Lauantai alkoi puoli viideltä aamulla. Herätyskellon mukaan sen olisi pitänyt alkaa paria tuntia myöhemmin, mutta kyllä mä sen jo miltei tiesinkin, etten saa kunnolla nukuttua sen ikävän uutisen vuoksi. Edellisenä iltana oli jäänyt pyykit pesemättä kun koko päivä oli mennyt videoiden ja kuvien latailuun sen uintireissun jälkeen. Kyllä mä siinä välissä vähän nukuinkin. Arvioin, että kuinka kauan pätkän latautuminen kestää ja menin siksi aikaa nukkumaan. Kellon soitua kävin kattomassa mikä oli tilanne koneella ja sitten jos oli tullut valmista, niin uusi pätkä latinkiin vaan. Pyykit pesin sitten aikaisin lauantaina. Ihanaa, kun on vapaus moiseen! Sinänsä hyvä, että heräsin noin aikaisin, sillä muuten pyykit olisivat jääneet sunnuntaihin ja sitten olisi pitänyt laittaa töihin märkä paita.
 
Vähän söin, vaikka tiesin, että aamupala odottaa perillä. Siihen oli kuitenkin vielä aikaa muutama tunti. Yritin vielä hetken nukkua, mutta ei siitä mitään tullut, joten pakkasin repun ja lähdin kävelemään poikien kanssa.
 
Tuon kävelyn aikana mun mielessä pyöri se vitsi, jossa kysytään, että miten saadaan mahtumaan viisi norsua pieneen autoon (tai jotain sinne päin), sillä edessä oli varsin mielenkiintoinen matka Somerolle. Oltiin sovittu, että treenikamu hakee meidät koululta puoli ysi. Kyydissä olisi hänen koiransa lisäksi neese-nessukka. Mä pohdin, että miten ihmeessä me kaikki mahdutaan yhteen autoon! Näin ei ollut alunperin suunniteltu. Perjantaina kuulin tästä ja olin vaan, että wah?
 
Kierrettiin 45 minsan lenkura ja jo siihen aikaan aamusta oli kuuma. Mulla oli kuitenkin jalassa kumpparit, sillä en voinut tietää millaista olisi määräpäässä. Ennen auton ilmestymistä koulunpihaan ehdin juottaa pojat. Aasit nostivat mekkalan kun auto saapui, huoh. Mä jotenkin olin kuvitellut, että olisivat nätimmin kun olin saanut ne tuossa lähiaikoina muutaman kerran käyttäytymään pihalla nätisti. Tico varsinkin käy tuossa tilanteessa niin kierroksilla, että kestää hetken, ennen kuin herraan saa jotain kontaktia. Pojille oli suunniteltu paikka takaluukkuun. Sinne oli saatu viritettyä hihna, johon poikien vyöt sai kiinni. Kiinnihän ne piti saada tai muuten se olisi ollut vain toive saada äijät pysymään siellä luukussa ilman mitään verkkoa tai muutakaan. Rotukaveri oli etupenkillä ja nessukka kuskin takana lattialla omistajansa jaloissa. Mä sitten menin rotukaverin penkin taakse. Siinä sitten oli kolme ihmistä ja neljä islistä samassa autossa eikä yllättäen tuntunut edes ahtaalta! Matka kohti Someroa alkoi ja oli kiva huomata, ettei arska paistanut takaluukkuun. Oltiin menossa päivän pituiseen paimennuskoulutukseen, iiiih!!!
 
Ticolla oli asiaa matkan aikana ja monesti se pyrki päästä takapenkille. Sonykin yritti vähän, mutta nätimmin se matkasi kuin Tico. Loppu matkasta nessukka hyppäsi penkille ja kävi moikkaamassa ukkiaan ja enoaan. Matka oli kulunut mukavasti jutellessa ja perille löydettiin ongelmitta.
 
Somerolla olikin jo autoja rivissä varjoisan rakennuksen seinustalla. Mekin saatiin auto vielä tuohon samaan riviin. Taisi meidän perässä tullut autokin vielä saada, ainakin osittain. Jälkeenpäin hokasin, että oli ollut niin hauskasti, että Sonyn velipojan poppoo oli tullut meidän perässä. Pojat olivat alkaneet haukkua kun auto oli pysähtynyt. Mä menin äkkiä ulos autosta, sillä ei sitä mökää jaksanut kuunnella. Aasit haukkuivat kun Sonyn velipojan omistaja tuli moikkaamaan poikia. Herra läskipallero todettiin entiseksi läskipalleroksi, joten mä olin onnistunut laihduttamaan sitä huikeesti viikon aikana – tai sitten niitä läskejä ei koskaan ollutkaan... ;)
 
Otin pojat ulos luukusta, jotta niille sai viritettyä häkin. Pian huomasin, että Sonylla oli vyö huonosti. Jotenkin se oli onnistunut keplottelemaan tassun pois “sille kuuluvasta kolosta”. Sonylla oli menomeininki päällä ja mua vähän pelotti, että saanko pidettyä sen kiinni. Vyö oli enää vain kaulan ympärillä, että ei olisi tarvittu kuin kunnon pakitus ja herra olisi ollut vapaa. Sitten kun olin saanut pojista kunnon otteen, pyysin apua. Annoin Ticon pidettäväksi ja aloin laittaa vyötä uudelleen Sonylle. Mitenköhän se olikin onnistunut silleen ittensä keplottelemaan, kun ainakin näennäisesti matkusti ihan nätisti? Häkin sai varjoisan ja viileähkön rakennuksen sisälle, joka oli todella mahtava juttu! Sitten mentiin aamupalalle.
 
Aamupalan jälkeen kouluttajamme piti pienen teoriaosuuden. Neuvona oli nykäisy liinasta kera ein ja tarvittaessa nopea huitaisu aurauskepillä kuonon editse. Muistelin Sonyn paimennustestiä ja mietin, että en sitten varmaan teekään muuta kuin nyin ja sanon ei keppiä heilutellen. Sony meinaa vaan juoksi ympäriinsä haukken niin, että kuola vaan lensi siellä testissä. Mua herra ei noteerannut mitenkään. Ticolla oli enemmän korvia, joten uskoin homman sujuvan paremmin Ticon kanssa.
 
Mulla oli mukana kamera, vaikka olin miettinyt, että en ottaisi sitä mukaan. Sähkärissä kun oli sanottu, että kuvata saa, mutta vain omaan käyttöön. Tästä syystä te ette pysty näkemään kuvia tuosta koulutuksesta. Kameran otin kun halusin taas kokeilla saada lampaat ja koira mahtumaan samaan “ruutuun”. Loppujen lopuksi se mahduttaminen ei ollut kovin vaikeaa, sillä pääasiassa kuvauksen kohteet olivat niin kaukana, että useimmiten kohteet jäivät melkoisen pieniksi. Toisesta kohdasta olisin saanut parempia kuvia, mutta en vaihtanut paikkaa kun sitten olisivat omat koirat olleet kauempana.
 
Paria koiraa ennen Ticon vuoroa lähdin kävelemään Ticon kanssa. Tico sai vähän vessailla ja herra hyödynsikin tilaisuuden hyvin. Sitten mentiin aitauksen luo odottelemaan omaa vuoroamme. Tico haukkui ja koitin rauhoitella sitä sillä suupieli-jutulla (se, jonka se tottelevaisuusvalioiden omistaja neuvoi siellä miitissä). Ehkä se vähän toimikin.
 
Mä jouduin palikkatestiin kun en heti keksinyt miten aitauksen portti aukaistaan :D Tico oli liinassa ja mulla oli toisessa kädessä aurauskeppi. Käveltiin lampaiden perässä. En muista, pitikö Ticolle käyttää keppiä tässä lainkaan. Jonkin verran se kyllä veti ja siitä sitten tuli sitä eitä. Kaiken kaikkiaan Tico yllätti mut, sillä se ei ollut samanlaista rynnimistä kuin siinä testissä. Suhteellisen nätisti herra käveli lampaiden perässä! Tuon kävelyn aikana mulle tuli mieleen Ticon eka paimennustesti, sillä sen kulku oli jokseenkin samanlainen kuin koulutuksen eka osio. Silloinkin ekaksi käveltiin vaan lampaiden perässä ja katottiin mitä koira niistä meinaa. Tico meinasi, että ihania pissamerkkejä oli jättänyt sitä ennen oleva tyttö :D Mulla oli vähän vaikeuksia sen liinan kanssa kun se tuppasi välillä jäämään kiinni “esteisiin”.
 
Välissä oli muutama koira ennen kuin oli Sonyn vuoro. Taas paria koiraa ennen Sonya käytin herran kävelyllä ja sitten odoteltiin. Sonyakin sai rauhoitella, sillä sekin haukkui odotellessa. Ei kuitenkaan mitään järjetöntä mökää pitänyt. Nyt mäkin jo osasin avata portin ;) Olin oppinut myös senkin, että kannattaa vähän keriä sitä liinaa käteen, jottei se sitten jää kiinni mihinkään perässä laahautuessaan. Jos Tico yllätti mut, niin tiedä sitten millä sanalla kuvailisin Sonyn suoritusta, sillä ei herra mitään säntäillyt haukkuen ympäriinsä kuola lentäen. Vetoa oli jonkin verran, mutta en taaskaan muista pitikö käyttää keppiä lainkaan. Ehkä kerran? Mutta nätisti meni tämäkin poju!?!?!
 
Siellä oli semmoinen lampi, johon koirilla oli lupa mennä. Sen lammen vesi oli ruskeaa ja veteen piti mennä vähän niin kuin “äkkisyvä –meiningillä”. Ekan kierroksen jälkeen kävin tuolla lammella. Sony meni sinne, että molskista vaan ja ui pienen kierroksen. Onneksi hihna riitti, sillä jos herra olisi mennyt vähänkin kauemmas, niin mun olisi pitänyt heittää hihnakin sinne veteen. Olisikohan se sitten hankaloittanut paljonkin Sonyn uintia? Tico ei veteen mennyt, enkä viittinyt toista pakottaa.
 
Toinen kierros olikin jo alkanut kun tulin takaisin häkille. Olin kuvitellut taukoa pidemmäksi. Toisella kierroksella oli kai tarkoituksena pitää irrallaan oleva koira lampaiden takana kun ite oli lampaiden edessä. En tiedä selitettiinkö se kierroksen alkaessa kun alusta asti en kierrosta nähnyt. Olihan siinä koiria ennen Ticoa, mutta mä oon semmonen, että voin kattoa vaikka sata suoritusta ennen mua, enkä silti tiedä mitä pitäisi tehdä. Ei vaan jää mieleen. Joten, kun oli Ticon vuoro mä olin ihan pihalla. Lisäksi lisäpaineita sain siitä, että koiran piti olla irti. Jätin Ticon makoilemaan (ei pysynyt koko aikaa) kun menin ottamaan lampaat aitauksesta. En tiennyt, että miten paljon mun piti ohjeistaa koiraa ja mitä sen piti tehdä ite. Vai pitikö vaan antaa koiran toimia ja sitten jos meno oli liian villiä, niin vasta sitten puuttua??? Mä yritin mennä lampaiden edellä, mutta vaikeeta se oli. En tiedä miten ne jotkut saivat pidettyä ne niin kauniissa kasassa. Multa se ei onnistunut. Lampaat olivat aika lailla leviänä tai sitten mä niiden takana. Hetken jos onnistuin menemään niiden edellä, niin ne “jyräsivät” mut, eli menivät mun ohi. Mä sitten olin lampaiden keskellä kun ne ohittivat mut :D Lampaita oli kuusi kappaletta (koirakoita kai 10 jos oikein laskin. Kolmella oli kaksi koiraa, että ihan kivasti näki taas isliksiä). Tico oli jäänyt syömään peetä, mutta en puuttunut siihen kun en tiennyt saiko siihen puuttua. Kouluttaja ehkä huuteli jotain ohjeita? Jos näin oli, en niitä kuullut. Tico teki muutaman syöksyn, niin että lauma hajosi. Keppi osoittautui yllättävän tehokkaaksi jahdin katkaisijaksi. Ticon jahtailut loppuivat lyhyeen. Jotenkin sähläsin siellä aikani, kunnes käskettiin pois. Ticon osuus sai lopun, joka pisti mun sydämen takomaan tuhatta ja sataa. Yksi tilan koirista hyppäsi aitaukseen. Tico lähti koiran perään eikä välittänyt mun huudoista. Mä juoksin koirien luo, jossa ne olivat jäykkinä. Ticolla oli kyttyrä niskassa. Se toinen koira näytti vähän alistuvalta (en tiedä sukupuolta). Onneksi Tico ei lähtenyt karkuun ja sain sen kiinni kun pääsin koirien luo. Kokemus kaiken kaikkiaan aitauksessa oli ollut sen verran “järkyttävä” (en nyt löytänyt oikeeta sanaa tohon), että aloin miettiä...
 
Aloin miettiä, että meenkö Sonyn kanssa ollenkaan. Mun muistissa oli taas se testi ja hirvitti ajatus päästää Sony irti. Pelkäsin, että Sony tekee lampaista kebabbia... Pohdiskelin asiaa ääneen ja ne, jotka sen kuulivat tsemppailivat mua ja yrittivät selittää mitä siellä aitauksessa piti tehdä. Noh, jätin Sonyn makoilemaan lammasaitauksen taakse (pysyi!) ja avasin portin. Lampaat eivät liikahtaneetkaan. Mä olin vaan, että mitäs nyt? Käskettiin kiertää lampaat ja sitten ne lähtivätkin liikkeelle. Epätoivoisesti yritin pysyä lampaiden edellä. Sony odotti maassa niin kauan, kunnes kutsuin herran mukaan. Liiasta innostumisesta kielsin ja Sony uskoi! Vähän pihalla mä olin edelleen, mutta sen tiesin, että koiraa pitää “käskyttää”. Homma meni sitten niin, että mä yritin jotenkuten pysyä lampaiden edessä ja aina välillä pyysin Sonyn mukaan. En tiedä olisiko se pitänyt tehdä niin. Väliäkös sillä, meinaan Sony jymäytti mulle taas yllärin kun ei edes yrittänyt alkaa kaahata ympäriinsä haukkuen. Sen sijaan herran kaksi kolmiota olivat oikein hyvässä toimintakunnossa. Kuulin, kun siinä toisessa kattomispaikassa olleet kommentoivat jotain, että onpa hyvin koulutettu koira :D Tiedä nyt siitä, mutta hyvin Sony totteli. Kun lampaat olivat taas pienessä aitauksessa, Sony jäi tuijottamaan niitä siihen sen aitauksen viereen. Helpottuneena esitin pahoitteluni, ettei nyt sitten mahdollisen “kebableipänsä” tilanneet saaneetkaan kebabbia. Tässä osiossa Sonyn velipoika teki mallisuorituksen! :) Mä en sitä juurikaan nähnyt kun Tico oli ennen Sonyn velipoikaa ja olin viemässä Ticoa pois kun velipoika työskenteli. En ollut pois kauaa, mutta suoritus oli niin nopea, että suurinpiirtein näin vaan lopputekstit.
 
Sitten oli ruokatauko. Salaattipöydän antimilla aloitettiin, jonka jälkeen tarjolla oli keitettyjä makarooneja kahden eri kastikevaihtoehdon kanssa. Tosin, mulle vaihtoehtoja oli vain yksi, sillä toisessa oli matoja. En tiedä olisinko ite sitä hokannut, ellei mun edellä ollut olisi mutissut jotain katkaravuista. Tarkistelin vähän sitä kastiketta ja kyllä siinä niitä oli. Siispä otin sitten sitä toista soossia, joka kai oli tarkoitettu kasvissyöjille? Auringossa oleskelun jälkeen kylmä vesi maistui taivaalliselta! Samoja viboja sai ihanasta ja viileästä jälkiruokarahkasta. Sitä piti ottaa toinenkin satsi. Nokun, se kulho oli ihan mun selän takana koko ajan kuiskimassa houkuttelevasti...
 
Syönnin jälkeen käytin poikia kävelyllä ja lammella. Sony teki taas pikku uintikierroksen. Ticokin kastautui vähän. Kun palasin häkille, huomasin koulutuksen jo jatkuneen. Nyt sitten piti saada koira kiertämään lauma takaa. Ahha. Just. Mun vuorolla taas mun energia tuhraantui niiden lampaiden kasassa pitoon. Tai sen yrittämiseen. Sitten jos ne kiihdyttivät vauhtia, niin mä odotin, että ne menevät mun “läpi”, ennen kuin taas yritin johtaa niitä. Huomasin, että lampaat kiihdyttivät vauhtia jos mäkin, joten en viittinyt alkaa kisaamaan niiden kanssa :D Tico mussutti kakkaa aina välillä (ei kuitenkaan sillä innolla kuin nessukka, onneksi. Eikä onneksi kumpikaan pojista kierinyt, niin kuin jotkut koirat tekivät). Jätin Ticon seisomaan siksi aikaa kun yritin saada jotain otetta lampaista. Sitten kun tuntui siltä, että voisi taas yrittää, niin sitten pyysin Ticon mukaan. Ei liene ollut oikeaoppinen meininki, mutta niin mä tein.
 
Samoin tein Sonynkin kanssa ja siksi se joutui paljon vaan seisoskelemman. Noh, jos ei muuta, niin tulipahan ainakin treenittyä liikkeestä seisomista erilaisessa ympäristössä ;D Lopussa Sony teki pari vauhdikasta syksyä kohti lampaita. Ilmeisesti niin pitikin tehdä kun kuulin kouluttajan sanovan “hyvä”. Mä kyllä olin, että häh?, kun musta se oli semmoista mitä ei olisi saanut tehdä: haukkumista ja juoksemista. Sonykin yritti jonkin verran herkutella, mutta uskoi aika hyvin kun sitä kielsi.
 
Kolmas kierros oli viimeinen (ja viilein. Pari muuta kierrosta mentiin auringon paahteessa, mutta vika päästiin pilvisessä ja sopivassa säässä) ja sitten alettiinkin laittaa kamoja kasaan, jonka jälkeen alkoi kotimatka. Koulutuksessa oli kivaa! Oli kiva nähdä muita isliksiä omistajineen. Kivaa oli, kun pojat pääsivät lampaiden joukkoon ja saivat muutenkin ihan erilaisen kokemuksen. Sen verran napisen, että musta olisi ollut hyvä jos olisi aina kierroksen lopussa sanottu, että toinen alkaa heti ekan jälkeen ja kolmas ruokailun jälkeen. Mä kun oletin niiden välissä olevan pidemmät tauot. Kai tuo oletus tulee siitä testistä, sillä siellä oli paljon pidemmät tauot. Sitten tämmöinen tunari on sitä mieltä, että hyvä olisi jos olisi näytetty tilan koiran kanssa millaiselta näyttää ideaalisuoritus. Ehkäpä sitten olisin ollut viisaampi aitauksessa. Jah, joku “näin pysyt lampaiden edessä” –kurssi kans olisi ollut ihan kiva, ennen kuin olisi koira on touhussa mukana :D Mulla meni ihan liikaa aikaa energiaa lampaiden kasassa pitämiseen ja on jotenkin semmoinen olo, että jos olisin saanut pidettyä lampaat paremmin kasassa, niin pojillakin olisi voinut mennä paremmin. Ainakin oltaisiin voitu yrittää enemmän kun ei herrojen olisi tarvinnut vain seistä ja odottaa lupaa tulla mukaan. Sählingistä huolimatta menisin tuonne uudestaan koska vaan – vaikka heti! Kiitokset nyt taas jälleen kerran treenikamulle, että pääsin mukaan tähänkin kokemukseen
 
Kotona oltiin puoli viiden aikoihin. Odottelin semmoisen puoli tuntia, ennen kuin annoin pojille sapuskan. En uskalla antaa sitä heti jos on ollut pidempi lenkki tai muuten vaan erilaista toimintaa. Tuon puoli tuntia pojat koisivat – jopa Tico. Sapuskan jälkeen jätin pojat ja lähdin polkemaan. Lähellä äipän asuntoa kysyin tekstarilla, että saako tulla käymään. En ollut ilmoittanut mitenkään aikeistani. Meni joku aika kun sain vastauksen. Äippä oli koiransa haudalla...
 
Jonkin ajan päästä äippä tuli parkkipaikalle. Kun näin hänen auton, mulle tuli kyyneleet silmiin. Tiesin äidin olevan hyvin surullinen ja se koski itteenkin. En oikein tiennyt mitä tehdä tai sanoa ja hiljaisina me käveltiin hissille ja äidin asuntoon. Sisällä sitten halasin äitiä. Äiti tarjoili suolakaloja ja pepsiä. Istuttiin keittiönpöydän ääressä. Olin hiljaa ja tunnustelin ilmapiiriä ja sitä, mitä uskaltaa sanoa ilman, että hirveästi loukkaa toista. Äiti tiesi, että olin ollut paimennuskoulutuksessa ja se kysyikin, että miten siellä oli mennyt. Vastasin lyhyesti, että siinähän se sählätessä. En tiennyt oliko hyvä idea puhua omista koirista. Myöhemmin kerroin koulutuksesta enemmän kun huomasin, että oli ok puhua omista koirista. Enimmäkseen äiti puhui ja mä kuuntelin. Mentiin käymään hänen koiransa haudalla. Juuri silloin alkoi vesisade. Taivas taisi itkeä meidän kanssa...
 
Kolmisen tuntia äidin kanssa olin. Sitten näytti tulleen sateseen rako, jolloin pystyi lähteä polkemaan kotiin. Täysin sateetonta ei kuitenkaan ollut vaan sellaista pientä tihkua koko matka. En kuitenkaan kastunut kovin pahasti. Kotona söin ja sen jälkeen herkuttelin äidiltä saaduilla suklaapäällysteisillä pakastekuivatuilla mansikoilla ja pakastekuivatuilla jogurttipäällysteisillä vadelmilla. Äiti oli saanut ne jostain, mutta ei pitänyt niistä, joten antoi ne mulle. Mun mielestä ne olivat NAMMM! Syönnin ohessa lueskelin, tai yritin, sillä silmät eivät tahtoneet pysyä auki. Noh, mitäpä muuta siinä siiten kuin nukkumaan vaan.
 
Heräsin puoli neljä ja käytin pojat pikku lenkillä. Sen jälkeen aloin laittamaan koulutuksessa otettuja kuvia koneelle. Aika paljon sain poistaa kuvia kun kohteet näkyivät niin pieninä, että niiden katsomiseen olisi tarvittu suurennuslasi :D Kun kuvat olivat koneella, pakkasin kameran reppuun kera vesipullon ja lähdettiin kohti järveä.
 
Sielläpäin oli yksi tosi iso, ilmeisesti katkennut (tapaninpäivä?) puunrunko. Sitä olin zoomaillut mielessäni jo perjantaina kun siitä ohi mentiin. En kuitenkaan uskaltanut alkaa sommittelemaan poikia siihen kun se kuitenkin on “kävelytien” vieressä. Oltiin lähdetty kotoa varttia yli viisi, joten nyt uskalsin. Ticon laitoin puun “pohjalla” olevaan koloon ja Sonyn nostin korkeammalle poseeraamaan. Naps ja en ollut tyytyväinen kameranruutuun ilmestyvään kuvaan. Liikaa väriä ja kiiltävät silmät. Kokeilin ilman salamaa ja se näytti ruudussa paremmalta. Harmi vaan, ettei loppujen lopuksi ollut niin hyvä kuin luulin. Pikkaisen kärsivät kuvat värin puutteesta. Mä en osaa muokkailla kuvia, joten nyt joudutte näkemään tämän näköisiä kuvia. Valitkaa suosikkinne. Ite kallistun pikkuisen enemmän salamattoman puolelle vaikka vähän väritön se onkin. Kuitenkin musta se näyttää himpun verran luonnollisemmalta. Tokihan se piti kokeilla kuvaamista niin, että Tico on korkeammalla. Tico piti nostaa sinne, sillä ei se sinne oikein ite pääse. Otin Ticon syliin muistamatta yhtä asiaa. Sen muistin kuitenkin hyvin pian kun Sony vetäisi pultit. Se ei jostain syystä tykkää jos on koira sylissä.
 
 
                                                              
                                                                   Muhkee puunrunko! (salamakuva)
 
 
                                                              
                                                               Voi vitsit kun olisi pikkaisen värikkäämpi kuva...
 
 
                                                              
                                                               Osaa se Ticokin joskus posettaa kunnolla.
 
 
                                         
                                          Tämän asennon Sony valitsi ite. Tosi hyvä posetus, Sony!
 
 
 
Puunrungolta jatkettiin kohti laituria. Pojat olivat ilman hihnaa, mutta kuitenkin “close” –käskyn alla. Käskyä piti hokea aikas tiuhaan menon jarruttamiseksi. Etenkin Sonylla tuntui olevan liikaa vauhtia. Ja herra meni vauhdilla veteen kun näki siellä linnun. Alkoi kauhoa pikku lapasillaan niin lujaa kuin ikinä jaksoi. Onneksi sain muutettua Sonyn aikeita kutsumalla sitä. Tuo on kyllä hyvä juttu, että vaikka blondiliini tirpasta innostuukin uimaan, niin kuitenkin sen saa tekemään uukkarin.
 
Laiturin luona Sony meni taas veteen ja ui siellä ihan huvikseen. Kävi vähän räpiköimässä laiturinkin alla. Mulla oli tarkoituksena ottaa uimavideoita, mutta suunnitelmaa piti muuttaa kun huomasin akun vilkuttavan punaista. Höh. Sittenpä kuvailin niin kauan kuin akkua riitti. Otin pojista kuvia laiturilla. Otin myös sellaisen kuvan, jota yritin viime kesänä varsin kalliilla hinnalla... Nyt olin kiltisti maakrapu kun otin pojista kuvan istumassa laiturin penkillä. Vähän siihen kuvaan jäi turhaa tavaraa kun ei zoomi riittänyt, mutta toisaalta se oli ainoa kohta, josta pystyin ottamaan kuvan. Laiturilta ei voinut yrittää, sillä en päässyt tarpeeksi kauas. Kuvailun yhteydessä kokeilin vähän kaukoa. Olin kai jonkun 15-20 metrin päässä pojista ja sanoin “maa”. Sony meni maahan penkillä. Tico empi hetken ja sitten hyppäsi alas penkiltä ja meni heti maahan. Ei kai uskaltanut mennä penkillä maahan. Kutsuin pojat luo ja sain siinä samalla uuden kuvausidean. Vein pojat laiturin päähän ja tähtäilin niitä kun kutsuin luo. Ihan kivoja kuvia tuli, vaikka olikin aikainen ja pilvinen aamu.
 
 
                                        
                                         Hyvin posetettu pojat! On ihan luomupose :)
 
 
                                        
                                         Tässä on lienee mun kallein kuva ;)
 
 
                                        
                                         Posetus "maa" -käskyn jälkeen.
 
 
                                        
                                         "Tänne!" Ticolla ei ole varvastakaan maassa.
 
 
                                        
                                         Pelottava (?) vesipeto. (todellisuudessa Sony just yskäisee tässä)
 
 
                                        
                                         "Hyppään. En hyppää. Hyppään. En hypännyt".
 
 
 
Sitten heittelin nappuja veteen, jotta sain Ticonkin kastelemaan hepenensä. Mulla oli mukana vesilelu ja sitäkin heittelin. Sonyhan se tietty aina kirmasi sen hakemaan. Tico antoi poikansa elää siinä harhakuvitelmassa, että järvi kuuluu hänelle. Tico kun vaan jäi tyynenä odottamaan kun Sony haki lelun. Rannan tuntumassa Tico tarttui kiinni leluun ja vetoleikkihän siitä tuli.
 
Kun oli niin aikaista, niin en mennyt sitä laiturikohtaa pidemmälle tällä kertaa. Vaikka siinä onkin laituri, niin silti siinä ei ole varsinaista uimarantaa, en siis uittanut poikia ihmisille tarkoitetulla rannalla. Olin juuri suunnittelemassa lähtöä, kun äijät kirmasivat pois näkyvistä ja sitten kuului vaan Sonyn haukku. Huusin “tänne” ja kohta alkoi kuulua läähätystä ja juoksuaskelia. Huh, hyvä, etteivät lähteneet ties minne vaan tulivat nopeasti takaisin. Sille puunrungolle asti pojat olivat ilman hihnaa “close”- käskyn alaisina ja sitten saivat pannat kaulaan.
 
Reissuun meni 2,5 tuntia ja varmasti taas pojille maistui uni tavallista paremmin. Oli luvattu sadetta, mutta me selvittiin reissusta kuivina. Sen jälkeen olikin ihan sama satoiko vaiko ei. Kyllähän se jossain vaiheessa oli alkanut satamaan, sillä kun heräsin, niin silloin satoi.
 
Tänään ei menty järvelle. Pidetään tässä vähän välipäiviä, ettei Sonyn turkin alla ala muhimaan mitään. Antaa herran nyt kuivahtaa kunnolla. Liekö on sattumaa vai johtuukohan toistuvista kastumisista se, että nyt lähtee Sonystakin karvaa? Anyway, nyt löytyy lattialta pumpulipalloja.