Kävi sikäli hyvin, että mulle tuli mahdollisuus mennä pe töihin aikaisemmin. Toki hyödynsin tilaisuuden, sillä siten pääsin aloittamaan vkl:n aikaisemmin. Lisäksi jäi enemmän aikaa kuivatella pyykkejä ja käydä kaupassa. Ilman tuota mahtavaa mahdollisuutta tuskin olisin käynyt kaupassa. Tosin olisin kyllä ihan hyvin voinut jäädä töihin kun tuntui olevan hyvä meininki päällä. Mutta edessä olevan reissun vuoksi oli lähdettävä pois.
 
Oli luvattu sadetta, jonka oli määrä tulla joko vetenä tai räntänä. Lähtiessäni töistä paistoi arska. Kumpparit olivat siis “hätävarjelun liioittelua”. Kun olin hankkiutunut eroon kasasta euroja ja pääsin vihdoin ja viimein aloittamaan kotimatkan, taivas oli tummunut. Mitään ei satanut. Kiva juttu, ettei tarvinnutkaan polkea kotiin märkänä.
 
Pistin koneen pyörimään ja menin unille tunniksi. Ylösnousu oli vaikeaa, mutta pyykit piti saada kuivumaan ja toiseksi ei kandenut koisia liikaa, jotta saisi illalla unta. Yritin touhuilla jotain, mutta rankan viikon jälkeen lähinnä vain olin. Mulle oli taas viikolla tullut mieleen lause, jonka kuulin aikoinani Green Mile leffassa. On muuten älyn hyvä lehva! Tom Hanks ja sitten se iso tumma mies tekevät elokuvassa upeat roolisuoritukset. Mutta siis tuossa leffassahan yks vähemmän fiksu vanki huutaa “dead man walking, dead man walking”. Mitä pidemmälle viikko eteni sitä enemmän musta alkoi tuntua tuolta. Ihan kuin olisin ollut joku zombi. Perjantaina olikin vähän sellainen olo, että olin ihan tööt. Jos jotain kirjoittelin, niin tuntui, ettei ajatukset oikein pysyneet kasassa ja tekstistä tuli jotain kummallista sekametelisoppaa. Illalla tein valmisteluja jonkin verran, mutta aamuun jätin suurimman osan.
 
Herätys oli viritetty klo 01.30. Heräsin ennen kellon käskyä. Sitä en tiedä mihin aikaan kun en kattonut kelloa. Halusin koittaa nukkua vielä kun edessä oli pitkä päivä. Yritin ja pyöriskelin, pyöriskelin ja yritin. Lisäksi kuuntelin aina toisinaan laulavaa ränniä. Ulkona siis satoi.
 
Loppujen lopuksi nousin ylös noin 45 minsaa ennen kuin olisi pitänyt. Persimoni poskeen ja sitten tutkimaan pyykkitelinettä. Suurin osa oli jo kuivunut, joten sain sen lähestulkoon tyhjäksi. Kuitenkin kosteita oli vielä sen verran, etten saanut telinettä tyhjäksi. Piti sitten keksiä jotain muuta keittiön ja olkkarin väliin.
 
Kävin Jomin kanssa pihalla ja siellä tihutti vettä. No höh. Mitenkäs nyt suunnittelemani lenkki isosten kanssa? Ei kai se auttanut muu kuin pukeutua kumipukuun. Telttaa en halunnut kastella, sillä sen aioin pukea päälleni sitten reissulle.
 
Olisin halunnut laittaa isoset fleksiin, mutta sateessa se ei ollut kovin hyvä idea. Kun menin isosten kanssa ovesta ulos, ei satanut. Pieni tuumaus ja päätin laittaa isosille fleksit. Jos kastuivat, sitten kastuivat. Sonylle olin laittanut sadetakin suojaamaan mahaa. Kun kerran ei satanut, niin furminoin Ticon ennen lenkille lähtöä. Tico on nyt tuppoillut muutaman viikon. Ainakin toistaiseksi se on ollut aika hillittyä käyntikorttien heittelyä.
 
Mentiin puolentoista tunnin lenkura eikä saatu sadetta niskaamme. Onneksi olin laittanut fleksit, niin saivat isoset mennä vähän vapaammin ja näin niillä oli vähän kivempi hihnalenkki.
 
Kumipuvun suojaavuudesta voi olla vähän kahta mieltä. Kumi ei päästä sadetta läpi, mutta hiostaa, joten lopputuloksena sitä kuitenkin on märät vaatteet. Että oma valinta on haluaako kastua sateesta vaiko hiestä.
 
Kotona olin vielä reilun tunnin. Pikku hiljaa hikinen olo alkoi muuttua paleltamiseksi. Kun sitten tuli aika lähteä Jomin kanssa, mä olin aika jäässä. Alkumatka menikin hampaita kalistellessa. Piti mennä eri reittiä kuin yleensä. Normireitillä on möyritty maata, joten siellä tiet ovat aikamoista kuravelliä. Onneksi tuo vaihtoehtoinen reitti ei ole ajallisesti sen pidempi. Tykkään vaan tuosta toisesta enemmän.
 
Ei ollut tainnut olla mun pääkoppa ihan perillä maailmanmenosta kun olin illalla kattellut miten busseja menee. Sen tajusin vasta kun oltiin juna-asemalla. Ihmettelin, että mitä järkeä oli olla asemalla klo 6.10 jos juna lähti vasta klo 7? Olisin hyvin voinut lähteä joku puol tuntia myöhemmin. Eipä siinä sitten muuta kuin istua pönötettiin aseman odottelualueella. Onneksi pääsi jo sisälle, sillä ulkona tuuli.
 
Kymmentä vaille suunnistettiin kohti laituria. Jo tuossa ajassa alkoivat puntit tutista kylmyyden vuoksi. Samaan aikaan laiturille oli menossa muitakin. Kokeilin, että miten Jomi seurasi. Ei niin kovin hyvin. Otti häiriötä muista liikkujista, joten meno oli upean kontaktin ja haahuilun vuorottelua. Jomi tuppaa hämmentymään helposti, mutta yleensä sitä kestää vain hetken. Niin oli nytkin. Kun pieni oli tottunut ihmismassaan, niin seuruussa ei ollut mitään ongelmaa. Torjuin kylmyyttä puikkelehtimalla Jomin kanssa ihmisten joukossa. Tehtiin välillä pysähdyksiä. Jomi oli oikein täpäkkä ja sähäkkä treenailija.
 
Lippu oli hommattu jo pari viikkoa ennen. Kun kävin sen hakemassa, niin sain tuntea olevani pohjasakkaa. Ostin meno-paluun ja aioin maksaa sen muovilla. Jostain syystä mun korttia ei hyväksytty. Nou hätä ja uutta yritystä kehiin. Taas tapahtuma hylättiin. Olin ihan hämmentynyt, sillä kyllä tilillä piti olla pätäkkää. Ihan varmasti. Kiemurrellen yritin vakuuttaa sitä myyjälle. Turhaahan se oli, sillä kun korttia ei hyväksytä, niin sitten ei. Onneksi lompsasta löytyi tarpeeksi tuohta ja tilanteesta tuli vähemmän nolo. Kumma, että voi alkaa nolottaa, vaikkei siihen ole mitään syytä.
 
En ymmärtänyt tilannetta. Inhoan käyttää nettipankkia, sillä en luota siihen. Kirosinkin mielessäni mokoman toiminnon ties minne. Pelkäsin, että joku super-nörtti oli onnistunut nyysimään mun viimeiset eurot. Pelko vain vahvistui kun pysähdyin yhdelle automaatille. Yritin nostaa rahaa, mutta tapahtuma hylättiin. En tajunnut tilannetta lainkaan ja mietin kaikkia mahdollisuuksia. Mietin sitäkin, että miten heevetissä selviän tulevaisuudessa jos mun tili on nyt tyhjä?
 
Kotona en syöksynyt tarkistamaan tilini saldoa. En halua käydä nettipankissa yhtään ylimääräistä kertaa. Pankkini sivuilta etin numeron, johon aioin soittaa heti kun vaan se oli mahdollista.
 
Sitten tuli mieleen yksi juttu. En tiedä mistä se putkahtikin, mutta se oli juolahdus, joka pudotti ison kiven sydämeltäni. Vaikka mun muovissa lukee, että se on vielä voimassa, niin se ei enää ollut. Joku aika sitten kortti uusittiin kun siihen tehtiin joku lisäys. Olin siis yrittänyt käyttää vanhaa korttia. Huh huh, sittenkin mun tilillä oli vielä jokunen euro ennen seuraavaa palkkaa.
 
Johan nyt taas meni sivuraiteille. Aloin höpistä lipunostosta, sillä sain tuolloin valita paikat lemmikkivaunussa. Mulla oli siis saletisti ikkunapaikka mennen tullen. Ei tarvinnut pelätä, että joku tulisi häätämään pois. Eikä sitä olisi tarvinnut pelätä muutenkaan – ainakaan Tampereelle asti. Sinne reissattiin omistaen koko vaunu. Eikä kuultu lainkaan kuulutuksia.. Sain jonkin verran nukuttuakin. Jomikin otti rennosti.
 
Tampereellahan junan kulkusuunta vaihtuu. Sen tiesin kun on joskus aikoinaan tullut reissattua junalla Kajaaniin. Mietiskelin, että olisi sitä voinut olla vähän, että, apua kun juna lähtikin takaisinpäin. Muutenkin kun noilla reissuilla aina jostain keksii murehtimisen aiheita. Nyt oli kyllä mukavaa kun ei tarvinnut vaihtaa. Tampereelta eteenpäin kuulutukset kuuluivat, joten ei tarvinnut arvata, että jäikö pois oikeassa kohdassa ;)
 
Olin arvellutkin, että Tampereelta tulisi muitakin. Neljä koiruutta hyppäsi vaunuun ja reissasi Jyväskylään. Niih, tässä lienee eka kliksahdus kun aikataulut sallivat reissata Jyväskylään. Parin dalmiksen omistajalta sain vihiä, että aikikset oli julkaistu. Jännityksellä menin ettimään islikset ja oli ihanaa nähdä kehän olevan myöhään. Niin myöhään, että mekin päästäisiin Jyväskylään, jonne oli ilmottu 19 islistä. Jotain tuollaista määrää olinkin uumoillut. Jyväskylä tuntuu vetävän isliksiä ja jo siksikin halusin päästä tähän näyttelyyn.
 
Se, että vaunuun tuli muitakin näyttelyyn menijöitä, on taas yksi kliksahdus. Mun ei tarvinnut alkaa ettiä ite reittiä. Sen sijaan päätin varjostaa muita kuin mikäkin salapoliisi. Jah, ilman muita en todellakaan osaa sanoa, miten nopeasti olisin löytänyt paikalle. Ei mulle olisi tullut mieleenkään lähteä kiipeemään portaita. Nettikartta neuvoi menemään ylämäkeen ja meikä olisi sitten koittanut ettiä oikeaa mäkeä. Miksei siinä sitten voi lukea, että portaat?
 
Reitti näyttelypaikalle oli tosi näppärä. Miltei koko matkan saa mennä katetussa tilassa. Ihan turhaan olin pukenut Jomille puvun päälle. Jos olisin tiennyt, että reitti on noin näppärä, niin olisin voinut lähteä myöhäisemmällä junalla. Mutta...
 
...jos olisin tehnyt niin, niin sitten en olisi nähnyt nettitutun dalmista ja tuskin heitä lainkaan. Mulla oli ollut aikomus ostaa luettelo, sillä koirien nimien laittaminen kuviin on sitten helpompaa. En sattunut näkemään niitä enkä jaksanut lähteä ettimään, sillä Jomin kanssa kävely on rasittavaa. Toinen kun yrittää moikata kaikkia näyttelyssä olevia koiria. Ottaa aikatavalla käden päälle. Piti sitten koittaa pärjäillä ilman luetteloa.
 
Dalmisten kehä oli islisten vieressä. Löytyi suht rauhallinen paikka, johon jäätiin parkkiin. Mulla ei ollut Jomille häkkiä. Tkamun kanssa olin vähän viestitellyt. Kysyin, voisiko hän tuoda jonkin häkin Jomille. Ei Jomi muuten välttis häkkiä tartte, mutta kun yritän kuvata, niin se on helpompaa jos ukkeli on pois käsistä. Viestittelyn jälkeen oli kiva tietää, että säästyisin häkin raahaamiselta. Mahtavaa, taas kliksahti! :)
 
Jomi kävi kierroksilla. Sen tiesi siitä, että se sylki pois jotain, joka aiemmin oli ollut iso hitti. Tuossa jokin aika sitten sain päähäni kokeilla katkiksia. Viime la keitin niitä jonkin aikaa. Tosin, kun madot olivat kattilassa, huomasin niiden olevan jo keitettyjä. Mahtoikohan mun uitosta olla mitään hyötyä? Lähinnä sitä rakennetta ajattelin. No mut, madot kelpasivat pojille jäisinä kun kauppareissun jälkeen testasin. Keitettynäkin niitä odotettiin silmät suurina. Ticoa jopa itketti kun keittelin matoja.
 
Keitin madot viime la kun aikomus oli testata niitä su koulutuksissa. Eipä sitten testattu ei, kun sääherra päätti, että luuseriomistajapa ei pääsekään koulutuksiin. Takas pakkaseen mokomat ällötykset. Mua ällötti ne. Haisivat samalle kuin kala, mutta kerran matoja syöneenä ei tehnyt mieli laittaa niitä suuhun. Ne tuntuukin kädessä... hrrrrh!
 
Madot sulamaan pe ja mukaan Jyväskylään. Madot kelpasivat vielä kun käveltiin asemalta näyttelypaikalle. Sen jälkeen niitä syljettiin pois suusta. Mulla oli mukana jotain jämäpusseja tonnikalapaloista ja lammassiivuista. Ne sentään kelpasivat eli oli jotain, jolla palkata pientä hömppää.
 
Dalmiksissa alkoi juuri junnu-urokset, joten en lähtenyt ettimään nettituttuani. Tuumailin, että on helpompaa jos odotan, että he menevät kehään, niin sitten tiedän samantien mennä oikeaan suuntaan. Lisäksi pystyin sitten koittaa kuvailua. Sidoin hihnan vyötärön ympäri ja käskin, että ukkeli koittaisi pitää persiinsä penkissä. Meni yllättävän hyvin, mutta kyllä pojua sai muistuttaa, ettei nyt vaan mennä muiden luo.
 
Vähän ennen kuin nettitutun oli määrä mennä kehään, bongasin heidät. Avopoikia oli useampi pilkullinen ja he olivat siellä häntäpäässä. Oli sitten hyvää aikaa testailla, että saiko otettua kuvia vai oliko olosuhteet liian vaativat mulle. Just silloin kun oli heidän vuoro, koko Jyväskylä päätti mennä meidän ja kehän välistä. Sain kuitenkin jotain kuvia.
 
Kun heidän osuus oli ohi, niin sitten mentiin moikkaamaan. Siellä sitten vietettiin tovi jutellen. Oli kiva taas nähdä :)
 
Oltiin suunnistamassa kohti koirienvessaa kun joku hyökkäsi mun kimppuun takaapäin. Ei tuolleen saa tehä, tkamu ;D Hän seurueineen oli löytänyt oikein kivan paikan. Ennen kuin Jomi pääsi vessailemaan, niin törmättiin vielä yhteen isliskasvattajaan, jolla oli kaksi islistä. Toinen oli Ticon siskonpoika. Nyt kerrankin sain nähdä sen livenä niin, että tiesin ketä kattelin. Toinen oli nallekarhun sisko. Koiruudet olivat hyvää pataa keskenään.
 
Koirienvessa oli ällöttävä kokemus. Märkä asfalttialue, josta ei ollut viititty kerätä kasoja pois. Ei siellä huvittanut pitkään pyöriä kirjaimellisesti siinä itessään. Heinäpaalit olivat kiva juttu ja Jomi nostelikin koipeaan ahkerasti.
 
Tkamun tukikohdassa oli kaksi tuolia, siis ihan luksuspaikka. Muutenkin oli rauhallinen nurkkaus, jossa ei niinkään ollut liikennettä. Kehän sisäänmeno oli sopivasti just siinä. Tässä taas kliksahti palaset kohdilleen.
 
Tuoliin istuminen taisi olla virhe kun en sitten jaksanut nostaa arsettani siitä ylös. Nallekarhu oli muutaman metrin päässä, mutta en jaksanut mennä sinne. Oli vaan ihanaa kun sai istua. Jomi oli innoissaan kangashäkissä olevista tkamun koirista. Nojaili häkkiin ihan sen näköisenä, että olisi yrittänyt survoa ittensä siitä läpi kavereiden luo.
 
Ennen omaa vuoroani kuvailin komean kokoista junnupoikaa. Ei sitä ihan heti uskoisi sen olevan vielä hyvin nuoren pojan. Todella vaikuttava ilmestys. Säkä kuulemma 51!
 
Nuortenluokassa oli kolme koiruutta. Jättiksen ja Jomin lisäksi se poika, joka voitti Jomin Seinäjoella. Jomia sai himmailla kun mentiin yhteisympyrää. Yksilöosuudessa seisotus, et ja seisotus + tutkiminen. Kaksi muuta olivat menneet yksin ympyrän ja odotin, että koska tuomari pyytää meiltä sitä. Hetki siinä oltiin ja sitten ilmoitettiin, että “saa erinomaisen”. Ei sitten tarvinnut mennä ympyrää yksin.
 
Ennen uutta yhteisympyrää tuomari laittoi jättiksen ekaksi, meidät tokaksi ja sen yhden nuoren kolmanneksi. Mentiinkö tässä kahdesti ympäri? Anyway, kun oltiin pysähdytty, niin tuomari viittoi meidät ekaksi. En tajunnut sitä heti. Olin pihalla, että ei kai Jomi nyt voi jättistä voittaa. Kuulin tuomarin sanovan “up and down” ja mä lähdin liikkeelle. Peräänpäin kuulin sanan “together” ja samassa tajusin, että tuomari halusi jättiksen ja Jomin menevän yhdessä et. Mä taisin kyllä ottaa varaslähdön :D Ihan hyvin tämä meni.
 
Luokan voitti jättis, mutta tuntuu hassulta, että tuomari olisi edes ajatellut Jomia vaihtoehtona. Niin kai kuitenkin oli kun pisti pojat liikkeelle. Ihan hölmöä kun jättis nyt vaan on komeempi uros. Jompula-pompula on somistamassa uroskehiä. Jomi tuli toiseksi ja kaksi ekaa saivat SA:t. Tavoite oli täytetty. Nyt olisin voinut hyvin ottaa arvostelun ja keskittyä kuvailuun. ERISA-linja jatkui :)
 
Uroksia oli 10. PU-kehässä käytiin vaan seisomassa. Näin muistelisin. Eli sitten nuortenluokassa kilpailuosuudessa mentiin kaks kertaa ympäri. Ei kai tässä vaiheessa.
 
Jomi taas kangashäkkiin ja kuvailu jatkui. Liikekuvat tahtoivat mennä suhmuraisiksi (tai sitten se johtui mun takana tönivästä jättiksestä ;) Ei vainenkaan. Ei saa syyttää viatonta luontokappaletta jos omat taidot loppuvat.). Seisotuksissa tuli enemmän onnistumisia. Paras kuvailupaikka oli varattu, joten sieltä varmaan saa ne paremmat poset. Kehää kuvaili ainakin kolme ihmistä.
 
Ropin vei tosi pirtsakka kermaneitonen. Sen menoa oli mukavaa katella. Komistus oli vespi. Onnea molemmille :) Onnittelut myöskin kehäkettuvetskuille :) Niin ja uroksiin saatiin uusi valio, onnea tällekin :)
 
Kun aloin laittamaan takkia sun muuta takas päälleni, huomasin, että joku vähemmän ihana islis oli kusaissut mun treenitaskun! Liekö oli yrittänyt omia tempauksellaan namit itelleen? ;) Joku islis se oli ollut kun muita koiria siinä ei pyörinyt. Tietty just siinä kohtaa oli mun luuri. Onneksi (klik) se oli papereiden takana eli säästyi kastumiselta. Klik taas, sillä tkamulla sattui olemaan jotain rättejä, jolla sain isomman märkyyden pois. Taskun laitoin pyyhkeen sisään.
 
Junan lähtöön oli about tunti 45. Juttelin komistuksen omistajan kanssa ja tuli ilmi, että he olivat tulossa samaan junaan! :) Onnittelin vespistä ja totesin, että se taitaa olla se mukavampi vaihtoehto. Kyllä heille olisi roppikin kelvannut. Mä sanoin olevani ihan onnellinen, ettei mun tartte mennä ryhmäkehiin. Ihanaa vaihtelua! Mutta, jos komistus on ollut vain kerran ryhmäkehissä, niin onhan se sitten ihan ymmärrettävää jos sinne tahtoo toistekin ;)
 
Mä lähdin ettimään luetteloita. Niitä kuulemma oli sisäänkäynnin lähellä. Emmää ollut huomannut. Tosin taisi kaikki mun huomio mennä Jomin kaitsemiseen. Kävin siellä, mutta en nähnyt luetteloita. Tuumailin, että olivat tainneet kaikki jo mennä. Etenkin kun jokin aika sitten oli kuulutettu, että luetteloita sai puoleen hintaan.
 
Sitten lähdin kattomaan, josko löytäisin tarjouksella Hau Haun herkkuja. Törmäsin parin isliksen omistajaan. Tai no, kun juteltiin, kävi ilmi, että hänellä oli niitä neljä + muitakin koiria ja eläimiä. Asuvat maalla <3 Pölpötettiin siinä jonkin aikaa ja sitten jatkettiin omiin suuntiimme. Hau Hauta tuli haalittua “muutama” pussi. En jaksanut kiertää kojuja sen kummemmin vaan sitten suuntima oli ulos.
 
Lähellä ovea bongasin sen Koirafanitus lehden, jossa on vähän juttua isliksestä. Lehteä sai ilmatteks. Sitten bongasin luetteloita. Myyjä jutteli jonkin naisen kanssa jostain minuutin odottamisesta. Sen jälkeen oli ilmaista. Siis mikä? Nainen kinusi minuutin armahdusta. Lopulta myyjä myöntyi. Kun tuli mun vuoro, kysyin, että paljonko luettelo maksaa. Ei mitään kun kolmesta eteenpäin niitä sai ilmatteks. Samoin sisäänpääsykin oli siitä eteenpäin ilmaista. Tuo tuli ilmi kun se sama nainen kysyi, että joko pääsi ilmatteks sisään. Kiva juttu, että sinänsä turhasta luettelosta ei tarvinnut maksaa mitään.
 
Kuono ja nenä kohti asemaa. Piti koittaa selvittää, että miltä laiturilta juna lähtee. Vastausta ei tarvinnut lähteä ettimään mistään asemahallista vaan siihen katettuun siltaan oli laitettu valotaulu, josta näki junien lähtöaikoja ja laiturit. Sydän pomppasi kurkkuun kun kaivaessani lippua tarkistaakseni, että katoin oikeaa junaa, en löytänyt lippua. Piti alkaa penkomaan kapsäkkejä, mutta lopulta lippu oli siellä missä sen olin olettanutkin olevan, huh.
 
Junan lähtöön oli vielä miltei tunti. Parkkeerattiin penkille. Ei oltu istuttu siinä kauaa (Jomi hyppäsi istumaan mun viereen) kun sade kasteli paikat, jotka eivät olleet katoksen suojassa. Se oli lyhyt kuuro. Mietin kotopuolen säätä. Siinä odotellessa saatiin nähdä ilotulitus. Taisi olla joku joulunavaus. Ainakin Turkusessa Skanssissa oli tänä vkl sellainen. Jomi katteli raketteja häntä alhaalla. Liikahti, jolloin kippura nousi ylös ja sen jälkeen katteli näytöstä häntä ylhäällä.
 
Klik, sillä oli hyvä, että olin jo ostanut lipun. Vaunussa oli jo populaa. Mun paikka oli viety, mutta mä olin ilkeä ja häädin ne pois siitä. Komistuksen paikka oli vaunun toisessa päässä. Muutaman kerran “huudeltiin” toisillemme muiden yli. Vaunussa oli muutama vapaa paikka. Hassua oli, että suunnilleen muut olivat pakkautuneet vaunun toiseen päähän. Meillä oli mainiosti tilaa tavaroille ja muutenkin.
 
Komistus, kuten moni muukin jäi pois Tampereella. Juna oli pysähdyksissä miltei puoli tuntia. Sen takia paluumatka venyi miltei neljätuntiseksi.
 
Penkillä istuessani tunsin, miten mun kisakunto alkoi loppua. Jahkailin ja pähkäilin ja lopulta tuntia ennen junan saapumista Turkuun pyysin äippää apuun. Ei ollut niin hirveen freesi olo.
 
Ihan lähellä määränpäätään juna teki kummallisen pysähdyksen. Oli siis jo kuulutettu, että “seuraavaksi Turku” ja vauhti oli hiljentynyt. Kyse ei siis ollut mistään äkkijarrutuksesta. Kuitenkin hetken juna oli paikoillaan ja sitten jatkoi viimeiset metrin laiturille. Kummallista.
 
Jomi oli jo ilmeisesti päättänyt, että hän ei kotiin kävele vaan menee kyydillä. Niin täpinöissään se oli menossa jokaisen näkemänsä auton luo. Tällä kertaa pojua lykästi, sillä kyyti oli tiedossa. Niin lykästi muakin, joten klik vaan. Kiitti äippä :)
 
Kotona olin ihan raato. Istuin ulkovaatteet päälläni jonkin aikaa ennen kuin kuoriuduin niistä. Isosten oli nyt tyytyminen pihailuun. Se tuntui pahalta, mutta musta ei ollut lenkille. Kassien purkaminenkin oli pitkän harkinnan jälkeen toteutettu hidas toimenpide. Pakkohan se pissatasku oli vähintään heitettävä vessaan. Ja turhahan se oli jättää loppua aamuun kun taas oli menoa tiedossa. Vai oliko?
 
Olin jo useamman tunnin viestitellyt yhden henkilön kanssa. Se oli ollut kivaa ajanvietettä matkalla. Mua palelsi ja kömmin peittojen alle. Siinähän kävi just niin kuin olin arvellutkin: nukahdin kesken viestittelyn.
 
Viiden tunnin päästä avasin silmät, katoin kelloa ja pomppasin ylös. Kuulostelin, että oliko ulkona myrsky. Sellaista oli ennusteltu. Ei kuulostanut kovin pahalta, joten lähdettiin lenkille. Maa oli märkä, ihan kuin olisi hiljattain satanut. Taivas oli melko pilvetön. Tuuli oli kova, muttei mun mielestä mikään myrsky.
 
Mentiin puolentoista tunnin lenkki. Sen jälkeen aloin latailla kuvia. Puhkuikohan puhuri vauhtia mun nettiin kun kuvat latautuivat ihan älytöntä vauhtia! Meni noin kaks minsaa per kuva. Niin nopeaa latautumista ei ole ollutkaan aikoihin.
 
Jätin kuvat latautumaan kun menin unille. Kuvilla oli rajallinen latautumisaika, sillä mulle tyrkittiin uutta päivitystä, murh. Siirsin sen neljän tunnin päähän kun myöhemmäksi ei saanut.
 
Oli sunnuntai ja treenailua tarjolla. Kivaa... Sääkin oli poutainen. Tuuli kyllä, mutta se ei ollut mikään tekosyy jäädä kotiin. Siis joo, halusin mennä koulutuksiin, etenkin kun viikko sitten jäi väliin. Mutta en olisi halunnut jättää taas isosia kotiin. Se oli todella vaikeaa. Helpottaakseni omaa oloa päätin, että ollaan vaan tunti ja sitten lähdetään pois. Eräänlainen kompromissi...
 
Otin taas madot mukaan. Tosin epäilin niiden freesiyttä kun olivat olleet repussa / taskussa tuntikaupalla. Noh, jos maha menee sekaisin, niin sen sitten tiesi, että miksi niin.
 
Ennen tunnin alkua liikutin Jomia yksikseen ja hyvin meni. Oli vain yksi kouluttaja, joten isoja ja pieniä liikutettiin erikseen. Oli aikalailla sakkia ja muutama tuli reilusti myöhässä. Kouluttaja oli siitä vähän harmistunut. Miksei voi tulla ajoissa paikalle?
 
Vuorotellen isoja ja pieniä juoksutettiin pari kertaa ympyrää. Oi, Jomi! Ukkeli oli hieno! Parasta liikkumista mitä nyt tuolla ollaan käyty. Herra lähti vauhdilla, mutta kuitenkin vähän hitaammin kuin ennen, joten mä ehdin tuupata namikäteni herran kuonoon ja sen jälkeen se olikin paremmin kuulolla. Himmailla sitä sai, mutta tällä kertaa Jomi kuunteli. Olin ihan fiiliksissä parin ekan kierroksen jälkeen! Klik :)
 
Sama meininki jatkui muillakin yhteisympyröillä. Ihan ykköstä! :) Madot kelpasivat pienelle oikein hyvin. Jopa pummi niitä.
 
Pari kertaa oli tutkimista. Eka meni hyvin. Tokalla kertaa Jomi kai meinasi, että muodollisuudet oli jo hoidettu ja yritti suunnistaa kouluttajan syliin.
 
Kerran oli kolmiota, samoin et parin kanssa. Hyvin meni. Kerran piti mennä yksin ympäri kahdesti. Odottelua oli jonkin verran, mutta ei se mua haitannut. Ihan hyvä on välillä vaan olla möllöttää.
 
Seisomiset olivat vähän levottomia. Muutaman kerran Jomi huvitti mua moikkaamalla seistessään. Onneksi se oli oikea tassu. Vasemman tassunheilautuksen joku olisi voinut tulkita väärin...
 
Kello oli seittemää vaille, kun kuusi koiraa oli vielä menemättä kahdesti yksin ympäri. Totesin, että ei enää ehtinyt tapahtua ihmeitä. Samassa näin tokokouluttajan tulevan paikalle. Kyllä olisi tehnyt mieli jäädä, mutta nyt oli isosten vuoro. Vaihdoin Jomille hihnan ja marssin ulos. Tuntui, että olin napsauttanut aivot pois päältä kun vaan kävelin ajattelematta väliin jäänyttä koulutusta. Ehkä sitä helpotti se, että eka tunti oli mennyt niin mahtavasti. Meikä loisti kilpaa arskan kanssa :)
 
Kotona vähän vaatteiden vaihtelua ja tankkausta. Jomi kotivahdiksi ja isosten kanssa kohti rismaa. Pe olin unohtanut ostaa muutamia juttuja, joten muistin reikiä lähdettiin paikkailemaan. Samalla isoset saivat kunnon lenkuran. Vihdoinkin.
 
Vastatuuleen mentiin. Hetkittäin puuskat olivat niin kovia, että henki salpautui, mutta mitään myrskyä ei mun mielestä meilläpäin näkynyt. Sen takia tuntuikin hassulta kuulla radiosta myrskytuhoista. Mudda, Suomi on pitkä maa ja silleen. Vastatuuli oli hyvä juttu, sillä tullessa sitten olisi myötätuuli. Niinpäin sen pitääkin mennä.
 
Tullessa oli oikein oikein myötäinen tuuli. Vauhti oli niin kova, että oltiin kotona tuntia aiemmin kuin olin odottanut. Ei kyl ihan omin avuin... Oltiin just lähdetty rismalta talsimaan kohti kotia kun kuulin auton tööttäävän. Se oli äippä. Hetken kyllä epäilin sitä kun se auto ei mennytkään minne olin olettanut sen menevän. Auto kääntyi “sivutielle” ja pysähtyi. Ketään ei avannut ovea ja seisoin hölmistyneenä paikoillani. Mielessä kävi jo, että kelle oikein olin vilkutellut. Sitten äippä avasi oven ja kysyi, että kelpasiko kyyti. No, mikä ettei, siis taas kliksahti tuuripalaset kohdilleen.
 
Äippä ajoi kohtaan, josta meidän oli helpompi hypätä kyytiin. Löysin matkalla mailanpätkän. Sillä sain pidettyä pojat ruodussa kun ne näkivät äipän. Jos meno alkoi olla liian villiä, niin tömäytin mailalla maahan ja sitten oltiin nätimmin.
 
Matkalla kotiin mietin, että jos olisin jäänyt toiselle koulutustunnille, niin isoset eivät olisi päässeet autoilemaan. Aikas kiva sattuma :D Kiitti äipälle taasen :)
 
Kotona viljelin pihalle loput madot. Ei niitä enää viittinyt säilyttää. Hyvin madot kelpasivat. Että mulla oli sitten päivän aikana ollut kolme matomahaa.
 
Furmasin Ticon ennen kuin mentiin sisälle. Jominkin olin jo päästänyt pihalle ja pojat olivat juosseet muutamat villit kierrokset.
 
Seuraavana oli vuorossa operaatio pissatasku. Piti haalia lisätäytettä koneeseen, joten pesun saivat mun treeniliivin lisäksi myös poikien pyyhkeet, puvut ja sadetakki.
 
Päivityksen takia latautumatta oli jäänyt 13 kuvaa. Niitä sitten yritin latailla pesukoneen pyöriessä. Homma lähti vauhdikkaasti, mutta viiden kuvan jälkeen tyssäsi. Ei auttanut uusi koneen käynnistys, joten jätin sikseen. Oikeestaan voisi lisätä klikkauksen siihenkin kun latasin kuvia aamulla. Näin sain ne ladattua suht vaivattomasti.
 
Täällä on ollut aika uneliasta sakkia. Oon saanut liikkua ihan ilman lisävarjoja ja se ei ole kovin yleistä. Kauniin arskapäivän jälkeen oon toiveikas kuuraisen aamun suhteen.
 
Vielä ennen Jomin muutaman sanan arvostelua (tämä oli niukkasanainen tuomari. Komistuksenkin omistaja kysyi, että oliko Jomin arvostelu lyhyt) ehkä se kaikkein paras kliksahdus. Rankkuudesta huolimatta koitin huomioida poikiakin männä viikolla ja sitä juttua tuli treenittyä. Tico ihanainen edistyi ihan selkeästi! Herranen oli varsinainen viikon valonpilkahdus <3 Jomi taas on ottanut takapakkia yllättävästä syystä. Sony etenee hiljaksiin.
 
Tuomarina oli Jasna Matejcic, Kroatiasta. Kehäsihteerin kättä ajatellen säästeliäästi sanaili Jomista seuraavaa:
 
Excellent proportion. Good developed body. Nice head. Correct bite. Excellent angulations. Typical movement.”
 
Vielä linkki kuviin. Nimiä en oo vielä ehtinyt laittaa ja vähän tarttis järjestellä kuvia, mutta sen ehtii tehdä myöhemmin. Eli ehdoin TripleTan, olkaatte hyvät :)
 
Laitoin muutaman liikekuvan, joiden laatu on mitä on, mutta ne oli jotenkin hauskoja. Etenkin PU-kehässä meno oli vauhdikasta.