Kukan om kyydillä sinne pääsin ja junalla tulin pois. Kukan om kun jäi yöksi seuraavan päivän rallyn mestisten takia. Miksi sitten en ollut ilmonnut koiriani? Tuomarin takia. Erkkarin tuomarina oli tuomari, joka ei tykännyt kermiksen väristä. Piti sitä valkoisena. Tämä oli jotenkin huvittava juttu, joten tämän värijutun vuoksi kyseinen tuomari profiloitui vahvasti kermikseen. Se ei vaan tuntunut oikealta ilmota koiria kyseiselle tuomarille näin pian. En osaa sanoa, että onko tuomari lopullisesti pannassa. Sen näyttää vain aika.
 
Aika ei ole helpottanut menetyksen tuskaa. Asia on edelleen hyvin kipeä. Luulen, ja tuntuu, etten näin äkillisestä shokista tule koskaan täysin toipumaan. Erkkarissa tuli itkettyä...
 
Kun saavuttiin erkkaripaikalle, oli vilpoista. Mä olin pukeutunut ennusteen mukaan, jonka mukaan päivästä oli tulossa lämmin. En tarennut mennä ulos, joten jäin autoon hytisemään. Jonkin aikaa autossa istuttuani näin kauempana vaalean isliksen kirmailevan. Tiesin, että se oli narttu, mutta kauempaa se näytti ihan... Alkoi itkettämään. Yritin lopettaa itkemisen, mutta se oli hankalaa. Juuri kun olin saanut kuivattua silmät, niin uutta nestettä pukkasi.
 
Alkoi olla jo aika hipsiä kehän viereen kattelemaan säätöjä kameraan. Vaikka putouksia ei ollut kunnolla padottu, niin menin kehän viereen. Ajattelin, että jospa se siitä. No ei nyt ihan niin kuitenkaan... Itketti niin, että ihan tärisin kun yritin pidätellä kyyneleitä. Yksi tuttu tuli moikkaamaan ja mä sain vaivoin vastattua takaisin ennen kuin aloin itkemään. Oli sekin... Yritin lopettaa jo senkin vuoksi, sillä olihan se noloa, mutta se vei jonkin verran aikaa ennen kuin sain sanottua jotain. Tuttu piti kättään olkapäälläni. Kumpikaan ei sanonut mitään. Sitten kun sain sanottua jotain, niin kerroin miksi itkin. Alla kuva koirasta, joka sai padot auki. On siinä mun mielestä samaa näköä... Ikävä on...  :,,,(,,, <3
 
 
             e139.jpg
 
 
2.7.2017 hömpsi kävi esiintymässä islantilaiselle tuomarille. Kuvittelin, että Riihimäellä on kesän toinen erkkari, että kyllä islantilainen tuomari vetää isliksiä. No, vähintään kuvittelin luvun alkavan kakkosella, mutta toista erkkariariakin pidin mahdollisena. MUTTA kun laput tulivat, niin hämmästys ja kummastus oli suuri kun numero alkoi kuutosella eikä perässä ollut mitään. Siis VAIN kuusi islistä oli ilmottu! Ohhoh!
 
Tkamun kautta sain tietää keitä sinne oli tulossa. Kolme urosta, narttupentu ja kaksi narttua. Musta nolon pieni määrä kun tarjolla oli niinkin harvinaista herkkua kuin islantilainen tuomari. Enkä ollut ainoa, joka määrästä yllättyi.
 
Yllätys oli sekin, että vaikka tuomarilla oli about 30 labbista ja kuusi islistä, niin kehän aikis ei pitänyt paikkaansa. Islikset alkoivat reilun tunnin myöhässä. Kummallista oli, että ennen isliksiä oli vartin tauko! Siis jäljellä oli enää kuusi koiraa ja silti vartin tauko. Sen kuultuani livahti kettu karkuteille. Ei ollut todellista!
 
Uroksissa oli vain valioita: iso jii, jättis ja mun pikku-ukko. Edelleenkin mun hömpsi on mun mielestä somistus komistusten joukossa, joten sitä en parhaaksi urokseksi uskonut. Ensin yhdessä ympäri. Yksin sitten oli tutkiminen, ympäri, et ja piiiiiiiiiitkä seisotus. Mun mielestä ei seisotus ole koskaan kestänyt niin kauan. Kesken sanelun tuomari tuli sormin mittaamaan Jomin päätä, jolloin ajattelin, että paperiin tulee, että vähän kevyt pää.
 
Kaikki saivat eri. Yhdessä juoksuun, kunnes tuomari pysäytti. Tuomari näytti meitä, käski mennä ekoiksi ja mennä kierroksen loppuun. Olin ihan luulla päähän lyöty tästä. Järjestys oli sitten siinä, eli hömpsi-pömpsi voitti urokset! Ohoh! Iso jii oli toinen ja jättis kolmas.
 
Junnu- ja valionartusta ei ollut kilpailemaan ropista, sillä molemmat saivat hoot, joten Jomi oli rop. Mennessäni hakemaan roppia, tuli hieman puhuttua tuomarin kanssa. Olin jo mennyt kehän ulkopuolelle kun tuomari huusi perään kysyen, että saisiko ottaa meistä kuvan. Siispä takaisin ykköspaikalle posettamaan.
 
Kun kehä oli niin paljon myöhässä, en todellakaan ehtinyt juniin, joihin mulla oli lippu ostettuna. Liput olivat hommattuina koska: 1. kesäkuussa lähijuniin tuli muutos, ettei lippuja niissä enää voi konnareilta ostaa vaan lippu on ostettava ennen junaan nousua. Ihan perseestä tuo muutos. Mitä ne konnarit sitten siellä junassa tekevät? Ainakaan multa ei tultu kattomaan lippua. En edes nähnyt konnaria tulomatkalla. Kun lippu lähijunaan piti ostaa ennakkoon, ostin myös lipun normijunaan. 2. en olisi uskonut, että hömpsi voittaa.
 
Liput olivat siis turha ostos, että vr:lle kilahti sitten ylimääräistä. Tkamulla oli ehdotus, joka pelasti mut lähijunahässäkältä. Mulla kun ei oo lääpittävää levyä, niin en tiedä miten olisi käynyt lipun oston kanssa... Tkamu sanoi, että hänen kyydissään pääsee Toijalaan, josta pääsen junalla Turkuun. Ehdotus oli hyvä.
 
Kun kummallakaan ei ollut kiire, niin jäin täyttämään ropin velvollisuuden. Ryhmäkehässä lyllerrettiin chow chow:n perässä. Vähän hölmöä laittaa kävellen esitettävä juosten esitettävän eteen... No, mutta se oli se järjestys, johon viitoset laitettiin. Kokemuksen kartuttamisen puolelle meni tämä ryhmis.
 
Kiitokset tkamulle kyydistä! Se oli pelastus ja helpotus kotimatkassa <3
 
Tuomarina oli Lilja Dóra Halldorsdottir ja alla hänen tuumailut Jomista:
 
5 years champion of excellent breed type. Good proportions. Masculine head & expression. Well-carried ears. Correct bite. Short neck & upright shoulders. Strong, level back with short croup and beautifully set & carried tail. Good lay of upper arm & excellent hind angulation. Good, strong body with excellent spring of ribs and short loin. Strong hocks. Double dewclaws rear. His coat is too soft in texture, but makes the right picture. Excellent movement. Happy temperament."
 
Eipä sitten ollutkaan pikkuinen pää...
 
 
             vv17.jpg
 
 
Tässä välissä Jomista on tullut NO MVA & POHJ MVA virallisesti. Alla niistä diplomit. Pohjoismaiden valiodiplomissa on isliskin ja se on mukava juttu. Mukavaa on myös se, että Pohjoismaiden valio on diplomissa myös islanniksi!
 
 
                                vv19.jpg
 
 
 
             vv36.jpg
 
 
 
En tiedä oliko tässä nyt kaikki, mutta ainakin jotain päivitystä. Ai niin! Säästä pitää vielä puhua. Musta tämän kesän sää on ollut hyvä. On ollut mukavaa kun ei ole tarvinnut hikoilla tuskaisena helteen vuoksi. Vilpoisampi kesä on ollut meikäläisen mieleen. Vilpoisuus näkyy pihassakin. Nurtsi ei oo tänä kesänä kasvanut yhtä hulluna kuin aiemmin. Raparperipaloja tuli nipin napin litran verran. Ei oo koskaan täällä asumisen aikana tullut noin vähän raparperiä. Mustaherukoita tulee vähemmän kuin aiemmin. Omppupuu on ihan kalju. Se ei välttis johdu viileydestä vaan se voi olla muuten vaan kupsahtanut. Luumupuu kukki, mutta just nyt siinä ei näy raakileita. Mahtavaa olisi jos siihen ei mitään tulisi. Ovat vaan turhaa kompostin täytettä kun kukaan ei niitä huoli enkä ite pysty niitä paljon syömään. Voihan olla, että keväällä antamallani kirveshoidolla on asiaan jotain osuutta... Meikäläinen hutki puuta kirveellä sieltä täältä. Ei haittais vaikka puu kupsahtaisi, joten ainakin yritin edesauttaa sitä. Lehdet puuhun tulivat, mutta raakileita ei näy. Passaa mulle.
 
Loppuun vielä runo, joka ilmentää hyvin mun ajatuksia kuluneesta kesästä. Sanat alkoivat virrata päähän kun kerran ilahtuneena kattelin pihassa kohtaa, jossa on kuollutta ruohoa.
 
Kylmää ja kuivaa,
silloin kasvien kasvu on vähän nuivaa.
Minua viileys ei haittaa,
ja silloin ulkoilukin paremmin maittaa.
Vilpoisella ei tarvitse hikoilla,
eikä aurinkoa pakoilla.
Hellettä en siis kaipaa,
vaan nautin kun voin pitää pitkähihaista paitaa.
Siis mielestäni paras kesäsää,
auringon pilven taakse piilottaa.
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

lauantai, 24. kesäkuu 2017

Viisivuotiaan kuulumisia

Jomi täytti 5.6.2017 viisi vuotta. Paljon onnea ihanuus! Toivottavasti olet hämmästyttämässä täällä vielä monen monta vuotta <3 Tässä vähän mörmelin kuulumisia.

Toukokuun alussa Jomilla oli peräti kolmet treffit. 7.5. oli yritystä jonkin verran, mutta enemmän koiruudet kirmailivat ympäriinsä ja leikkivät. Jomi myös paljon nuoleskeli korvia, suupieliä ja takaosaa.

 

             lj1.jpg

 

 

             lj17.jpg

 

 

             lj8.jpg

 

 

             lj10.jpg

 

9.5. oli toiset treffit ja johan oli pikku-ukko ihan erilainen! Ei juurikaan nuoleskellut ja yritystä oli paljon enemmän. Jotain tapahtuikin, mutta valitettavasti nalkki epäonnistui. Aika yllättävää jos Jomin kaltainen casanova tarttee kuitenkin parhaat päivät?!?

Kolmannet treffit olivat 11.5. Nyt meno oli laimeampaa tiistaihin verrattuna ja neitokin ärhenteli jonkin verran. Ehkä tärpit olivat jo ohi? Näin maalaistollona asian suhteen ajattelisin the päivien olleen joko ma + ti tai ti + ke.

Treffit eivät tuottaneet pentuja.

 

7.5. meillä oli neljä agikisaa. Ilmosin Jomin niihin kaverin piristämiseksi, ja eiköhän moinen sähellys aiheuttanut edes hymynpoikasia. Aijai, kun ohjaaja on kökkö... Tulos siis oli 4 x hyl.

https://youtu.be/Dg_dnRjHUVQ

hyppäri. Tässä jäin suoralla liikaa jälkeen enkä sitten ollut ajoissa ohjaamassa “kääntyvälle” hypylle. Sitten tuli väärä rata. Sählinkiä oli lisää ja lopussa kai Jomi totesi, ettei musta oo mihinkään ja veti omaa agia. Se oli hupaisaa. On kyllä kamalaa jos hyppäri on ekana kun tuo on ihan kahjo.

 

https://youtu.be/h2LoNnJ8_sU

eka agirata. Jomi sukelsi putkeen, kuten olin pelännytkin. Kun kouluttaja näki tämän radan se varmaan huokaili, sillä vastaavanlaista ansaa oli just kisaa edeltävissä treeneissä treenattu. Ei näemmä mennyt oppi perille.

 

https://youtu.be/SELJX7vf6KA

toka agirata. Ihan kamala rata ja jos kaveri ei olisi ollut paikalla, olisin jättänyt välistä. Alun hyppyjen suhteen mulla ei ollut mitään suunnitelmaa kun naurettavat viisi minuuttia olivat kuluneet, joten katoin sitten mitä muut tekivät. Paljon meni aikaa haaskuun siinä kun se putkihässäkkä aan ja hypyn jälkeen oli sellainen, että sai päättää kumman putken menee ensin. Sisälle piti mennä keskimmäisistä reijistä. En tykkää yhtään, että pitää alkaa ite keksimään. Yök.

 

https://youtu.be/WZvBxoRjNpM

kolmas agirata. Tässä Jomi meni putkeen kohdassa, jota en ollut osannut edes ajatella. Enkä myöskään ollut osannut ajatella, että saattaa mennä putkeen aan jälkeisen hypyn jälkeen. Tuntui, että herraa vetivät putket puoleensa tavallista enemmän.

 

16.-18.6 viisivuotias pääsi reissaamaan Pohjoisen maisemiin. Alla siitä kertomus.

 

Matkakuumetta ja turkin säästöä
 
 
Kolmen vuoden haave lähti toteutumaan huhtikuun puolessa välissä kun sain tietää montako kesälomapäivää mulle oli kertynyt. Ensin sanoin pomolle, että halusin pitää lomani syyskuussa ja se sopi. Sitten muistin, että kohta taas oli aika tehdä ilmoittautuminen Tromssan reissulle. Tarkistin, että miten paljon vapaata töistä pitäisi sen takia ottaa. Vuorot menivät sen verran mukavasti, että vain yksi päivä riitti... Tosin sekin on tavallaan liikaa, sillä mieluiten haluan tehdä omat juttuni vapaa-aikana enkä sotkea töitä niihin. Mietin ja keräsin rohkeutta viikonlopun yli ja sitten maanantaina sopivan tilaisuuden tullen kysyin, että voisinko pitää yhden kesälomapäivän kesäkuussa vaikka olinkin jo ilmoittanut haluavani pitää lomani syyskuussa. Onnistuihan se.
 
Sitten kysyin, että oliko reissulla vielä tilaa, ja kun oli, niin sitten kysyin hoitolapaikkaa Ticolle. Ehkä inhottavin valmistelu oli passin uusiminen. En tykkää yhtään olla kuvattavana ja sen takia oon venyttänyt passin uusimista. Nyt se oli pakko tehdä. Kun kuvat oli otettu, niin en halunnut valkata kuvaa ite. En halunnut nähdä omaa kuvaani. Sitä joutuu muutenkin ihan liikaa peilistä näkemään. Mutta nyt se kuvauskidutus oli ohi!
 
Vielä piti jaksaa odottaa pari kuukautta, jotta reissu alkaisi. Noina viikkoina mietin todella paljon reissua. Pitkästä aikaa oikein odotin jotain, josta olin innoissani. Sen sijaan en ollut innoissani Jomin alati tippuvasta turkista. Tuppoa pukkasi kuin sieniä sateella, huoh. Lähinnä herran röyhelö oli varisemassa pois. Ei juurikaan muualta irronnut karvaa.
 
Miksi sitten juuri Tromssa? Onhan niitä kohteita lähempänäkin. Joillekin vaikkapa sana Hawaii aiheuttaa ihania onnenvärityksiä kohdetta ajatellessaan. Mulle se ei toimi niin, mutta annas olla kun kuulen jonkin pohjoisen kohteen nimen, niin sitten meikäläinen värisee. Tunnen vetoa kohteisiin, joissa on viileää, joissa voi nähdä vaikkapa lunta, ja joissa on karua kauneutta. En kuulu niihin, jotka lomillaan reissaavat auringon perässä. Voisi sanoa, että mieluummin reissaan viileyden perässä, ja karuissa maisemissa. Siis sijaintinsa ja oletettavien maisemien vuoksi halusin mennä Tromssaan. Vielä kun oli mahdollista kokea se koiran kanssa, niin sekin oli tosi kiva juttu. Jomihan täytti viisi vuotta 5.6., joten tavallaan reissua voi ajatella pikku-ukon synttärilahjana. Spessua spessu-haukulle sen täyttäessä täydet viisi vuotta.
 
Odotin reissua kuin kuuta nousevaa. Laskin viikkoja ja päiviä. Oli kyllä kova matkakuume! Ja Jomin karva se vaan jatkoi tippumistaan... Yritin varjella sitä kastumiselta, sillä kastuminenhan kiihdyttää karvanlähtemistä. Ehkä meni jopa pikkuisen överiksikin kun kerran agitreenipäivänä oli luvattu paljon sadetta. Ei satanut kun pääsin töistä, joten tankkasin kotona ja lähdin saman tien kohti hallia. Aivan liian aikaisin siellä oltiin, mutta kuivina ainakin. Tulomatkalla oli edessä kastumista, mutta ei koko matkaa, sillä ihana agikouluttajamme oli alkanut heittämään meitä koululle.
 
Kun treenit vihdoin alkoivat olin aika jäässä ja väsytti. Se oli seurausta pitkästä odotteluajasta. Toki siinä välissä tehtiin jotain, muttei tietenkään koko aikaa. Mainitsin siitä yhdelle ryhmäläiselle, ja kerroin miksi olin tehnyt niin. Hän sitten sanoi, että jos sataa edelleen, niin hän voi heittää kotiovelle asti. Sen hän myös teki vaikka oikeesti hänen kotinsa on toisessa suunnassa. Kiitos paljon, että päästiin kotiin kuivina.
 
Tästä seuraavana treenikertana satoi koko päivän, joten ilmoitin kouluttajalle, että jos sade ei lopu tiettyyn aikaan mennessä, treenit jäävät väliin. Kun tuli lähdön aika, niin satoi vain pienen pientä tihkua. Edellisenä päivänä olin katellut, että sateen pitäisi loppua iltapäivään mennessä, joten lähdettiin menemään. Kouluttajalta tuli viesti, että voi tulla hakemaan jos sataa. Kerroin, että oltiin jo lähdetty eikä satanut paljon.
 
Vaan vähän ennen koulua alkoi satamaan reippaasti. Kiirehdittiin koulun lähellä olevaan alikulkuun, josta laitoin kouluttajalle viestiä kysyäkseni, että voisiko napata meidät kyytiin koululta. Se sopi.
 
Kouluttajalle olin sanonut, etten tarvitse kyytiä takaisin kun mua oltiin tulossa hakemaan. Ennen treenejä edellisellä kerralla kotiin heittänyt kysyi, että tarttenko kyytiä. Kiitin tarjouksesta ja sanoin, että en tarvinnut. Tilanne oli jotenkin huvittava kun kyytiä pukkasi “joka suunnasta”. On mulla kyllä ihana agiryhmä <3
 
 
Kohti Pohjoista!
 
 
Sitten vihdoinkin tuli 16.6., jolloin oli määrä lähteä kohti Pohjoista! Töistä en livennyt yhtään aikaisemmin vaan tunnollisesti olin loppuun asti. Kotona piti tehdä vielä viime hetken pakkauksia sun muuta, joten en ehtinyt ottamaan parin tunnin tirsoja, kuten olin kuvitellut. Yöstä oli tulossa mielenkiintoinen, joten olisi ollut kiva jos olisin ehtinyt nukkumaan enemmän kuin puolisen tuntia.
 
Ihana kaveri tuli ajallaan hakemaan, kiitos siitä. Lastasin kamat ja koirat autoon, ja sitten kohti hoitolaa. Tico joutui jäämään sinne... En tykkää jättää koiriani hoitolaan. En, vaikka tiedänkin, että saavat hyvää hoitoa ja näin. Se on vaan jotenkin ikävää, oli niitä sitten siellä yksi tai enemmän. Toki se on pikkuisen mukavampaa jos koira ei joudu olemaan siellä yksin. Nyt Ticolla ei ollut seuraa : ( Luonnollisesti hoitolanpitäjä kysyi kermapallosta. Kerroin, ettei sitä enää ole : , (,,,, Hoitolassa onnistuin pitämään pokan, mutta kaverin autossa tuli itkettyä. Asia on edelleen hyvin kipeä.
 
Kaveri heitti juna-asemalle, ja sieltä sitten hypättiin klo 18.30 junaan, joka aloitti pitkään odotetun matkan!
 
Siitä olikin jo vierähtänyt tovi kun olin viimeksi matkustanut junalla koiran kanssa. Mukava yllätys oli paikka, johon olin ostanut lipun: ikkunan puoleinen penkki oli korvattu “muovialustalla”. Vaikea selittää, mutta ehkä kuva osaa tehdä sen paremmin (laitan kuvan myöhemmin). Tosi kivasti on tilaa koiralle eikä sen tartte könytä ahtaasti lattialla. Ja mukavaa on, että alusta on helposti putsattava. Näitä paikkoja oli vain kaksi.
 
Konnari ihastui Jomiin totaalisesti. Sanoi Jomia kauniiksi ja ihanaksi. Sanoi, että oli jo asemalaiturilla kiinnittänyt huomionsa Jomiin kun se on niin kaunis. Nainen oli niin ekstaasissa Jomista, että meinasi kävellä seuraavan tarkastettavan ohi! Tämän huomatessaan nauroi ja totesi, että oli niin ekstaasissa. Kehui Jomin turkkia ja oli varma, että koira tulee saamaan palkintoja. En viitsinyt sanoa, että itse asiassa koiralla on juuri nyt aika kamala turkki ja karvaa lähtee enemmän kuin tarpeeksi.
 
Joka kerta kun konnari meni ohi, niin se pysähtyi silittelemään Jomia. Jopa hyvästitkin piti tulla sanomaan! Naisella oli kova koirakuume eikä Jomi sitä ainakaan parantanut.
 
Seuraava kohde oli Helsingin Länsi-satama. Kun en osaa suunnistaa Hesassa, päätin hoitaa matkan taksilla. Käveltiin taksitolpalle ja kysyin, että huolitaanko koira kyytiin. Kuski kysyi, että pysyykö koira lattialla, johon sanoin, että pysyy. Niin sitten hypättiin taksiin. Matkan päätteeksi annoin kuskille vähän tippiä, että oli huolinut koiran kyytiin.
 
Satamassa oltiin hyvissä ajoin. Vessatin Jomin ja sitten istahdettiin katselemaan kesäkuisen illan sataman menoa. Mulla oli kuuma kun olin laittanut päälle reippaasti vaatetta. Kahdesta syystä: Kassiin ei mahtunut ja tulevasta yöstä saattoi olla tulossa vilpoinen.
 
Lähempänä ajankohtaa alettiin ihmetellä, että minnekäs meidän piti mennä. Mentiin sitten sinne, minne näytti tulevan busseja. Jonkin ajan kuluttua luo tuli nainen, joka kysyi, että oltiinko tulossa Tromssan reissulle. Jep, joten ihmettelijöitä oli sitten kaksi, ja kohta kolme.
 
Vaikka paikka vaikutti ahtaalta busseille, niin siihen se bussi kuitenkin tuli. Lastattiin kamat ja koirat bussiin ja sitten noin klo 22.30 alkoi matka kesäyössä kohti pohjoista! Jotenkin kutkuttava ajatus.
 
Bussi pysähtyi Lahdessa, Jyväskylässä, Viitasaarella ja Oulussa. Kaikista paikoista tuli mukaan jokunen reissulle lähtijä.
 
Oli suositeltu otettavan mukaan peitto + tyyny, jotta yö bussissa sujuisi mukavammin. Mä en ottanut, sillä mulla oli roudattavaa jo ihan tarpeeksi. Mahdollisesti viileään bussiyöhön olin varautunut pitkiksillä ja hätätilassa Jomin pyyhkeestä sai tehtyä tyynyn. Ihan hyvin pärjäsin ilman tyynyä ja peittoa. Ei tullut paljon nukuttua pe-la yönä. Osin en myöskään halunnut nukkua kun halusin seurata maisemia. Halusin nähdä, että miten paljon ne muuttuivat matkan aikana ja missä vaiheessa tuli vastaan puuraja ja ne ihanat kohoumat, eli tunturit ja vaarat. Tätä ennen pohjoisin kolkka Suomessa, jossa olin käynyt, oli Kajaani.
 
Seuraavan kerran pysähdyttiin Ruotsin rajan tuntumassa. Jotenkin oli huikeeta ajatella, että Ruotsin raja oli vain noin 5 kilsan päässä! Piti ihan ottaa kuva tuosta tienviitasta. Suurin osa meni syömään, mutta mä käytin tunnin Jomin ulkoiluttamiseen ja söin siinä samassa omia eväitä.
 
Vaikka oltiinkin jo aika pohjoisessa, niin ryteikkö se vaan tuntui jatkuvan. Ohi olivat jo menneet paikat, joita olin kuvitellut karummiksi, eikä puuraja ollut tullut vieläkään vastaan. Olisin siis hyvin voinut nukkua yön, maisemia ajatellen.
 
Olin kyllä yllättänyt miten korkealle puuraja yltää. Oon huono arvioimaan matkoja, mutta jonkin verran ennen Kilpisjärveä alkoi tulla vastaan karumpaa maisemaa. Kyllä tuonkin jälkeen näki vielä ryteikköjä, mutta maisema oli selvästi muuttumassa. Ja niitä ihania kohoumiakin alkoi näkyä! Takanani istuvan kamera lauloi, mutta mä en jaksanut kaivaa kameraani esille. Jotenkin tuntui, ettei liikkuvassa bussissa voi kuvata. Yritin taltioida hienot maisemat pääni sisäiselle muistikortille. Vihdoinkin näin sitä, mitä halusin!
 
 
Saana seuralaisena
 
 
Sitten klo 16 aikoihin alkoi edessä siintämään suuri tunturi. Olin haltioissani näystä. Melkein tuli tippa linssiin kun tajusin, että mökkimme sijaitsivat tuon tunturin kupeessa! Ihanaa, että mulla oli mahdollisuus kuvata tuota tunturia, jonka reissukaverit nimesivät Saanaksi. Yöpymispaikka oli aivan ihanassa paikassa: katsoipa minne vain, niin näki tunturin. Olimme siis tuntureiden ympäröimät <3 Vieressä oleva Kilpisjärvi oli vielä jäässä. Jotenkin hassua kun ulkona kuitenkin oli ainakin +20 astetta. Ja olihan siinä heti, kun tultiin bussista ulos, pari lumilänttiä, joista toisessa Jomi yritti pyöriä. En antanut, ettei herran turkki kastuisi. Matkan aikana olin antanut Jomille tittelin: bussin kamalin turkki. Olin silmäillyt muiden koirien turkkeja, ja ne näyttivät hyviltä. Pari reissussa ollutta collietakin olivat niin komeassa puuhkassa, että! Jomi taas... En uskaltanut pestä sitä ja röyhelöäkin pesin vain varovasti. Sitä oli pakko kastella kun maassa laahaava valkoinen röyhelö menee helposti likaiseksi.
 
 
             tr4.jpg
                            Jäinen Kilpisjärvi kesäkuun puolessa välissä!
 
 
Kun yöpymispaikat oli jaettu ja kamat sisään viety, me lähdettiin kävelemään ja kuvailemaan. Oli kyllä upeat maisemat! Vaikka ei niin kovin pitkällä käyty, niin kyllä varmaan tunti tai kaksi oltiin ulkona. Jomi sai posettaa paikassa jos toisessa. Vieressä kohoava Saana houkutteli kiipeilemään rinteilleen. Voi, miten olisinkaan halunnut tehdä niin! Etenkin kun informaatiotaulusta luin, että Saanan ympäri menee portaat ja pääsee ihan huipulle asti. Alkoi olla jo ilta ja edessä oli aikainen herätys, joten valitettavasti ei tainnut olla aikaa tuolle ihanalle kokemukselle. Ehkä sitten olisin lähtenyt kiertämään jos mulla ei olisi ollut kämppistä. En vaan viittinyt häiritä niiden nukkumista kun varmaan aika myöhään oltais tultu mökille. Kaverille laitoinkin tekstarilla, että taidan ilmoittaa jättäväni näyttelyn väliin ja lähteväni kiertämään Saanan. Kotiin olin saanut vain tiedon, että mihin aikaan kehä on, mutta vasta reissukavereilta sain kuulla, että isliksiä oli ilmottu neljä. Jomin turkki oli niin kamala, että en jaksanut uskoa menestykseen niin saksitun näköisen kuontalon kanssa, joten mitä turhaan mennä kehään, kun ajan voi käyttää paremminkin, heh. Mutta sitten olisi jäänyt Pohjois-Norja näkemättä, ja sen olin halunnut nähdä jo kolme vuotta, joten Saana jäi kakkoseksi, nyyh. Tuo kyllä vähän kirpaisi.
 
 
             tr35.jpg
                                                  Jomi & Saana
 
 
             tr31.jpg
                                               Vaivaiskoivikossa.
 
 
Kun palattiin mökille, niin lähdettiin kämppisten kanssa syömään. Otin 14 euron buffetin. Sillä hinnalla sai kyllä syödä kunnolla ihan oikeaa ruokaa salaatteineen sun muineen ja se myös sisälsi varsin kattavan jälkiruokapöydän. Kylläpä tuli syötyä hyvin hyvää ruokaa!
 
Illallisen aikana mulle selvisi, että missä luokissa olivat ilmotut islikset. Senkin pystyi näkemään netistä. Mä olin yrittänyt ettiä netistä sitä, josta näkee koiramäärät per rotu, mutta en ollut löytänyt. Luuserikuuklettaja... Tuollaista en olisi edes osannut etsiä. Selvisi, että toinen uros oli avoimessa luokassa. Toinen nartuista valioissa ja toinen vetskuissa. Mulle tuli aavistus, että mitkä koirat saattaisivat olla kyseessä.
 
Mökissä hyppäsin suihkuun. Siellä olisi myös ollut sauna, mutta sellaiseen ei ollut aikaa. Olipa ihanaa päästä suihkuun. Pesaisin vähän Jomin tassuja ja massua. Pesin ihan vain vedellä kun en ollut onnistunut löytämään koirasampoota. Taisi sitten jäädä kotiin. Ei kuitenkaan ollut vaan myöhemmin se pompsahti esiin tuosta noin vain...
 
Mökki oli varsin hyvin varusteltu: sieltä löytyi jopa pieni takka! Kyllä tuollaisessa möksässä voisi hyvin asua. Oli vähän erikoinen yöpymisjärjestely siinä mielessä, että mökissä oli kaksi huonetta. Toisen huoneen sai se, joka oli maksanut ekstraa omasta huoneesta. Toinen huone sitten oli mulle ja sille, joka ei ollut maksanut omasta huoneesta. Ihan tuollaista järjestelyä tuskin kukaan meistä odotti. Noh, kyllähän se yksi yö noin meni eikä tarvinnut laittaa mitään koiraa häkkiin kun urospinsu oli yhdessä huoneessa (ei tykännyt Jomista), narttushipperke toisessa huoneessa ja mä Jomin kanssa yhdistetyssä olohuoneessa & keittiössä. Mä nukuin sohvalla.
 
 
             tr44.jpg
 
 
Ennen nukkumaanmenoa selailin pöydällä ollutta esitekansiota. Voi vitsit, miten ihania reittejä oli lähistöllä tarjolla! Kyllä tuolla olisi hyvin viipynyt pidempäänkin.
 
 
Upeeta, mahtavaa!!!
 
 
Oli hyvä, että mä nukuin sohvalla, niin siten mun oli helppo lähteä aamulla ulos kuvailemaan. Halusin vielä kuvata hienoa ympäristöä. Hieman tihutti vettä, joten ei sitten menty niin pitkälle kuin olin suunnitellut. Ehkä hyvä niin, että satoi, niin oli joku rajoittamassa kuvausintoa ja muutenkin patistamassa ajoissa kohti mökkiä.
 
Reissun järjestäjien kautta saatiin pienet aamupalat mukaan kun lähdettiin liikkeelle noin klo 4.30. Edellisen illan tankkaus vielä tuntui, joten banaanit, iso kinkulla, meetwurstilla, juustolla, ja ruohosipulituorejuustolla sipaistu patonki, jonkinlainen mehu ja KitKat päätyivät odottamaan nälän heräämistä.
 
Sitten alkoi matka kohti Pohjois-Norjaa! Odotukset olivat kovat maisemien suhteen, etenkin kun edellisenä iltana viestitellessäni kaverin kanssa hän sanoi, että yöpymispaikkaamme mahtavampia näkymiä oli tiedossa. Vähän se tuntui vaikealta kuvitella sellaista, kun Saana ja muut tunturit olivat tehneet muhun suuren vaikutuksen.
 
 
             tr46.jpg
                            Bussi odottaa matkalaisia kohti Pohjois-Norjaa.
 
 
Edellisenä päivänä olin bongannut bussinikkunasta poroja, ja niitä bongasin nyt aamullakin. Nyt mulla oli kamera kädessä ja yritin ottaa niistä kuvan, mutta siitä tuli aivan liian tumma ja epätarkka myös. Ehkä kuitenkin kuvat kelpaavat todisteeksi, että oon bongannut livenä poroja, heh? No joo, kamera oli kourassa vaikka en ollenkaan pitänyt ajatuksesta kuvata liikkuvassa bussissa. Mutta vaihtoehtoja ei ollut, joten oli tyydyttävä tietoisesti kökköihin kuviin.
 
 
             tr51.jpg
 
 
Eipä tarvinnut pitkään ajaa kun vastaan tuli mykistävän vaikuttavat maisemat. Miltei heti Norjan puolella meitä tervehtivät valtavan suuret vuoret. Norjassa käynyt kaverini oli kyllä ollut oikeassa kun oli sanonut, että mahtavampaa oli vielä edessä.
 
 
             tr56.jpg
                                   Aijai. Dramaattiset pilvet ja vuoria <3
 
 
Luonnon muovaamat komeat ja jylhät jättiläiset saattelivat meidät näyttelypaikalle. Välillä tuli vastaan jonkin sortin ryteikköä ja jonkin verran puut pilasivat nautintoa, mutta kyllä oli silmänruokaa tarjolla, ja sitä myöskin silmäni ahnaasti ahmivat. Kuvailin vuoria, mutta tuntui, ettei niin kolossaalisesta näystä saa tarpeeksi hyviä kuvia, joista voisi nähdä niiden valtavan koon. Niin, ja sitten se laatu, mutta se piti nyt vaan unohtaa. Videoidakin yritin noita jylhiä ilmestyksiä, että jos videoista näkisi paremmin niiden valtavan koon.
 
Matka näyttelypaikalle kesti kolmisen tuntia ja vuoret olivat vanginneet kaiken huomioni ja aivokapasiteettini, joten yhtäkkiä huomasin, etten ollut miettinyt näyttelyä lainkaan noin pariin tuntiin. Kyllä sitä sitten näyttelypaikalla taas havahtui todellisuuteen. Ihan uskomattomia ne vuoret! WAU!!! <3
 
 
Islannin onnenpisarat
 
 
Tromssan säätä olin seurannut ahkerasti ja sateiselta oli näyttelypäivä näyttänyt. Bussinovet olivat kiinni klo 8-16 välisen ajan, jotta kuskit saivat nukuttua. Eli itse piti järjestää mahdollinen sateensuoja. Senpä takia mulla oli mukana kassillinen sadevermeitä. Juuri muuta siinä kassissa ei ollutkaan. Olin ajatellut, että häkin päälle laitan sadeviitan. Itseni olin ajatellut piilottaa kumipöksyihin, kumppareihin, sadetakkiin x 2 ja koko komeus sitten ison sateenvarjon alle pönöttämään. Eihän se ollut kiva ajatus, mutta Tromssan kaltaisilla seutuvilla sellaiseen vaan oli varauduttava. Mutta loppujen lopuksi sadevermekassi oli lähes turha...
 
Meillä kävi niin hyvä tuuri, että shipperken omistaja tarjosi meille telttaansa! Sinne mahtui hyvin myös Jomin häkki ja muut halutut vermeet. Tosi kiva kyllä, että oli tiedossa kunnollinen sateensuoja, sillä tuskin mun oma plääni olisi pitänyt loppuun asti kuivana.
 
 
             tr129.jpg
                                              Kyllä meidän kelpasi!
 
 
Kun saavuttiin näyttelypaikalle puoli seiskan aikoihin paikallista aikaa (Norjassa aikaero –1 tunti), niin ei satanut. Saatiin sitten roudattua kamat kuivina telttapaikalle. Kun teltta oli pystytetty ja kamat siellä, lähdin kävelemään Jomin kanssa. Halusin ottaa kuvia ja toki nyt oli hyvä mahdollisuus lenkittää koiruus hyvin ennen kehää suht kuivissa olosuhteissa.
 
Näyttely oli hienolla paikalla: parissa suunnassa oli vuori ja toisella puolella vettä. Jotkut pohtivat, että oliko ihan Jäämeri? Kehät olivat aika pienet, mutta onneksi islis ei ole iso rotu.
 
 
             tr125.jpg
                                            Vuori usvan peitossa.
 
 
Kun kuvauslenkki oli tehty, laitoin Jomin häkkiin. Oma kehä oli vasta klo 11, joten vielä piti odotella ennen kuin ei enää tarvinnut välittää miten puhtaana Jomi pysyi. Odotellessani tuli vähän evästettyä ja tietty juteltiin sipukan omistajan kanssa. Hänellä oli luettelo, josta näin muiden islisten nimet. Nartut olin arvannut oikein, mutta urosta en. Tosin olin tuotakin urosta mielessäni väläytellyt, mutta enemmän olin kallistunut komeaan Islannintuontiin. Onneksi se ei ollut se, sillä silloin Jomin tsäänssit olisivat olleet aika pienet. Eipä sillä, en niitä pitänyt siltikään kovin hyvinä kun olin nähnyt kyseisen uroon erkkarissa viikko sitten. Herralla näytti olleen hyvä turkki, ja on se muutenkin mun silmään maskuliinisempi kuin oma hömpsis-pömpsis. No, jos ei kehässä tärpännyt, niin sitten oli hyvä syy lähteä uudestaan näihin upeisiin maisemiin.
 
Puoli 11 aikoihin kävin kävelyttämässä Jomia eikä silloinkaan vielä satanut kunnolla. Joitakin pieniä ja lyhyitä sadekuuroja oli tullut, mutta eivät ne olleet paljoa kastelleet. Kävelytyksen jälkeen uskaltauduin koskemaan harjalla Jomia. Aika kevyesti harjailin, lähinnä irtotupot poistin. Yllätyin, miten hyvännäköinen turkista tuli! Ei enää näyttänyt saksitulta vaan ihan hyvältä turkilta. Otin harjan mukaan kun mentiin kehän viereen odottelemaan. Siten pystyin tekemään muutaman taikasipaisun ennen kehää, heh.
 
Telttamme oli lähellä kehää, muttei kuitenkaan niin lähellä, että sieltä olisi voinut suoraan hypätä kehään. Odottelin vuoroamme tuomarinteltan vieressä ja siinä samalla kuulin avo uroon arvostelun: excellent sitä ja tätä, huh...
 
Sitten vihdoinkin pääsin hömpsiksen kanssa kehään. Tuomari, joka oli suomalainen, kysyi Jomin ikää. Kysyi enkuksi, mutta mä olin jotenkin jäänyt niin suomitaajuudelle, että vastasin suomeksi, mutta korjasin heti perään enkuksi. Voi voi, mitä sählinkiä. Sitten ympäri, et, tutkiminen ja seisotus. En muista sanottiinko tyyliin “excellent”, yms., mutta mulle ojennettiin punainen kortti. Laitoin sen taskuun kun mun piti jäädä kehään. En muista miten tiesin, että mun piti jäädä kehään. Mua jännitti aikalailla! Mutta siis paras uros kehässä oltiin. PU-kehän alkaessa alkoi hieman sataa. Ihan vaan yksittäisiä pisaroita tuli. Tuomari oli ottanut sateenvarjon ja sanoi suomeksi, että sade kuulemma tulee Islannista. Todettiin kilpakumppanin kanssa, että sehän sopii tilanteeseen varsin hyvin. Itekseni ajattelin, että ehkä ne olivat onnenpisaroita ihanasta Islannista. Sade tosiaan oli niin vähäistä, että tuomarikin laittoi varjon pois. Mentiin yhdessä ympäri, seisotusta, yksin et, yhdessä ympäri, seisotusta ja sitten tuomari viittoi meidät ykköspaikalle! Ei tainnut olla helppo päätös kun niin paljon liikutti, mutta onneksemme arpa osui meihin. Urosten voitolla Jomista tuli Norjan valio. Sitten siitä tuli myös Pohjoismaiden valio kun Norja oli kolmas Pohjoismaa, josta pikku-ukko sai sertin. Ja Norjasta saatiin myös viimeinen CACIB kansainvälisen valion titteliä ajatellen. Siis kaikki kolme titteliä, jotka oli mahdollista saada, oli saatu! Aikamoista! Ne taisivat sittenkin olla onnenpisaroita ihanasta Islannista <3
 
Vain valionarttu sai erisan, joten siinä oli kilpakumppani ROPin valintaan. Kerran yhdessä ympäri ja sitten tuomari ilmoitti, “ja uros on tänään rotunsa paras”. Pikku hömpsis sai siis kehästä kaiken mitä pystyi saamaan. Aikamoinen pikku paketti!
 
 
“Excellent type and outline. Very nice head and expression. Good neck. Excellent body & chest. Very well tail set. Very good angulation. Well boned legs and feet. Excellent mover. Very good coat. Nice temperament.”
 
 
 
Ryhmäkehiä odotellessa...
 
 
Eli kehän jälkeen turkkihuolet jatkuivat, heh. Olin saanut matkaohjelman sen verran myöhään, etten ollut enää ehtinyt käydä vaihtamassa rahaa. Tästä oli puhetta sipukan om kanssa ja hän sanoi, että katotaan ensin miten hänellä menee, niin sitten hän tietää miten paljon voi lainata. Sipukasta tuli PN2 ja intti, mutta Norjan valio jäi saamatta. Nyt oli taatusti rahaa lainata mulle kun sipukan om ei tarvinnut tehdä valiohakemusta.
 
Jätettiin koirat telttaan ja lähdettiin kuluttamaan Norjan kruunuja. Tehtiin Jomin valiohakemus, tai niin ainakin luultiin, sillä myöhemmin kävi ilmi, ettei sitä voinut tehdä paikan päällä. Sitä kyllä oltiin vähän ihmetelty, että miksei se maksanut mitään. Näemmä voi olla kielimuuri vaikka asioisi ihan suomalaisen kanssa. Tuo hakemus tehtiin suomalaisen naisen kanssa. Noh, kyllä niitä kruunuja kuitenkin kului kun ostin ruusukkeita. Kehästä olin saanut vain valio- ja rop-ruusukkeen. Serti nyt ainakin piti ostaa kun oli niin kivan värinen, ja hups, tulipa sitten ostettua tavallaan ihan turha SA-ruusuke ja CACIB.
 
 
             tr203.jpg
 
 
Joo, tosiaan sipukan om meni myöhemmin parin muun kanssa tekemään valiohakemusta, ja silloin kävi ilmi, että sitä ei voi tehdä paikanpäällä. Mun tiedot oli otettu ylös valioruusukkeen lähettämistä varten, mutta sellaisen olin saanut jo kehästä. Ja heti vaan kun sipukan om oli laskeskellut, että miten paljon olin hänelle velkaa, hän sai euronsa kera pienen bonuksen. Oli se niin hienoa, että hän lainasi. Muutenkin hieno tyyppi.
 
Ryhmisten piti alkaa kahden aikaan. Joskus meidän kehän jälkeen alkoi satamaan enemmän. Sateesta huolimatta pähkäilyn jälkeen päätin ottaa Jomista palkintokuvan. Olihan se jotenkin hienoa ottaa se kuva Norjassa ja oikein seisomakuva kun kerrankin oli joku avustamassa. Sipukan om seisotti Jomia kun nopeesti nappasin kuvan kera Norjan sertin ja pienen poksun. Poksu oli pakko ostaa kun siinä on niin kiva logo (Norjan Kennelklubin logo).
 
 
             tr202.jpg
 
 
Ryhmikset alkoivat reilun tunnin myöhässä ja ennen ryhmiä oli pennut ja junnuhandlerit. Tässä vaiheessa satoi reippaasti vettä. Jomi oli teltassa häkissä ja mä sateenvarjon alla sadetakkiin verhoutuneena ison kehän vieressä. Kuulutukset kuuluivat huonosti teltallemme asti + ne olivat Norjaa, niin ymmärtäminen oli aika heikkoa. Miksei kuulutettu myös enkuksi kun takuulla tiesivät siellä olevan muitakin kuin Norjalaisia?
 
Sipukan om kanssa harmiteltiin, ettei oltu tajuttu siirtää telttaa lähemmäs isoa kehää vielä silloin kun satoi vähemmän. Kaatosateessa se olisi ollut vähän hölmö projekti. Niinpä sitten kun viitoset olivat seuraavina menossa kokoomakehään, hain Jomin ja menin varjon kanssa kehän viereen notkumaan. Kun muutkin, niin mäkin pidin vielä kehässäkin sateenvarjoa. Sitten kun tuomari tuli, heitin varjon kehän viereen ja oltiin sateen armoilla. Koirat laitettiin tiettyyn järjestykseen. Tuomari vaan kierteli kehää jonkin aikaa koiria katsellen, mutta ei liikuttanut tai tehnyt sen suurempaa tuttavuutta niiden kanssa. Jomin takana oli japsi, joka oli miltei koko ajan kiinni Jomin arsessa eikä om tehnyt mitään :/ Yritin ottaa niihin etäisyyttä, mutta kohta taas japsi oli kiinni arsessa. Jomia se tietty häiritsi. Ei se rähjännyt tai muutakaan, mutta kääntyili vähän väliä, joka on ihan ymmärrettävää kun vieras koira on kiinni arsessa. Kokoomakehän aikana sade hieman laantui eikä onneksi kastuttu ihan läpimäriksi. Kokemuksen kartuttamista oli tämä ryhmäkehä.
 
 
Kivijättien välissä Kilpisjärvelle
 
 
Sipukan om oli vienyt kamat jo bussiin, joten me voitiin mennä suoraan sinne. Toki ei ollut mikään kiire kun meidän jälkeen oli vielä muitakin ryhmäkehissä ja kasvattajaryhmissä. Joskus klo 18.15 paikallista aikaa alkoi matka kohti Kilpisjärveä. Taas matkaamme saattelivat luonnon kivijätit. Nyt näin toisen puolen maisemat ja ne olivat vielä upeammat kuin tulomatkalla. Tällä puolella oli vähemmän ryteikköä, mutta toki välillä eteen ilmestyi puita pilaamaan näkymän. Juuri noiden puiden takia Norjan jylhät vuoristot eivät voita Islannin maisemia. Islannin karua kauneutta voi ihailla ilman silmille hyppiviä puita. Toki sielläkin on jossain, mutta paljon vähemmän, joten Islanti on edelleen maailman kaunein maa <3
 
Pää kenossa kattelin ja ihastelin valtavia, lumihuippuisia vuoria. Kun niitä oli molemmin puolin, niin kyllä siinä tunsi itsensä varsin pieneksi. Aivan uskomattoman vaikuttavat maisemat! WAU, WAU, WAU!!!
 
 
             tr163.jpg
 
 
 
             tr182.jpg
 
 
 
             tr200.jpg
 
 
Kilpisjärvellä oltiin puoli kympin aikoihin. Siellä pidettiin tunnin tauko. Kävin ensin kävelyttämässä Jomia ja sitten ahmin buffetista ruokia, salaatteja, jälkkäreitä niin paljon, että 14 e ei tuntunut lainkaan isolta summalta.
 
Noin klo 22.30 alkoi matka kohti Oulua, jossa oli meidän seuraava varsinainen pysähdys. Tuota ennen oli pieni pysähdys kuskien vaihtaessa paikkaa.
 
 
Hyvästi upeat maisemat
 
 
Vaikka tiesin, että sitten kun ryteikkö alkaa, niin sitten ei enää juurikaan näe kohoumia, karuista maisemista puhumattakaan, niin ei tullut paljon nukuttua bussissa. Syy ei ollut valoisuus, joka jatkui läpi yön. Pohjoisessa oli vielä valoisampaa kuin etelässä perjantaina. Sielläpäin tulee selkeästi hämärämpää, mutta Pohjoisessa ei niinkään. Bussinpenkki ei vaan ole kovin mukava nukkumapaikka tälläiselle makaroonille. Kuten tullessakin, niin nytkin yö meni pilkkien ja mikrounien merkeissä. Mutta ei se mitään kun oli ollut niin upea reissu. Ne maisemat, joita näin, kun tarpeeksi pohjoiseen päästiin, olivat kyllä joka euron arvoiset. Ja tietty oli mukavaa kun näyttelystä napsahti kolme uutta titteliä.
 
Matka Ouluun tuntui kestävän ikuisuuden. Odotin sitä jo senkin vuoksi kun tiesin siellä ABC:n veskissä olevan hanat kopeissa. Ja vieläpä sellaiset, joista saa vettä niin paljon kuin haluaa. Piti täydentää vesivarastoa ja halusin päästä pesemään naaman + hampaat. Oli aika nuhjuinen olo.
 
Vihdoinkin kuuden aikaan oltiin Oulussa ja pääsin siistiytymään. Veskissä otin pois pitkikset ja näyttelyhousut tuulihousujen alta. Oulussa puhalsi ihanan vilpoinen tuuli. Pidettiin tunnin pysähdys ja koko sen ajan Jomi sai olla ulkona. Mulla ei todellakaan ollut tarvetta aamupalalle iltaisen tankkaamisen jälkeen.
 
Oulusta lähdettiin seiskan aikoihin kohti Länsi-satamaa. Bussi pysähtyi taas samoissa paikoissa kuin tullessakin. Lahdessa jäi pois paljon porukkaa ja Hesaan asti oli vain kourallinen ihmisiä.
 
Myönnettäköön, että ajoittain tulomatkalla oli tuskaista istua bussissa. Odotin vain, että päästäisiin Länsi-satamaan, josta kohti juna-asemaa. Satamassa oltiin noin klo 15.30. Yksi reissulla ollut meni satamasta ratikalla, joten hän tarjoutui opastamaan mua, että missä jään pois. Onhan ratikka halvempi kuin taksi, joten miksei.
 
No joo, ratikka on halvempi, mutta myös ahtaampi. Matkan varrella ratikka täyttyi täyttymistään ja tuli vähän sellainen olo, että oltiin siellä liikaa. Ratikassa alkoi myös hiki virrata, joten oli ihanaa kun vihdoinkin päästiin sieltä ulos.
 
 
No oho!
 
 
Juna-asemalla etsittiin oikea laituri ja sitten vaan olla möllötettiin. Junan lähtöön oli reilu tunti. Kiva juttu, että ehdittiin hyvin junaan, johon olin ostanut ennakkoon lipun. Odotellessamme tapahtui yksi aikamoinen sattuma!
 
Siinä kun istuksittiin maassa kamoinemme, kohdallamme pysähtyi nuori nainen, joka kysyi, että oliko Jomi islis. Saatuaan myöntävän vastauksen hän kertoi, että hänelläkin on sellainen. Mä kysyin koiran nimeä ja sen kuultuani informoin naista, että mun koira on hänen koiransa isän veli. Jopas sattui, että naisella on juuri Jomin veljen tytär! Joskus maailma on pieni. Juteltiin siinä jonkin aikaa. Kyselin neidistä ja näin muutaman kuvankin siitä. Kuulemma on pieni narttu, mutta kuvissa ei siltä näyttänyt. Erkkarissa olin nähnyt edellisenä vkl:na pari Jomin veljentytärtä ja ne olivat hyvänkokoisia pikkuneitejä. Itse asiassa oikein hyvännäköisiä, että varmaan tulevat pärjäämään näyttelyissä. Toinen neideistä oli ROP-pentu ja toinen tuli hienosti toiseksi vanhemmissa pennuissa. Tämän naisen pentukin oli ilmottu erkkariin, mutta ei päässyt tulemaan kun koiralle tuli korvatulehdus. Voi harmi. Mutta oli kyllä kiva jutella. Ehkä vielä jossain törmätään vaikkei ihan lähekkäin asutakaan.
 
 
Upeuden uuvuttamat
 
 
Klo 17.37 lähti juna kohti Turkua. Taas paikkana oli sellainen kiva paikka. Häkkihökötys ja iso kassi olivat säilytyskaapissa. Noista on näköjään poistettu avaimet, että lukkoon niitä ei enää saa. Sitä en tiennyt enkä sen kummemmin ajatellut kun tulomatkalla lykkäsin kolikon koloon. Kun yritin ottaa avainta, tajusin, ettei sellaista ole. Miksiköhän on noin?
 
Turussa oltiin klo 19.30, ja siellä oli kaveri vastassa. Kiitos! <3 Kun näin hänet, vitsillä heitin, että missäs oli punainen matto, heh. Asemalta hakemaan Tico. Hoitolassa kaikki oli mennyt hyvin. Sitten vihdoinkin kohti kotia. Vaikka reissu olikin ollut upea, niin kaksi huonosti nukuttua yötä olivat imeneet aika hyvin mehut. Mutta oli se sen arvoista. Miten pääsisin uudestaan vaikka edes Kilpisjärvelle? Toki ne Norjan jättiläisetkin olisi mukava nähdä uudestaan ja mieluummin niin, että voisi kuvata oma-aikaisesti. Mutta kyllä Kilpisjärvi on nyt mun lempipaikka Suomessa. Siellä asuisin jos saisin Suomesta paikan valita. Mutta jos saisin paikan valita mistä vaan, niin sitten se olisi Islanti. Edelleenkin se on maa, jonne sydämeni halajaa...
 
Jättikiitos M, että helpotit reissuamme kuskaamalla täällä kotopuolessa<3 Vaikka lähinnä kamojen roudaaminen oli kulkuvälineestä toiseen roudaamista suht lyhyillä matkoilla, niin kyllä siinäkin oli jo ihan tarpeeksi.
 
Mainittakoon vielä, että sää suosi reissulaisia. Kertaakaan ei tarvinnut kantaa bussiin kuraista koiraa. Täysin sateetonta ei ollut, mutta ryhmäkehää lukuun ottamatta aika kuivina onnistuttiin silti pysymään.
 
 
Hups
 
Hmmm, hmmm, hmmm. Luulin nähneeni Norjan puolella vuoria, mutta informaatiotaulun mukaan ne ovatkin tuntureita! Pitänee selvittää mitä eroa on vuorella ja tunturilla. Ei niin isoja miellä tuntureiksi.
 
 
             tr39.jpg
 
 
 
Lisää silmänruokaa
 
Linkki kuviin, joista valitettavasti suurin osa on otettu bussinikkunan läpi.
 
Linkkejä videopätkiin Kilpisjärven maisemista.
 
 
 
 
 
 
Linkkejä videopätkiin Pohjois-Norjan maisemista
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
Lisää muuta juttua myöhemmin. Nyt en enää jaksa notkua koneella.
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

lauantai, 29. huhtikuu 2017

Tico 11 vuotta

Tottahan nuo edellisen postauksen jutut ovat, mutta ei niistä sen enempää, sillä tämän päivän tähti on Tico. Tänään vappuvauva, piparkakkutassu, huhtihaukku, punainen pöhkö, virtanen... täyttää 11 vuotta. Jos totta puhutaan, niin vuosi sitten en ollut ollenkaan varma, että näin kävisi, mutta tässä taas vietetään yhtä Ticon päivää. Herra on vielä ihan hyvässä kunnossa. Virtaa vielä on, mutta akut tyhjenevät nopeammin kuin aiemmin – tosin pöhkö ei ole tainnut vielä ite sisäistää asiaa. Ulkoillessa kävelee kuten ennenkin ei ole minkäänlaista vanhuuden kankeutta, tms. Siis vetreässä kunnossa on herra veteraani.
 
Jomin messarikyyditysten seurauksena Tico teki paluun rally-koulutukseen. Joskus tammikuussa alettiin ihmetellä elämää oikealla puolella. Tico on aloittelijoiden ryhmässä kun edistyneemmissä ei ollut tilaa, mutta eipä se haittaa, sillä tavallaan nyt aloitetaan rally alusta kun samat asiat pitää osata tehdä myös oikealla puolella + jotain uutta. Lisäksi kouluttaja osaa huomioida meidän tarpeen opiskella oikeaa puolta, joten mikäs siinä sitten vaikka aloittelijoissa ollaan.
 
Tico on ollut yllättävän pätevä pappa! En voi uskoa miten helposti sillä on sujunut asiat oikealle puolella. Ainoastaan ekalla kerralla oli vähän hankalaa pysyä siellä koko ajan, mutta sen jälkeen ei ole ollut ongelmaa. Kun joka toinen ma ollut treeni on sujunut kuin vettä vaan, niin ei kai ihmekään, että kouluttajan mielestä Tico olisi jo valmis kisaamaan. Se jopa ehdotti yhteistä kisareissua lähikisaan. En ollut tehnyt lopullista päätöstä asian suhteen, mutta kuitenkin varasin paikan. Asia ratkesi itestään, sillä kouluttaja ei saanut paikkaa. Ilman kyytiä kisapaikalle olisi kestänyt reissata ainakin kaksi tuntia, ja sellaista en nyt haluaisi Ticon kanssa tehdä. Se kun ei ole mikään matkustusvalio, niin turhaa energiaa olisi kulunut sähläämiseen reissatessa.
 
En osaa sanoa, että onko Tico oikeasti valmis kisaamaan. Tosi kummalliselta se tuntuu jos niin on, kun treenejä on ollut joka toinen ma, eikä kotona oo juurikaan treenitty. Eihän oikea puoli voi noin helposti mennä 11-vuotiaan tiedostoihin? Vai voiko se mennä siksi, että Tico ei oo koskaan ollut varsinainen toko-koira, jonka kanssa on hinkattu vasenta puolta. En tiedä mitä ajatella, mutta sen tiedän, etten mä ole valmis voittajan radoille. Kyllä mun psyyke vaatisi sen, että pääsisin ensin jossain epävirallisesti sellaista kokeilemaan. Kylmiltään virallisiin näin nopeasti ei oo mun juttu. Mutta voi olla, että Ticon kanssa siinä täytyy tehdä poikkeus, sillä ei voi tietää, että miten kauan se enää jaksaa kisata.
 
Rally-treenien myötä huomasin, että herralla on hyvin jäävät hallussa. Tästä sitten aloin pohdiskella, että mitä puuttuu tokon avoa ajatellen. Ruutu ja merkin kierto olivat ne ainot vähän oudommat, mutta nekään eivät olleet Ticolle täysin uusia juttuja. Niitä sitten vähän treenittiin ja käytiin kokeilemassa parissa kokeessa.
 
Eka koe oli 14.4. Jos olisin tiennyt, että plussaa on vain muutama aste, niin en olisi ilmonnut Ticoa. Mutta viikkoa ennen ennusteet näyttivät +7, joten ilmosin Ticon. Vaan päivä oli tosi vilpoinen ja varmaan siksi Tico ei oikein halunnut mennä maahan. Senpä vuoksi liikkeestä maahan oli nolla. Toinen nolla kerättiin ruudusta. Tico meni yli ruudun. Sitten tuli pitkältä tuntunut hiljainen hetki, jolloin ei tapahtunut mitään. Ihmettelin, että mitäs nyt? Myöhemmin selvisi, että tuomari oli odottanut, että yritän korjata asiaa. En ollut tajunnut moista kun koskaan treeneissä ei oo tullut moista tilannetta vastaan. Kolmas nolla tuli noudosta. Tico vei kapulan liikkurille. Häntä heiluen jäi sen eteen seisomaan. Kun pyysin Ticoa tulemaan, niin taisi vielä käydä näyttämässä kapulaa tuomarillekin. Kun kapula oli saatu Ticolta pois, liikkuri repesi nauramaan, kuin myös mäkin, todeten, että olipa sirkuskierros.
 
Ei saatu tulosta kokeesta, mutta ei se harmita. Sen sijaan se harmitti, että Tico sai kaksi haukkukohtausta. Jonkin aikaa juoksi haukkuen mun ympärillä muutaman metrin säteellä eikä tullut luo. Se oli kamalaa ja pelkäsin, että kohta koiruus painelee pitkin kenttää. Kyllä se sitten lopulta tuli luo. Mutta jonkin ajan päästä kohtaus uusiutui. Nuo tapahtuivat liikkeiden välissä, ja toki vaikuttivat kokonaisvaikutukseen. Tuomari sanoi, että koiralla on osaamista, mutta haukkuminen vähentää pisteitä. Tottakai, en kinaa vastaan.
 
Ilmotessani Ticon 23.4. olevaan kokeeseen kuvittelin sään olevan lämmin. No ei ollut. Oli hieman lämpimämpää kuin 14.4., mutta varmaan vähän turhan vilpoista Ticolle. Tällä kertaa ei tullut haukkukohtausta, ja pisteitä tuli 252, eli meni paremmin. Ainoastaan ruutu meni nollaksi kun jostain syystä Tico lähti juoksemaan kohti tuomaria. Tällä kertaa muistin yrittää korjata, mutta sitten alkoi näyttämään, että koiruus menee ulos kehästä, joten kutsuin sen luo, ja herra tuli kiltisti. Ennen omaa vuoroaan piti odottaa puolitoista tuntia ja luulen, että se oli liian pitkä aika koiralle, joka on 11, ja joka ei osaa odottaa rauhallisesti. Energiaa meni turhaan sähläämiseen. En osaa sanoa, että vieläkö kokeillaan tokon avoa. Katellaan ja tunnustellaan asiaa. Ticon ehdoilla mennään. Mitään himotreenejä en aio asian vuoksi tehdä.
 
Varsinainen synttäripäivä vietettiin seuraavasti: kävin kaverin ja hänen sukulaisensa kanssa parissa lemmikkitarvikeliikkeessä. Ajatuksena oli katella Ticolle jotain lämmintä paitaa, tms. Onhan sillä tuo takki, mutta jotain vähän kevyempää oli kiikarissa.
 
Ekana mentiin länkkärin m&m:iin, mutta sieltä ei löytynyt mitään. Sitten mentiin Zoojatariin, josta löytyi fleecepusakka. Sattuivat vielä olemaan koiranvaatteet tarjouksessa, joten silleen hyvä ajoitus.
 
Liikkeestä mentiin yhteen lihakauppaan kattelemaan naudan rustoluita. Kaikki pakasteina löytämäni luut ovat nykyään tosi pieniä. Kummastakaan liikkeestä en löytänyt mieleisiäni, joten kaverin ehdotuksesta piipahdettiin tuolla. Tico ei sellaisia voi syödä, mutta Jomille ne ovat hyviä hammasharjoja, Rustoluita ei ollut, joten otin karitsan sääriluita. Jomi ei ole koskaan sellaisia syönyt, joten saa nähdä, että kestääkö maha kun niitä tuossa joskus annan. Tänään hömpsi sai viimeisen rustoluun pakkasesta, joten heti ei testattu karitsan soveltuvuutta.
 
Reissun aikana Tico oli varsin virtaisalla päällä. Autossa oli vaikeaa pysyä paikoillaan ja liikkeissä kiinnosti asia jos toinenkin. Siis ihan tyypillistä Ticoa. Lihaliikkeeseen ei tietty voinut koiraa ottaa.
 
Kiitokset M, että Tico sai tälleen vähän reissaamalla spessua synttäripäiväänsä kun ei voi syödä mitään herkkuja. Hauskaa oli!
 
Kotiutumisen jälkeen napsin Ticosta kuvia uusi pusakka päällään. Kauaa ei oltu pihalla. Vetskulla oli meno päällä: se juoksenteli ympäriinsä ja kieriskeli hirveesti. Yrittiköhän noin karistaa vaatetta päältään, heh?
 
 
             y166.jpg
 
 
 
             y167.jpg
 
 
 
             y168.jpg
 
 
 
             y169.jpg
 
 
 
             y170.jpg
 
 
 
             y171.jpg
 
 
 
             y172.jpg
 
 
 
             y173.jpg
 
 
 
             y174.jpg
 
 
 
Punnasin Ticon Zoojatarissa, ja vaaka näytti 16 kg. Hyvin on pysynyt paino kurissa.
 
Illalla maa muuttui valkoiseksi. Näyttää tämä kevään sää olevan yhtä vaihtelevaa kuin oli talvellakin: hetki lämpöä, ja kohta miinusta, hetki aurinkoa ja kohta räntää. Vaikka onkin ollut vilpoista, niin silti oon bongannut kevään kukkia. En muista koska näin ekan leskenlehden. Ekan voikkarin näin 10.4.(!) koskaan aiemmin en oo nähnyt voikkaria niin aikaisin. Sinivuokkoja näin 23.4.
 
Näissä merkeissä Tico aloittaa suunnistuksen kohti vuotta numero 12. Paljon onnea rakkaalle ja iloiselle veteraani-virtaselle <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3  
 
Tämän videon kuvasin 13.4., ja idean siihen antoi Jomi. Näppärästi sujui tuplaperuuttaminen.
 
 
Seuraavana kuvia kuluneilta kuukausilta. Eihän niissä ole mitään uutta, mutta laitoin silti näytille. Kuvat ovat siinä järjestyksessä kuin ne on otettu. Kuvista voi saada käsityksen, että koirat koko ajan toohottavat, mutta niin ei ole vaan välillä istutaan ja ihmetellään.
 
 
14.2.2017
 
 
             y1.jpg

   

 

             y2.jpg

 

 

             y3.jpg

 

 

             y4.jpg

 

 

             y5.jpg

 

 

             y6.jpg

 

             y7.jpg

 

 

             y8.jpg

 

 

             y9.jpg

 

 

 

27.2.2017 Niin kuin ylempänä totesin, niin talven sää oli todella vaihtelevaa. Ei oikeastaan ollut mitään tiettyä vallitsevaa säätyyppiä vaan kaikkea oli tarjolla; jos yhtenä päivänä loiskui ja roiskui vesi, niin seuraavana päivänä saattoi pakastaa. Talvi (jos sitä sellaiseksi voi sanoa...) oli tosi liukas. Alla olevissa kuvissa on saatu hetken nauttia lumesta.

 

             y10.jpg

 

 

             y11.jpg

 

 

             y12.jpg

 

 

             y13.jpg

 

 

             y14.jpg

 

 

             y15.jpg

 

 

             y16.jpg

 

 

             y17.jpg

 

 

             y18.jpg

 

 

             y19.jpg

 

 

             y20.jpg

 

 

              y21.jpg

 

 

             y22.jpg

 

 

             y23.jpg

 

 

             y24.jpg

 

 

 

28.2.2017 Lunta oli edelleen, mutta hyvin voi huomata, että sade oli putsannut lumet puista ja vetistänyt paikkoja.

 

             y25.jpg

 

 

             y26.jpg

 

 

             y27.jpg

 

 

             y28.jpg

 

 

             y29.jpg

 

 

             y30.jpg

 

 

             y31.jpg

 

 

             y32.jpg

 

 

             y33.jpg

 

 

             y34.jpg

 

 

             y35.jpg

 

 

 

27.3.2017 Lunta on vain lumikasassa, josta koiruudet napsivat jääpaloja rouskuteltavaksi.

 

              y36.jpg

 

 

             y37.jpg

 

 

             y38.jpg

 

 

             y39.jpg

 

 

             y40.jpg

 

 

             y41.jpg

 

 

             y42.jpg

 

 

             y43.jpg

 

 

             y44.jpg

 

 

             y45.jpg

 

 

             y46.jpg

 

 

             y47.jpg

 

 

             y48.jpg

 

 

             y49.jpg

 

 

             y50.jpg

 

 

             y51.jpg

 

 

             y52.jpg

 

 

             y53.jpg

 

 

             y54.jpg

 

 

             y55.jpg

 

 

             y56.jpg

 

 

             y57.jpg

 

 

             y58.jpg

 

 

             y59.jpg

 

 

             y60.jpg

 

 

             y61.jpg

 

 

             y62.jpg

 

 

             y63.jpg

 

 

             y64.jpg

 

 

             y65.jpg

 

 

             y66.jpg

 

 

             y67.jpg

 

 

             y68.jpg

 

 

             y69.jpg

 

 

             y70.jpg

 

 

             y71.jpg

 

 

             y72.jpg

 

 

             y73.jpg

 

 

             y74.jpg

 

 

             y75.jpg

 

 

                              y76.jpg

 

 

             y77.jpg

 

 

             y78.jpg

 

 

             y79.jpg

 

 

             y80.jpg

 

 

             y81.jpg

 

 

             y82.jpg

 

 

             y83.jpg

 

 

             y84.jpg

 

 

             y85.jpg

 

 

             y86.jpg

 

 

             y87.jpg

 

 

             y88.jpg

 

 

             y89.jpg

 

 

             y90.jpg

 

 

             y91.jpg

 

 

 

13.4.2017 Lunta taas ja mä tietty ikuistamassa tätä muutaman millin ilmiötä. Koirat + lumi on vaan jotenkin ihana yhdistelmä. Jomi nautti lumikasan rippeistä.

 

             y92.jpg

 

 

             y93.jpg

 

 

             y94.jpg

 

 

             y95.jpg

 

 

             y96.jpg

 

 

             y97.jpg

 

 

             y98.jpg

 

 

             y99.jpg

 

 

             y100.jpg

 

 

             y101.jpg

 

 

             y102.jpg

 

 

                              y103.jpg

 

 

 

25.4.2017 Taas tuli muutaman milli lunta, joten herättyäni menin pihalle kameran kanssa. Kuvaamisen aikana sää vaihteli todella paljon. Välillä paistoi aurinko ja välillä satoi vuoroin räntää ja vuoroin rakeita. Yksi, joka ei muuttunut oli kova tuuli. Vaikka sää oli mikä oli, niin Tico ei tärrännyt tai näyttänyt muutenkaan siltä, että sillä olisi kylmä. Paljon en oo nähnyt sen tärräävän, mutta aina välillä kuitenkin. Mitään ns. kaavaa en ole tuohon keksinyt, eli syy on vähän mysteeri.

Mutta ite tykkäsin kun taivaalta tuli jotain valkoista. Oli ihanaa yrittää kuvata koiria näkyvässä räntä- / raesateessa. Harmi, että kuurot olivat suht lyhyitä, niin en aina oikein ehtinyt saada säätöjä kohdilleen - pumattakaan kun hömpsi sai hepulin. Tuollaisia lumisadekuvia kun saisi enemmän. 

 

             y107.jpg

 

 

             y108.jpg

 

 

             y109.jpg

 

 

             y110.jpg

 

 

             y111.jpg

 

 

             y112.jpg

 

 

             y113.jpg

 

 

             y114.jpg

 

 

             y115.jpg

 

 

             y116.jpg

 

 

             y117.jpg

 

 

             y118.jpg

 

 

             y119.jpg

 

 

             y120.jpg

 

 

             y121.jpg

 

 

             y122.jpg

 

 

             y123.jpg

 

 

            y124.jpg

 

 

             y125.jpg

 

 

             y126.jpg

 

 

             y127.jpg

 

 

             y128.jpg

 

 

             y129.jpg

 

 

             y130.jpg

 

 

             y131.jpg

 

 

             y132.jpg

 

 

             y133.jpg

 

 

             y134.jpg

 

 

             y135.jpg

 

 

 

27.4.2017 Tico innostui pitkästä aikaa vippailemaan huivia.

 

             y136.jpg

 

 

             y137.jpg

 

 

             y138.jpg

 

 

             y139.jpg

 

 

             y140.jpg

 

 

             y141.jpg

 

 

             y142.jpg

 

 

             y143.jpg

 

 

             y144.jpg

 

 

             y145.jpg

 

 

             y146.jpg

 

 

             y147.jpg

 

 

             y148.jpg

 

 

             y149.jpg

 

 

             y150.jpg

 

 

             y151.jpg

 

 

             y152.jpg

 

 

             y153.jpg

 

 

             y154.jpg

 

 

             y155.jpg

 

 

             y156.jpg

 

 

             y157.jpg

 

 

             y158.jpg

 

 

             y159.jpg

 

 

             y160.jpg

 

 

             y161.jpg

 

 

             y162.jpg

 

 

             y163.jpg

 

 

                              y164.jpg

 

 

             y165.jpg

 

 

 

30.4.2017 Jes! Eilen illalla satanut lumi kesti yön yli, joten heti aamulla pihalle kameran ja koirien kanssa. Lumikuvia ei voi koskaan olla liikaa.

 

             y175.jpg

 

 

             y176.jpg

 

 

             y177.jpg

 

 

             y178.jpg

 

 

             y179.jpg

 

 

             y180.jpg

 

 

             y181.jpg

 

 

             y182.jpg

 

 

             y183.jpg

 

 

             y184.jpg

 

 

             y185.jpg

 

 

             y186.jpg

 

 

              y187.jpg

 

 

             y188.jpg

 

 

             y189.jpg

 

 

             y190.jpg

 

 

              y191.jpg

 

 

               y192.jpg

 

 

               y193.jpg

 

 

             y194.jpg