Mitäpä muutakaan voisi todeta kun jääkarhut tapasivat sateettomassa ja tuulettomassa säässä! Treeni oli sovittu edellisen kerran lopuksi ja mistäpä sitä kumpikaan olisi silloin tiennyt, että keskiviikko on viikon kaunein päivä. Treffit olivat koulunpihalla kello ysi. Sitä ennen olin ottanut semmoiset puolen tunnin torkut. Ei mua väsyttänyt, mutta halusin pedata tulevaa suunnitelmaa varten.
 
Sony vaan katteli kun treenipari tuli autosta ulos. Ekaks he taas kiersivät meitä jonkin aikaa. Sony oli ihan nätisti ja pystyi olla kääntämättä päätään toisen koiran suuntaan saatuaan palkan. Mä myös tein sitä, että nousin kyykystä seisomaan. Alkuun Sonylta tuli asiaan kommenttia, mutta sitten sain nousta ilman ääntä. Toisinaan Sonyyn iski epävarmuus ja silloin piti meuhkata, mutta päällisin puolin meni ihan kivasti. Meni jopa niin kivasti, että otettiin myös sitä, että käveltiin ees taas koirat vierekkäin. Ensin pidemmällä välillä ja siitä sitten lähemmäs sen verran kuin uskalsi. Muutamaa haukkukohtausta lukuun ottamatta se meni hyvin. Sinänsä se on hyvä, että Sony saa noita haukkukohtauksia, niin voi sitten koittaa ettiä sitä tehokkainta keinoa saada se poikki mahdollisimman nopsaan. Sonylla oli hassu tapa kävellä poikittain mun edessä kun se oli vasemmalla puolella. En sitten tiedä, että onko se jo niin näyttelypuudeli, että yritti ennakoida sitä koska pitää pysähtyä seisomaan. Mutta niin se vaan veti poikittain kuin joku rapu :D Välillä Sony jopa osoitti ystävällismielistä mielenkiintoa treenikaveria kohtaan ja sai se sitä vähän nuuskia. En kuitenkaan uskaltanut päästää Sonya ihan “vapaasti” sen toisen luo kun jos herraan olisi taas yhtäkkiä iskenyt epävarmuus tai jotain muuta. Nuo tilanteet kun kuitenkin ovat melko tulenarkoja. Ei siinä tartte mitään isoa tapahtua kun Sony voi jo saada mielestään väärän signaalin ja sitten pitääkin olla vähemmän ystävällinen. Vähän niin kuin se keissi siellä paimennustestissä: ensin mennään toisen uroon luo häntä heiluen, nuuskitaan hetki, rähähdetään, käydään tilanne nollaamassa ja sitten taas se toinen on kiva. Reilu tunti meni niin että hurahti. Tietty myös höpötettiin isliksistä :)
 
Kotimatkalla Sony löysi jäätyneen pipon ja kanniskeli sitä innoissaan. Se pipo oli sen verran rakas, että kun Sony näki taivaalla matalalla menevän helikopterin, niin Sony laski pipon maahan, meni ite makaamaan, katteli uteliaana ylitseen lentävää kopteria niin pitkälle kuin niska antoi periksi. Sitten kun pää ei enää taipunut, niin sitten äijä nousi ylös ja kääntyi seuraamaan kopteria. Kopteri taisi tarkistaa myrskytuhoja, sillä se kiersi yhen metän yllä, ennen kuin lensi pois. Sony nappasi pipon mukaan kun jatkoi kävelyä. Pipo jäi kun vastaan tuli toinen koira. Vaikka Sony kovin tykkääkin kantamisesta, niin ei se pysty kantamaan jos näkee toisen koiran. Kantamus tippuu samantien suusta :(
 
Olin ottanut torkut, jotta jaksaisin lähteä treenin jälkeen kauppaan. Seuraavaksi päiväksi kun oli taas luvattu kökköä säätä. Ja kauppaan myös lähdin, joten se tiesi Sonylle yksinoloa. Otin kaverikseni Ticon. Siinä sai lyötyä kolme kärpästä samalla iskulla: ei tarvinnut käyttää Ticoa erikseen ennen kauppaan lähtöä, Tico sai lenkin, mä pääsin kauppaan ja ehkä vielä neljäntenä; Tico väsyi juostessaan pyörän vieressä. Tico pinkoi into piukalla. Vauhti oli niin kova, että tiesin tulomatkan tapahtuvan hitaamman puoleisesti.
 
Matka kauppaa oli kylmiä väreitä nostattava. Teiden vieressä oli paljon kaatuneita, katkenneita ja konkeloissa olevia puita. Moottorisahat lauloivat paikassa jos toisessa. Paikka paikoin metikkö näytti siltä kuin joku olisi heitellyt tikkuja ympäriinsä. Niin ristissä olivat puut. Jotenkin semmoista näkymää on vaikeaa käsittää kun ei ole koskaan aiemmin sellaista nähnyt.
 
Olin päättänyt mennä sittariin. Näin jälkeenpäin ajateltuna se oli tyhmä veto. Sittariin menin mehutarjouksen vuoksi. En vaan ollut osannut ajatella asiaa loppuun asti. Jos töistä oli pois sähköt tiistaiaamuun klo 11 asti, niin olisihan mun pitänyt tajuta sen sähkökatkon vaikuttaneen myös työpaikan lähellä olevaan sittariinkin. Siellä oli heti vastassa pahoittelulappu tyhjistä tiskeistä ja tyhjää siellä kaupassa todella oli! Eines- ja makkaratiskit lähestulkoon tyhjät. KAIKKI pakastealtaat tyhjät. Sitä lempparimehua en saanut, eikä se sinänsä yllättänyt. Ihan karmii ajatella mikä määrä ruokaa on mennyt roskiin! Ja sitten se hyllyjen uudelleen täyttäminen vieläpä näin kiireiseen aikaan. On mulla jokin käsitys siitä mitä se on kun tiskit lämpenee. Maitokaappia hoitaessani kesäisin oli ennemminkin sääntö kuin poikkeus lämmennyt maitokaappi, voi- ja juustohyllyt. Se oli kyllä yhtä ruljanssia. Enkä ikävöi sitä yhtään.
 
Kotimatka tapahtui hitaammin, mutta ei Tico ihan loppu ollut kun otti välillä spurtteja. Ilma oli tosi nätti ja olikin vaikeuksia mennä nukkumaan kun olisi halunnut vaan lähteä kävelemään siinä hienossa säässä. Kerrankin oli päivä, jolloin ei satanut ja / tai tuullut. Mutta valitettavasti päivässä on tunteja liian vähän, joten jo klo 14 aikaan oli pakko mennä nukkumaan. Se oli ihan huutava vääryys.
 
Tuulta oli piisannut tiistainakin. Se ei ollut yhtä kova kuin maanantain myrsky, mutta kyllä siinäkin oli poweria ihan riittämiin. Pimeässä sain polkea töihin kovassa vastatuulessa. Edelleen suurin osa työmatkasta oli ilman valoja. Mielessä kävikin, että onko työpaikalla edelleen sähköt. Olisi kyllä harmittanut jos olisin polkenut turhaan sydän sykkyrällä silmät ja suu täynnä hiekkaa. Onneksi töissä oli sähköt ja pääsi taas töihin tappelemaan koneen kanssa. Jooh, kai se on jo pikku hiljaa uskottava, ettei ole olemassa mitään keinoa, jolla sen saisi toimimaan luotettavasti. Oon yrittänyt vaikka mitä, mutta aina ennemmin tai myöhemmin on tullut saavillinen kylmää vettä niskaan. Hetkittäin oon jo ehtinyt kuvittelemaan, että nyt taisin löytää keinon, jolla se kone toimii temppuilematta – ja p****t. Se on kova pala nielaistavaksi, että koskaan en voi tietää tuleeko käämistä kelvollinen ja että en voi tehdä käämejä nopealla vauhdilla. Ennen pystyi laittamaan koneen rullaamaan ja sitten mennä kiskoja hiomaan. Nyt vauhtia pitää lisätä vähä vähältä (krooh) ja se on sikatylsää seistä siinä ja kytätä numeroita toivoen, että koneen pysähtyessä numero olisi edes jokseenkin kelvollinen. Kyllä tuo ja se Viroon lähtenyt kone ovat täysin eri planeetoilta! Mrrrrrrhhh!!!
 
Myrskytuhoista vielä. Tosiaan tuossa kotitiellä on kaatunut yksi kuusi, eli ihan oikein silloin pimeässä nuuskutin. Itelle ei tullut muutaman tunnin sähkökatkoa pahempaa ainakaan tällä kertaa. Pihassa olevat pari muutaman metrin tuijaa muistuttavat myrskystä: ne ovat hieman taipuneet noin puolesta välistä ylöspäin sinne suuntaan, jonne myrsky niitä kovin taivutti. Niitä puita kun kattoo, niin heti tulee mieleen se kamala myrsky.
 
Täälläpäin on yhden talon langoilla rötköttämässä kaksi isoa kuusta. Ei varmaan ole kivaa kun se talo on ollut päivätolkulla ilman sähköjä. Mutta ei se talo ole ainoa murheenaihe. Ne langat menevät yli sen tien, jota kaikkien näillä seuduilla asuvien on pakko käyttää. Kuusten painosta ne langat ovat huomattavasti painuneet alaspäin ja mua pelottaakin, että se lanka putoaa vielä tielle. Siitä kun joku pahaa aavistamaton auto, pyöräilijä tai jalankulkija menee, niin... Ite osaan sitä kohtaa varoa kun oon nähnyt tilanteen päivänvalossa, mutta entäpä ne, jotka eivät tiedä siitä? Pimeässä sitä ei oikein näe ja valaistusta tuolla tiellä ei ole... Luulisi tuommoisen olevan suhteellisen kiireellinen korjattava.
 
Täysin valaistusta työmatkasta sain nauttia vasta keskiviikkoiltana. Se oli kyllä ihanaa kun näki oliko teillä muita liikkujia. Vielä tähän aamuun mennessä Vanha Littoistentie Kaarinantieltä Varissuolle päin oli pimeänä. Muutoin on saatu teidenkin valaistus kuntoon.