Eilen taas oli edessä reissaamista. Kömmittyäni sängystä ylös puoli kaksi, laitoin radion päälle, jotta saisin kuulla juttua säästä. Mutta eipä säästä pukahdettukaan uutisten jälkeen? Yöradiota oli juontamassa mun lempparijuontaja ja siitä tuli kiva fiilis.
 
Poikkeuksellisesti olin pakannut repun jo edellisenä iltana. Isosten lenkin ajoitin ihan viime hetkille, niin saisi tuolleen ulkoiluvälin mahdollisimman pieneksi.
 
Neljän uutisten yhteydessä oli puhetta vesisateesta, joten tungin reppuun sadeviitan. Jomille puku päälle ja sitten kohti vakkea.
 
Oli lämmin ja hiki tuli kävellessä. Takki, joka mulla oli, on siitä inhottava, ettei se hengitä yhtään. Pitää hyvin vettä ja on muuten ihana takki, mutta jos sen kanssa tulee hiki, niin sitten on inha olo. Sen takia sitä tuleekin nykyään harvemmin käytettyä.
 
Otin Jomilta puvun pois ja aioin juottaa pienen odotellessa. Siinä tuli tenkkapoo, sillä repusta ei löytynyt vesikuppia. Sen ainoan kerran, kun uskaltauduin pakkaamaan repun jo edellisenä iltana, niin sitten tietty jäi jotain pois. Kannattiko pakata? ;D Kaadoin vettä kouraani ja Jomi sai siitä vähän kielen kostuketta.
 
Kun kävellessä oli tullut hiki, niin junaa odotellessa tuli vilu. Asemahallikaan ei ollut vielä auki siihen aikaan. Se aukesi vasta klo 6.10. Tuolloin en enää mennyt sinne sisälle kun olin nähnyt, että varikolta oli lähtenyt juna liikkeelle. Jomi oli kiinnittänyt huomiota taskulamppujen valokeiloihin kun pari ihmistä liikkui varikolla. Ihmetteli niitä ja taisi vähän mörköilläkin kun pääsi pari haukahdusta.
 
Hyvin oltais mahduttu meille myytyyn paikkaan, mutta menin siihen, jossa on se pöytä. Jomin sai sidottua pöydänjalkaan ja penkkiä sai taaksepäin. Mulla oli aikomus nukkua ja heti kun mun lippu oli tarkistettu, viritin herätyksen.
 
Jonkin verran tuli nukuttua. Jomikin alkoi jo alkumatkasta nukkua. Mä olin ihan yllättynyt, meinaan vielä koskaan aiemmin Jomi ei oo alkanut nukkumaan noin aikaisessa vaiheessa junassa. Yleensä nukkuminen on jäänyt vasta paluumatkaan. Kivahan tuo jos jomppeli-tomppeli osaa ottaa jo rennommin :)
 
Pasilassa piti vaihtaa junaa. Konnarilta olin kysynyt raidetta, joten ei tarvinnut alkaa ettimään mitään infoa. Kunhan oikeen raiteen löysi, niin hyvä juttu. Vaihtoon oli ruhtinaalisesti aikaa. Tätä vaihtoa en ollut stressannut etukäteen. Ei kai sitä ollut ehtinyt moista miettiä leikkiessään selviytyjää...
 
Lemmikeille tarkoitettu paikka oli täynnä. Jäätiin sitten välikköön. Ensin Jomi ihmetteli menoa ja sitten alkoi nukkua! Taas olin yllättynyt ja hymy suupielessä kattelin nukkuvaa pientä.
 
Kun vaunuun tuli tilaa, mentiin sinne. Loppumatkasta laitoin Jomille puvun päälle. Junasta ulos mentyämme mulla ei ollut hajuakaan, että minne päin lähteä. Oltiin kadulla, jota pitkin piti mennä, mutta minne päin? Ei ainakaan sinne, minne lähdettiin. Löytyi kadunnimi, jonka avulla paikansin suunnan vääräksi.
 
Lahden keskustasta löytyi hyvin kadunnimiä ja siksi oli aika helppoa tietää missä meni. Vaikka kuinka yritin sommitella meidät kartalle, niin usein se meni väärinpäin. Kolme vuotta sitten sompailin samoissa maisemissa Sonyn kanssa ja yritin muistella reittiä. En enää muistanut mitään.
 
Ainoa, jonka muistin oli se, että lopussa kadunnimi vaihvihkaa muuttuu. Tienviitat olivat niin selkeitä, että ne pystyi lukemaan kadun toiseltakin puolelta. Tästä iso plussa Lahdelle :)
 
Yhdessä kohtaa oli autoja jonossa. Ekana tuli mieleen, että ne olivat menossa näyttelyyn. Kattelin karttaa ja musta näytti, että meidän piti mennä Svinhuvudinkadun ohi. Lisäksi kadun kulmassa näkyi Isku tai jotain ja päättelin siellä päin olevan jonkun kauppakeskuksen. Mentiin tien yli.
 
Jonkin aikaa käveltyämme mulle alkoi tulla olo, että ei oltu menossa oikeaan suuntaan. Tehtiin uukkari ja päätin käydä kattomassa sen Svinhuvudinkadun.
 
Kun oltiin vähän matkaa kävelty tuota katua, niin maisemat alkoivat tuntua tutuilta. Nyt oltiin siinä, missä kadunnimi yllättäen vaihtuu. Me löydettiin perille!
 
Rokotusten tarkistuksen jälkeen mentiin sivummalle ja otin Jomilta puvun pois. Ite vaihdoin kengät. Sitten kohti kehää. Käytävät olivat tilavat, joten pystyi treenimään Jomin kanssa sitä, ettei tartte moikata näyttelyn jokaista koiraa. Ihan ymmärrettävää, että Jomsku on tuollainen. Kavereita kun on tuotu pienen eteen “ovista ja ikkunoista” eikä ole voinut koskaan treeniä häiriössä. Rallyssä meno on aika yksilöllistä, että ei sitä häiriötreeniä ole tullut oikein sielläkään.
 
Matkalla kehälle törmättiin erkkarin roppiin. He olivat menossa käymään ulkona. Kun he palasivat kehälle, kysyin, että oliko heillä vesikuppia. Kuppi oli, muttei vettä. Sehän meni hyvin kun mulla oli vettä muttei kuppia :D Vihdoinkin Jomi sai juoda kunnolla.
 
Isliksiä oli ilmottu 6 tsipaletta. Olin pähkäillyt, että otanko mukaan kameran vaiko en. Päädyin jättämään sen kotiin, samoin sitten jäi häkkihökötyskin. Hyvä niin, sillä häkin raahaaminen olisi ollut turha juttu. Häkeille oli oma alueensa, eli en olisi voinut hyödyntää häkkiä kuvaustarkoituksessa. Jos olisin häkin sinne raahannut, niin kyllä olisi harmittanut!
 
Odotellessa tuli juteltua. Lisäksi koitin rauhoitella Jomia. Välillä käytiin treenimässä kontaktia ja liikkumista kun kerran oli hyvin tilaa. Jomi tartti oman aikansa, että kykeni kuuntelemaan mua. Sitten se teki hyvin aina siihen asti, kun jostain pelmahti uusi koira.
 
Nuorten luokassa oli peräti kolme koiraa. Jomi, jättis ja sitten koiruus, josta olin joskus nähnyt pentukuvan. Livenä en koskaan. Mua huvitti kun ne kaksi muuta olivat sellaisia kunnon kokoisia poikia ja Jomi sellainen kirppu niiden rinnalla. Komistukseksi Jomia en osaa sanoa. Pikemminkin se oli somistus siellä komistusten joukossa ja tuumailin tuomarin nauravan Jomin kehästä.
 
Yhteiskierroksessa Jomia sai jonkin verran himmailla. Odotteluaikana syötin ukkelille nameja (syöminen kuulemma rauhoittaa). Jomi oli viimeinen luokassaan, joten odottelua oli.
 
Jomi mitattiin. Hammastsekissä oli vähän pään vetämistä. Nyt en muista, että yritinkö auttaa Jomia vaiko en. Pohdin tuota, kun huomasin tänään jotain. Siitä myöhemmin lisää. Muuten tutkiminen meni ok. Et kans meni ihan ok. Samoin ympyrä. Seisotuksessa palkkasin Jomia. Herra hyppäsi palkkaa vastaan ja sen asento muuttui. Piti asetella ukkeli uudestaan ja päätin jättää välipalkkaukset.
 
Kaikki pojat saivat ERIn, jopa Jomi! Kilpailuluokassa mentiin ympäri ja sitten tuomari sijoitti pojat. Mä olin jo sijoittanut Jomin kolmoseksi, joten jäin paikoilleni. Yllätyksekseni tuomari viittoi Jomia kakkoseksi! Jättis oli eka (yllättyikö joku? ;)  ). Jättis ja Jomi saivat SA:t. Miksiköhän se kolmas ei saanut? Tässä näyttelyssä jaettiin nauhoja. En mä tajunnut sitä heti, vaan vasta sitten kun sijoitusten jälkeen käteen annettiin kolme nauhaa :D
 
Hymiönä poistuin kehästä, sillä Jomin erisa-linja oli taas jatkunut. Tuumasin, että kaipa ne tuomarit olivat osanneet asiansa, vaikka olivat ropittaneet yksin kehässä olleen Jomin. Ei siis ollut kyse “sääliropista” ;)
 
PU-kehässä Jomi oli kolmas. Eihän siinä olisi ollut mitään järkeä jos Jomi olisi mennyt joko jättiksen tai komistuksen edelle. Jättis voitti ja komistus tuli toiseksi. Mua kiinnosti tietää tuomarin mittaustulos. Hetken seisotettuani Jomia tuumailin, että ei kai siinä enää tarvinnut olla ja suunnistin hakemaan arvostelua. Mut passitettiin takaisin, sillä Jomille oli tiedossa varaserti. Mitäpä mä näistä jutuista tiedän... :D
 
Tuomari taisi selittää jokaiselle jotain. Mulle sanoi Jomin etuliikkeiden olevan hieman löysät. Hmm... Voihan se olla niin, mutta enemmän musta tuntuu, että kun herra ei liiku nätisti, niin se on vaikuttanut etuliikkeisiin. Useimmin kun Jomin liikkeitä on kehuttu joka suunnasta. Tuomari kehui poikia. Kaikki olivat kuulemma tosi kivoja koiria. Sanoi joskus vuosia sitten arvostelleensa isliksiä ja ymmärsin menon olleen kehässä vähän erilaista.
 
Kun vihdoin sain arvostelun, vilkaisin näkyikö siinä mittaustulos. Ei näkynyt, joten kysyin tuomarilta, että muistiko hän enää minkä tuloksen oli saanut. “42, on ihan siinä rajoilla vielä”, sanoi tuomari. Miksei mittaustuloksia laiteta arvosteluihin? Usein kun sen kysymisen unohtaa ja onhan se kiva tietää millaisia tuloksia tuomarit saavat.
 
Loppujen lopuksi jättis sai ropin ja erkkarin roppi oli vsp. Onnea molemmille! :)
 
Jee jee, päästiin lähtemään kotiin :) Jomi taitaa sittenkin olla sellainen hyvä näyttelykaveri. Nyt ainakin näyttää hyvältä sen suhteen. Taidankin alkaa ostamaan paluulipun samalla kun hommaan menolipun. Tuolloin sen saa vähän halvemmallakin.
 
Ulkona satoi vettä reippaasti, joten Jomille puku ja mulle viitta. Waderi-meininkiä, nääs ;) Nyt en tarvinnut karttaa kun suunnistettiin asemalle. Itse asiassa reitti on lähestulkoon suora. Kummaa kierrättämistä oli netistä tulostetussa kartassa. Jospa mahdollisella seuraavalla kerralla muistaisin, että kun lähtee asemarakennuksesta, niin sitten saa mennä melkeinpä suoraan. Ainoa vaan, että pitäisi osata luovia junasta tuohon rakennukseen.
 
Jos viimeksi junan lähtöön oli neljä tuntia, niin nyt taisi olla vaan neljä minsaa. Lipun hommattuani tuli kuulutus, että just meidän juna oli lähdössä. Tuli kiire löytää kakkoslaituri. Junan luona yritin kattoa lemmikeille sallittua vaunua. Kun eka ei ollut sellainen, niin mentiin toisesta ovesta sisään. En uskaltanut alkaa ettimään oikeaa vaunua. Välikköön olin aikonut muutenkin jäädä kun viitta vuoti vettä. Satuttiin sitten kuitenkin menemään oikeasta ovesta.
 
Taas Jomi yllätti mut. Hetken ihmetteli ja sitten alkoi nukkua. Muutaman pysäkin jälkeen kyytiin tuli saku. Aattelin, että nyt ei Jomi kykene nukkumaan. Väärässä olin. Taas jonkin aikaa ihmetteli ja sitten meni paimentamaan lampaita höyhensaarille :)
 
Pasilassa junaa sai odotella miltei tunnin. Mä en ottanut viittaa pois vaan istuin se päällä sisällä asemahallissa. Viitan alla oli mukavan lämmin. Pukuun puettu Jomi sai ihmiset kommentoimaan. Jomi oli tyylikäs, kaunis, söpö...
 
Mentiin hyvissä ajoin laiturille. Koin ahaa-elämyksen. Laitureillahan on sellaiset monitorit, joista näkee mikä juna siitä menee seuraavaksi. Lisäksi siitä näkee missä järjestyksessä junassa on vaunut. Se on kätevää kun aina ne eivät ole loogisessa järjestyksessä. Samalla mulle aukesi mitä virkaa on laitureilla olevilla kirjaimilla. Kokeilin sen toimivuutta. Ei nyt mennyt ihan putkeen, joten kuskille pyyhkeitä siitä. Ei vaiskaan, mutta kirjaimien kohdalle pitäisi pysähtyä tiettyjen vaunujen. Tuohan taas riippuu junankuljettajasta. Mutta tosiaan kätevää kun enää ei tartte arvata kummassa päässä on lemmikkivaunu :)
 
Taaskin Jomi oli ainoa koira. Vaunussa oli joku pariskunta, joka hankki sokerihumalaa tunkemalla kupuunsa limua ja mässyä. Toinen pöytäpaikka oli vapaana. Taas sidoin Jomin ja odottelin konnaria, jotta voisin alkaa nukkua. Viitasta sain hyvän peiton.
 
Hypättiin junasta kuppiksella. Taas Jomi yllätti mut. Koskaan aiemmin se ei oo malttanut odottaa mua portaissa. Nyt herra teki sen! Meni muutaman rapun ja pysähtyi odottamaan ilman, että sanoin mitään :)
 
Jomi taisi luulla, että tiedossa oli kyyti. Pienellä oli kova kiire ulos asemahallista ja ensimmäisen auton nähtyään oli menossa sen kyytiin :D Ei ollut tällä kertaa kyytiä. En hypännyt bussiinkaan. Kuppikselta on lyhyt matka rismalle ja kun en taaskaan ollut jaksanut vääntäytyä kauppaan, niin päätin pistäytyä siellä. Pitihän ukoille olla iltapiimää. Toisaalta ei oo pahitteeksi jättää kauppareissuja väliin kun on tätä rahareikää muutenkin. Lisäksi, mitä sieltä enää uskaltaa ostaa kun kaikki tuntuu olevan enemmän vähemmän vaarallisia tuotteita? Jopa suomalaisten terveysikoni, tummaleipä, on nykyään vaarallista. Voi hitsi tätä nykymenoa ;D
 
Jomi odotteli kopissa kun kävin hakemassa repun ja kassin täytettä. Kaupassa olisi saattanut viihtyä vaikka sulkemisaikaa asti jos... Yhtäkkiä tajusin kuulevani jotain tuttua. Meni hetki, ennen kuin keksin biisille nimen. Oli niin yllättävä biisi, että en heti sitä keksinyt. Mutta, risma teki sen taas ja soitti EJ:n musaa. Tällä kertaa tarjolla oli “Healing Hands”. Ei mitään beisikkiä radiokamaa. Muutenkin nuo rismassa kuullut tsipaleet ovat muita kuin niitä, mitä radiossa kuulee. Taitaa löytyä laaja valikoima EJ:n biisejä. Onneksi tuli vain se yksi kappale, niin en jäänyt asumaan kauppaan ;)
 
Shoppailun jälkeen oli edessä vielä kävelymatka kotiin. Kävellessämme pidin silmällä busseja. Yhtään bussia ei mennyt meidän ohi, joten olisi ollut ihan turhaa jäädä odottamaan kyytiä vakkelle. Se olisi tiennyt vähän vähemmän kävelyä, mutta ei ajansäästöä yhtään.
 
Turussa ei satanut kun tultiin ulos junassa. Ilma oli suhmurainen. Täysin sateetta ei päästy kotiin, mutta onneksi ei satanut yhtä kovaa kuin Lahdessa. Toisaalta sateella ei ollut enää väliä kun oltiin menossa kotiin. Hyvä, ettei satanut kun oltiin menossa näyttelyyn.
 
Kotona laitoin Jomin vessaan ja päästin isoset pihalle. Suihkuttelin Jomia ja kun se pääsi pois vessasta, pieni oli hämillään kun ei näkynyt kavereita missään. Käytin isoset pienellä lenkillä. Jomilla ei ollut mitään sitä vastaan, että jäi yksin kotiin.
 
Otin itteäni niskasta kiinni ja tyhjensi repun samantien. Sitä tarvittiin taas seuraavana päivänä, joten turhaa oli jättää tyhjennys aamuun.
 
Lahdessa oli tuomarina Leila Kärkäs ja hän tuumasi Jomista aikalailla samaa kuin muutkin :)
 
“Miellyttävä kokonaisuus. Hyvät mittasuhteet. Hyvä pää ja ilme. Erinomaiset korvat. Hyvä kaula, ylälinja ja häntä. Tasapainoiset kulmaukset. Sopiva luusto. Kaksoiskannus takana. Hieman leveä etuliike, muuten hyvä liike. Hyvä karva ja käytös.” 
 
Äääh, jotenkin tuntuu, ettei ajatus pysynyt nyt kasassa kun tätä naputtelin. Koittakaa saada selvää. Vielä pitäisi jaksaa naputella lisää...