Joop, Sony on sen verran hankala tapaus, että piti ihan yksityistunnille mennä... Eilenpä sellaisella sitten oltiin. Aluksi kouluttaja kysyi, että mikä on meidän suurin murhe tällä hetkellä. Sanoin, että kehässä liikkuminen on tuottanut vaikeuksia, mutta ehkäpä nyt oon löytänyt keinon, jolla liikkuminen saadaan sujumaan. Kouluttaja käski mennä kierroksen ympäri. Hyvinhän se meni. Juteltiin näyttelyistä ja koirahyökkäyksistä. Sen koiran päälle oli hyökännyt koira kolme kertaa! Kerran jopa ryhmäkehässä!!!
 
Kun löpinät oli löpisty, niin sitten otettiin makoilua. Kouluttaja oli käskenyt mua vapauttamaan Sonyn, sillä mitään ei voinut tapahtua kun oltiin lukitussa huoneessa. Kun Sony oli maassa, menin huoneen toiseen päähän. Sony pysyi ihan hyvin siihen asti, kunnes aloin jutella kouluttajan kanssa. Sonylle tehtiin myös häiriöitä. Ensin kouluttaja vaan käveli tai muuten vaan liikkui Sonyn lähellä. Kun Sony pysyi maassa, sitten lensi frisbee. Seuraavaksi rullasi lattialla skeittilauta. Yllätyksekseni Sony ei noteerannut skeittilautaa lainkaan. Kävin palkkaamassa Sonyn aina kun se oli kestänyt uuden häiriönaiheuttajan. Sitten lattiaa pitkin kiiti potkaistu pallo. Se oli Sonylle liian iso häiriö ja herra ponkaisi pallon perään. Sony ei ole mitenkään pallohullu koiruus, vaan luulen, että nopeasti ohi kiitävä pallo herätti Sonyn jahtivietin. Tuon pallon kanssa sitten treenattiin enemmän. Joskus Sony pysyi makoilemassa kun palloa potkaistiin ja toisinaan taas herra lähti pallon perään.
 
Seuraavaksi otettiin seuraamista. Mut laitettiin teipin päälle kävelemään kun ilmeisesti en osaa kävellä suoraan. Voi apua! :D Sony seurasi hyvin ja perusasennotkin olivat kohdillaan. Sitten piti ottaa ysikymppisiä. Taas teipin päällä, joten se vähän rajoitti mun liikkumista. Kävelin sitten ympäri huonetta tehden ensin käännöksiä oikealle. Sen jälkeen vaihdoin kulkusuuntaa ja käännökset tehtiin vasemmalle. Sony seurasi hyvin. Paitsi, kun oltiin jonkin aikaa kävelty ja kääntyilty vasemmalle, alkoi herra edistämään. Kai se meinasi, että kohta kehä on juostu loppuun ja on namin aika. Edistys oli samanlaista kuin on ollut meitin privaattitreeneissä rotukaverin kanssa.
 
Lopuksi kouluttaja halusi nähdä jääviä. Mun piti käyttää peiliä avuksi nähdäkseni mitä Sony tekee. Koiraan ei saanut katsoa. Ensin käskin maahan ja hyvin meni. Muistaakseni tuossa taisin kattoa Sonyyn. Sen jälkeen herra putkiaivolla oli vain yksi jäävä liike: seisominen. Ihan sama mihin asentoon äijän halusin, niin aina se vaan pysähtyi seisomaan. Se oli yllättävää, sillä aina ennen Sonyn vahvin jäävä on ollut maa. Kyllä se sitten toisella käskyllä meni muuhun asentoon kuin seisomaan.
 
Kouluttaja kehui Sonya ja sanoi, että pienellä hionnalla mulla olisi valmis koira joko toko- tai BH-kokeeseen. Kysyi multa, että kumpi kiinnostaisi mua enemmän. Niin... niissä molemmissa on puolensa. Tokossa liikkeiden kanssa pitää olla tarkempi, mutta toisaalta se on ohjaajaystävällisempi kun ei tartte muistaa mitään kaaviota. BH:ssa on sitten myöskin se pitkä makoilu kun toinen koira suorittaa osuuttaan. Ja siinä kaupunkiosuudessa mietityttää se seinässäolo kun koira menee ohi. Tai kun joku pysähtyy autolla viereen kysymään tietä. Niin ja, ei myöskään kannata vähätellä sitä, että itekin oon aika suuri este minkäänlaiselle kisaamiselle kun en oikein uskalla päästää siitä hihnasta irti...
 
Jos hoitolan puolella haukkui joku koira, niin Sonyhan alkoi myös haukkua. Aika hyvin se kuitenkin kuunteli kun käskin sen silloin luo. Jos sitten ei tehty mitään, niin Sonylle jäi se haukku ikäänkuin päälle.
 
Ennen kuin lähdin eilen Sonyn kanssa, niin lenkitin Ticon. Se lenkki muuttuikin rotuinfoksi. Eräs nainen lapsiensa kanssa pysähtyi kysymään, että mitä muuta Ticossa on corgin lisäksi. Sanoin, että Tico on ihan rotukoira, islanninlammaskoira. Nainen hämmästeli Ticon corgimaisuutta ja sitä, ettei ollut koskaan kuullutkaan isliksistä. Kyseli niiden luonteesta, mitä hyvää ja huonoa rodussa on, tuleeko toimeen lapsien kanssa, onko terve rotu... Infosin naista niin paljon kuin suinkin pystyin ja kerroin hyvät ja huonot puolet. Kehotin käydä islisyhdistyksen sivuilta kattomassa lisäinfoa. Sieltä löytyisi myös kenneleitä kun se nainen myös kysyi, että saako näitä koiria Suomestakin...
 
Tuon infoamisen lisäksi ehdin vähän kotoilla Ticon kanssa. Hyvin meni. Tico taas oli tekemisen kerjuutuulella kun ei se oikein käynyt veskissä. Käveli vaan mun vieressä into piukalla, vaikkei olisi tarvinnut.
 
Sonyn privaattitunnin jälkeen kotimatka oli ehtinyt kestää noin kymmenisen minsaa kun sai taas kerran huomata miten pieni maailma voikaan joskus olla. Se sama nainen lapsineen, joka oli nähnyt Ticon, tuli meitä vastaan! Kyllä se nainenkin liikkui pitkiä matkoja, meinaan he olivat noin tunnin matkan päässä siitä paikasta, jossa he näkivät Ticon. En viittinyt sen kummemmin alkaa löpisemään. Tietty pysähdyin moikkaamaan, vaikka oli kiire kotiin. Se nainen hämmästeli, että eikö mun koiria voi ulkoiluttaa yhdessä. Siihen sanoin, että me oltiin tulossa koulutuksesta. Sitten se nainen kysyi, että pitääkö näitä koiria kouluttaa? Musta se oli vähän kummallinen kysymys. Sanoin, ettei nää mitään sohvaperunoita ole, mutta ei se tarkoita, että välttämättä pitää mihinkään treeniryhmään mennä. Se, että lenkittää kunnolla ja kouluttelee jonkin verran kotona, on ihan ok. Siihen se nainen sitten sanoi “eli riittää jos on niin kuin saksanpaimenkoiran kanssa.” Tuo kommentti sai sen koulutuskysymyksen tuntumaan entistä kummallisemmalta. Onneksi hän ei enää enempää kysellyt tai muutakaan vaan jatkoi matkaansa, kuten sitten mekin. Hmm... tuleekohan Kaarinaan nyt islis? ;)
 
Tänä aamuna oli taas rotumiitti koululla. Noh, eihän siellä ollut muita kun mun aasit ja rotukaveri. Ennen treenejä kotoilin vähän poikien kanssa. Ensin otin Sonyn kanssa kerran i-m-s. Joka kerta oikein, jes! Sitten seuruutin Ticoa pitkän aikaa ja tein paljon käännöksiä. Meni ihan kivasti. Välillä tuppasi perusasennot olemaan himpun verran liian edessä. Jäävissä herra teki mitä pyydettiin. Kokeilin, että vieläkö sujui pelkkä sivulla oleminen. Jees, hyvin herra istui. Makoilu taas oli sitä jousimeininkiä. Noh, ei sitä voi kaikkea kerralla saada ;)
 
Sitten vielä kokeilin Sonyn kanssa jääviä ja sain huomata, että putkiaivo oli tehnyt paluun. Sonyn meininki on jotenkin hupaisaa ja hämmentävää. Jostain syystä se pystyy nyt sisäistämään kerrallaan vain yhden jäävän. Eli siis jos saan treenattua sille yhden liikkeen, niin sitä sitten tarjotaan koko ajan. Sitten taas kun hioo uuden liikkeen, niin vuorostaan tyrkyllä on se liike. Nyt ei kyllä ihan heti uskoisi, että Sony on joskus tehnyt kisassa jääviä kympin edestä :D
 
Treenailu rotukaverin kanssa meni hyvin. Edelleen sain nauttia hiljaisesta liikkumisesta :) Edistystä kyllä taas esiintyi. Mutta se hyvä oli, että sitä pystyi korjaamaan ilman, että Sonyn pasmat menivät sekaisin.
 
Kun rotukaveri joutui kiinni puuhun, niin mä hyödynsin sen haukkumisen ja kotoilin Sonyn kanssa. Hyvin seurasi, mutta jäävissä ei ollut muuta vaihtoehtoa tarjolla kuin seisomista. Ticokin pysyi aika hyvin hiljaa – jos vaan kävi välillä vähän herraa kastelemassa, jospa vaikka sitten kasvaisi aikuisemmaksi. Ainakin ne kasvit kasvaa kun saavat vettä ;)
 
Lauantaina heitin koneeseen koirien pyyhkeet, Sonyn kurapuvun, muutaman mun takin, namitaskun, treeniliivin ja –taskun. Takit olivat muutoin puhtaita, paitsi hihojen sisäsivut. Ne olivat aivan mustat. Epäilin syylliseksi treeniliiviäni, joka on pesty varmaan joku sata vuotta sitten. Sitä se teettää kun on musta liivi, josta ei kakka niinkään näy. Kun liivi oli pyörinyt koneessa ja kuivunut, niin kyllä siitä heti näki, että se oli paljon puhtaampi.
 
Äitienpäivänä jouduin pelkokertoimen syömäosioon kun äippä tarjosi kaakun yms. sijaan pitsaa. Ideassa ei sinänsä ollut mitään vikaa, mutta pitsan täytteissä kyllä. Nenä rypyssä söin pitsaa, jossa oli mm. katkarapuja ja aurajuustoa. Edelleen oon sitä mieltä, etteivät ne kuulu pitsaan tai mihinkään muuhunkaan sapuskaan. Onneksi tarjolla oli myös tuttu ja turvallinen (+tylsä?) jauhelihapitsa. Mummin luona saikin sitten kaakkua ja muuta makeaa. Mikäs siinä oli mässäillessä kun edellisenä päivänä oli tullut tehtyä tilaa herkuille olemalla marssilainen ;)
 
Ai niin, vielä yksi pieni juttu: Sonyn privaattitunti oli sattuman kauppaa eikä suinkaan mitenkään suunniteltu. Kävi vaan niin hölmösti, että me oltiin ainoat paikalla. Ensin ajattelin, että “plääh, kun on tylsä juttu”, mutta sitten loppujen lopuksi se olikin ihan kiva koulutuskerta. Sori, että vähän vedätin teitä alussa.