Synttäripäivä ei alkanut kovin mukavasti. Kun lähdin äijien kanssa aamulenkille Sony repesi naapurin pupsille. Se oli hemskutin noloa. Ja taas oli tilanne, jota en olisi voinut ennakoida muulla kuin laserkatseella. Tolla tollolla on liian hyvät aistit, hmh. Tico oli ihan hiljaa ja oli sen näköinen, että mitäs tässä nyt pitäisi haukkua. Se ei sentään ole ihan niin tuomitseva muille koirille kuin Sony. Mutta joo, eipä ollut kivaa lähteä lenkille. Tuntui, että se korttitalo, jota olin viikon aikana rakentanut, sortui. Mielessä pyöri taas kysymys “why do I even try???”. Aamulla en tehnyt mitään treenejä, sillä suositus on, ettei koulutuspäivänä tekisi koiran kanssa muuta kuin ulkoilisi. Ja 24 tunnin paasto ennen koulutusta. Eli siis ihan luvalla sain laiskotella ja käyttää äijät yhtä aikaa ;)
 
Tico sai sapuskansa ennen mun ja Sonyn lähtöä. Viime viikolla huomasin, että Vakkelta menee suoraan linjuri Runosmäkeen, joten siihen sitten tähdättiin. Kun saavuttiin bussipysäkille, otin Sonyn punkkipannan pois. Johan se oli ollut herralla tasan neljä kuukautta kaulassa. Tehosta en osaa sanoa oikein mitään. Punkkeja alkoi löytyä vasta syyskuussa, mutta johtuiko se sitten ennemmin helteiden loppumisesta? Vaikea sanoa. Olin miettinyt, että onkohan bussissa tilaa koiralle ja vieläpä perjantaina puoli neljän aikaan. Hyvin mahtui. Linjuri meni ihan kummallista reittiä. Se nuohosi kaikki pienet välit, joihin muut autot eivät aja. Hieman vajaassa tunnissa oltiin koulutuspaikalla. Siinä neljän pintaan menisi myös kyseinen bussi. Uskaltaisikohan koittaa mennä sillä ens viikolla? Meinaan vaan, että jos siihen ei jostain syystä pääsisikään koiran kanssa, niin sitten menee vähän tiukille aika. Se neljän bussi on viimeinen Vakkelta lähtevä ja sitten pitäisi mennä jollain muulla keskustaan ja siellä vaihtaa. Tuo neljän auto olisi kyllä melko nappiauto. Hmm... Sonyn matkustus oli kumman levotonta. Se ei oikein malttanut pysyä paikoillaan ja toisinaan esiintyi puhinaa.
 
Oli kaunis syyspäivä ja lämmittelin aurinkoisessa kohdassa kouluttajaa odotellen. Kun kouluttaja tuli, Sony alkoi haukkua ja pyrki sen luo. Kun olin saanut äijän jotenkin hiljaiseksi, kouluttaja sanoi, että mulla on tuossa tilanteessa kolme vaihtoehtoa. 1. Siirtyminen nopeasti koiran eteen, jolloin näköyhteys kohteeseen katkeaa. Samalla myös hihna löystyy. Kireä hihna lisää vain koiran kierroksia (I know). 2. Pikapikaa uukkari vaikka sitten koira perässä vetäen. 3. Niska-pers-ote ja koiran kääntäminen ympäri. Kaikille yhteinen tekijä on se, että ne katkaisevat koiran näköyhteyden kohteeseen, jolloin koira yleensä rauhoittuu.
 
Ohjelmassa oli parityöskentelyä. Ensin kouluttaja kertoi päivän harjoituksesta, ohituksesta yleensä ja niihin liittyvistä ongelmista. Kun homma oli klaari, oli käytännön vuoro. Sony oli myös kuuntelemassa ja puhinaa esiintyi.
 
Molemmille koirakoille oli oma tienpätkä. Siis se oli kuin kaksi vastakkaisella puolella olevaa katua ja välissä autotie (joka ei enää ole käytössä). Toinen lähti toisesta päästä ja toinen toisesta. Ennen harjoituksen alkua kouluttaja tarkisti koirien seuraamisen tason. Sillä välin kun kouluttaja tarkisti pariamme, Sony ilmoitti bonganneensa koiran. Siitäkin huolimatta vaikka se oli kaukana. Mä tein kaikkeni, jottei se alkaisi kytätä pariaan. Tosiaan koko viikko oltiin treenattu sitä oikealla puolella kävelyä ja tuli jotenkin yllärinä, että myös vasenta puolta nyt tarvittiin. Kun en ollut sitä erityisemmin treenannut, käytin siinä “seuraa” sanaa, joka oli väärin, sillä seuraaminen tapahtuu hieman eri kohdassa kuin kyseisen treenin kävely. Mutta en viittinyt alkaa opettaa uutta sanaa siinä tilanteessa. Mentiin edestakaisin sitä tienpätkää ja syöttelin Sonylle nakin- ja juustonpaloja. Hyvin poju tuli mukana. Ainoastaan ekalla kerralla kun oltiin päästy siihen päätyyn, jossa Sonyn näki sen toisen koiran, niin silloin Sonyn oli pakko kattoa sinne. Eihän siellä tietty mitään ollut kun se koirakko oli jo toisen kadun toisessa päässä. Sitä mentiin eestaas niin kauan, kunnes pariltamme loppuivat namit. Ennen kuin kouluttaja otti seuraavan parin, niin se kysyi multa, että halusinko ottaa vielä hieman myöhemmin Sonyn kanssa lisää toisen koiran kanssa. No, tottahan toki! Me sitten mentiin piiloon odottelemaan, ettei muut koirat näkisi meitä. Siinä odotellessa tein Sonylle sitä luopumisharjoitusta, mutta taas sitä sai treenattua vain kerran. Meininki on tosiaan ollut sellaista, että kun on heittänyt jotain kiinnostavaa hihnan mitan päähän, niin ekan kerran jälkeen kun on käskenyt Sonya luopumaan siitä, niin toisella kerralla äijä on vaan istua möllöttänyt sen näköisenä, että “miksi menisin sen luo? Kiellät mua kuitenkin.”. Ei ole auttanut sekään jos on ottanut kohdetta kohti askelia. Sony vaan kattelee mua. Onneksi kouluttajan mukaan ei haittaa, vaikka treeni jäisikin yhteen kertaan, joten kai se täytyy vaan jatkaa noilla minitreeneillä.
 
Sitten taas sama meno sen toisen koirakon kanssa. Kun molemmilla sujui hyvin, niin ensin laitettiin se toinen koira kävelemään autotien toista reunaa kun me vaan jatkettiin sillä kadunpätkällä. Toiseen suuntaan oli “seuraa” ja toiseen “vieressä”. Omistajan piti olla koiran ja sen toisen koirakon välissä koko ajan. Ajan mittaan meidätkin laitettiin kävelemään sen autotien toista reunaa ja sitä sitten sahattiin niin kauan, kuin makupalat riittivät. Namit loppuivat ennemmin siltä toiselta koirakolta. Mä olin todellakin ladannut taskut täyteen herkkuja. Oli nakki-juustopussi ja sitten kun se loppui, tarjolla oli kuivattuja kananpaloja. Nuo kananpalat olivat siitä vähän hankalia, että jotkut olivat aika isoja ja niiden syömiseksi Sonyn piti hidastaa vauhtia hetkeksi. Siinä oli vaarana se, että äijä olisi huomannut sen toisen koiran ja alkanut sitten kytätä sitä. Onneksi niin ei käynyt isoista paloista huolimatta. Se puolitoista tuntia meni tosi nopsaan! Ja Sony liikkui tosi hyvin :)
 
Kotiin oli mentävä kahdella linkulla kun se suora linja ei enää kulje siihen aikaan. Kumman aikaisin se kyllä lopettaa liikennöinnin. 16.25 menee viimeinen Vakkelle. Nyt Sony matkusti jonkin verran rauhallisemmin. Pysäkiltä vielä semmoinen tunnin kävely ja kotona oltiin joskus kasin jälkeen. Sen kävelyn loppu puolella törmättiin naapurin pupsiin ja nyt Sony oli hiljaa. Harmi vaan, että pupsin taluttaja oli eri kuin aamulla. Olisi ollut mukava, jos olisi ollut sama taluttaja, niin se olisi saanut nähdä, ettei Sonyn ihan kamala peto ole... ;) Lennossa vaihdoin koiraa ja Tico pääsi pyörälenkille. On mokoman kunto kasvanut kun lenkin jälkeen äijä viritteli leikkiä vinkujunan kanssa :D
 
Lauantai aamulla sattui kummallinen juttu. Olin lähdössä äijien kanssa pikku lenkille. Kun avasin ulko-oven en nähnyt hetkeen yhtään mitään. Oli niin pimeää. Oletin, että molemmat olivat menneet ovesta ulos. Sitten kun silmät olivat tottuneet pimeyteen, niin näin vain Ticon. Huutelin Sonya, muttei äijää näkynyt. Ajattelin, että ehkä se on jossain vessassa ja tulee pian. Muutaman minuutin päästä ei näkynyt vieläkään Sonya eikä huutelukaan tuonut sitä paikalle. Mielessä mietin, että ei kai se vaan ole löytänyt jotain koloa, josta on päässyt karkuun. Kuistin olin tarkistanut jo kertaalleen ihan valon kanssa, mutta sielläkään Sony ei ollut. Alkoi jo vähän pelottaa, että missä se otus oikein on. Ajattelin, että jos se olisi talossa, niin kyllä sen kuulisi. Siitä huolimatta kävin tarkistamassa asian ja sieltähän toinen löytyi hiljaisena kuin hiiri istumassa lukitsemattoman kuistinoven takaa! Olinpa yllättynyt, ettei Sony ollut haukkunut tai edes yrittänyt avata ovea jäätyään oven taa. Alkaako se jo pikku hiljaa uskoa, ettei sitä hylätä, vaikka ypöyksin jäisikin? Pikku lenkin jälkeen arvioin tarjoushedelmät sen arvoisiksi, että kannatti lähteä polkemaan sateessa.
 
Kaupan jälkeen käytin äijät erikseen pikku lenkillä. Pitihän ne ruokkia ;)  Koko viime viikko tuo kotitie ollaan menty mennen tullen “vieressä” käskyn opettelun lomassa. Nyt sitten mennään mennessä vasemmalla puolella, johon päätin käyttää sanaa “next”. Se ainakin eroaa selkeästi “seuraa” –sanasta. Eli mennessä “next” ja tullessa “vieressä”. Sitten ei jää tilaisuutta kartoittaa onko tiellä muita tms.
 
Kun tulin Sonyn kanssa takaisin kotitielle, Sony nuuskutti äänekkäästi ja sillä oli vaikeuksia keskittyä. Mitään en missään nähnyt ja ajattelin äijän taas olevan turhaan “alarmed”. Pyysin Sonya kävelemään vieressä hötkyilystä huolimatta. Otettiin yksi äänitreenikin. Ei himputti miten hyvä nenä tuolla otuksella on. Se oli haistanut, että hänen vihollinen oli käynyt postilaatikolla! Meinaan naapuri tuli vastaan sen lapukkansa kanssa. Kun mun aistit (valovuosia myöhässä verrattuna Sonyyn) huomasivat sen koiran, niin käskin Sonya pysymään vaan vieressä ja syötin nappuja. Sony tuli nätisti mun perässä, joten se ei antanut minkäänlaista aihetta sille lapukalle hyökätä Sonya kohden muristen. Mrrrrrrrrrh! Se koira tuli Sonyn takaa ja Sony veti pepun altaan kun pelästyi. Mä vaan houkuttelin Sonya tulemaan mun perässä ja jatkoin nappujen syöttämistä. Sony tuli eikä sanonut edes “puff” toisen koiran yllätyshyökkäyksestä. Tuo ei ollut ollenkaan kiva välikohtaus. Mitäpä jos naapuri opettelisi pitämään sen koiransa kiinni kun näkee meidät? Siihen ei voi luottaa, etteikö se lapukka tekisi mitään. Mahtoikohan mun korttitalo taas romahtaa? Olihan sitä ehtinyt jo hetken rakentaakin, huoh...
 
Sitten Ticon kanssa sama treeni. Tai no, melkein sama, sillä Ticolle piti taas kertoa sormien ja nakkien ero. Ei muuten tunnu yhtään kivalta etuhampaiden takareuna peukun sivussa.
 
Tänään koulutuksessa oli kaiken kaikkiaan neljä koiraa. Kolme isoa ja yksi pieni. Tällä kertaa Sony ei ollut ihan niin huomion keskipisteenä kuin viimeksi, mutta silti osa treeneistä tehtiin Sonya ajatellen. Jokunen kierros onnistuttiin menemään hiljaisina, mutta muutoin sitä ääntä oli miltei jokaisen liikkumisen yhteydessä. Todella kiva ylläri oli se, että kun menin Sonyn kanssa sekä sen bullipennun, että flätin kanssa parina eestaas, ne menivät hyvin :) Molemmat olivat uroksia. Kun muita tutkittiin, niin mä liikuttelin Sonya. Menestys oli vaihtelevaa. Tutkimista oli kolmesti ja kaikki menivät hyvin. Varsinkin toinen niistä kouluttajista tutki Sonyn kunnolla ja Sony vaan seisoi. Seisomiset menivät hyvin. Kouluttajat harmittelivat keskenään, että kun Sony on muuten niin mukava koira, mutta liikkuminen on hankalaa. Sitten halliin alkoi tulla tokoporukkaa ja uudet koirat olivat Sonylle taas kauhistus. Jos jotain oli saatu sujumaan, niin viimeistään silloin palattiin alkuun. Kyllä mä sitten lopussa sain Sonyn liikkumaan hiljaisena :) En osaa sanoa onko enää mitään toivoa Sonyn suhteen. Ainakin nyt on aika toivoton olo...
 
Sonylla oli jano. Sen huomasi siitä, että se yritti pihalla olevista lätäköistä juoda. Kun se sitten pääsi sisälle ja huomasi mun tekevän lähtöä Ticon kanssa, jano oli unohtunut. Vesi ei maistunut, vaikka ihan houkuttelin Sonyn kupille. Jonkinlaista protestia kuului kun lähdin Ticon kanssa pyöräilemään. Protesti ei kuitenkaan kuulostanut siltä, että äijä olisi seonnut täysin ja hyppisi seinille. Pientä parannusta siis on tapahtunut.
 
Ticon kanssa pyöräilin lenkin, jonka kävelyyn menee tunti. Tico juoksi innolla vieressä. Se on kyllä niin mukavaa ja vaivatonta mennä Ticon kanssa pyöräilemään kun se ei kiinnitä liikaa huomiota ympäristöönsä. Se vaan juoksee ja välillä käy vessassa. Vessan tarpeen se ilmaisee pyrkimällä toistuvasti sivummalle. Pyöräilyn jälkeen otin vähän treibballia ja siihenkin Ticolla riitti intoa. Itse asiassa eivät taida enää nuo pyörälenkit niin väsyttää sitä kun kotona kiikutti maassa makaavan Sonyn kuonon eteen vinkujunan ja alkoi huitoa tassullaan Sonyn päätä. Sony kattoi Ticoa vähän harmistuneen näköisenä ja vaihtoi paikkaa.
 
Eipä ole tänään kiirettä töihin yöksi. Edessä on iltavuoro viikko. Se sitten meinaa taas sitä, että Ticon koulu jää väliin :,( Sonyn kouluun pääsee, sillä iltavuoro on vain neljän vuoron viikko. Yövuorot ovat toistaiseksi jäissä. Riippuu ihan itestäni, että koska taas pääsen yötyöhön. Yötyöhön pääsen heti, kun olen oppinut toisen koneen käytön. Toivottavasti kykenen oppimaan sen nopsaan.
 
Eilen napsin jotain kuvia, jotka yrittävät olla jotain kolmevuotiskuvia. Eipä tuo äijyli ole niin paljon muuttunut sitten syyskuun kuvien ;)
 
 
                                                  
 
                                                           
 
                                                
 
Heh, kuvat ovat aika Tico-voittoisia. Ja kun Tico ei tällä kertaa ollut se päivänsankari, on lienee selityksen paikka. Keskellä olevaan kuvaan voisi hyvin liittää tekstin "voi pojat missä ootte!" Tuo kallionnyppylä on aika vaarallinen paikka ja sydän kyllä pompahti kun huomasin äijien sinne suuntaavan. Sanoin "pois sieltä" ja yhet jäi vaan posettamaan. Ihan kivan kuvan sain rohkelikosta otettua. Kuvan oton jälkeen mietin hetken, että miten uskallan vapauttaa ne. Pelkona oli, etteivät äijät olisi tajunneet kääntyä takaisin päin. Se kun on ainoa oikea suunta pois sieltä. Kun sitten vapautin pojat, näytin samalla kädellä, että minne päin pitäisi mennä. Onneksi Sony tuli alas oikeasta kohdasta. Tico taas jäi istumaan sinne, niin kuin kuvista näkee. En tiedä näkeekö edes tuosta viimeisestä kuvasta sitä, miten vaarallinen tuo paikka on. Nyppylän oikealla puolella on portaat ylätasanteelle. Nyppylän ja portaiden välissä on rako, joten sieltä ei pääse suoraan portaille. Vasemmalta puolelta vaan pääsee turvallisesti alas. Jos tuolta putoaisi, pudotusta tulisi useampi metri.