Ylläoleva kuva sai mut eilen pissimään hunajaa. Olin raahautunut pihalle kamerani kanssa seurailemaan triplen touhuja. Yritin kuvailla, mutta en ollut tuloksiin tyytyväinen. Mielessä kävi kerran jos toisenkin luovuttaminen. Kuvat olivat joko liian tummia, liian vaaleita tai sellaisia suhmuraisia, jollaisia tuppaa tulemaan kun kuvaa liian vähässä valossa. Se taas tuntui hassulta kun sää ei olisi voinut olla piiruakaan aurinkoisempi. Kävin läpi erilaiset säätövaihtoehdot ja kokeilin automaattia sekä sporttia, mutta en ollut tyytyväinen. Sitten kokeilin ohjelmaa (tai mitä lie), jota en ole koskaan aiemmin kokeillut kun ruutuun on tullut niin kumman näköistä "juttua". Oon kuvitellut sen olevan sellaisen, että pitää tehdä ite koko ohjelma. Mutta ei kai se sitten olekaan sellainen, sillä kun yritin vaihdella säätöjä niin kuin muissakin, niin kamera kitisi, ettei kyseinen toiminto onnistu. Noh, päätin sitten zoomata hauskasti istuvaa Sonya ja painoin nappia. "Omigosh!", oli mun eka reaktio kuvasta. Se oli värimaailmaltaan täydellinen ja vieläpä varjossa otettu kuva!!! Voinko varjossa saada noin upeaa kuvaa??? Tästä räpsystä innostuneena aloin zoomailla ukkosia ja kerta toisensa jälkeen kameranruutuun ilmestyi värimaailmaltaan upeita kuvia. Ero oli selkeä aiemmin otettuihin räpsyihin. Olin ihan ihmeissäni miten kuvat näyttivät ruudussa siltä, miltä koiruudet luonnossa näyttivät. Jopa vauhtikuvatkin olivat tuolla mahdollisia. Siis aivan täydellistä! Mietin, että mikä koira nyt oli haudattuna? Pakkohan jossain kohtaa on pudota korkealta ja kovaa. Siispä jänskätti miltä kuvat näyttäisivät koneella. Uskomatonta, mutta totta, mutta upeat värit loistivat tietsikanruudullakin! Johan oli moukantuuria kerrakseen ja tuli niin mahtava kuvasaalis, että tässä on kaikkien aikojen kuvapläjäys.
Otsikko liittyy kuviin, jotka on otettu auringossa ja varjossa, sekä omaan eloon. Valonpilkahduksia on ollut, mutta lisää kökköäkin on pukannut. Reilu viikko sitten kumottiin ämpärillinen kökköä mun niskaan. Oli niin paskajuttu, että en oikein piristynyt, vaikka olinkin tekemässä kahta yöviikkoa putkeen. Edes lempparijuontajan pehmeä, lämmin ja hymyilevä ääni ei parantanut oloa. Oikeestaan se oli päinvastoin. Ottaa päähän ja masentaa sen verran, että näyttää siltä, ettei mua huvita lähteä yhteen näyttelyyn. Tahtoisin mennä, mutta en vaan jaksaisi sitä tuntien reissaamista ja jos vielä vettäkin on luvassa, niin vaakakuppi kallistuu nyt enemmän kodin puolelle. Mutta nyt pulinat pois ja upeita värejä kehiin!
Yllä esme millaisia kuvia tuli ensin. Liian kirkas nurtsi suorastaan hyppää silmille. Alla taas esme varjokuvasta, jossa mun mielestä on värit kohdillaan eikä nurtsi kuitenkaan hypi silmille. Kuvassa hömpy häiritsee itekseen leikkivää Ticoa.
Oijoijoiiiiiiih, noita värejä! Auringosta huolimatta Tico on just niin punainen kuin se on ja Sony ei näytä lakanalta vaan kermapallolta! Lisää värien loistoa on luvassa. Saa nähdä nieleekö bloksu kuvapläjäyksen mukisematta...
Kommentit