Yksi oikein hyvä puoli vilkkaassa koirassa on se, että siitä näkee helposti jos se on kipeä. Jos Tico “the ikuinen pentu” roikottaa häntäänsä, on apaattinen eikä syö, niin silloin on jotain vialla. Sellainen ei ole se Tico, jonka mä tunnen.
 
Kuin salama kirkkaalta taivaalta Tico kieltäytyi syömästä sunnuntaina. Yleensä ruoka on mennyt hyvin alas, mutta nyt kävi vaan kattomassa kuppiaan ja sitten meni pois. Tuumailin, että ehkä herralla on huono olo eikä siksi halua syödä. Oli jotenkin kipeänoloinen, mutta en ollut varma siitä.
 
En muista söikö koiruus maanantaina. Jos söi, niin teki sen tosi haluttomasti. Tiistaina söi, mutta haluttomasti. Silti tyhmänä oletin, että parempaan oltiin menossa kun taas söi. Ticon olemus ei kyllä ollut normaali. Jotenkin se vaikutti oudolta. Mutta kun oireet tuntuivat sellaisilta, että ne menevät itsestään ohi, en soittanut lääkäriin. Mielessä kyllä kävi, mutta päätin vielä seurata tilannetta.
 
Vielä tänäänkin Tico vaikutti oudolta. Ei ollut kulunut pitkä aika siitä, kun se oli käynyt pihalla, mutta silti näytti siltä, että sillä saattaisi olla hätä. Päästin pojan pihalle joksikin aikaa. Kaatosateessa sitä ei viittinyt pitää kauaa siellä.
 
Meni pieni hetki ja sitten taas näytti siltä, että Ticolla olisi hätä. Tico oli levoton ja seistessä sen takaosa tärisi. Siksi oletin sen pidättelevän. Päästin koiruuden taas pihalle.
 
Kun aloin ruokkia koiria, niin Tico ei ollut kiinnostunut. Nostin kupin ylös ja päästin pojun taas pihalle kun taas näytti siltä, että saattaisi olla hätä. Ticon tultua sisälle tarjosin sille ruokaa. Tico painoi kuonollaan nappuloita ja käveli häntää roikottaen pois.
 
Olin alkanut todella huolestua Ticosta. Olemus oli kuin varjo entisestään. Silti emmin lääkärille soittoa. Tyhmä. Tico alkoi läähättämään. Ei läähättänyt niin, kuin koira läähättää, kun se on vaikkapa juossut. Pikemminkin oli kuin kala, joka oli kuivalla maalla haukkomassa henkeään. Se oli viimeinen pisara. Soitin lääkäriin. Yritin pidätellä, mutta en onnistunut vaan itku kurkussa selitin Ticon oireita, yms. Ne tuntuivat jotenkin vähäisiltä, mutta sanoin, että kyseessä on koira, joka normaalisti on ihan toisenlainen. Sanoin myös, että koira täyttää kohta 10 vuotta. Oireet olivat sellaiset, että ne sopivat monen taudin kuvaan, mutta mulle ehdotettiin, että tulisin näyttämään Ticoa. Tähän olin varautunut, mutta en siihen, että lääkäriin päästäisiin jo samana päivänä. Aikaisimmat ajat olivat klo 14.30 ja 15.15. Varasin klo 15.15 ajan, sillä en ollut varma ehdinkö puoli kolmeksi. Bussi lähti klo 13.50.
 
Aloin valmistella lähtöä ja sitten päästin karvapallot pihalle. Ensin olisi pitänyt päästää ukot pihalle ja sitten alkaa valmistella kun koiruudet kyllä tiesivät, että jotain oli tapahtumassa. Sen takia etenkin Sony oli varsin haluton tulemaan sisälle.
 
Laitoin Ticolle päälle sen fleecellä vuoratun sadetakin ja sitten lähdettiin kaatosateessa kohti bussipysäkkiä. Kävelyn aikana Tico käveli mun takana. Ei yrittänyt nuuskia mitään vaan käveli haluttoman näköisenä. Ei, se ei ollut mun Tico, joka siinä käveli. Siinä käveli varjo iloisesta höpsöstä.
 
Bussia saatiin odottaa katoksessa. Itku kurkussa soitin äipälle ja kysyin, että kumpaa vuoroa hän teki. Hänellä oli myöhäisempi vuoro, joten valitettavasti hän ei voinut tulla kuskiksi jos Tico piti rauhoittaa. Ei Ticosta olisi silloin ollut kävelijäksi edes noita lyhyitä matkoja. Ja kun bussi meni vain kerran tunnissa, ei voinut tietää miten kauan bussia olisi pitänyt odottaa. Tico seisoi surkean näköisenä selkä kyyryssä. Kun olisi pitänyt mennä sisään bussiin, se oli vaikeaa. Ja bussissa Ticoa ei kiinnostanut muut ihmiset. Taas sain lisätodisteen siitä, että hyvä kun olin soittanut lääkäriin. Ticohan on aina ennen yrittänyt mennä vieraiden ihmisten syliin kun ollaan menty bussiin. Bussimatkan ajan koiruus seisoi surkeana selkä kyyryssä. Yritti istua, mutta ei istunut kuin muutaman sekunnin. Oli kai liian epämukavaa : (
 
Kattelin Ticoa itkien. Lippis peitti hyvin, joten muut matkustajat eivät tienneet tai nähneet mun tuskaa. Mä olin yrittänyt itkeä etukäteen ennen bussiin menoa, mutta onnistuin siinä huonosti. Valmistelin itteäni siihen mahdollisuuteen, että Tico ei tulisikaan takaisin. Se tuntui tosi utopistiselta ajatukselta kun eihän 10-vuotias islis ole silleen vanha. Eihän Ticossa ollut näkynyt ikä vielä ollenkaan. Eihän sellainen koira voi lähteä näin yllättäen ilman ennakkovaroitusta? Mutta valitettavasti kyllä voi...
 
Lääkärissä punnasin Ticon, joka painoi 15,8 kiloa. Sitten ilmoittauduin. Vaikka mun aika oli vasta klo 15.15, niin oli olemassa mahdollisuus, että Tico otettaisiin vastaan aiemmin. Puhelimessa oli sanottu, että kun olen päässyt bussilla perille, niin voin tulla sisään ja Tico saatetaan ottaa vastaan aiemmin jos se sopii lääkärille.
 
Tico nuuskutteli lattiaa ja vaikutti vähän pirteemmältä. Mietin, että toinko sen sittenkin turhaan lääkäriin? Kohta se taas vaikutti tuskaiselta. Ei kai sittenkään ollut ihan turha reissu...
 
Ei odotettu kuin joku 5 minsaa ja sitten Tico otettiin vastaan. Tico heilutti vähän häntäänsä lääkärille, että vielä oli jotain jäljellä Ticosta, jonka mä tunnen. Kerroin Ticon sairaskertomuksen ja siitä kun se oli ollut outo kuiskausvikisijä tammikuun alussa. Lääkäri esitti kaikenlaisia kysymyksiä. Tico vaan seisoi takaosa täristen. Sen jälkeen Tico sai mennä “hissipöydälle”. Siinä lääkäri katteli korvat, silmät, hampaat, tunnusteli Ticoa eri tavoin, kuunteli sieltä ja täältä, tarkisti eturauhasen, joka oli vähän turvoksissa. Mutta Tico ei aristanut sitä mitenkään eikä sillä ollut ollut virtsaamisongelmia, joten se ei ollut tulehtunut. Sitten Ticolta mitattiin kuume ja sitä oli. Ticon oireet sopivat hyvin kuumeiluun, mutta mistä kuume johtui olikin kysymysmerkki. Lääkäri alkoi puhua lääkityksestä ja nesteytyksestä. Multa kysyttiin, että halusinko, että Ticolta otetaan verinäyte. Empimättä vastasin, että haluan kun ikääkin alkaa jo olla, niin olisi hyvä koittaa selvittää mistä kuume johtui. Olisi hyvä tietää, että oliko syy joku pieni tai isompi. Ticolta otettiin verta vasemmasta etujalasta ja lääkäri poistui huoneesta.
 
Kohta tuli toinen lääkäri nesteytyspussin kanssa. Tico sai neulan sää´än lähelle. Vähän Tico oli levoton, mutta sain koiruuden pysymään paikoillaan. Siinä sitten vaan oltiin ja viestittelin siskon kanssa. Jonkin ajan päästä meidän luo tuli se, joka ottaa ilmoittautumiset vastaan ja laittoi Ticolle nestemäisen antibiootin.
 
 
                             Kuva0248.jpg
 
 
Jonkin ajan päästä tultiin tarkistamaan, että kulkiko tippa edelleen. Tico oli vähän levoton eikä olisi halunnut maata paikoillaan. Vähän kuiski ja tärisi. Mä olin jo onnistunut karistamaan mielestäni pahimman mahdollisen vaihtoehdon. Se ei vaan tuntunut enää mahdolliselta kun oli ollut puhetta lääkityksestä. Eihän lääkitystä suunnitella jos...
 
Veri-, munuais- ja maksa-arvot olivat hyvät, mutta haima-arvot olivat huomattavasti koholla. Normaaliraja pyörii siinä 1200 paikkeilla. Ticolla se oli 4000!!! Lääkäri kysyi, että halusinko, että haima-arvojen vuoksi otetaan uusi verinäyte (haiman pikatesti), jotta voidaan katsoa asiaa tarkemmin. Tottakai halusin. Taas Tico sai neulan tassuunsa. Sitten vaan oltiin ja odotettiin. Mun mieleen hiipi pelko, että haimasta löytyisi kasvain. Kuten oli löytynyt monirotuisen munuaisista... Päätin kysyä lääkäriltä, että oliko olemassa mahdollisuus, että arvot olivat koholla kasvaimen vuoksi. Näkökenttä alkoi sumentua...
 
Tipan kulku tultiin taas tarkistamaan. “Vastaanottaja” kävi laittamassa Ticoon kaksi pistosta huumaavaa kipulääkettä. Molemmilla kerroilla Tico ulvahti. Koskaan aiemmin ei ollut pitänyt ääntä joutuessaan neulatyynyksi. Oliko takaosa jotenkin niin kipeä, että siksi ulvahti? Pistokset laitettiin reiteen tai jotain. En tiedä kun en voinut katsoa. “Vastaanottajaa” säälitti tärisevä Tico ja toi sille peiton siltä varalta jos Ticolla oli kylmä. Tico myös läähätti “haukkomalla”, että tiedä sitten oliko sillä kylmä vaiko kuuma. Itekin joskus kuumeessa olleena tiedän, että silloin on vuoroin sekä kylmä, että kuuma. “Vastaanottajaa” säälitti Tico ja harmitteli kun ei tiennyt miten auttaa.
 
Semmosen tunnin Tico oli tipassa ja sitten oli pussi tyhjä. Ticosta otettiin pois neula ja sitä pitäneet teipit. Tico oli jokin aika sitten noussut seisomaan eikä halunnut olla maaten. Pikku potilas tärisi kuin haavanlehti : (
 
Vielä saatiin odotella jonkin aikaa ja sitten “vastaanottaja” tuli kertomaan, että haiman pikatesti oli voimakkaasti positiivinen. Selitti, että miten tilaa jatkossa hoidettaisiin ja lisäsi, että lääkäri tulee puhumaan asiasta enemmän.
 
Lääkäri tuli kertomaan, että tulos oli voimakkaasti positiivinen. Ensisijaisesti haimatulehdusta lähdetään hoitamaan antibiootilla, kipulääkkeellä ja ruokavaliolla. Ruuaksi suositteli rc:n nappulaa. Voi pee. Sitä olinkin vähän pelännyt. Huoh. Kai sitä täytyy ainakin lähteä sillä liikkeelle ja koittaa ettiä joku vastaava tilalle. Huoh. Näin nyt lähdetään kattomaan, että mihin suuntaan Ticon vointi alkaa mennä. Jos alkaa näyttää, että tulehdus ei mene ohi, niin sitten mietitään uudestaan. Lääkäri kysyi, että haluanko, että labraan lähetetään Ticon haimatesti. Toki. Labrassa saadaan tarkat luvut siitä, että miten koholla arvot ovat. Sen avulla on helpompi seurata, että mihin suuntaan tulehdus menee. Viimeisimpiä keinoja on ultraaminen. Kasvaimen mahdollisuus on olemassa : , ( Ultraamista ei voi heillä tehdä kun ei ole tarpeeksi hyviä laitteita sellaiseen. Jos olisi ollut mahdollista, niin olisin halunnut sen ultrauksenkin nyt. Sitten olisi saanut joko poissuljettua tai vahvistettua kasvaimen mahdollisuuden...
 
Ticoa hoidettiin miltei pari tuntia. Hoito oli erittäin hyvää ja henkilökunta antoi tunteen, että Ticon vointi oli niille tärkeää ja he halusivat auttaa Ticoa. Ticosta pidettiin hyvin huolta : )
 
Semmonen kymmenisen minsaa odoteltiin siskon tuloa. Tico oli yhtä tokkurainen kuin jos se olisi ollut rauhoituksessa. Tokkuraisuus johtui huumaavasta kipulääkkeestä. Onneksi sisko pääsi hakemaan, niin ei tarvinnut koittaa selvitä kotiin kävellen sairaan koiran kanssa. Kiitos paljon : )
 
Autossa Tico vikisi jonkin verran. Käytiin hakemassa Ticon lääke apteekista. Toisen lääkkeen sai eläinlääkäristä, toinen piti hakea apteekista. Lääkitys aloitetaan huomenna. By the way, kun oltiin menossa apteekkiin, ajettiin mun entisen työpaikan ohi. Kello oli jotain yli viisi ja autoja oli parkissa puljun edessä tosi vähän. Aika hiljaista taisi puljussa olla jos siellä oli iltavuoro meneillään...
 
Kotona laitoin Ticon sohvalle. Se kuiskaili jonkin verran. Karvapallot, etenkin Jomi meni pusuttelemaan Ticoa kun se kuiski. Toiset halusivat huolehtia kaveristaan <3 Nyt Tico on nukkunut ilman ääntä. Tokkurainen se on.
 
Alla on Ticon lääkärikäynti lääkärin sanoin.
 
Yleistutkimuksessa todettiin korkeahko kuume. Ticosta otettiin verinäytteet, joissa todettiin kohonneet tulehdusarvot sekä voimakkaasti noussut amylaasi arvo (=haima-arvo. Oma lisäys). Ticosta tehtiin vielä haiman pikatesti, joka oli voimakkaasti positiivinen. Tulokset viittaavat haimatulehdukseen. Verinäytteestä lähetetään vielä haimatesti kvantitatiiviseen määritykseen. Sen tulos tulee kotiin sähköpostitse kun se valmistuu.
Tico sai klinikalla nestettä nahan alle sekä antibioottipistoksen. Lääkitystä jatketaan kotona ohjeen mukaisesti. Lisäksi se sai kipulääkepistoksen, joka on huumaava eli käytös voi olla hieman outoa. Kipulääkitystä jatketaan kotona ohjeen mukaisesti. Lisäksi ruokavalion tulee olla erittäin vähärasvaista (esim. rc gastrointestinal low fat). Mitään rasvaisia makupaloja tms. ei tule antaa. Makupalojen rasvaprosentin tulisi olla alle 7%. Vähärasvaista ruokavaliota tulisi jatkaa ainakin 2 kuukauden ajan. Mahdollisesti jopa loppuiän ajan uusimisen ehkäisemiseksi.” 
 
Tico sai kahta lääkettä. Kipulääkettä annetaan puolikas tabletti 2-3 kertaa päivässä viikon ajan. Antibioottia puolikas tabletti kahdesti päivässä kuuri loppuun.
 
Toisin kuin olin pelännyt, sain tulla Ticon kanssa kotiin. Ainakin tällä kertaa. Se, että on olemassa kasvaimen mahdollisuus, estää huoahtamasta helpotuksesta. Ei tässä nyt voi muuta kuin katella mihin suuntaan Ticon vointi alkaa mennä. Tulevat kuukaudet näyttävät, että juhlitaanko Ticon täyttä kymppiä...
 
Jos joku tietää jotain tästä sairaudesta / hoidosta / ruokavaliosta, niin kiva olisi jos jakaisi tietonsa myös mulle : )
 
 
--------
 
11.2. Kello on nyt noin 6.15. Tuossa jokin aika sitten päästin karvapallot käymään pihalla. Tico ei näyttänyt mitään kiinnostusta asian suhteen. Se makasi ja edelleen makaa kyljellään sohvalla kohdassa, johon nostin sen eilen illalla klo 22.30 aikoihin. Ei ole paljon yön aikana liikkunut. Tällä hetkellä ei reagoi mihinkään. Ainoastaan silmät liikkuvat. Jos Ticoa silittää ei heilu häntä yhtään :/ Potilas vaan makaa silmät auki. Kai se lääketujaus vielä vaikuttaa... Eihän lääkäreissun kotiutumisesta ole kulunut kuin noin 12 tuntia. Jos vaikka kyse olisikin lääketujauksesta, ei Ticoa voi katsoa itkemättä. Koira, joka oli sunnuntaihin asti aina valmis partiolainen makaa nyt liikkumattomana eikä reagoi silitykseen tai siihen, että karvapallot käyvät moikkaamassa. Etenkin Jomi tuntuu olevan huolissaan Ticosta.
 
Tosiaan illalla päästin karvapallot käymään pihalla. Ticolta en edes kysynyt, että haluaako se ulos. Se ilmestyi keittiöön ja jäi seisomaan outoon asentoon. Siinä se sitten vaan seisoi. Kysyin, että halusiko potilas tulla käymään ulkona. Kovasti sitä sai houkutella ja sitten se köpötteli rappusten yläpäähän seisomaan. Siihen se jäi. Sanoin, ettei ulos ole pakko mennä ja kysyin, että halusiko Tico tulla sisälle. Tico köpötteli sisälle. Taas se jäi keittiöön seisomaan. Nostin sen sohvalle ja siinä kohtaa se on pysynyt tähän asti. Kun karvapallot tulivat illalla sisälle, Sony meni nukkumaan isänsä viereen. Ainakin isukilla oli lämmin : )
 
Kuuklettelin eilen illalla hakusanalla "koiran haimatulehdus". En paljon tietoa löytänyt, mutta jonkin verran koiranomistajien kertomuksia haimatulehduksesta heidän koirillaan. Oirekuvaus oli useimmilla samanlainen kuin Ticolla - paitsi oksentelua Ticolla en ollut havainnut. Toki voihan se olla, että on puklannut mun nukkuessa ja sitten jompikumpi karvapalloista on siivonnut sen. Joskus oon yllättänyt "siivoojan" hommassaan. Mutta jos oksentelua on ollut, niin hyvin vähäistä se on ollut kun ite en oo nähnyt.
 
Mitä nyt oon oppinut haimatulehduksesta on, että se on aika monikasvoinen sairaus. Sitä esiintyy ns. lievänä versiona, jolloin koira toipuu hyvin ja tulehdus jää yhteen kertaan. Joillakin tulehdus on hoidoista huolimatta uusiutunut ja kroonistunut. Haimatulehdus on koitunut joidenkin kohtaloksi.
 
Jotkut koirat ovat taudin diagnosoinnin jälkeen joutuneet käymään useamman kerran eläinlääkärissä nesteytyksessä. Yksikin koira oli ollut hoidossa useamman vuorokauden.
 
Haimatulehdus voi tulla koiralle kuin koiralle iästä ja rodusta riippumatta. Urokset, sterkatut nartut ja vanhemmat koirat ovat ns. riskiryhmässä. Haimatulehduksen syytä ei aina tiedetä, mutta se voi tulla ruokinnasta, stressistä, joistakin lääkkeistä... Haimatulehdukseen saattavat myös vaikuttaa perinnölliset syyt.
 
Haimatulehdus vaikuttaa koiran ruuansulatukseen. Haimatulehduksesta voi seurata sairastuminen diabetekseen. Jos niin käy, niin mä oon kyllä sitten pulassa. Miten ikinä voisin selviytyä piikittämisestä jos sellaista tarvittaisiin?!? Mun tekee pahaa jo kattoa kun jotain piikitetään. Ajatuksena aivan kamala! :/
 
Hoitona näyttää useimmissa tapauksissa olevan vähärasvainen ruokavalio. Tosin muutamassa tekstissä tuo kyseenalaistettiin. Tiedä sitten mitä uskoa, huoh. Ilmeisesti Ticolle ei voi enää antaa mitään tuoreita luita, tms. kun ovat rasvaisia herkkuja.
 
Pelottavaa ja ikävää oli lukea lauseet, joissa sanottiin, että haimatulehdus voi viedä koiran hautaan nopeastikin. Ehkä tuota huolestuttavampi oli lause, jossa sanottiin, että hyvästä ruokahalusta huolimatta koira voi laihtua ja silti hiljalleen menehtyä nälkään. Siis hyvä ruokahalu ei välttämättä tarkoita, että kaikki olisi ok... Mitä jos mä en huomaa ajoissa, että Ticolla on nälkä vaikka se syökin hyvin? :/