Kiitokset Ticoa muistaneille
 
Keskiviikkoisen notku-mätsin perusteella päätin eilen lähteä koirakouluun. Keskiviikkona kun huomasin, että päästiin Kupittaalle pikkuisen yli puolessatoista tunnissa! On vaikeaa uskoa miten tuohon matkaan on joskus saanut kulumaan miltei kaksi tuntia kun nyt tosiaan päästiin perille puolessatoista tunnissa. Koulutuksen alkuun oli vielä tunti. Levähdin hetken ja evästin appelsiinin. Se piti puoliväkisin syödä kun ei ollut yhtään nälkä. Tiesin kuitenkin, että jossain vaiheessa tulee ja ei ollut muuta tilaisuutta syödä ennen kotia. Appelsiinin jälkeen menin heittelemään Ticon kanssa lelua ja vähän kotoiltiin. Käytin sitä lelua palkkana. Ihan kivasti meni. Yhdessä vaiheessa Tico huomasi kultsun ja jähmettyi nuuskuttelemaan äänekkäästi. Ennen oli niin, että kun sanoin Ticon nimen, sain Ticon huomion. Nyt en. Tico vaan jatkoi koiran tarkkailua. Kiva juttu...
 
Sony oli tietty jäänyt huutamaan meidän perään. Se kuitenkin vähensi volyymiä kun komensin sitä. Me oltiin Ticon kanssa sen verran lähellä, että pystyin komentamaan. Sony ei kuitenkaan nähnyt meitä. Takas mentiin vasta kun äijä oli hiljaa. Sitten vaihdoin koiraa. Mökin olin vaihtanut tällä kertaa takkiin. On tullut todettua, että ei Tico siellä mökissä sen hiljempaa ole, joten turha sitä on raahata mukana koulutuksissa. Eikä se mökki ääntäkään eristä, joten on sinänsä sama onko Tico kii tolpassa vaiko sisällä mökissä. Tuuli oli sen verran vilpoinen, että olin ottanut Ticolle mukaan takin. En sitä sadetakkia vaan takin, jonka ostin Ticolle kun se täytti vuoden. Takin, jonka piti olla sadetakki, mutta on Ticolle aivan liian kuuma fleecevuoren takia. Nyt se oli hyvä, että siinä oli jotain lämmikettä sisällä. Tico kun on pudottanut omat lämmikkeet pitkin maailmaa. Raasulla on jäljellä enää päällyskarva. Näin totaalista karvanpudotusta herralla ei oo vielä ollutkaan! Nyt onkin kova pähkäily, että pesenkö sen Rauman kehään vaiko en?? Sitä ei oo pesty aikoihin, että ehkä pitäis? Mut lähteekö sitten ne viimeisetkin haivenet (vaikka tuskin sillä taitaa olla merkitystä ;)  ). Tico siis jäi odottelemaan tolppaan takki päällä possunkorvaa mutustaen. Kiva, kun korva kelpasi :)
 
Sonyn kanssa suunnistin ekaksi roskiksen viereen. Irrottelin Sonysta pumpulia. Pah, mä nyt minkään koulutuksen takia vaan ihan vaan siksi kun sitä karvaa lähtee nyt londiliiniltäkin. Ei kyllä irtoo samanlaista tahtia kuin Ticolta irtosi ja tuppoja on näkynyt vain muutama. Mut niin, Sonylla on erilainen turkki ja se karvakin lähtee erilailla, että ehkä siksi on tupot olleet vähissä. Eipä sillä, en mä niitä kaipaakaan. Sonyn karvat on helppo laittaa roskiin kun siihen karstaan jää semmoisia pumpulimöykkyjä. Ticoa kun oon furminoinut roskiksen vieressä, niin suurin osa on mennyt tuulen mukana ja furmiksesta on saanut irroittaa kerrallaan vaan pienen karvamöykyn. Harjauksen jälkeen heiteltiin lelua. Ihan kivasti Sony toi, mut kyllä sitä saa maanitella tuomaan. Omakiva sen lelun kanssa näyttäis olevan mukavampaa. Sen jälkeen mentiin odottelemaan. Kyllähän siinä ääntä irtosi. Se oli pikkuinen pettymys kun siellä mätsissä äijä oli lähestulkoon hiljaa kun odoteltiin. Miksi siis nyt? Oliko koiria liian vähän vai mikä?
 
Koulutus alkoi kymmenisen minuuttia myöhässä. Höh, kun muutekin piti lähteä sieltä varttia aiemmin. Ensin kierrettiin koko porukka ympyrä. Eipä mennyt hyvin. Paluun on tehnyt se “alkukiljahdus”. Liikkuessakin taisi tulla jotain kommenttia. Siis nyt ollaan samassa pisteessä kuin ennen luopparia... Ääääähhh!!! Tuon jälkeen jaettiin koirat isoihin ja pieniin. Liikkumista oli ihan kivasti. Harmi vaan, ettei yksikään kerta tainnut mennä ilman ääntä. Ehkä kerta. En oo varma. Huoh. Seisomisten suhteen olin vähän sillä meiningillä, että herra seisoo jos seisoo. Aika hyvin se seisoikin. Lopussa alkoi takamus mennä maahan. Ajattelin kokeilla, että miten sujuu jos en kehu Sonya koko ajan sen seistessä. Siksi en sen kummemmin välittänyt pitää sitä “väkisin” seisomassa. Ja, kyllä tuo seistä osaa. Pujottelu meni tahmeesti. Toiset koirat kiinnosti niin, että kerran piti yskiä kun hihna kiristi kurkkua. Tutkimisessa piti mennä semmoisen “muurin” päälle. Kouluttaja pyysi kun ei voinut kumartua. Sony ei ensin oikein tajunnut, että miksi piti olla moisen palikan päällä. Istuminen olisi ollut parempi vaihtoehto. Varmaan siihen vaikutti sekin, että mä olin sivulla. Silloin Sonyn on vaikeampi seistä. Mut kyllä äijä saatiin siihen seisomaan melko vaivattomasti. Sen jälkeen tutkiminen sujui hyvin. Kun kouluttaja kokeili Sonyn reisiä, niin se totesi, että siellähän oli lihasta eikä mitään höttöä. Sitten se sanoi mulle “sä varmaan liikutat paljon tätä koiraa?”. Mä sanoin, että kyllä sitä tulee aika usein tehtyä useamman tunnin lenkki ja että nytkin oltiin kävelty reilu puoltoista tuntia ennen koulutusta. Siinä oli myös hyvä tilaisuus sanoa, että joudun lähtemään aikaisemmin kun menen töihin. Kerran piti mennä kolmiokin. Nyt oon oivaltanut miten se kannattaa mennä, niin ei tule hahmotusvaikeuksia! Mä aina kuvittelin, että pitää lähteä vinoon tuomarista. Vaan homma ei ole niin. Kerran asia tuli jotenkin ryhmässä puheeksi ja useampi ihmetteli, että eikö se ookaan niin. Senkertainen kouluttaja sanoi, että ei vaan pitää lähteä suoraan tuomarista. Ja kun lähtee suoraan, niin sitten taas suoraan ja sitten tarttee enää kattoa se lähtöpiste. Voila! Siinä on kolmio! Hihii, ei oo ihan turhaan tullut käytyä tuolla ;) Mut niin, kun me mentiin se, niin alussa Sony “kiljahti” (opettele koira edes haukkumaan ;)  ). Loppu menikin sitten hyvin. Sony jäi hyvin seisomaan ja mä kuulin kun se kouluttaja jutteli (mun seisottaessa Sonya) flätin omistajalle, että tuo oli täydellistä (eikö se huomannut sitä alkua?), voiko tuohon enää mitään lisätä? Lisäksi kouluttaja ihasteli Sonyn hymyilevää ilmettä. Kun huomasin, että edessä oli pidempi odottelu, liikutin Sonya ajankuluksi. Koulutuksessa oli niin kivaa, etten malttanut lähteä siihen aikaan kun olin suunnitellut. Muutaman kerran mielessäni päätin, että tämän jälkeen lähden. Sitten tuli hyvä rako sanoa kouluttajalle, että me kiitetään ja lähdetään. Sitten hakemaan Tico (joka oli ollut aika paljon äänessä...) ja kohti kotia.
 
Kotona oltiin puolessatoista tunnissa! Kyllä me paahdettiinkin. Pojat menivät heti vesikupille ja mä lusikoin sitä tuorepuuroa. Vaihtelin vaatteita, tankkasin koirat, pakkasin repun ja sitten vaan polkemaan töihin niinku viimeistä päivää. Töihin ehdin ajoissa eikä yön aikana väsyttänyt. Päinvastoin tuntui, että energia vaan virtasi. Nyt sitten toivon hyvää säätä seuraavalle maanantaille, että päästään taas kouluun kun se kerran on mahdollista :)
 
Sunnuntaina aamulenkillä näin tien vieressä seisoskelemassa ihmisen. Kun käveltiin eteenpäin, niin näin mustan mökyn kauempana siitä ihmisestä. Eka reaktio oli “kettu! taasko vapaana oleva koira???” Pian selvisi totuus... Se ei ollut koira vaan minipossu nassutteli siinä ruohoa! Possu ei välittänyt pojista enkä mä antanut niiden välittää possusta vaan mentiin ohi. Todennäköisesti ainakin Sony olisi haukkunut jos oltais jääty sitä pällistelemään. En kyllä ihan minipossuksi sitä sanoisi. Korkeus oli aika samoissa näitten kans, mut muuten se näytti isolta. Maha miltei viisti maata. No, onhan se oikeita possuja pienempi, mut kumminkin... Hah, ihanku Sony: matala ja massava. Sony on mun pikku minipoffu ;)