Kun pojat eivät tuhoa heinää siihen tahtiin kuin sitä kasvaa, enkä nyt satu omistamaan paria villapalloa, niin pakko oli jotain keksiä, ettei pihasta tulisi viidakkoa. Rullaaminen ei oikein näytä toimivan :( Ei ole moneen viikkoon ja sen kyllä huomaa. Tuntuu, että se vain kaatoi heinän, muttei leikannut. Apiloita ja voikukanlehtiä se leikkasi iloisesti, muttei varsinaista heinää. Mitäs sitten tekisi, kun kuitenkin tykkään, että nurtsi on lyhyt. Jo siksikin, ettei siellä pesisi kaikenmaailman ölliäisiä. Ruohonleikkuria en saa käyntiin... hmm... Hei, miten olisi edellisten asukkaiden jättämä siimaleikkuri!?!? Nääh, mahtaako tuo edes toimia, ja se olisi suuri homma leikata aitauksen nurtsi sillä. Mutta jos kuitenkin...?
Jep, olkaa hyvä ja naurakaa vaan, mutta niin mä päätin aseistautua heinäsotaan siimaleikkurilla :D Se onneksi oli ihan toimiva vekotin, etteivät mitään romua mulle jättäneet. Käynnistys tapahtuu nappia painamalla, joten se sopii mulle ja mun selälle ;) Arskat sai olla mun suojalasit ja sitten vielä lippis vähän niin kuin varmistukseksi. Löytyi pari riittävän pitkää jatkojohtoa ja waaaaarrrr!!! Kyllä oli ilo leikellä kun huomasi, että se vempele leikkasi hyvin ja lyhyttä heinää tuli :)
Pojat olivat myös aitauksessa. Se ei tainnut olla ihan viisain veto. Tai, no minkäs mä sille voin jos joiltakin puuttu itsesuojeluvaisto. Tico rinnasti siimurin imuriin, ja antoi sille samanlaista kohtelua kuin pölynimurille: ärinää, haukkumista ja hyökkimistä. Hei camoon, älykääpiö! Etkö tajua, miten vaarallista moinen touhu on??? Tai jos Tico meinasi, että se on lammas - kun se söi ruohoa - ja sitä sitten piti paimentaa ;) Oli miten oli, niin sitä toimintaa Tico ei yksinkertaisesti voinut harrastaa. Muutaman kerran leikkaaminen piti keskeyttää, kun Ticolle piti pitää neuvottelutuokioita. Lopulta se uskoi, ettei saa hyökkiä siimuria kohti kun se on käynnissä – eikä edes sammutettuna.
Hyökkimisestä onneksi päästiin eroon, mutta uusia tummia pilviä ilmaantui kuvioihin. Jossain kerran sanottiin, että tämä rotu on niin seurallinen, että se tahtoo olla mukana niin perunan kuorimisessa kuin pannarin paistossakin. Mun mielestä se oli hauskasti sanottu. Ja tuon lauseen voin kyllä allekirjoittaa sataprosenttisesti. Jopa ylikin sataprosenttisesti. Halu olla mukana kaikessa ilmeisesti sumentaa huolehtimisen omasta turvallisuudesta. Molempien oli pakko olla just siinä mun lähellä kun leikkasin ruohoa. Ei ollut merkkiäkään, että vempele olisi pelottanut. Mä sain koko ajan häätää äijiä muualle. Kyllä ne menivät ja bumerangina palasivat kattomaan, että ruohosta tulee tarpeeksi lyhyttä. Eikö mikään siellä pääkopassa kertonut, että lentävät ruohonkappaleet yms. on vaarallisia? Semmoisen kun saa silmään, niin moro vaan. Tai jos ne meinas, etteivät tee silmillään mitään. Kuonollaanhan koira pääasiassa maailmaa kartoittaa. Ihan sama mitä meinasivat, mutta jos ei ole suojavarusteita, niin on oltava kauempana. Mun työmaa ja mun säännöt, guys ;) Kyllä mä sain Ticolle perille sen, ettei olla mun lähellä missään ilmansuunnassa kun käytän leikkuria. Sony taas oli oikea puupää asian suhteen. Liekö se pikku nuppi jo oli lahonnut kun ei vaan tahtonut uskoa, ettei sillä ollut oikeutta olla siinä mun lähellä ruohonkappaleita keräämässä turkkiinsa. Kun aina vaan häätämisen jälkeen herra purjehti liian lähelle, niin ei mun auttanut muu kuin laittaa äijylit sisälle. Sen jälkeen sain leikellä rauhassa. Tietty piti varoa sähköjohtoa, mutta ei enää mitään elävää.
Aikani leikkelin ja sitten tuli stoppi. En ole aiemmin ollut moisen vempeleen kanssa tekemisissä. Oletin, että siima loppui. Noh, sitten vaan johdot kasaan ja homma seis. Tilanne oli nurtsi 1 – mä 0. Uteliaana aloin tutkia, että mitenkäs semmoiseen se uusi siima vaihdetaan. Nopeesti se idea mulle valkenikin. Samalla valkeni, ettei se siima ollutkaan täysin loppu. Sitä oli vielä jäljellä. Se ei ollut vaan kohdillaan ja siksi syöttö oli loppunut. Hetken hieroin aivonystyröitäni, että keksin miten sen siiman pitää mennä. Olin iloinen, että leikkuuta pystyi vielä jatkamaan! Mä siis tein tasoituksen ja sitten oltiin 1 – 1. Hyvän matkaa vielä sain lyhennettyä ruohoa, ennen kuin alkoivat ongelmat: siima ei tahtonut enää pysyä paikoillaan, vaan lähti pois. Sitä oli kyllä vielä jäljellä, mutta muutaman kierroksen jälkeen se irtosi. Mun ratkaisu ongelmaan oli teippi. Teippasin siimanpään kiinni ja näin sain käytettyä miltei koko siiman loppuun. Harmi oli se, että se siima loppui liian aikaisin. En voinut lähteä ostamaan uutta, sillä piti nukkua. Nurtsi kipusi taas johtopaikalle ja jatkoi rehottamistaan tilanteella 2 – 1.
Iltavuorossa ei (taaskaan) ollut ketään, joten töihin pystyi menemään aikaisemmin. Työpaikan lähellä on Rautia. Päätin kiepsauttaa sieltä kautta töihin. Kello oli 19.06 kun olin Rautian ovella ja sain huomata sen menneen kiinni klo 19. Hööh, mikä aukioloaika se tommoinen on? Aika aikaisin menee kiinni. Rautia on niitä harvoja kauppoja, joissa työntekijöillä on vielä inhimilliset työajat.
Harmittihan se, etten saanut uutta siimaa ostettua. Yön aikana olin päättänyt, että polkaisen aamulla K-rautaan. Kun oli lähdön hetki, niin jostain ryömi joku lapamato, kun jo pelkkä ajatus sinne polkemisesta ei inspannut. Liekö sillä sitten oli vaikutusta, että olin aivan raato edellisen päivän leikkuusta ja 10 tunnin töistä... Menin sitten nukkumaan.
Enhän mä voinut antaa asian olla, vaan herättyäni lähdin poikien kanssa sinne K-rautaan. Pojat sai kätsysti Prisman koppeihin. Prismalta oli semmoinen 10-15 min kävelymatka K-rautaan. Turhaan jouduin kävelemään ilman koiraa, sillä siimat olivat loppu. Höh, nyt on niiden sesonki-aika, joten tavaraa pitäisi olla saatavilla. Mielessäni käväisi ajatus tallustaa siitä Rautiaan poikien kanssa. Hylkäsin idean, sillä oli turhan lämmin niin pitkälle lenkille. Vesikin oli loppu, joten kotiin.
Pojilla oli ollut semmoinen kolmen tunnin tassuttelu, joten hyvillä mielin jätin äijät latautumaan kun lähdin suoraan töihin. Oli pakko lähteä niin aikaisin, jotta ehtisi Rautiaan. Siellä hylly näytti ihan yhtä ankealta. Kysyin, että koska mahdollisesti tulisi lisää siimaa. Palvelualtis myyjä lähti hyllylle katsomaan, etteikö siellä muka ollut siimaa. Hyllyssä ei ollut sitä, mitä mä olin hakenut, mutta löytyi vaihtoehto. Olin jo harrastanut siiman kiertämistä paikoilleen, joten ostin sitten pelkkää siimaa.
Tico oli ihan naatti tassuttelun jälkeen.
Aamulla rullasin siiman paikoilleen ja odotin kellon tulevan sen verran, että uskaltaa alkaa touhuumaan. Hip hei, leikkuri pelitti ja loppu ruohokin saatiin leikattua. Se oli helpotus. Urheilunsa katsoneet varmasti laskeskelivat, että tilanteen pitäisi nyt olla tasan 2 –2. Kyllä se muuten olisikin, jos olisi mistä vielä kisata. Kun nurtsi ei enää voinut rehottaa, niin voittaja olin silloin tietty mä ;)
Tuohon ruohosotaan meni miltei koko viikko. Aloitin sen jo maanantaina. Silloin rullasin heinää. Parin tunnin aherrus aiheutti vain harmistusta kun heinä oli edelleen pitkää. Vaikka koko kesän olin tunnollisesti ja säännöllisesti rullannut nurtsin kerran viikossa, niin silti se oli päässyt venähtämään 10-15 senttiseksi. Ei kiva. Rullaaminen on ihan ok, mutta jos se on turhaa, niin se kyllä harmittaa. Siimurilla leikatessani ei olisi uskonut, että olin rullannut nurtsia edellisenä päivänä. Torstaina matsi nurtsi vs. mä saatiin päätökseen.
Ehkä tuo otsikko sopisi hyvin mullekin, sillä ei liene kovin viisasta oo alkaa trimmaamaan siimurilla niin suurta aluetta. Sitä mulle yrittivät kertoa kipeytynyt vasen käsi ja selkä, mutta viestit eivät tainneet mennä perille kun päässä toiminto oli vain ------------------- ;)
Hoh hoijaa. Tällä viikolla töihin on voinut mennä vähän “silloin kun lystää” –meiningillä, kun iltavuorossa ei ole ollut ketään. Muutaman tunnin tein aikapankkiin. Ens viikolla on vielä “mukavampaa” kun oon yksin koneella. Tai olisin, jos ei olisi tehty erikoisjärjestelyjä. Tässä nyt ilmenee samalla syy mun pilkottuun lomaan. Työkaveri tahtoi pitää lomaa viikoilla 35 ja 36, eli just silloin kun mä tykkäisin pitää lomani :( Eihän tämmöinen lapanen osaa mitään vastaan sanoa. Jos toinen haluaa, niin se toinen myös saa, piip. Musta tuntuukin, että loma oli aivan liian aikaisin. Noh, ei voi mitään. Viimeinen lomaviikko on viikko 37, että ei sitten sen työkaverin jälkeen olisi enää voinut pitää koko lomaa. Päädyin sitten ratkaisuun, jossa pidin ensin kolme viikkoa ja sitten laitoin yhden viikon sinne mun varsinaiseen loma-aikaan kun jäljelle jäi vielä tuo viikko 37. Jospa silloin sattuisi olemaan jotain koirameininkiä :) Sinänsä sattui hyvin tuon kolmen viikon pätkän kanssa, että kun loma alkoi heti Tarton reissun jälkeen, niin ei tarvinnut käyttää pekkasia. Eikä niitä olisi ollutkaan käytettävissä kun kone temppuili ja siitä tuli ylimääräisiä vapaaöitä. Että sinänsä hyvin. Ja tuo viikon pätkä on myös sikäli hyvään aikaan, kun silloin on se paimennustaipumustesti. Sitähän en tiennyt kun lomani valkkasin.
Mulle soitettiin töistä ja kerrottiin ens viikon järjestelyistä. Aamuvuoroon on saatu joku, mutta illat ovat tyhjiä. Pomo sanoi, että saan tehdä ylitöitä jos haluan (rahallisesta ylityöstä pitää erikseen sopia pomon kanssa). Luulenpa, että mä haluan. Koitan tehdä ainakin kymmenentuntisia päiviä, niin sitten saisin vähän lihavemman tilin. Kun lottovoitto edelleenkin karttaa mua kuin ruttoa, niin ei se lompakon lihottaminen koskaan oo pahasta. Ja mikäs sitä on lihottaessa kun viihdyn töissä :) Joten tässä sitten tiedoksi, että ei kannata ihmetellä jos en ens viikolla juurikaan notku netissä. Ens viikko taitaa pitkälti mennä töiden ja koirien parissa. Pojat pitää ulkoiluttaa kunnolla ennen töihin lähtöä, jotta jaksavat sitten tukea mua kun lihotan lompakkoa.
Meillä on tänään vuosipäivä :) Tänään tulee kuluneeksi tasan vuosi siitä kun ostin tämän talon ja muutettiin tänne. Hetkeäkään en ole sitä katunut. Päinvastoin, välillä on tuntunut siltä, että ihan pakahtuu siitä onnentunteesta kun saa asua omassa talossa. Otin vähän kuvia pihasta, jotta voin sitten vertailla kaksivuotispäivänä mikä on muuttunut. Jos mun suunnitelmat toteutuu, niin kyllä tämä piha näyttää erilaiselta vuoden päästä. Harmi, ettei aita tullut valmiiksi vuosipäivään mennessä. Jospa se nyt kuitenkin ennen talvea valmistuisi... Kun vuosi sitten muutin tähän taloon, niin päässä soi (pitkään sen jälkeenkin) Elton Johnin & Bernie Taupinin House –kappale. Nyt se soi taas. “This is my house, this is where I live...” Aah, miten rauhoittava melodia tuossa biisissä on...
Kommentit