Mun tiedon mukaan tuo tarkoittaa samaa kuin “goodbye”. On ollut niin islantilainen & islismäinen vuosi, että jotenkin sitä on “into” Islannissa kaikin tavoin.
 
Hmm... hmm... Mihinköhän mahdoin edellisessä kirjoituksessa jäädä? Periaatteessa ei olisi iso vaiva tarkistaa asia, mutta kuitenkin on :D Noh, lähdetään liikkeelle sunnuntaista.
 
Viime vkl saatiin paljon lunta. Sunnuntai iltapäivään mennessä täällä ei ollut näkynyt jälkeäkään traktorista, joten tapasin yhden kaverini postilaatikoilla. Hän toi mulle Koiramme –lehtiä ja heijastinliivin, joka oli jäänyt pieneksi hänen isokokoiselle pumilleen. Liivi on samaa kokoa kuin isosillakin on, joten Jomsku sai ihan oman heijastinliivin. Kiitos!!! Liivissä on vielä kasvuvaraakin, mutta menee se, vaikkei herra enää kasvaisi. Jomin liivi on saman värinen kuin Sonyn, eli sellainen neonkeltainen.
 
Jomi oli varsin reipas suuren pumipojan kanssa. Ne leikkivät jonkin verran. Harmi, etteivät päässeet tulemaan pihaan asti... Pojat saivat joululahjankin, jota ei luonnollisesti ole vielä avattu.
 
Olin sanonut tälle kaverilleni, että Jomi on sen oloinen, etten koskaan edes odota sen nostavan koipea. Se sanoi, että kyllä sellainen päivä vielä tulee. Jomin nähtyään hänkin oli sitä mieltä, ettei Jomin imagoon sovi koiven nostelu, vaan se on semmoinen ikuinen pikku vaava :D Noh, sitten me kai järkytytään kimpassa, kun se shokeeraava päivä koittaa, jolloin Jomi nostaa koipeaan ;)
 
Niin sunnuntaina, kuin maanantainakin sai tehdä lumitöitä. Putsailin lähinnä autokoloa ja muita. Lopun jätin traktorille. Vaan vielä tiistaihin mennessä sitä ei ollut näkynyt. Kotitienjatke oli ihan kamalaa puuroa johonkin ma-ti yöhön asti. Ei ollut toivoakaan pyörällä ajamisesta. Vähän mietinkin, että viittinkö lähteä postiin. Lähdin, ja onneksi maaseudun loputtua oli aurattua tietä. Muuten olisin kääntynyt takaisin. En kyllä olisi alkanut työnteleen pyörää huvikseni.
 
Jo ilman puuroakin postiin lähtö oli hyvin vastenmielinen ajatus. Inhotti ajatella, miten pitäisi sulloutua siihen pieneen ärrä-kipsaan jonottamaan joku forever. Mutta, piti postittaa isälle paketti + pari korttia + Jomin paprut Kennelliittoon. Oon vitkutellut asian kanssa, kun ei oo huvittanut lähettää niitä sinne. Ticon kanssa meni puoli vuotta, joten siinä syy. Vähän aattelin, etten rekkaisi Jomia ollenkaan Suomeen, mutta mua patisteltiin asian suhteen. Noh, nyt on paprut lähteneet. Otin rekkarista muutaman kopsun. Tiedä sitten oliko siitä mitään hyötyä, mutta onpahan nyt kopsittu.
 
“posti” oli yllättävän tyhjä Pääsin kassalle miltei heti, huh. Olin niin iloinen ja helpottunut, kun ei enää tarvinnut funtsia postiasiaa. Vaan enpä tiennyt, että vielä mun piti palata postiin, ennen kuin viikko päättyi...
 
Tiistai meni aikalailla ketuiksi. Mun viimeinen rt-tunti ever jäi väliin, kun kello teki tepposet. Arvatkaa vaan, että suoraan sanottuna vituttiko (anteeksi, mutta tuolla on tarkoitus kuvastaa olotilaani), kun heräsin. Silmät avattuani oli sellainen olo, että oli turhan valoisaa. Vilkaisu kelloon ja aaaaaaaaaaarrrrrrrrrrrrggggggggghhhhhhhhhh!!! Kymmentä näytti, joten ei ollut enää mitään mahkuja ehtiä koulutukseen. Kovin kyllä mietin, että ehtisikö jotenkin, mutta ei auttanut muu kuin pistää viestiä, ettei me tulla, vääääääh :,(
 
Jonkin aikaa istuin typertyneenä. En vaan osannut tehdä muuta harmituksenpilven alla. Mulla oli ollut aikomus kolata lumet keskiviikkona, mutta kun tuli tuollainen ikävä ylläri, tuli kummasti lisää aikaa tiistaihin. Siispä äijien kanssa pihalle lumihommiin, kun ei kerran traktoria näkynyt. Lunta sateli lisää, ja vielä silloin lumimäärä oli sellainen, että siitä selvisi kolan kanssa. Sitten jos sitä olisi tullut vielä tuplaten lisää, niin olisi ollut ihan sama, olisinko käyttänyt lumien putsaamiseen kolaa vaiko lusikkaa.
 
Tässä lumitöiden ohella oon kokenut ahaa –elämyksen sen suhteen, miten on parempi kolata lumet. Vähän se tuntuu hassulta, mutta on parempi aloittaa putsaamalla autokolo. Miksikö näin? Noh, jos alkaisin kolata lunta ensin kauempaa, niin autokolon lumi ehtii jo tamppaantua jonkin verran, jolloin se on vaikeampaa poistaa. Mutta, kun putsaa kolon ensin, niin ei ole tuota ongelmaa.
 
Olin huhkinut kolmisen tuntia. Tai no, lienekö sitä voi sanoa huhkimiseksi, jos ei tule edes hiki. Kolaaminen on niin kevyttä ja helppoa, kun lumi on kepoisaa pakkaslunta. Homma oli miltei valmis, kun alkoi kuulua traktorin ääntä. Kyllä vain, sieltä se tuli aura-aikeissa. Eka ajatus oli, että jos olisi ollut rallyssa, niin...! Silti, kumma kyllä mua ei harmittanut, että tein tavallaan turhaa työtä. Rallyn väliin jääminen sen sijaan harmitti. Sekin harmitti, kun se traktori vetäisi kivan aurakökön mun tienpätkän viereen, huoh. Se sai olla, sillä mun piti mennä nukkumaan.
 
Ti-ke yö oli historiallinen yö. Maanantaina boossi tuli juttelemaan mulle. Viime viikolla kuultiin, että oli tiedossa yyteetä. Vähennystarve näillä näkymin on 24 henkilöä + voi tulla lomautuksia. Prosessiin voi mennä viikko tai jopa 7 viikkoa, että mielenkiintoiset ajat on edessä. Ehkä kuitenkaan mä en oo niiden 24 joukossa, sillä mun kohdalle on tehty suunnitelmia. Siirryn toiselle koneelle (thank God!) ja sitä piti tulla harjoittelemaan asoppina. Mulle sopi keskiviikkona aikaisemmin tuleminen, joten ti-ke yö oli mun viimeinen varsinainen yövuoro, nyyh. Vuoden alusta mennään kaikki kahteen vuoroon, joten sitten se on vaan aamua ja iltaa. Tupla nyyh :( Mutta onhan se kaksvuoroa parempi kuin nollavuoro.
 
Kun kerran mun pitää opetella uus kone, niin en kai sitten oo saamassa potkuja? Siltä se vähän tuntuu, mutten silti kuitenkaan uskalla tuudittautua täysillä onnenpumpuleihin. Ei tää oo ollenkaan kivaa aikaa töissä.
 
Keskiviikkona sitten menin töihin seiskaksi. Harjoittelin iltavuorolaisen kanssa konetta niin kauan, kuin hän oli töissä. Sen jälkeen menin loppuajaksi vanhalle koneelle. Nyt kaiketi kiinnostaa, että mitenkö meni? Yllättävän hyvin. Mulle näytettiin vain yhden käämin käämintä ja sitten oli mun vuoro. Vaikka olin kattonut sen yhden käämin, niin siltikään mulla ei ollut hajuakaanm mitä piti tehdä. En opi pelkällä kattomisella, että sinänsä oli hyvä pistää mut heti hommiin. Muutaman käämin ajan olin vaan, että mitä pitikään painaa seuraavaksi ja noin. Sitten yllättäen huomasin, että mä muistin napit! Käämyröitä syntyi hitaasti, mutta varmasti. Välillä tuli jotain onkelmaa, mutta ite käämintä sujui! Kone, jolle siirryn, siellä on kaikki isompaa ja painavampaa. Sitten kun taas olin vanhalla koneella, niin kylläpä kaikki leikkurit ja vasarat tuntuivat kepoisilta! Uudella koneella tehdään myös mutkikkaampia töitä, joten tarkkana täytyy olla laskelmien lukemisessa, jotta saa aikaiseksi oikeanlaisia käämejä. Se vähän kyllä jänskättää, mutta eiköhän se siitä.
 
Torstaina oli samanlainen työvuoro. Nyt tein hieman vaikeampia töitä, mutta tuo uusi kone on automaattisempi, niin se aika pitkälle kertoo mitä tehdään ja milloin. Sitä pitää vaan oppia lukemaan. Tähän asti kuulostaa ihan helpolta. Sitten mulle näytettiin, miten pitää tehdä, jos koneelta ei löydykään mallia, joka pitää tehdä. Sitten pitää ohjelmoida ja se kyllä tuntui vaikealta. Niin paljon muistettavaa, että a-p-u-a! Vaikka nyt ahistaakin se kaikki tiedon määrä, jota silloin mun nuppiin kaadettiin, niin silti uskon, että hommassa on jokin logiikka. Alkuunhan kaikki tuntui vaikeelta tällä nykyisellä koneella. Etenkin ne piiiiitkät litaniat, joita piti käyttää työnvaihdon tai muun ohessa. Nyt osaan ne ulkoa. En oo enää moneen kuukauteen käyttänyt lappua apuna. Että tuohon taustaan nojaten uskon, että vielä joskus selviän ohjelmoinnistakin.
 
Mikään nopea ei tuo uusi kone ole, mutta uskoisin, että toimintavarmempi. Oijoijoih, kun oli niiiiiiiiiiiiii-in bäheetä käämiä käämejä, joissa kiskot menivät keskelle vaivattomasti. Ei tarvinnut temppuilla minkään numeroiden kanssa tai syöttää pitkää litaniaa kerta toisensa jälkeen siinä toivossa, että onnistuisi paremmin.
 
Bye bye saa siis sanoa yövuorolle ja sitä myötä rally-tokolle :( Kahdessa vuorossa tuskin missään koulutuksessa pystyy käymään... Se tässä onkin kököintä. Bai bait sanotaan myöskin tämän vuoden työvuoroille, sillä viime yönä tein vuoden viimeisen vuoron. Käytän kolme pekkasta, niin saan tähän tämmöisen yllätysloman. Tuolla lomalla on tarkoitus panostaa koiriin. Ne on vähän jääneet kun päivän tunnit eivät riitä tuplalenkkeihin. Muutoksen myötä ajatuskuplassani muhii suunnitelma, jonka mukaan triplettelyn pitäisi lisääntyä. Kun pääsen iltavuorosta, niin tuskin on hirveesti muita liikenteessä. Samaa uskoisin, kun pitää mennä aikaiseen aamuvuoroon. Siis päästään useammin yhdessä treenimään hihnakävelyä. Ollaanhan sitä treenitty nytkin aina, kun se on ollut mahdollista.
 
Sen sijaan Maapalolle ei tartte sanoa bai baita. Ihan uskomattomia juttuja on saanut lueskella, miten jotkut ovat oikeesti uskoneet maailman päättyvän naps, tähän päivään. Maailmanloppu vielä tulee, mutta sen verran hitaasti, että sen pystyy näkemään jo ennalta. Eri asia on, pystyykö ihmiset tekemään mitään sille, mikä niitä uhkaa. Vaikka kaikesta muusta selviäisimmekin, niin nälkäinen Aurinko on jotain, mille ei voi mitään. Jonain päivänä tämä nykyinen elämänlähde muuttuu viikatemieheksi.
 
Johan tällä kertaa on tullut luisuttua sivuraiteille, niin että hupsista vaan. Koirien kanssa oon lenkkeillyt (jonkin verran. Välillä käyttänyt Jomin ja isoset erikseen. En vaan muista minä päivänä tapahtui mitäkin). Pihalla pojat ovat viettäneet paljon aikaa, kun oon tehnyt lumitöitä. Lunta on sadellut enemmän tai vähemmän viikon jokaisena päivänä. Silti mua ei harmita se tippaakaan. Kaikki näyttää nyt niin kauniilta ja koirat pysyvät puhtaina, joten miksi marmattaisin?
 
Tänään pitkästä aikaa tkamu koirineen kävi mun pihalla. Hänen herrat ovat aikamoisia sopraanoja, niin kimakasti haukkuivat. Varsinkin se vanhempi tykkää pitää konserttia. Ei siinä muuta, mutta juttelu oli aika ajoin himppusen hankalaa ;) Rotukaverilla esiintyi jonkin verran tarvetta nylkyttää Jomia. Jomia alistui kiepsahtaen selälleen. Jättiksen kanssa Jomi jopa leikki jonkin verran. Se oli ilahduttavaa huomata, että Jomi oli reipastunut tuon koiruuden suhteen :) He kyläilivät reilut puoltoista tuntia. Oli kivaa nähdä :)
 
Juu juu, otin kyllä kuvia, vaikka mulla olikin vähän semmoinen olo, että on tyhmää ottaa sinisiä kuvia. Noh, ei ne nyt ihan niin sinisiä ole, kuin silloin kerran, mutta valon puutteesta kärsivät. Joukossa on muutama hyväkin otos.
 
 
 
Tkamun mentyä pistin kuvien latauksen käyntiin ja lähdin isosten kanssa lenkille. Suunnitelmissa oli mennä 1,5 tunnin lenkki, mutta kurkistus postilaatikkoon muutti suunnitelmaa. Siellä oli roskamainosten joukossa iso kirjekuori ISLANNISTA!!! Tokihan päässä alkoi raksuttaa, että MITÄ kuoressa voisi olla??? Miten sitä nyt millekään pitkälle lenkille malttaa lähteä, kun laatikossa oli noin kutkuttavaa postia? Ei mitenkään. Tein sitten täit tervassa –lenkin, eli mentiin kahlaamaan pellolle. Siellä sai nopeesti kulutettua poikien energiaa. Lunta oli hyvin vaihtelevasti. Välillä sitä oli vain nilkkoihin asti. Useimmiten noin polveen, mutta kun humpsahti ojaan, niin sitten lunta olikin miltei vyötäröön asti. Mietin mystisen kuoren sisältöä. “Olisikohan siellä Islislehti, jonka kannessa Jomi on? Jospa kasvattaja oli vähän huijannut mua ja halusi yllättää?”
 
Kuoreen oli kurkittava heti pihalla. En muista koska viimeksi olen ollut niin liikuttunut, kuin olin, saatuani kuoren sisällön selville. Se kyllä raapaisi ihan syrämestä asti. Kuoressa oli Islannin isliskalenteri + joulukortti Jomin kasvattajalta (kutsun häntä tästä lähin gentlemaniksi, sillä sellaisen vaikutelman olen hänestä saanut sen perusteella mitään oon nähnyt ja tiedän). Siis aivvan ykkösihanaa postia!!! Jo pelkkä joulukortti olisi ollut pop, mutta, että vielä kalenterikin, niisk. Pöllämystyneenä vain ihmettelin kuoren suurta yllätystä. Huokaus sentään, miten ihana jouluylläri <3
 
Heittelin isosten naput hankeen etittäviksi, niin saivat lisäväsytystä pellolla tarpomisen lisäksi. Kun naput oli syöty, päästin Jominkin pihalle. Sisällä otin pois jo seinälle ripustamani ensi vuoden isliskalenterin ja etin islisaiheisen kortin, johon kirjoitin “saatesanoja”. Sitten haukut sisälle ja kohti postia polkemaan. Mä olin miettinyt, että laittaisinko gentlemanille suomalaisen kalenterin, kun hän vaikuttaa olevan todella “into” tässä rodussa. Mutta sitten se jotenkin tuntui hölmöltä ajatukselta – varsinkin, kun olin nähnyt hänen seinällään heidän yhdistyksen kalenterin. Onneksi sentään lähetin joulukortin! Nyt kuitenkin lähti mun kalenteri Islantiin. Ihan sama mitä gentleman siitä meinaa, mutta näin nyt on. Täytyy koittaa, että saanko vielä tilattua uuden suomalaisen version itelleni. Islantilaista aion käyttää, mutta silti haluan suomalaisenkin version, onhan siinä kuvia näistä ihanista koiruleista <3 Posti Islannista oli kyllä oikea päivän piristys. On kivaa, kun on kasvattaja, joka haluaa olla yhteyksissä :)
 
Nyt meen tekeen riisipuuroa ja paketoin lahjoja. Huomenna olisi tarkoitus käydä mummin luona :)
 
Jah, jah, pah. Vuodatuksessa vuotaa. Sain sunnuntaina tiedon sähkäriini kommenteista, jotka oli päivämäärän mukaan laitettu 7.12. Siis miltei kymmenen päivää meni, ennen kuin mulle tuli tieto. Jei... Jaa ja näköjään en voi lisätä kuvia tänne aikaan X. Semmoista infoa on tarjolla Vuodatuksen etusivulla... Voi piru, jos mun kuvat häviää taas, kun ne sorkkii kuvapalvelinta >:(