Kun Jomi on osoittautunut olemaan varsin tylsä koirakamujensa seurassa, niin mietin pitkään ja hartaasti, että viittinkö lähteä. Lopulta kuitenkin päätin lähteä. Myönteiseen päätökseen vaikutti kaksi seikkaa. Se, että Jomi vaikutti varsin reippaalta koirien keskellä viime lauantain mätsissä ja toinen oli se, kun Jomi oli vauhdikas pitäessäni sitä aamulla kotitiellä vapaana. Ennen lähtöä käytin isoset tunnin lenkuralla, sillä olin melko varma, että myöhemmin musta ei siihen enää olisi ollut. Olihan se mukavampaa jättää ne kotiin kunnon lenkin jälkeen.
 
Jomin kanssa suunnistin bussipysäkille. Ei oltu ehditty olla montaa minsaa pysäkillä, kun nähtiin sen ärrierin tulevan sieltä, mistä me oltiin hetki sitten tultu. Onneksi Jomin ei tarvinnut nähdä sitä ärisijää. Pysäkillä tuli varsin hyvin selväksi se, että Jomille auto = nami. Jokaisen näkemänsä auton jälkeen pieni tuijotti mua varsin toiveikkaan näköisenä. Jos tämä nyt oikeesti on tämmöstä, niin helpolla kyllä pääsin autojenjahtailuongelmasta!
 
Mutta en kuitenkaan kaiken liikkuvan. Se tuli ilmi melko pian bussista ulos tulon jälkeen. Ekana nähtiin koira ja mökäähän siitä seurasi. Oltiin kävelty jonkin aikaa kun ihan puskista sain muistutuksen, että Jomin jahtausinto ei ollut vielä täysin poistunut. Jomi pinkaisi ohi menevän pyörän perään. Onneksi hihna ei ollut pitkällä ja mitään ei päässyt käymään. En ollut osannut varautua tuohon yhtään. Nyt tiedän olla tarkempi aina kun jotain tulee vastaan.
 
Pysäkiltä ei ollut pitkä matka kohteeseen (myöhemmin selvisi, että bussilla olisi päässyt ihan viereen). Olin vähän pettynyt kun näin kohteen; koira-aitaus oli jaettu isojen- ja pientenpuoliksi. Silloin joskus kun kävin siellä Sonyn kanssa, niin aitausta ei ollut jaettu. Jakamattomassa aitauksessa Jomi olisi saanut tutustua kaikenkokoisiin koiriin. Mentiin pienten puolelle. Sieltä oli mun mielestä parempi aloittaa Jomin tutustuttaminen muihin koiriin. Aitauksessa oli 7 kuinen tipsu. Ja uskokaa tai älkää, mutta Jomi oli ajoittain pieni rallikoira kun se veti häntä suorana niin kovaa kuin tassuista lähti! Sitä oli nautinto kattella, varsinkin kun moista ei juurikaan ole Jomin kohdalla nähty. Tipsu ei ollut kauaa. Jäätiin aitaukseen yksin. Toisella puolella oli puolivuotias dogo argentino. Aluksihan Jomi oli haukkunut koiraa, mutta ajan myötä lopetti sen. Välillä näytti, että Jomi olisi halunnut leikkiä dogon kanssa. Mulla oli kova hinku mennä kokeilemaan, että miten olisi käynyt, mutta päätin ottaa rauhallisesti Jomin kanssa. Hyvä niin, sillä kun dogo sai kaverikseen chow-chow:n, niin se alisti sitä minkä ehti. Siis hyvä, ettei Jomi joutunut heti kokemaan moista! Ehkäpä jaettu aitaus olikin hyvä juttu.
 
Yksin oltiin jonkin aikaa pienten puolella ja sitten sinne tuli pari cavalieria. Toinen oli kolme vee ja toinen puolivuotias. Nämäkin koirat Jomi ensin haukkui. Olis kyllä kivaa, jos Jomi pääsisi eroon moisesta reagoinnista. Kolme vee oli rauhallinen tapaus, joten enimmäkseen Jomi rallasi pennun kanssa, vaikka se pentu ujostelikin Jomia. Voi, miten paljon vauhtia tuosta pienestä voikaan löytyä!
 
Seuraan liittyi joku pieni terrieri. Näytti yorkilta, mutta lyhyemmillä karvoilla. Cavikat olivat tyttöjä, terrieri poika. Jonkin ajan päästä aitaukseen tupsahti corgi-poju. Ja ei mennyt kauaa kun aluksi isojen puolelle mennyt monirotu tuli pienten puolelle kun isojen puolella oli niin raisuja koiria. Siinäpä oli Jomille koiria ihmeteltävänä ja oikein hienosti pieni oli (alkuhaukkujen jälkeen). Corgin kanssa Jomi veti rallia ympäriinsä. Yhdessä vaiheessa innostuivat syömään maata. Tuo oli muuten ainoa kerta, kun Jomi söi maata. Se nuuskutteli jonkin verran, muttei syönyt. Aitauksessa on enimmäkseen hiekkapohja.
 
Hiljaksiin väki väheni ja Jomi jäi kahden monirodun kanssa. Kurkkasin bussi-aikataulua, sillä Jomi alkoi väsyä. Oltiinhan me jo oltu reissussa yli kaksi tuntia. Aikataulun mukaan seuraava olisi mennyt tunnin päästä. Hetki sitten oli mennyt yksi bussi. Lähdin pois aitauksesta, sillä en viittinyt jäädä sinne, ettei Jomi saa ikävää kokemusta toisesta koirasta. Monirotu halusi leikkiä, mutta Jomin puhti oli lopussa. Mieluummin olisin pönöttänyt aitauksessa kuin pysäkillä, mutta Jomille varmasti parempi vaihtoehto oli lähteminen.
 
Pysäkki oli heti tien toisella puolen. Kaiken järjen mukaan mitään bussia sieltä ei olisi pitänyt tulla, mutta kyllä sieltä vaan tuli. En osaa tulkita noita Kaarinan linjan aikatauluja. Ovat kummallisia. Mutta ihan kiva, ettei tarvinnut tuntia jäätyä viileän illan laskeutuessa.
 
Hassua oli, että tulomatka oli vähän halvempi kuin menomatka. Takaisin päästiin 3,40 eurolla, kun mennessä maksu oli 3,70. Tulomatka oli pidempikin. Tuon linjan hinnat voivat vähän vaihdella kun ite pitää sanoa se paikka johon menee. Ja kuskit sitten päättävät minkä mukaan laskuttavat.
 
Pysäkillä laitoin hieman likaantuneen pentusen pyyhkeen sisään ja nostin syliin. Kannoin niin kauan kuin jaksoin. Sitten sai Jomi kävellä jonkin aikaa, ennen kuin joutui taas pyyhkeen sisään.
 
Kotona nappasin banskun ja jätin Jomin. Vähän kuului mökää kun evästin banskun pihalla. Lähdin isosten kanssa pienelle lenkille ja otin rt-juttuja. Ne menivät hyvin, jopa pivottikin sujui melko ongelmattomasti.
 
Kun oltiin taas kotona, isoset alkoivat leikkiä. Yllättäen Jomikin otti siihen osaa jonkin verran. Ilmeisesti pikku-islis ei ollut vielä täysin lopussa.
 
Oli kyllä positiivinen ylläri, että Jomia kiinnosti muut koirat ja jopa leikki niiden kanssa! Ykköstä oli sekin, ettei pieni ollut maa-imuri. Kumma, että se on pihalla. Ehkä tuommoinen hiekkapohja ei tarjoa syötävää? Meinaan kun oltiin bussipysäkillä, niin siellä mussutettiin maan aarteita. Pysäkin maa oli pientä kiveä. Mutta anyway, kyllä kannatti sittenkin lähteä. Uudestaankin aion mennä sitten kun tulee hyvä rako. Tuohon kuitenkin menee sen verran paljon aikaa, ettei se onnistu arkipäivinä :(
 
Kerron vielä eilisestä iltapalasta. Senhän poitsut saivat kaivella kongeista. Mikrossa sulatettu juustosinetti ei antanut nappuja helpolla. Alkuun isoset mököttivät kun eivät saaneet vaihtaa kongeja. Niillä on ollut aina tapana vaihtaa luut sun muut. Enää se ei käy. Annoin isosten mököttää aikansa. Jomi oli kiinnostunut kongistaan, muttei alkuun jaksanut odottaa, että saisi siitä jotain irti. Kun vähän jeesasin, niin sitten pieni alkoi todenteolla yrittämään.
 
Ensin Sonyssa alkoi näkyä kiinnostuksen merkkejä. Jeesasin Sonyn konginsa kanssa alkuun, ennen kuin houkuttelin Ticon oman konginsa kimppuun. Sitten kun kaikki touhusivat konginsa kanssa, en uskaltanut liikahtaa, jottei joku luovuttaisi :D Sony ja Jomi olivat keittiössä. Tico oli mennyt eteiseen ja sen kyllä näki. Eteinen oli kuin pyörremyrskyn jäljiltä kun Tico oli tapellut konginsa kanssa. Tico osaa heitellä kongiaan (pitäisi kai joskus ottaa siitä video) ja sen lisäksi oli yrittänyt käyttää vähemmän hempeitä otteita sisältöä tavoitellessaan.
 
Jomin tyyli oli joko nuoleminen tai sitten rauhallinen liikuskelu kongin kanssa.
 
Sony oli kaikkein rauhallisin. Se lähinnä piti kongiaan tassujen välissä ja nuoli minkä ehti. Hetkittäin Sony läpsi kongiaan tassulla, ennen kuin palasi taas pusuttelemaan kongiaan.