Tämä kuu on Ticokuu! Tässä kuussa kirjoitan vain Ticoon liittyviä juttuja. Ainoastaan, jos tulee jotain erittäin poikkeuksellista, niin sitten voi tulla muutakin juttua. Näillä näkymin kuitenkin koitan muistella Ticon elämää sen 10 vuoden ajalta. Kirjoituksin ja kuvin seuraillaan miten oljenkeltaisesta pentusesta tuli kauniinpunainen isompi pentunen ; )
 
Brytarspetzens Björk Ingisdõttir ja Tunturiketun Vaskur tapasivat Virossa 2006. Hieman ennen vappua, 29.4., kävi ilmi, että tapaaminen oli tuottanut toivotunlaisen tuloksen kun maailmaan tuli neljä koiranpentua. Yksi niistä oli tuleva mulle, vaikken sitä silloin vielä tiennyt.
 
 
             tico1.jpg
                                 30.4.2006 Löydätkö kuvasta Ticon?
 
 
 
             tico2.jpg
                                                  30.4.2006
 
 
 
             tico3.jpg
                                                    27.6.2006
 
 
Pentujen syntymän aikoihin mulla oli vielä hyvin vahvasti suruaika päällä. Oli kulunut vain 10 päivää siitä kun partikseni oli lähtenyt paimentamaan pilvitarhan lampaita. Lisäksi monirotuisen poismenosta oli vasta 4 kuukautta. Nyt olisi ollut tilaisuus ottaa se islis, johon olin päätynyt jo vuosia sitten. Mutta toisaalta taas ei ollut sellainen fiilis, että olisin jaksanut pentua kaiken sen keskellä.
 
Hyvin pian kävi ilmi, että elämä ilman koiraa on tylsää. Kämppä toki pysyi puhtaana pitkiäkin aikoja kun ei ollut ketään tuomassa hiekkaa sisälle anturoidensa väleissä – tai turkissa. Eikä irtokarvat muodostaneet villakoiria nurkkiin ja sängyn alle. Ei ollut mitään ideaa lähteä ulos yksin, joten taatakseni edes jonkinlaisen liikuntakiintiön aloin pyöräilyn sijasta kävellä työmatkat. Siinä meni sellainen tunti suuntaansa. Työpäivän jälkeen pystyikin hyvin aloittamaan pyjamabileet.
 
Aina välillä pyörittelin mielessä isliksen ostoa, mutta siinä oli muutama epävarmuustekijä. Sitten toukokuussa kattelin yhden kaverin luona netistä (mulla ei ollut nettiä) isliskenneleiden pentutilannetta. Vain yhdessä kennelissä näytti olevan pentuja. Harkinnan jälkeen soitin sinne ja kasvattaja tenttasi mua aikatavalla. Ei se haitannut – päinvastoin koin sen hyväksi jutuksi. Hänellä ei ollut vapaana pentua, mutta silti otti mun yhteystiedot ylös.
 
Jonkin ajan päästä sain puhelimeeni viestin, että Virossa olisi yksi urospentu vapaana. Mietin, että olikohan pentu sitten kovin kallis ja oliko tuonti hankalaa. En tiennyt noista asioista niin mitään. Vastasin kuitenkin, että otan pennun.
 
Mulla kun ei ollut nettiä, niin pentukuvia läheteltiin siskon sähköpostiin. Sisko myöskin oli kuskina kun 1.7.2006 suunnattiin Helsingin Länsi-terminaaliin. Oli tullut päivä, jota olinkin jo kovasti odotellut! Nimiä olin pyöritellyt mielessäni, mutta täysin sitä en ollut päättänyt kun lähdettiin pentua hakemaan.
 
Kaikki neljä, kaksi narttua ja kaksi urosta, tulivat Suomeen. Oma pentunen oli varsin reippaana terminaalin vilinässä. Sydämiäkin se sisaruksineen särki, sillä pentuja yritettiin ostaa! Pentujen isän omistaja joutui muutaman kerran sanomaan, että pennuille oli jo koti.
 
Matkalla siskon autolle nimesin pennun Ticoksi. Se vaan tuntui jotenkin sopivan pennulle. Matka uuteen kotiin sujui ilman isompia ongelmia ja uudessa kodissa pentunen alkoi reippaasti tutkia paikkoja. Ticolle ei tullut ikävä emoaan tai sisaruksia vaan ekan, ja muutkin yöt, se nukkui ilman itkuja.
 
Pikku-Ticolle koitti arki varsin pian, sillä mulla ei ollut minkäänlaista pentulomaa. Oma kesäloma oli vasta elokuussa. Toki asiaa oltiin jo vähän harjoiteltu, mutta en nyt muista, että itkikö Tico kun ihan ekan kerran jäi työpäivän ajaksi yksin. Jotenkin on sellainen mielikuva, että eka päivä olisi mennyt ok, mutta toisena päivänä piti hälyttää hätiin äiti, joka sattui olemaan kesälomalla.
 
Viikonloppuisin harjoiteltiin myös yksinoloa pienillä ajoilla. Ticolla oli seurana radio, napuilla täytetty aktivointipallo ja seinässä vielä D.A.P. Ääni siltä jäi pois, mutta muuten se kyllä ilmaisi, että oli ihan tyhmää jättää pieni poika yksin. Se teki tuhoja nakertelemalla listoja ja seiniä. Takit piti ottaa pois eteisestä, sillä pentunen roikkui takeissa. Mun sänkyyn ilmestyi reikä, jolloin pikku koira sai porttikiellon makkariin työpäivien ajaksi. Jossain vaiheessa herra tuunasi sohvan uusiksi, mutta kaikkein pahin tuho, minkä koiruus sai aikaiseksi oli reikä lattiaan. Muovimatossa oli pienen pieni reikä, enkä ymmärrä miten tuo otus sen huomasi, mutta niin kävi ja reikä kasvoi isommaksi. Reiän koko kasvoi niin kauan, kunnes laitoin siihen kohtaan katulaatan. Sitä ei pikku koira jaksanut siirtää pois.
 
Tuhojen lisäksi Tico oli erikoistunut vesikupin kaatamiseen. Pitkän aikaa aina ja joka kerta herra oli kipannut vesikupin yksin ollessaan. Oli vaikeaa keksiä, että miten saisi veden pysymään kupissa, kun ei sitä koiraa voinut vedettäkään jättää. Onneksi tuo tapa jäi itsestään pois.
 
Vesikuppi ei ollut ainoa osoitus Ticon mielenkiinnosta vettä kohtaan. Vieläkin muistan huvittuneena miten pikku-Tico ryntäsi paikalle aina kun vessa vedettiin. Siinä se sitten katseli kiinnostuneena liikkuvaa vettä xD Välillä pöntöstä löytyi leluja kun ilmeisesti herra oli käynyt muuten vaan kurkkimassa pönttöön lelun kanssa. Mun vessanpöntössä onkin ollut hai ;D
 
Yksinolon vastenmielisyys näkyi myös tarpeiden tekemisenä sisälle. Vapaapäivinä herra jaksoi hyvin olla mitään tekemättä mun työpäivääkin pidemmän ajan jos olin sen kanssa. Jos sitten taas vaikka vein vaan roskiksen, niin johan oli lattialle ilmestynyt siivottavaa – siitäkin huolimatta, että pentusta oli ennen lähtöä käytetty ulkona, ja se oli tehnyt tarpeensa ulos. Mistä lie sitten onnistui vielä pusertamaan lisää siivottavaa...?
 
Kyllä siitä kuitenkin lopulta tuli sisäsiisti siinä 8 kuukauden ikäisenä. Samoihin aikoihin pikku-Tico nosti koipeaan ekan kerran. Onneksi ei aloittanut aikaisemmin, sillä muuten olisi voinut löytyä siivottavaa lattioita ylempää...
 
Ihan puhtain paperein Ticon yksinolo ei alkuun sujunut, mutta siitä olen tyytyväinen, ettei se mökännyt. Näin säästyivät naapurit yksinolo-ongelmasopalta.
 
Pikku-Ticon kanssa käytiin ihmettelemässä Turun keskustaa, jossa pelkkää tassua ja korvaa ollut pentunen hurmasi ihmisiä ja särki sydämiä. Tico tassutteli reippaana hälinässä ja vilinässä. Muistan, että se oli todella kuuma päivä. Ilma oli painostava ja kotimatkalla taivas repesikin kaatosateen ja ukkosen muodossa. Rakeitakin taisi tulla. Vaikka bussissa oltiin luonnonnäytelmän alkaessa, niin silti me kastuttiin kävellessä bussipysäkiltä kotiin.
 
5.8.2006 noin kolmikuisena Tico pääsi tutustumaan raunioihin. Mentiin siskon kyydillä ja siskolla oli mukanaan malinoisuros. Ihan hyvin koiruudet tulivat juttuun. Taaskin Tico oli reipas pikku vesseli kun sisko kokeili vähän rauniojuttuja Ticon kanssa. Pentunen suoriutui kaikesta mitä sisko sen kanssa kokeili. Olipa sitten kyseessä epämiellyttävä alusta tai pimeä kolo.
 
 
             tico16.jpg
 
 
 
             tico17.jpg
 
 
 
             tico18.jpg
 
 
 
             tico19.jpg
 
 
 
             tico20.jpg
 
 
 
26.8.2006 hypättiin taas siskon kyytiin ja tällä kertaa päästiin käymään koirien uimarannalla. Siskolla oli mukanaan maliuros eikä se välittänyt vaikka vedessä pupun lailla pomppinut Tico tuli senkin luona välillä käymään.
 
 
             tico22.jpg
 
 
Ticolla oli jonkin aikaa kaverina äipän borderiuros. Koiruus oli vähän ailahtelevainen ja mun oli pakko pistää kaveruudelle piste. Niin mukavaa kuin se olikin käydä äipän luona moikkaamassa Ticon kanssa, sen oli loputtava, sillä borderi saattoi kesken leikin hyökätä Ticon kimppuun. Alkuun pikku-Tico alkoi kiljua kun niin pelästyi, mutta jossain vaiheessa se alkoi antamaan takaisin. Pakkohan toisen oli puolustautua. Äipällä oli tosi pehmeä matto ja Ticosta se oli kuin sammalta, sillä toisinaan se yritti nyppiä sitä samalla tavalla kuin nyppi metässä sammalta : D
 
 
             tico21.jpg
 
 
Aika pian Tico osoittautui melkoisen energiseksi tapaukseksi. Jos mä en leikkinyt sen kanssa, niin se sitten leikki yksikseen. Parhaiten on jäänyt mieleen se, miten pieni jaksoi leikkiä 5 tuntia muovipurkin kanssa! : D
 
Luoksetulon kanssa oli ongelmia. Alkuun Tico pysyi lähellä ollessaan vapaana. Iso maailma taisi tuntua vähän pelottavalta. Jopa rusakko sai pienen nostamaan karvat pystyyn ja tulemaan mun luo. Sitten ajan myötä Ticon mettäily alkoi olla sellaista, että kun hihna oli irti, koiruus pinkoi minkä tassuistaan pääsi eikä kuullut mitään kutsuja. Se oli aikansa poissa mun näköpiiristä ja sitten palasi. Ei mitään pitkiä aikoja, mutta tuossa tilanteessa lyhytkin aika tuntuu pitkältä. Luoksetuloa sitten kyllä harjoiteltiin oikein urakalla. Ei se helppoa ollut, mutta jonkinlaiset korvat pienelle saatiin päähän.
 
Ja kun tuli 29.4.2007, pikku-Tico sai 1-vuotis synttärilahjaksi iiisooon luun.
 
 
             tico23.jpg
 
 
Mutta eipä lopu ykkössynttäreihin tämä kirjoitus. Tähän pitää ympätä myös sen jälkeistä aikaa aina 2 vee synttäreihin asti. Jos olisin kirjoittanut tyyliin vuosi per postaus, niin sitten eivät olisi kirjoitukset ja vuodet menneet tasan. Siispä tässä kirjoituksessa muistellaan Ticon elämää siitä asti kun se mulle tuli aina kaks vee synttäreihin. Mun päässä Tico on tuohon asti yks vee. Tuo ajattelutapa aiheutti ongelmia kuvien kanssa, sillä jotenkin vaan helposti ajatteli, että esmes vuoden 2008 kuvassa Tico oli kaks. Vaan ei se aina niin mennyt. Piti huomioida myös kuukausi ja sitten laskea ikä ;D
 
Kun ykkössynttäreitä oli juhlittu, Tico jatkoi olemalla se höpsö koira, joka se oli alusta asti ollut. Ihmiset ihastuivat iloiseen koiraan. Alati heiluvan hännän (varmaan sen takia hännänasento ei ole optimaalisin kun sillä ei ole koskaan ollut aikaa asettua paikoilleen) ja iloisen olemuksen vuoksi Tico sai multa lisänimen: pikku aurinko. Tuntui, ettei tuolla koiruudella ollut koskaan mitään murheita. Oikea hakuna matata –tyyppi! Kaikki oli kivaa nyt ja aina! Ticon mielestä bussipysäkillä seisovat ihmiset olivat siellä seisomassa häntä varten. Tien ylityksissä Tico ei olisi malttanut odottaa vaan alkoi säheltämään jos vähänkin piti olla paikoillaan. Pentuna / nuorempana Ticolla oli tapana alkaa haukkua nähdessään ihmisen. Toinen oli niiiii-in mahdottoman iloinen bongatessaan ihmisen, että piti alkaa huutamaan. Tästä tervehtimistavasta piti keskustella kerta jos toinenkin. En muista missä vaiheessa se jäi pois – onneksi.
 
Ticolla oli tapana leikkiä miltei kaikella mitä se ulkona löysi: pahvilaatikolla, harjalla, tutilla, Pringles-purkilla... Kaikki kävi ja kivaa oli! Ihan pöhkö tapaus xD
 
Joskus elokuussa 2007 Tico joutui kokemaan muuton. Mun oli vaan päästävä pois edellisestä asunnosta. Siellä oli liikaa muistoja ja muutenkin ahdisti asua siellä. Tico selviytyi muutosta hyvin. Ei siitä tullut sille mitään isompaa ongelmaa : )
 
7.9.2007 Tico kävi eläinlääkärissä kun sen kuono yllättäen turposi ja siinä oli punaisia “läikkiä” (kännykuva alla). Koskaan ei selvinnyt mikä tuon ikävän yllärin oli aiheuttanut. Mua huoletti tuo sen verran paljon, että pyysin äipän vahtimaan Ticoa, sillä mun oli lähdettävä yövuoroon (<3). Lähinnä sen takia pyysin äipän, että jos Ticon kuono vielä turpoaisi, sille tulisi hengitysvaikeuksia. Lääkärissä käytiin ja diagnoosi oli seuraavanlainen.
 
 
             tico24.jpg
 
 
“Ticolla alaleuan alueella ja kuonossa iho tulehtunut. Näytteessä ei loisia. Mahdollinen acne johon aloitetaan Clindabuc 200 mg 0,5 tabl 2 x pv 14 pv ajan. Rauhaisaa menoa lääkekuurin ajan. Laimealla Betadinella voit puhdistaa aluetta 2 x pv ja Fuciderm geeliä ohut kerros myös 2 x pv. Kontrolli sen jälkeen. Tulehdus on voinut aiheutua esim. yliherkkyystilasta tai allergiasta ruoka-aineelle, myös autoimmuunitaudit mahdol. Jos tilanne ei vain rauhoitu, koepala olisi hyvä ottaa. Jos ripulia lääkkeestä, anna Tehobaktia kotona. Saa ilman reseptiä apteekista. Hyvää vko loppua.” 
 
Kuono parani. Ei ole muistikuvaa kontrollikäynnistä, joten voi olla, ettei sellaista ollut. Arvoitukseksi jää, että mitä kuonon sai noin ilkeän näköiseksi. Itelle tuli ekana mieleen, että herra olisi tökännyt sen siiliin, mutta kai me molemmat oltais huomattu se – vai oltaisko? Kun kyseessä on herra virtanen, niin se ei ole yhtään varmaa... ; )
 
Joulukuussa 2007 Tico kävi ekassa mätsärissään. Johan oli show! Ei Tico malttanut pysyä paikoillaan vaan hyöri ja pyöri ja tuomari oli tosi kiva ihminen. Ei yllätys, että sininen tuli : D
 
Loppuvuodesta 2007 Ticoa kysyttiin isäksi! Se oli jotain todella yllättävää. En ollut koskaan ajatellut, että Ticosta voisi tulla isä – siis mun koirasta. Tämän seurauksena Ticon lonkat, silmät, polvet ja sydän tutkittiin. Jälkeenpäin harmittelin, etten ollut tajunnut pyytää kyynärien kuvausta siinä samassa. Se kun ei ollut listalla, niin se sitten jäi.
 
Kaikki oli priimaa - myös lonkat - sitten kun tulos kotiin tuli. Kyllä siinä vähän liikutuksesta kyynelehti kun lapussa luki, että Ticolla on A-lonkat! : ) Terveystulokset tietysti olivat mukavaa kuultavaa hänelle, joka Ticosta isää suunnitteli.
 
Vuosi 2008 aloitettiin Ticon ekalla virallisella näyttelyllä! Kyllä jännitti, että miten kehässä tulisi menemään kun Tico on Tico ; ) Sen takia menin näyttelypaikalle heti kun vaan sinne pääsi. Pyörittiin ympäri Turun messaria tuntikaupalla ja vasta noin neljän tunnin jälkeen Tico ekan kerran istuutui. Ei sitä ollut huvittanut istua vaikka mä olin istunut välillä penkillä. Joku kävi “vähän” kierroksilla.
 
Kehässä herra käyttäytyi hyvin ja olin tosi iloinen, ettei Tico välittänyt toisen uroksen rähjäämisestä : ) Tuomarista jäi vähän paha maku suuhun, sillä se tarkisti Ticon pallit lähestymällä takaa päin ja mitään varoittamatta. Tico ei tuosta välittänyt, mutta joku herkempi koira olisi voinut säikähtää moista. Tico sai H:n ja lähetettiin kotiin kasvamaan : D
 
“Hieman ilmava, kevytrakenteinen, lyhytkarvainen uros. Pää saisi olla täyteläisempi. Hyvä ylälinja. Oikein kannettu häntä. Runko ja raajanluusto saisi olla vahvempi. Liikkuu ahtaasti, lyhyin askelin takaa. Tarvitsee vielä aikaa vankistuakseen.”  Näin tuumaili 26.1.2008 Kari Järvinen
 
23.2.2008 Tico tapasi koira-aitauksessa siskon muutaman kk:n ikäisen greyn. Tico oli herra ällöttävä pienelle tytölle. Kyllä koiruudet jonkin verran juoksivatkin. Puhetta oli uudesta miitistä, mutta puheeksi se sitten vain jäi : D
 
 
             tico30.jpg
 
 
En tarkkaan muista koska sisko alkoi kokeilemaan agia Ticon kanssa. Ne kävivät parissa epiksissäkin (aivan liian pian mun makuuni), mutta molemmilta radoilta Tico lähti ettimään mua. Jotenkin on sellainen olo, että tuo olisi ollut joskus 2007. Sitten jossain vaiheessa sisko alkoi vetämään agiryhmää ja mä aloin treeniä Ticon kanssa. Sähläsin jonkun vuoden verran. Agi jäi kun ryhmä lopetettiin usean syyn vuoksi. Se oli oikeastaan helpotus, sillä olin surkea ohjaaja, jonka päähän ei oppi tahtonut mennä. Lisäksi inhosin olla töissä kisoissa keräämässä pisteitä. Siihen oli yksi syy, mutta ei siitä sen enempää. Agia ei tullut isommin ikävä ja sitten jos joskus tuli haikeus lajia kohtaan, niin muistamalla nuo kaksi asiaa tunsin helpotusta, ettei enää tarvinnut sählätä. Ticosta olisi kyllä saanut hyvän agikoiran.
 
Ticosta ei ole paljon pentukuvia kun mulla ei ollut omaa kameraa. Alla olevat pentukuvat on otettu äipän filmikameralla joskus heinä- elokuussa 2006. Muissa sitten onkin päiväys ja ne on otettu mun omalla kameralla.
 
 
             tico12.jpg
 
 
 
             tico13.jpg
 
 
 
             tico10.jpg
 
 
 
             tico11.jpg
 
 
 
             tico14.jpg
 
 
 
             tico4.jpg
 
 
 
             tico5.jpg
                                             Jätesäkin kimpussa :D
 
 
             tico6.jpg
 
 
 
             tico7.jpg
 
 
 
             tico8.jpg
 
 
 
                              tico9.jpg
 
 
 
             tico15.jpg
 
 
 
             tico25.jpg
 
 
 
             tico26.jpg
                                     Kylässäkin Tico oli kuin kotonaan.
 
 
             tico27.jpg
 
 
 
             tico29.jpg
                                             Jäänsärkijä Tico xD
 
 
             tico28.jpg