Maanantaina tuli kennelliitosta lasku. Se oli päivätty 11.2., eli samana päivänä kuin Ticosta saattoi tulla toistamiseen isä. Aattelin, että ehkä se tarkoitti hyvää. Kaikenlaisilla ajatuksilla sitä yritti lieventää jännitystä. Tai oikeastaan mua ei jännittänyt. Mua pelotti tulokset!
 
Tulokset eivät olleet vielä kolahtaneet laatikkoon, mutta koiranetistä ne olivat jo nähtävissä, sillä sain aamulla Sonyn kasvattajalta viestin. Se viesti säästi suljetun kuoren tuijottamiselta maha sadalla solmulla kun kuoren sisältö olisi pelottanut. Sen tiedän, ettei kuoren avaaminen olisi sujunut suitsait sukkelaan, vaikka totuus kiinnostikin. Nyt kun ajattelen sitä hetkeä jolloin se kuori on edessäni, niin silti sen avaaminen pelottaa. Jotenkin se tekee siitä niin todellista nähdä tulokset käsissä olevissa papereissa.
 
Nyt sitten kävi niin, että eläinlääkärin arvio oli oikea. P*ska homma. Viesti järkytti, vaikka eihän sen periaatteessa olisi pitänyt olla mikään yllätys. Kai sitä vaan toivoi muutosta. Järkytyksen lisäksi suututti ja mietitytti mitä on tehnyt väärin. Onpa tuossa odottelun aikana käväissyt mielessäni sellainenkin ajatus, että jos ne lonkat nyt todellakin ovat deet, niin miten uskallan enää ottaa uutta pentua? Kaikkea sitä saakin päähänsä... Ei kannattaisi unohtaa, että mulla on Tico, jolla on aat.
 
Viestittelyn lomassa itsesyyttely hälveni jonkin verran, sillä sain tietooni mielenkiintoisia juttuja. Kuten sellaisen, että Sonyn äipän taustalta on löytynyt jopa eetä!!! Ja sitten on yksi pikkupentu, joka ehkä oireilee lonkistaan (ikää alle 6 kk) ja sen taustalta löytyy näitä samoja koiria.
 
Kun kuulin tuosta eestä, niin heti tuli mieleen, että aiotaanko sitä äippää vielä käyttää uudelleen? Teki mieli kysyä, mutta en viitsinyt. Tieto pikkupennusta pakotti kysymään. Ei sitä koiraa enää käytetä. Ne suunnitelmat on haudattu. Vastaus oli helpotus ja mieleinen. Toisenlainen vastaus olisi ollut pettymys, sillä pidän Sonyn kasvattajaa hyvänä ja rodusta välittävänä kasvattajana. Sellaisia kasvattajia tarvitaan rodussa kuin rodussa!
 
Sivusta seuranneena voin vain todeta, ettei kasvattajanhomma ole aina pelkkää ruusuilla tanssimista. Tämän vuoden puolella on mennyt monta suunnitelmaa uusiksi. Ja sitten siihen päälle vielä hänen henkilökohtainen menetys... Toivon hänelle paljon voimia ja jaksamista!
 
Aina on vähän harmittanut Sonyn pienehkö koko. Jos se olisi venynyt muutaman sentin lisää, niin äijä olisi ollut täydellinen mun silmissä. Nyt hän on tuollainen "tasku-islis". Erittäin suloinen sellainen. Mutta nyt on vaan hyvä, että jäi pieneksi, sillä mitä kevyempi, niin sitä parempi elämä D-lonkkien kanssa.
 
Nyt jatketaan niinkuin tähänkin asti. Pakosti asia aina välillä kummittelee mielessä, mutta Sonyn liikkumiseen puutun vasta sitten kun on aihetta. Eläköön sitten vaikka lyhyemmän, mutta kivan elämän *niisk*.
 
Kyllä ahisti käydä kattomassa kyynärkuvauksentulos, sillä samalla näki ne kaksi kamalaa kirjainta. Kyynärät ovat nollat.
 
Voi Sony, mä toivon sulle paljon oireettomia päiviä!
 
24.2. tulokset kolahtivat postilaatikkoon. Kuoresta ei ilmennyt lähettäjä mitenkään, joten tiedossa ei olisi ollut avaamattoman kuoren tuijottamista.