16.05.2012 - 13:48
Joop, Sony on sen verran hankala tapaus, että piti ihan yksityistunnille mennä... Eilenpä sellaisella sitten oltiin. Aluksi kouluttaja kysyi, että mikä on meidän suurin murhe tällä hetkellä. Sanoin, että kehässä liikkuminen on tuottanut vaikeuksia, mutta ehkäpä nyt oon löytänyt keinon, jolla liikkuminen saadaan sujumaan. kouluttaja käski mennä kierroksen ympäri. Hyvinhän se meni. Juteltiin näyttelyistä ja koirahyökkäyksistä. Sen koiran päälle oli hyökännyt koira kolme kertaa! Kerran jopa ryhmäkehässä!!!
Kun löpinät oli löpisty, niin sitten otettiin makoilua. Kouluttaja oli käskenyt mua vapauttamaan Sonyn, sillä mitään ei voinut tapahtua kun oltiin lukitussa huoneessa. Kun Sony oli maassa, menin huoneen toiseen päähän. Sony pysyi ihan hyvin siihen asti, kunnes aloin jutella kouluttajan kanssa. Sonylle tehtiin myös häiriöitä. Ensin kouluttaja vaan käveli tai muuten vaan liikkui Sonyn lähellä. Kun Sony pysyi maassa, sitten lensi frisbee. Seuraavaksi rullasi lattialla skeittilauta. Yllätyksekseni Sony ei noteerannut skeittilautaa lainkaan. Kävin palkkaamassa Sonyn aina kun se oli kestänyt uuden häiriönaiheuttajan. Sitten lattiaa pitkin kiiti potkaistu pallo. Se oli Sonylle liian iso häiriö ja herra ponkaisi pallon perään. Sony ei ole mitenkään pallohullu koiruus, vaan luulen, että nopeasti ohi kiitävä pallo herätti Sonyn jahtivietin. Tuon pallon kanssa sitten treenattiin enemmän. Joskus Sony pysyi makoilemassa kun palloa potkaistiin ja toisinaan taas herra lähti pallon perään.
Seuraavaksi otettiin seuraamista. Mut laitettiin teipin päälle kävelemään kun ilmeisesti en osaa kävellä suoraan. Voi apua! :D Sony seurasi hyvin ja perusasennotkin olivat kohdillaan. Sitten piti ottaa ysikymppisiä. Taas teipin päällä, joten se vähän rajoitti mun liikkumista. Kävelin sitten ympäri huonetta tehden ensin käännöksiä oikealle. Sen jälkeen vaihdoin kulkusuuntaa ja käännökset tehtiin vasemmalle. Sony seurasi hyvin. Paitsi, kun oltiin jonkin aikaa kävelty ja kääntyilty vasemmalle, alkoi herra edistämään. Kai se meinasi, että kohta kehä on juostu loppuun ja on namin aika. Edistys oli samanlaista kuin on ollut meitin privaattitreeneissä rotukaverin kanssa.
Lopuksi kouluttaja halusi nähdä jääviä. Mun piti käyttää peiliä avuksi nähdäkseni mitä Sony tekee. Koiraan ei saanut katsoa. Ensin käskin maahan ja hyvin meni. Muistaakseni tuossa taisin kattoa Sonyyn. Sen jälkeen herra putkiaivolla oli vain yksi jäävä liike: seisominen. Ihan sama mihin asentoon äijän halusin, niin aina se vaan pysähtyi seisomaan. Se oli yllättävää, sillä aina ennen Sonyn vahvin jäävä on ollut maa. Kyllä se sitten toisella käskyllä meni muuhun asentoon kuin seisomaan.
Kouluttaja kehui Sonya ja sanoi, että pienellä hionnalla mulla olisi valmis koira joko toko- tai BH-kokeeseen. Kysyi multa, että kumpi kiinnostaisi mua enemmän. Niin... niissä molemmissa on puolensa. Tokossa liikkeiden kanssa pitää olla tarkempi, mutta toisaalta se on ohjaajaystävällisempi kun ei tartte muistaa mitään kaaviota. BH:ssa on sitten myöskin se pitkä makoilu kun toinen koira suorittaa osuuttaan. Ja siinä kaupunkiosuudessa mietityttää se seinässäolo kun koira menee ohi. Tai kun joku pysähtyy autolla viereen kysymään tietä. Niin ja, ei myöskään kannata vähätellä sitä, että itekin oon aika suuri este minkäänlaiselle kisaamiselle kun en oikein uskalla päästää siitä hihnasta irti...
Jos hoitolan puolella haukkui joku koira, niin Sonyhan alkoi myös haukkua. Aika hyvin se kuitenkin kuunteli kun käskin sen silloin luo. Jos sitten ei tehty mitään, niin Sonylle jäi se haukku ikäänkuin päälle.
Ennen kuin lähdin eilen Sonyn kanssa, niin lenkitin Ticon. Se lenkki muuttuikin rotuinfoksi. Eräs nainen lapsiensa kanssa pysähtyi kysymään, että mitä muuta Ticossa on corgin lisäksi. Sanoin, että Tico on ihan rotukoira, islanninlammaskoira. Nainen hämmästeli Ticon corgimaisuutta ja sitä, ettei ollut koskaan kuullutkaan isliksistä. Kyseli niiden luonteesta, mitä hyvää ja huonoa rodussa on, tuleeko toimeen lapsien kanssa, onko terve rotu... Infosin naista niin paljon kuin suinkin pystyin ja kerroin hyvät ja huonot puolet. Kehotin käydä islisyhdistyksen sivuilta kattomassa lisäinfoa. Sieltä löytyisi myös kenneleitä kun se nainen myös kysyi, että saako näitä koiria Suomestakin...
Tuon infoamisen lisäksi ehdin vähän kotoilla Ticon kanssa. Hyvin meni. Tico taas oli tekemisen kerjuutuulella kun ei se oikein käynyt veskissä. Käveli vaan mun vieressä into piukalla, vaikkei olisi tarvinnut.
Sonyn privaattitunnin jälkeen kotimatka oli ehtinyt kestää noin kymmenisen minsaa kun sai taas kerran huomata miten pieni maailma voikaan joskus olla. Se sama nainen lapsineen, joka oli nähnyt Ticon, tuli meitä vastaan! Kyllä se nainenkin liikkui pitkiä matkoja, meinaan he olivat noin tunnin matkan päässä siitä paikasta, jossa he näkivät Ticon. En viittinyt sen kummemmin alkaa löpisemään. Tietty pysähdyin moikkaamaan, vaikka oli kiire kotiin. Se nainen hämmästeli, että eikö mun koiria voi ulkoiluttaa yhdessä. Siihen sanoin, että me oltiin tulossa koulutuksesta. Sitten se nainen kysyi, että pitääkö näitä koiria kouluttaa? Musta se oli vähän kummallinen kysymys. Sanoin, ettei nää mitään sohvaperunoita ole, mutta ei se tarkoita, että välttämättä pitää mihinkään treeniryhmään mennä. Se, että lenkittää kunnolla ja kouluttelee jonkin verran kotona, on ihan ok. Siihen se nainen sitten sanoi “eli riittää jos on niin kuin saksanpaimenkoiran kanssa.” Tuo kommentti sai sen koulutuskysymyksen tuntumaan entistä kummallisemmalta. Onneksi hän ei enää enempää kysellyt tai muutakaan vaan jatkoi matkaansa, kuten sitten mekin. Hmm... tuleekohan Kaarinaan nyt islis? ;)
Tänä aamuna oli taas rotumiitti koululla. Noh, eihän siellä ollut muita kun mun aasit ja rotukaveri. Ennen treenejä kotoilin vähän poikien kanssa. Ensin otin Sonyn kanssa kerran i-m-s. Joka kerta oikein, jes! Sitten seuruutin Ticoa pitkän aikaa ja tein paljon käännöksiä. Meni ihan kivasti. Välillä tuppasi perusasennot olemaan himpun verran liian edessä. Jäävissä herra teki mitä pyydettiin. Kokeilin, että vieläkö sujui pelkkä sivulla oleminen. Jees, hyvin herra istui. Makoilu taas oli sitä jousimeininkiä. Noh, ei sitä voi kaikkea kerralla saada ;)
Sitten vielä kokeilin Sonyn kanssa jääviä ja sain huomata, että putkiaivo oli tehnyt paluun. Sonyn meininki on jotenkin hupaisaa ja hämmentävää. Jostain syystä se pystyy nyt sisäistämään kerrallaan vain yhden jäävän. Eli siis jos saan treenattua sille yhden liikkeen, niin sitä sitten tarjotaan koko ajan. Sitten taas kun hioo uuden liikkeen, niin vuorostaan tyrkyllä on se liike. Nyt ei kyllä ihan heti uskoisi, että Sony on joskus tehnyt kisassa jääviä kympin edestä :D
Treenailu rotukaverin kanssa meni hyvin. Edelleen sain nauttia hiljaisesta liikkumisesta :) Edistystä kyllä taas esiintyi. Mutta se hyvä oli, että sitä pystyi korjaamaan ilman, että Sonyn pasmat menivät sekaisin.
Kun rotukaveri joutui kiinni puuhun, niin mä hyödynsin sen haukkumisen ja kotoilin Sonyn kanssa. Hyvin seurasi, mutta jäävissä ei ollut muuta vaihtoehtoa tarjolla kuin seisomista. Ticokin pysyi aika hyvin hiljaa – jos vaan kävi välillä vähän herraa kastelemassa, jospa vaikka sitten kasvaisi aikuisemmaksi. Ainakin ne kasvit kasvaa kun saavat vettä ;)
Lauantaina heitin koneeseen koirien pyyhkeet, Sonyn kurapuvun, muutaman mun takin, namitaskun, treeniliivin ja –taskun. Takit olivat muutoin puhtaita, paitsi hihojen sisäsivut. Ne olivat aivan mustat. Epäilin syylliseksi treeniliiviäni, joka on pesty varmaan joku sata vuotta sitten. Sitä se teettää kun on musta liivi, josta ei kakka niinkään näy. Kun liivi oli pyörinyt koneessa ja kuivunut, niin kyllä siitä heti näki, että se oli paljon puhtaampi.
Äitienpäivänä jouduin pelkokertoimen syömäosioon kun äippä tarjosi kaakun yms. sijaan pitsaa. Ideassa ei sinänsä ollut mitään vikaa, mutta pitsan täytteissä kyllä. Nenä rypyssä söin pitsaa, jossa oli mm. katkarapuja ja aurajuustoa. Edelleen oon sitä mieltä, etteivät ne kuulu pitsaan tai mihinkään muuhunkaan sapuskaan. Onneksi tarjolla oli myös tuttu ja turvallinen (+tylsä?) jauhelihapitsa. Mummin luona saikin sitten kaakkua ja muuta makeaa. Mikäs siinä oli mässäillessä kun edellisenä päivänä oli tullut tehtyä tilaa herkuille olemalla marssilainen ;)
Ai niin, vielä yksi pieni juttu: Sonyn privaattitunti oli sattuman kauppaa eikä suinkaan mitenkään suunniteltu. Kävi vaan niin hölmösti, että me oltiin ainoat paikalla. Ensin ajattelin, että “plääh, kun on tylsä juttu”, mutta sitten loppujen lopuksi se olikin ihan kiva koulutuskerta. Sori, että vähän vedätin teitä alussa.
12.05.2012 - 17:21
Jos kerron, että niitä oli 141 kappaletta, niin onko ihan turhaa yrittää uskotella, että maapallo on turvassa marssilaisten hyökkäykseltä? Jotkut saattaa pitää meitäkin jonkin toisen planeetan asukkeina kun kävellään niin paljon ;)
Sääherra oli ihan suotuisa. Muutaman minsan sadekuuroja ripsutteli pitkin aamua. Sama meno jatkui kun tuli aika lähteä liikenteeseen. Se sade ei juurikaan kastellut ja tuuli puhalsi kuivaksi jos sattui kastumaan. En laittanut edes kumppareita vaan luotin, että lenkkareillakin pärjään. Muuten pukeuduin vähän enemmän sateenpitävämpiin vaatteisiin ja reppuun heitin kunnon sadetakin. Pojille en ottanut sadevermeitä. Saivat nyt luvan käyttää ja pärjätä säänkestävällä turkillaan.
Puoli kympin aikoihin lähdettiin suunnistamaan kohti Kuralaa. Siellä oltiin klo 11. Mulle oli käynyt pikkuinen fiba ajatusmaailmassani. Mehän oltais hyvin voitu lähteä vasta kympiltä, mutta jotenkin nyt ajattelin, että matkaan menee pari tuntia, vaikka tiesin hyvin, ettei se kestä 1,5 tuntia kauempaa. Noh, siinähän sitten odoteltiin, että pääsi ilmoittautumaan.
“Jahas, taas ne menee mätsiin”, saattoi joku nyt ajatella, mutta väärin meni. Ilmoittautuminen oli ilmaista. Mitään nimiäkään ei kysytty. Riitti, kun kertoi montako koiraa oli osallistumassa. Kuulostaa varmaan aika mystiseltä.
Kello 12 jälkeen osallistujat starttasivat. Me jäätiin häntäpäähän. Ihan turhaa sitä on mennä suuremman lössin mukana. Reilu puoli tuntia osallistujat ahersivat ja sitten sai kahvitella ja syöttää koiralle ruokamaistiaisia. Jokainen osallistuja sai pari näytepussia kotiin viemiseksi. En välittänyt hakea sellaisia pojille, sillä en pidä kovin suuressa arvossa RC:n myrkkysapuskaa. Lisäksi jokainen osallistunut koira sai frisbeen. Sen sentään huolin ;) Tapahtuma oli sponsoria lukuunottamatta tosi kiva ja hieno. Mennään kyllä toistekin jos vielä uudestaan tuollainen järjestetään ja jos sää on suotuisa.
Jaa, siis missä me oltiin??? Noh, viikolla bongasin lehdestä jotain, joka vei mut ajatuksissa –90 luvulle. Silloin järjestettiin muutaman kerran Koirien Kymppi. Oltiin systerin kanssa taluttamassa tuossa tapahtumassa tyttöjämme. Silloin lähtö tapahtui Turun Messukeskuksen luota. Jokainen osallistuja sai kivan kassin, mutta sen sisältöä en kyllä enää muista. Se oli kiva tapahtuma. Nyt lehti ilmoitti Koiramarssista. Samantien merkkasin sen mun pääkopan kalenteriin. Päätin, että sinne mennään, jos vaan sää sallii. Ja niin me päästiin tapahtumaan mukaan kun ei ollut ihan kökkö ilma.
Kun lähdettiin liikkeelle, niin alkuun pojat vetivät ihan mielettömästi. Nenukkeihin varmaan suorastaan tulvi kaikkia uusia hajuja. Sitten ne pikku hiljaa alkoivat kävellä paremmin. Siis ihan kunnialla selvittiin tuosta marssista :)
Tosi kivaa, jos tuo Koirien Kympin kaltainen tapahtuma taas elvytetään henkiin. Ainoa pikku miinus on ihmetys, jonka aiheutti takaisintuloreitti. Liikkeelle lähdettiin Liikekeskuksen takaa menevää tietä pitkin oikealle. Sitä sitten käveltiin suoraan jonkin matkaa, kunnes ylitettiin tie ja tultiin takaisin tien toista puolta. Musta parempi reitti paluuseen olisi ollut kulkeminen Hämeentien vieressä olevaa kävelytietä. Sitten lenkistä olisi tullut sellainen kiva ympyrä. Vähän pidempi lenkistä olisi tullut, mutta tuskin nyt sentään kellekään liian pitkä. Muuten kyllä hieno tapahtuma, jolla kerättiin ruokaa Turun eläinsuojeluyhdistykselle. Jokainen osallistunut koira lahjoitti osallistumisellaan 2 kg ruokaa eläinhoitolalle, että vielä sitten tehtiin hyvää ittemme (lenkki) lisäksi muillekin 4 kg:n edestä. Ja kun osallistujia oli 141, niin eläinhoitola sai 282 kiloa sapuskaa :)
Kun kerran K-kaupan vieressä oltiin, niin pakko oli käydä tsekkaamassa saisinko lempparimehua. Se on nyt tyrkyllä ja ilmeisen hyvin menee kaupaksi, sillä sitä ei ollut. Muita laatuja kyllä, mutta ei Tropicanan Ruby breakfastia, joka on se paras Tropicanan mehu. Se on normisti niin kallista, etten kyllä muuten sitä osta. Oon yrittänyt kokeilla halvempia samantyylisiä mehuja, mutta ne on joko liian väkeviä tai liian makeita.
Sittari oli ihan pienen matkan päässä, niin päätin vielä kiertää sieltä kautta, mutta sieltäkään en saanut sitä mehua :( Noh, sitten vaan talsittiin kotiin sadekuuroissa. Kaivoin mun i-bägistä sadetakin reppuni suojaksi. Heh, joillakin on i-padi, mutta mulla on i(slis)-bägi :D Mun lakas reppuli, joka on ollut mukana jo monessa reissussa <3
Kotona oltiin kolmen aikaan. Sony piti pyykätä ja nyt se nukkuu tuossa ulkoilun ja pesun päälle. Eipä meillä oo kiirettä ulos vielä moneen tuntiin. Ticokin vetelee hirsiä. Kiva, kun nuo jaksavat näitä meidän välillä pitkiäkin ulkoiluja. Islikset on ihania <3
11.05.2012 - 22:08
Jo toisen kerran täällä tänään naputtelen tekstiä. Mietinkin, että lisäisinkö tämän vaan aamulla kirjoitetun perään, mutta päädyin tekemään tälle ihan oman kirjoituksen. Lukijoillekin se on helpompaa lukea lyhyempiä kirjoituksia. Niin ja, kun mulla oli vielä otsikkokin keksittynä.
Turun Sanomien nettisivun säätietojen mukaan tänään olisi pitänyt olla sateinen päivä. Sateen olisi pitänyt alkaa to-pe yönä. Olin varautunut aamusuihkuun töiden jälkeen, mutta pisaraakaan ei tippunut taivaalta. Satanut kyllä oli. Maa oli sen verran märkä. Lenkistäkin selvittiin kuivina. Sitten pikainen käynti koneella ja tuutimaan.
Kun heräsin, niin maa oli kuiva. Käytiin lenkillä, pesin hiukset ja lähdin kuivattelemaan niitä Ticon kanssa pyörälenkillä. Vaikkei arska helottanut, niin silti mittari näytti +22. Ei voi vaan kuin kauhulla miettiä, että mitä asteita olisi ollut jos arska olisi saanut helottaa ihan ilman pilviverhoa.
Kotona oltiin oltu joku vajaa 10 minsaa kun ikkunalaudoilla ropisi. Katoin ikkunasta ulos ja kyllä vaan se niin oli, että ulkona satoi. Itekseni myhäilin hyvää ajoitusta pyörälenkin suhteen.
Se oli vain muutaman minsan sadekuuro ja pian taas alkoi maa kuivua. Mielessäni kummitteli edelleen se TS:n sääennustus. Taivaskin näytti harmaalta. Mietin, että miten kummassa me voitaisiin odottaa kyytiä suojassa jos alkaisi satamaan? Oltiin sovittu, että hyppään kyytiin bussipysäkiltä, niin ei kuskin tartte koukata ABC-aseman kautta. Pysäkiltä kun pääsee jatkamaan ihan suoraan. Ainoa vaan, että sillä puolella tietä ei ollut katoksellisia pysäkkejä. Sitten keksin pysäkin, joka olisi edelleen matkan varrella ja jossa olisi myös katos. Laitoin kuskille viestiä, jossa kysyin, että onko ok, jos me mennäänkin sille katokselliselle pysäkille. Jeps, oli ok.
Harmaa taivas sai mut pakkaamaan reppuun sadeviitan ja Sonylle kurapuvun. Päälleni laitoin “sadepuvun” (pitää vettä vain hetken). Päätin koetella tuuriani laittamalla lenkkarit kumpparien sijasta. Tie oli ihan kuiva ja ei hirveästi inspannut ajatus talsia kuivalla asfaltilla kumppareiden kanssa.
Lähdettiin puolta tuntia aiemmin liikenteeseen. Puoli tuntia on kuitenkin sen verran lyhyt aika, ettei siinä oikein ehdi tehdä mitään. Lisäksi luulen, että todennäköisesti olisin kuluttanut sen ajan kurkkien ikkunasta taivasta.
Matkaa oli jäljellä vajaa puoli tuntia kun tunsin tosi hentoja vesipisaroita. Muutaman metrin päässä oli katoksellinen pysäkki ja funtsin, että pitäisikö stopata siihen. Ei jääty. Ei se sade edes kastellut, niin miksi sitten olisi jäänyt? Tota samaa funtsin jokaisen katoksellisen pysäkin kohdalla. Kun oltiin kohdassa, jossa oli viimeinen katoksellinen pysäkki ennen meidän määränpäätä, alkoi satamaan kovemmin. Sitten vaan lisää jalkoja mahojen alle ja pikapikaa “meidän” pysäkille. Meni joku 5-10 minsaa kun tuli oikein kunnon sade. Oli kyllä varsin mukavaa olla siellä katoksessa myhäilemässä, että jos olisin lähtenyt myöhemmin, niin olisin kastunut aika tavalla. Oli siis nappipäätös lähteä aikaisemmin!
Kun oltiin kyydissä, niin taas tuli sadekuuro. Auto saatiin katokseen ja siellä sitten pidettiin sadetta. Sade loppui vähän ennen koulutuksen alkua ja ehti sitten pissattamaan koiria.
Ensin oli seisotusta. Sitten liikkumista :) Meidän edellä meni australiankarjakoira tyttö. Taas Sony oli hirmu kiinnostunut edessä olijasta. Sitten kun se huomasi, ettei sitä tartte pelätä, niin ei Sony enää välittänyt tytöstä. Oijoi joi joi joiiiiiiiiiih! Mä oon niin happy kun taas Sony liikkui hiljaa!!! :) Kouluttajakin oli laittanut asian merkille. Kerroin hänelle Sonyn äkillisestä muutoksesta. Kouluttaja vinkkasi, että voisin koittaa opetella pitämään hihnaa ja nameja samassa kädessä. Se kun näyttää paremmalta. Tiedän, ja itekin oon tuota miettinyt, mutta nyt kuitenkin ollaan niin alussa, etten vielä uskalla alkaa muuttamaan yhtään mitään. On tämän asian kanssa jo niin kauan tapeltu, että on aivan ihanaa kun ei tartte hävetä koiransa käytöstä! :) Kunhan nyt saisin ajettua Sonyn päähän ajatuksen, ettei niistä muista tartte välittää. Ei ne tuu kimppuun vaikka liikkuvatkin.
Seuraavaksi koirat laitettiin kiinni ja aloittelijat alkoivat leikkiä tuomaria edistyneempien koirille. Hyvinhän se Sony oli. Paitsi yhden naisen kohdalla ei tahtonut millään seistä. Taisi tuolla naisella olla aikamoiset herkut pussukassaan. Mittatikkutreeniäkin oli ja sekin meni hyvin. Kun mun piti laittaa Sony kiinni odottelemaan, niin välillä herran suunnalta tuli kommenttia. Ei kuitenkaan koko aikaa.
Loppuun oli taas seisotusta. On varmaan vaikee arvata miten meillä tuo meni ;)
Kotiin päästiin kuivina ja Ticon lenkittämisestä selvisin myös kuivana. Ei tämä sitten ollutkaan niin sateinen päivä kuin oli ennustettu. Voiskos huomennakin olla kuivaa, vaikka sadetta onkin ennustettu? Sunnuntaina sitten saa mun puolesta sataa.
11.05.2012 - 07:50
Kirjaimellisesti ja kuvainnollisestikin. Ticoa lienee voi kiittää noista toisesta...?
Jälkikurssin viimeinen kerta pidettiin Turun lentokentän lähellä olevassa metikössä. Taas saatiin samalta henkilöltä kyyti tuonne. Muutenhan se olisi jäänyt meiltä väliin. Kun Sony pääsi ulos autosta, alkoi järjetön kiljuminen. Tuo tuli mulle ihan yllärinä. En osannut yhtään odottaa moista. Eikä äijä ollut vaikenemistuulella lainkaan. Mulle näytettiin kohta, jonne sain tehdä oman jäljen. Pituuden sain päättää ite. Mukaan oli kehotettu ottaa pyykkipoikia, jotta pystyi merkkaamaan reittiä (mä jos kuka niitä merkkejä tartten!). Kouluttaja tarjoutui ottamaan Sonyn siksi aikaa kun tein jälkeä. Olisinhan mä voinut sen laittaa kiinni puuhun, mutta toki otin tarjouksen vastaan. Antaessani kouluttajalle Sonyn hihnan, pahoittelin, ettei mulla ollut antaa korvatulppia. Sony mökäsi edelleen, mutta en usko, että se johtui siitä kun herran otti joku vieras. Ääntä nyt oli irronnut muutenkin.
Jäljen pituutta en osaa sanoa. Oon tosi huono arvioimaan matkoja. Kun tein jälkeä, Sonyn ääni vaan raikui... Oli se hetkittäin hiljaankin, mutta enimmäkseen kiljui. Nameja laitoin joka kolmannelle askeleelle. Poikkeuksena olivat hankalammat kohdat. Niille neuvottiin laittamaan vähän enemmän nameja. Mennessäni hakemaan herra melusaastetta, huomasin Sonyn joutuneen kiertoon. Kouluttaja oli antanut Sonyn jollekin toiselle. Taisi tulla mitta täyteen blondia ;) No, ehkä se kuitenkin vaan meni neuvomaan muita kurssilaisia.
Kun jälki oli muhinut vajaan tunnin, oli aika lähteä ajamaan se. Mulla oli mukana treenikamulta lainattu liina? naru? eääh, joku pitkä juttu kuitenkin :D Laitoin sen Sonylle aprikoiden, että monenkohan puun ympäri me onnistutaan solmimaan ittemme. Jäin jonkin matkan päähän jäljestä, otin Sonyn sivulle ja sanoin “sniff”. Sony lähti suoraan kohti jälkeä ja eteni sillä hyvin. Ajamista kesti vain muutaman metrin ja sitten Sony poistui jäljeltä ja teki uukkarin. Mä luulin, että nyt herra alkoi hakemaan jos taakse oli jäänyt jotain syömistä. Pian ilmeni miksi loistavasti alkanut ajo keskeytyi. Sony puklasi muutaman kerran. Ei siltä paljoa tullut. Ehkä jotain vaahtoa, muttei oikein muuta. Päätettiin, että pidetään taukoa sen aikaa kun toinen koira ajaa oman jälkensä.
Jäljelle lähdettiin uudestaan vähän myöhemmästä kohdasta. Eipä Sony tarvinnut minkäänlaista opastusta. Mä kävelin eteenpäin ja en edes ehtinyt alkaa lähettämään herraa jäljelle kun jo mestarinenu viisti maata. Sony pysyi hyvin jäljellä, vaikkei se ollutkaan suora. Vähän oli mutkia ja muuten vaan hankalampia kohtia. Tällä kertaa iloa kesti pikkuisen pidempään kuin edellisellä yrityksellä. Sony puklaili taas. Kouluttaja meinasi, ettei enää yritetä uudestaan. Silti se kehui Sonya sen perusteella mitä oli ehtinyt näkemään. Sony oli pysynyt jäljellä, vaikkei se suora koko ajan ollutkaan. Meitä kehotettiin ehdottomasti jatkamaan jälkiharrastusta. Sanoin, ettei mulla ole autoa, joten se on hankalaa päästä ihan johonkin treeniryhmään, mutta lupasin, että kyllä me kotona tehdään jälkeä omaksi iloksi. Kiitin kouluttajaa kaikista vinkeistä ja tiedoista ja hehkutin, että jälkikurssilla eurot olivat kolahtaneet niin oikeaan osoitteeseen kuin vain voi.
Miksikö Sony puklaili? Jaa-a. Ensin epäilin, että herra oli ollut vähän turhan villinä ja jotenkin ne namit “eivät enää sopineet masuun”. Kun se toinen koira jäljesti, niin luulin, että Sonylla oli kurkussa jotain jumissa kun se kakoi. Toisella yrityksellä kouluttaja huomasi, että nakinpala oli täynnä murkkuja, joten puklailu saattoi myös olla Sonyn reaktio murkku-cocktailiin. Tuota epäilen eniten, sillä ei Sony muuten puklaillut, vaikka se nameja saikin. Tässä sitten astuu kuvaan Tico-ahmatti. Sydämenpalat olisivat olleet parempia nameja metikössä kuin nakinpalat, että kiitos vaan ahmatille kun pilasi Sonyn viimeisen kurssikerran ;)
Odotellessani hokasin, että tarjolla oli hyvä tilaisuus makuuttaa Sonya häiriön kera. Kyllä se muutaman kerran nousi, mutta muuten makoili ihan kivasti. Kotoilin vähän jääviä ja luoksetuloa ja nekin menivät mukavasti. Tällä kertaa perusasennotkin olivat suoria.
Oli kyllä inhottavaa kun jouduin vähän muistuttamaan kuskia, että pitäisi lähteä. Tuntui, ettei hänellä ollut ihan silloin aikomusta lähteä. Kaikki jäljet oli jo ajettu ja kuski oli seurannut kouluttajankin koiran ajon. Ite en sitä Sonyn vuoksi nähnyt. Sitten se kuski jäi vaan lörpöttelemään. Pakko oli käydä “nykäseen hihasta”.
Kun sitten taas oltiin siinä tilanteessa, että meidän piti hypätä pois autosta, niin lörpöti lörpöti vaan. Mun takaraivossa jyskytti, että “pitäis mennä. Pitäis mennä” ja silti lörpöttelin. Kotiin piti osaksi juosta ja se oli aika raskasta kumppareitten kanssa. Aamulla oli satanut, joten laitoin kumpparit kun en tiennyt miten märkään metikköön oltiin menossa. Kumpparit olivat ihan turha varuste. Oli kyllä kivaa, kun selvisi näistä kyydityksistä kuivana :) Jospa pääsisi kuivana tänäänkin... Ja kiva olisi, jos lauantaina ei sataisi :)
10.05.2012 - 07:21
Sunnuntaiaamuna tein pojille jäljet ja sitten käytiin lenkillä. Jälki sai muhia semmoiset 2,5 tuntia. Sonyn jäljessä oli pieni “ekstra”. Lähdin tekemään jälkeä myötätuuleen, mutta sitten tuli melko nopeasti vastaan oja. Jäljestä olisi tullut liian lyhyt Sonylle jos olisin lopettanut siihen. Päätin vähän testata Sonya ja lähdin ojan lähellä kulkemaan ojan suuntaisesti. Kun sitten mentiin ajamaan (jotenkin tuntuu hassulta puhua tuossa ajamisesta) jälkeä, niin mielenkiinnolla odotin, että mitä Sony tekee siinä pienessä “käännekohdassa”. Kun siihen kohtaan tultiin, niin Sony oli ihan muutaman sekan pois jäljeltä ja ihan ite löysi takaisin sille ja ajoi jäljen loppuun asti. Aikas hyvin, ettenkö sanoisi!
Ihan samaa ei voi sanoa Ticosta. Alkuun se ei tahtonut pysyä jäljellä lainkaan. Kaiketi taas meinasi, että namit on levällään kun lähti heti ekan kohteen jälkeen sivummalle (kuono kuitenkin maassa). Loppua kohden alkoi pysymään paremmin jäljellä.
Jäljestyksen jälkeen annoin pojille ne luut. Alkuun laitoin pojat hyvän välimatkan päähän toisistaan, mutta pikku hiljaa ne vaan lähentyivät toisiaan. Välillä olivat ihan vierekkäin rouskuttamassa luitaan ja välillä taas oli vähän enemmän väliä. Hassua, ettei luita voi syödä paikoillaan. Otin sopuisista rouskutteiljoista kuvia ja videopätkiä. Alhaalla on siitä vähän satoa.
Maanantai olikin sitten varsin... hmm... mielenkiintoinen päivä. Etenkin se aamu. Seuraavaa ei kannata lukea jos syö jotain tässä samalla. Kun avasin oven, niin vastaan tuli ei niin kiva haju. Kurkkasin olkkariin ja sitä oli ympäriinsä! Enimmäkseen tuotos oli kiinteää, joten siivoaminen oli suht helppoa. Ällöttävää kuitenkin.
Ehdin nukkua jonkun tunnin verran kun kakkaralli sai jatkoa: Tico oli mennyt mun sängyn alle. Heräsin siihen kun äijä puklasi sinne. Siis ihan makuultaan. En tiennyt, että koira voi semmoisessakin asennossa puklata – saatika ripuloida. Olin just saanut siivottua ja mennyt takaisin peiton alle kun samainen koiruus “poksahti”. Siltä se kuulosti kun herra ripuloi maakuultaan mun sängyn alle! Sitten heitin äijät pihalle ja aloin TAAS siivoomaan. Sillä hetkellä harmitti, että oli ollut pojille mukava ja antanut ne luut. Luuta mä tuon yllärin aiheuttajaksi epäilen. Aion kuitenkin vielä kokeilla niitä uudestaan, mutta joskus viikonloppuna, jotta voi juosta ulkona tiheämpään.
Nenukit on melkein vastakkain.
Seuraavassa pätkässä ei tapahdu mitään ihmeellistä tai edes erikoista ja hyvä niin, sillä jos tuossa pätkässä tapahtuisi jotain, se ei välttis olisi hyvä juttu.
Nyt saa taas syödä – jos vaan edelleen jokin maistuu ;) Tiistaina tein Sonylle jäljen. Ticolle en tehnyt jälkeä kakkarallin vuoksi. Jälki sai vanheta tunnin verran kun pidempään aikaan ei ollut aikaa. Kehtaanko edes kertoa? Juuh, taas mä sählin sen jäljen alun kanssa... Olin ottanut merkiksi pitkät heinänkorret. Jäljelle mentiin eri suunnasta kuin mä olin mennyt tehdessäni sen. Nähdessäni pitkiä korsia törröttämässä luulin löytäneeni jäljen alun. Yritin laittaa siitä kohtaa Sonya jäljelle. Herra kuitenkin veti voimakkaasti oikealle. Sitten näin pari törröttävää kortta ja tajusin, että Sony oli löytänyt jäljen alun. On sillä kyllä hyvä nenä!
Jälki oli pitkä ja lisäksi se oli tehty napuilla. Mulla ei ollut mitään muuta. Siitä huolimatta Sony pysyi hyvin jäljellä. Vähän se haahuili, mutta nopsaan meni takaisin jäljelle ihan ite. Sony nuuskutti jäljen loppuun asti.
Illalla sitten mentiinkin koulutukseen. Alkuun oli seuraamista. Sony seurasi hyvin, mutta perusasennot olivat lähestulkoon poikkeuksetta vinoja. Se ihan alun perusasento oli tosi hyvä, mutta sen jälkeen pysähtyi vinoon. Ja mä taisin taas kävellä vinoon. Kouluttaja ainakin laittoi mut kävelemään tepin päällä :D Kun kerran molemmat oltiin vinolla tuulella, niin otin vaan ihan muutan askeleen pätkiä, jotta Sony saisi perusasentotreeniä – ja mä toivottavasti pysyisin suorassa linjassa.
Sitten treenittiin paikallaoloa. Yksi koirakko pujotteli kolmen muun välistä välillä pysähdellen. Halutessaan sai tehdä myös jääviä. Sony pujotteli ja pysähteli hyvin. Jääviä en ottanut. Siihen Sony ei ole valmis, että jättäisin sen toisen koiran luo ykskaks.
Loppuun otettiin luoksetuloa. Sony pysyi aika huonosti istumassa kutsuun saakka. Huonoiten se jäi odottamaan mun käskyä “koirien puoleiselle sivulle”. Taisi olla epämukavaa jäädä sinne muiden “keskelle”. Seinän puolella Sony pysyi paremmin. Nooh, tuo kaikki on suht uutta pienelle, joten pikku hiljaa mennään ettiäpäin.
Keskiviikona polkaisin Ticon kanssa kauppaan. Paluumatkalla kun oltiin valoissa, ihan puskista takanamme ollut pyöräilijä kehui, että Tico juoksi tosi nätisti pyörän vieressä. Se oli Ticolle hyvä syy yrittää pyrkiä tuon naisen syliin. Tuskinpa tuo nainen olisi sanonut samaa jos olisi nähnyt kun Tico päätti lähteä rusakon perään. Yllättäenhän tuo tapahtui. Tico juoksi tien toiselle puolelle ja mä huusin Ticolle, että se pysähtyisi. Liekö se sitten totteli tai oliko vaan sattumaa, ettei fleksi mennyt loppuun asti vaan Tico pysähtyi ennen sitä. Onneksi liikenne tiellä oli tuolloin hiljaista.
Löysin tarjousnakkeja ja laitoin paloiksi yhden paketin kotiin päästyäni. Tein pojille jäljet. Jälki sai muhia reilun tunnin. Sen tunnin aikana tein sydämiä ja tiskasin.
Nyt olin ihan varma, että mistä Sonyn jälki alkoi. Sonyn sähläys sai mut kuitenkin epäilemään asiaa. Tällä kertaa oikeassa olin mä. Nyt Sony taisi vetää pohjat jälki-urallaan. Se oli aikamoista sähläystä ja huonosti pysyi jäljellä. Olin kyllä aika ihmeissäni. Ehkä ei ollut hyvä idea tehdä jälkeä kahtena peräkkäisenä päivänä. Apuva, mitenköhän sitten tänään kun on taas kurssi???
Tico meni paremmin kuin Sony. Ihan kuin jätkät olisivat vaihtaneet neniään ;) Olin laittanut loppuun nappukupin. Tico oli hupaisa kun se näki sen kupin. Mä olin yrittänyt piilottaa sen heinien joukkoon, mutta kyllähän se sieltä näkyi vähän. Ticon huomatessa kupin, se alkoi ihmetellä sitä. Silleen venyttämällä lähestyi outoa ilmiötä pellolla :D
Illemmalla huomasin luottaneeni Ticoon aivan liikaa. Olin laittanut sydämet kuppiin jäähtymään (kuten aina). Kun seuraavan kerran tuota kuppia vilkaisin, niin hetken olin ihan ???. Mietin, että olinko laittanut sydämet jonnekin muualle. Kupissa oli vain muutama herkkupala. Oli vaikeaa uskoa, että Tico olisi voinut yltää syömään sydämiä tiskipöydän reunalla olevasta kupista. Ilmeisesti kuitenkin näin oli tapahtunut, sillä mitään muutakaan selitystä en vähäiselle namipalamäärälle keksinyt. Sony ei ole voinut olla asialla, sillä vain Ticolla oli mahdollisuus päästä keittiöön sillä välin kun Sony oli jäljellä. Silloin kun Tico jäljesti, niin Sony oli tapansa mukaan eteisessä. Voi kökkö, kun sitten Ticon piti vetäistä toisen jäljestysnamit! Noh, onneksi ostin lihapyöryköitä, niin ei ihan pelkillä napuilla tartte tänään treeniä.
05.05.2012 - 21:34
Treenikamuamme  Ilman häntä todennäköisesti ei oltaisi tänään päästy pienimuotoiseen islismiittiin. Pienimuotoinen se lopulta olikin, sillä paikalla olivat vain me kolme isliksen omistajaa, jotka ollaan miittailtu vähän muutenkin. Kun tätä alettiin suunnitella islisten keskustelupalstalla, niin silloin innokkaita oli enemmän. Liekö sitten vähän huono sää tiputti porukkaa vaiko mikä. Huonohko sää meinasi koitua meitin kohtaloksi. Kun tuli aika alkaa lähteä, niin taivaalta tuli vettä. Mietin pääni puhki, että mitä mä oikein teen. Halusin mennä tuohon tilaisuuteen, mutta jos sinne ei tulisikaan muita, niin ei kyllä houkuttanut ajatus kävellä sateessa pari tuntia suuntaansa. Laitoin treenikamulle viestiä vähän noin niin kuin varoittaakseni, ettei me ehkä ollakaan tulossa. Oltiin sovittu treffit Posankalle. Alkoi kyllä näyttää siltä, että me jäädään kotiin ja toivotaan, ettei sää muuttuisi kahdessa tunnissa paremmaksi. Muutta mieleni harmaalla taivaalla alkoi paistaa aurinko kun treenikamu ehdotti, että hän tulisi hakemaan meidät! Tokihan suostuin tuohon ihanaan ehdotukseen, vaikka mieluummin olisin kokeillut poikien kanssa kimppakävelyä Posankalta sille koulutuspaikalle. Alkuunhan miittipaikaksi oltiin sovittu Kuppis, mutta, joo, tehän jo tiedättekin miten ahdasmielinen Turku on koirien suhteen...
Tilaisuus kesti kaksi tuntia ja tuntui, että olisi kestänyt pidempäänkin, ellei treenikamulla olisi ollut töihin meno. Meinaan monesti oltiin lopettelemassa ja sitten taas löytyi jostain juttua. Olin paikalla toiveikkaana Sonyn liikkumisen suhteen. Enkä ollut sitä turhaan. Sony liikkui aina hiljaa! :) Ei se liikkuminen ollut ihan täydellistä, sillä taas alkuun herra oli vähän kiinnostunut muista koirista ja tuppasi edistämään. Sitten kun sen sai menemään nätimmin, niin sitten saattoi tulla mulle kommenttia, että on vähän liiallisessa kontaktissa mun kanssa. Joo, kyllä mä tiedän, ettei kehässä mennä “tokoillen”, mutta mieluummin mä valitsen sen kuin jarrukiljumisesta alkavan haukkumisen. Hehkutin kouluttajalle, että miten iloinen mä olin kun olin saanut Sonyn vihdoinkin taas liikkumaan hiljaisesti! Mua kyllä pelottaa tämän asian hehkutus. Pelkään, että tämä on vaan jotain ohimenevää tai sitten joku irtokoira tulee ja vetäsee meidän saavutukset alas pöntöstä. Johan niin on käynyt kahdesti.
Koiria tutkittiin erilaisin lisukkein: oli kiinni ja auki olevaa sateenvarjoa sekä “tuomari” oli myös pukeutunut sadeviittaan. Kiinni olevalla sateenvarjolla “mittailtiin myös säkää”. Sonylta meni kaikki hyvin. Ei se suuremmin hetkahtanut kun herran selänpäälle laitettiin kiinni oleva sateenvarjo. Liekö siihen vaikutti vähän sekin, että edellisenä päivänä oli hieman otettu sillä kurssilla mittatikkutreeniäkin (unohdin kertoa siitä edellisessä kirjoituksessa).
Liikkumista oli kimpassa, yksin et ja kolmio. Sitten kun treenikamu vaihtoi koiransa Ticoon, niin sitten kokeiltiin, että miten äijät liikkuu yhdessä. Me mentiin ensin Ticon ja treenikamun takana. Alkuun siinä taisi taas olla sitä edistämistä. Hiljaa kuitenkin mentiin. Niin taisi Ticokin? Sitten poikien piti vaihtaa paikkaa. Nyt Sony taisi vähän yrittää kattella taakse, mutta kyllä siitäkin kiertelystä selvittiin ihan kunnialla. Sitten piti vähän ahdistella neeseä. Hyvin meni sekin – molemmilta. Kaikki tuo kiertely tehtiin niin, että alkuun oltiin vähän kauempana edessä olevasta ja sitten piti mennä lähemmäs.
Kun kuunneltiin neuvoja tai vastausta kysymyksiin, niin silloin Sonysta lähti turhaa ääntä. Varmasti se oli osaksi turhautumistakin, sillä paljon oltiin myös paikoillaan. Treeniä oli vetämässä oikein asiantunteva henkilö. Hänellä on ollut kaiken kaikkiaan viisi islistä ja ellei mun muisti nyt ihan omiaan muistele, niin kaksi hänen koiristaan on Suomen tottelevaisuusvalioita, wow! Näitä valioita tässä rodussa on tällä hetkellä nyt kolme tai neljä. En ole määrästä ihan varma, enkä jaksa sitä nyt tarkistaa.
Kun Sony alkoi haukkua, niin mua neuvottiin kääntämään koira. Ilmeni kuitenkin, että jos yritin alkaa kääntämään Sonya kehon kanssa, niin se vaan lisäsi herran kierroksia, joten se on huono keino Sonylle. Toinen vinkki oli, että annetaan joku käsky. Sony kyllä totteli, mutta kun se vapautettiin, niin mökä tuppasi jatkua. Turhautumista se oli ainakin osaksi. Koitan muistaa koittaa myös, että tehoaako suupielistä silittely Sonyyn. Kouluttajakin totesi sen, minkä mä olin jo itekin todennut, että kun Sonyn kanssa ollaan kehässä, niin sen oltava koko ajan “töissä”. Sitä ei voi vapauttaa edes silloin jos ollaan sivussa toisen koiran arvostelun aikana.
Se, että Sony on ollut alusta asti “huono työläinen”, eli lopettanut yhteistyön saatuaan palkan, tuli ilmi myös tuolla. Tähän sain vinkiksi kokeilla syöttää välillä nameja ketjussa. Siis ei aina vain sitä yhtä. Ja sitten taas jonkin ajan päästä toinen. Vaan välillä annetaankin useampi nami ja välillä vain yksi. Sony kun on niin perso syötävälle, niin ehkäpä se alkaa kiinnittämään enemmän huomiota yhteistyöhön kun ei voi koskaan tietää montako namia olikaan tulossa. Kattellaan, että saisiko tällä Sonysta paremman työntekijän.
Sen mitä nyt ehdin seurata Ticon & treenikamun työskentelyä, niin heillä näytti menevän ihan kivasti. Toki se Tico haukkui kun sitä tuomaroitiin, mutta liikkumiset taisivat mennä hiljaisesti. Se suupielien silittely näytti tehoavan Ticoon varsin rauhoittavasti. Treenikamu saa korjata jos höpisen omiani.
Neese oli oikein herttainen ja pentumainen. Hän myös keksi omakivaa kierimällä märässä maassa (eipä sitten ole mikään hienohelma tämä tytsi) ja jahtaamalla omaa häntäänsä ihan pyörryksiin asti. Ihan oikeesti neiti välillä hieman huojui jahdin päätteeksi :D Ihana höppänä <3
Saatiinpa vielä kyyti takaisinkin. Ei tästä tullutkaan niin liikunnallinen päivä kuin olin suunnitellut. Toisaalta jos ei olisi ollut treenikamun autoa, niin Tico ei kai olisi päässyt treenimään lainkaan?. Äääh, miten sitä osainkaan taas kiittää tätä ihanaa ihmistä, että hän mahdollisti meille tämän mukavan kokemuksen ja sen lisäksi antoi Ticollekin toimintaa. KIITOS
04.05.2012 - 22:53
Tulipa vastaan ylläri kun olin aikeissa alkaa valmistamaan sydämiä sniffailuun. Sulatus paljasti pussista jonkin esihistoriallisen tirpan sydämen. Pakko sen oli olla, sillä ite en oo ikuna kuullut niin isosta broiskusta kuin mitä se sydän oli. Eli suomeksi sanottuna pussissa oli vain yksi iso sydän. Vähän se harmitti, että piti alkaa touhuta niin ison mötikän kanssa pienten ja helppojen sijaan. Lisäksi se oli ällöttävämpikin kun siinä oli kiinni vähän niitä “sydämen putkia” (nyt ei pysty muistamaan niiden oikeeta nimeä). Sen verran jauhoja mulla on päässä, että tajusin, ettei koko mötikkää kannata heittää sellaisenaan kattilaan kiehumaan vaan sitä piti pieniä ennen sitä, jos aikoi saada niitä nameja valmistettua vielä tämän viikon aikana. Valmistin sen samalla reseptillä kuin broiskun tykyttimet. Hmm... tulipa tuossa mieleen, että olisinkohan saanut palauttaa sen jättisydämen kuukausia oston jälkeen ja vieläpä sulatettuna? ;)
Torstaiaamulla treffattiin koululla neese ja treenikamu. Kotoilin vähän ennen heidän tuloaan. Tico meni hyvin, Sony oli unhohtanut sen, että liikkeestä voi mennä muuhunkin kuin maahan. Joka kerta kun pyysin jotain asentoa, niin herra oli salamana maassa.
Alkuun treenikamu kiersi kasia. Neesekin kierteli ja hyvin meni molemmilta. Sitten vielä treenikamu kierteli vauhdilla. Pölötystauon jälkeen laitettiin isliskehä pyörimään ja hyvin pyöri kaikkien osalta. Neese väsähti ja sitten äijät pyörivät keskenään. Pysähdeltiin eri kohtiin kun Sony ottaa ihan hirveen spurtin, kun tullaan meidän yleisimpään lopetuskohtaan. Sillä on hirvee kiire mennä odottelemaan palkkaa.
Triplajuoksu meni myös hyvin. Ja pelkkä äijien et myös. Oli kyllä mahtavaa kun Sony liikkui hiljaa! Ei kuulunut mitään ylimääräistä blondin suunnalta liikkeessä :) Jotain epämääräisiä välisooloja kyllä oli kun ei tehty mitään. Ticon sai pidettyä aika hyvin kuono solmussa veden kanssa. On se vaan niin ihkua miitata tätä islisporukkaa <3
Eihän siinä sitten tehty muuta kuin mentiin nukkumaan kun päästiin kotiin. Heräämisen jälkeen vielä loppuvalmistelut ja Ticon lenkitys ennen kuin lähdin taas koululle. Muuten, kun olin syömässä, niin näin miten naapurin koira kirmasi iloisesti pois omalta pihaltaan. Se ei sitten pysy yhtään siellä. Viime aikoina on ollut usein aidan takana poikia kattomassa tai kun oon lähtenyt poikien kanssa lenkille, niin se koira hyökkää jostain naapurin puskasta poikien luo. Onhan tuo ärsyttävää kun se tuolleen yllärinä jostain pomppaa. Sony ei tyksi tommosista ylläreistä. Enkä kyllä pahemmin mäkään. Yhtenä viikkona se koira sotki multa kolmet housut kun se välillä kävi hyppimässä ja pomppimassa mua vasten. Se ei ollut kivaa. Eilen sitten kun se oli taas hilpaissut pihaltaan, niin näin jotain aivan hölmöä. Toinen naapureiden autoista tuli kotiin ja tietty se koira meni tielle. Mitä teki kuski? Ajoi vaan hiljaa eteenpäin varoen koiraa! Jos kuskina olisin ollut mä, niin mä olisin napannut koiran autoon. Kiitän ties mitä ylimyksiä, että se on narttu. Jos se olisi uros, niin kusessa oltais!
Kyyti tuli koululle puoli kuusi, kuten oltiin sovittu. Matkalla vaihdettiin jälki- ja muitakin kuulumisia. Pariskunta oli ollut niin kiireinen, etteivät he olleet ehtineet syömään. Kysyivät onko ok, jos pysähtyvät grillille. Ei se mua haitannut. Koirakeskus ei ollut enää kaukana oli ollut vähän juttua erään tapaamisesta, joten kävelin grilliltä Koirakeskukseen. Noh, olisin kyllä ehtinyt kyydilläkin, sillä tällä kertaa pentueskarilaiset eivät tulleet ulos yhtä aikaisin kuin viimeksi.
He, joilta sain kyydin, alkoivat jutella tuon pennun omistajan kanssa, joka mun oli määrä tavata. Hämmästyneenä ajattelin, että tuntevatko he toisensa! Kun sitten tästä asiasta puhuin pennun omistajan kanssa, niin johan taas sai nauraa pientä maailmaa :D Pentu arasteli edelleen liian innokasta Sonya.
Kurssin alussa vetäjä kertoi joka koirakolle erikseen, että millaisen jäljen tekee koiralleen. Vähänkö hällä on hyvä muisti, kun muisti viikon takaisesta treenistä miten kenelläkin oli mennyt. Kun sain kuulla millaisen jäljen teen Sonylle, olin yllättynyt. Kuvittelin, että ohjeistus menis tyyliin “nami per askel”. Eipä mennyt. Nami piti laittaa joka kolmannelle askeleelle. Sony taisi olla ainoa, jolle neuvottiin noin harva väli.
Sain Sonyn kiinni yhteen kohtaan, joten tällä kertaa pariskunta pystyi keskittymään oman jäljen tekoon täysillä. Vähän Sony puhahteli, muttei se nostanut mitään järjetöntä mekkalaa. Jäljen piti olla edelliskertaa vähän pidempi, mutta vaikeeta mun oli arvioida kun ei ollut mitään kiintopistettä. Pelkkää heinää. Nyt jäljen teko oli helpompaa kun ei tarvinnut enää niin paljoa rikkoa maata. Loppuun laitoin kunnon nappu- & sydänkeon kun kerran niitä nameja oli. Silti niitä vielä jäi pussiin. Jälkeä tehdessäni olin miettinyt, että mahtaakohan Sony selvitä niin harvoilla nameilla. Ajattelin, että jos niin kävisi, niin se olisi vau!
Sitten oli hetki teoriaa. Vetäjä kertoi erilaisista jäljistä ja neuvoi miten tällä kertaa piti koittaa antaa koiran ite ettiä se jälki.
Sony pääsi nuuskuttelemaan ekana. Kun mentiin lähelle jälkeä, niin Sony näytti jo haistaneen jotain mielenkiintoista. Koira piti laittaa noin metrin päähän jäljen alusta ja sitten näyttää kädellä kera käskysanan, että minne päin koiran piti mennä. Meillä oli tässä pari pientä ropleemaa. Ensiksi jo se, etten tahtonut saada Sonya pysymään mun sivulla istumassa. Herra oli jo niin nenänsä vietävissä. Toiseksi se, etten taaskaan ollut varma, että mistä se jälki lähti. Kuvittelin tehneeni itelleni tarpeeksi hyvän merkin siitä, mutta pah! Sitten annettiin vaan Sonyn mennä. Hetken se pyöri ympäriinsä kuono maassa ja sitten lähti seuraamaan jälkeä. Sony pysyi hyvin jäljellä. Vähän se kävi sivulla välillä nuuskuttamassa, mutta sitten palasi takaisin jäljelle. “Tosi hyvin”, oli kouluttajan kommentti Sonyn työskentelystä :)
Mulle neuvottiin pidentämään jälkeä ja, että välillä voi koittaa sujuuko jos nami on vain joka kuudennella askeleella. Sitten nameja voi laittaa myös sellaisiin “ryppäisiin”, eli välillä vähän tiheempään ja sitten ihan namittomia pikku pätkiä. Sonylle olisi kyllä varmaan mennyt pidempikin jälki, sillä syötyään namikasan herra jatkoi kuono maassa nuuskuttelua. Tää kyllä tuntuu olevan niin Sonyn juttu!
Periaatteessa olisin voinut lähteä heti oman jäljen jälkeen, mutta kun kerran oli kyytiä tarjolla, niin sama se oli olla loppuun asti. Eihän sitä voinut tietää, että vieläkö oli tarjolla teoriaa. Teoriaa ei enää ollut, mutta jos olisi lähtenyt oman jäljen jälkeen, niin en olisi tiennyt, että seuraava kerta on lähellä lentokenttää. En osaa sanoin sitä kuvailla miten kiitollinen olen, että mulla on mahdollisuus kyytiin. Ilman tuota pariskuntaa en olisi päässyt viimeiseen kurssikertaan mukaan. Annoin heidän koirilleen kunnon savulumpiomötikät ja possunkorvat. Pariskunta ilahtui kovin herkuista. Muuten se heidän koiruus ei olekaan rotikka vaan monirotu. Menis kyllä ihan satkulla rotikasta.
Nyt täytyy tunnustaa, etten mennyt keskiviikkona Ticon kanssa kauppaan. Se oli kyllä suunnitelmissa, mutta kun halusin yhdistää siihen reissuun käynnin M&M:ssä, niin ketuiksi meni. Se aukee mun mittapuun mukaan niin myöhään, että kun sitä alkaa odottamaan, niin alkaa väsyttää. Niin kävi keskiviikkona ja meinasi käydä tänäänkin. Sain kuitenkin aikaiseksi mentyä kauppaan. Vaikka lähdin sinne tavallista myöhemmin, niin silti piti venailla M&M:n edessä tovi, ennen kuin pääsin köyhtymään ruokasäkin, neljän sydänpussin ja parin luun verran. Nyt yritin kattoa, että todellakin ostin broiskunsydämiä, enkä jonkun dinon ;) Ne luut vaan hyppäsi pakkasesta pussiin. Eivät kyllä olleet kuin muutaman hassun euron. Nyt oikein odotan, että pojat pääsisivät jyrsimään niitä. Sianluiksi ne on kauppakuitissa nimetty. Himputti, kun en muistanut kattoa, että olisko M&M:ssä ollut jotain jälkinarua tms.
Tico oli saanut aamulla kunnon lenkin käydessään kauppareissulla mun kanssa, niin ei tuntunut niin pahalta jättää herraa yksin kun lähdin Sonyn kanssa kohti Prismaa. Sieltä meidät taas poimittiin kyytiin ja onneksi oltiin kuivia ja puhtaita. Sääennusteen mukaan olisi pitänyt sataa ja välillä taivas näyttikin siltä. Olisi se ollut inhottavaa mennä toisen kyytiin sadevermeissä. “Heippa, me nyt tullaan vähän märkinä ja kuraisina...”
Olin oikein odottanut näyttelykurssia. Mätseissä ja rotukaveritreeneissä oli mennyt niin hiljaisesti, että kieltämättä sitä jo toivoi, että oli löytynyt keino hiljaiseen liikkumiseen. Olin asiasta niin hekumoissa, että olin hehkuttanut sitä kyydin antaneelle pariskunnalle ja nyt tälle, joka kuskasi meidät näyttelykurssille.
Ensin piti taas laittaa koirat kiinni seinään ja mennä tekemään muutostöitä. Nyt en ollut vaihtanut Sonyn hihnaa. Sony oli ihan ookoosti seinässä. Sitten oli taas sitä kiertelyä. Me ei oltu ekana vaan meitä ennen oli joku isompi. Oliskohan ollut joku vintti? Kiertelyä oli ihan kivasti, muttei läheskään niin paljon kuin viimeksi. Se ekana ollut tuppasi jäädä lörpöttelemään, niin tahti ei ollut niin kiivasta kuin mitä se oli viikko sitten mun ollessa ekana. Eipä tuossa myöskään tullut edes kuuma.
Sony liikkui hiljaa!!! :) Vähän sen huomiota vei edessä ollut outo tyttö, mutta kun Sony oli kiertänyt muutaman kierroksen tytön perässä, niin sitten tyttö sai olla ihan ilman huomiota.
Sitten taas otettiin omat mattokaistaleet ja treenittiin et. Kouluttaja haluaa myös hioa koirien liikkeitä ja mulle se on kyllä ihan toissijainen juttu. Kunhan liikkuu hiljaa, niin sitten saa vetää vaikka balettia kehässä mun puolesta. Muutta tehtiin nyt sitten niin kuin kouluttaja halusi. Tuli siinäkin liikkumista, mutta vähän eri tavalla. Piti laittaa maton päihin kipot, joihin nami. Ideana oli, että jos koira liikkuu nätisti ravaten, niin se saa ottaa namin. Jos se teki jotain muuta, niin sitten pysähdyttiin mitään sanomatta. Kieltämättä mua vähän mietitytti, että alkaako Sony haukkua jos se saa mennä vapaammin. Ei alkanut ja melko pian se otti nuo kipot kohteikseen. Tämäkin treeni meni hiljaisissa merkeissä :)
Samaa ei voi sanoa viimeisestä harjoitteesta. Toinen puolisko laittoi koirat seiniin ja sitten jokainen vuorollaan kävi kolmesti hiplaamassa kaikkia koiria. Tää olis kyllä ollut niin täsmää Ticolle! Sony oli oikein nätisti kun ihmisiä ihan jonossa kävi silittelemässä ja kattomassa hampaita. Kun kaikki olivat käyneet koirat kolmesti läpi, vaihdettiin “seinäkoiria”. Toisinaan Sony piti melkoista mekkalaa. Oli kyllä ihan kivaa käydä tutkimassa aloittelevia kehäkonkareita. Niin joo, oli myös mittatikkutreeniä. Se meni ihan kivasti.
Paluumatkalla juteltiin näyttelyistä ja vähän muustakin. Kuskina ollut oli huomannut, että tällä kertaa Sony oli ollut hiljainen poika. Se kysyi multa ihmetellen, että mitä mä oikein olin tehnyt. Kerroin vaihtaneeni hihna- ja namikättä. Voiko se oikeesti olla noin pieni, mutta kuitenkin suuri muutos??? Ainakin nyt näyttää toooooooosi hyvältä! :)
Kunpa huominen sää olisi kuiva. Se riittäis ja ehkä olisi pikkuisen mukavampaakin jos olisi vilpoista läkähdyttävän auringonpaisteen sijasta. Jospa huomenna saisi kulumaan loput nappu- & sydänmixistä. Tässä on jo pari treeniä vedetty kera suuren sydämen.
02.05.2012 - 08:40
Viime tiistaina kun olin Sonyn kanssa koulutuksessa, kuulin vappuna olevasta mätsistä. Kysäisin, että kiinnostiko treenikamua lähteä mätsiin, mutta hän ei päässyt töiden takia. Siispä molempia en voinut ottaa mukaan, sillä Kaarinan Koirakeskus on aika pieni paikka kaikkineen. Siellä ei ole mitään rauhallista paikkaa, jonne voisi jättää toisen odottamaan. Koko ajan olin kiikun kaakun tuon mätsin suhteen. Siinä kun oli vielä sekin, että äippä oli kutsunut simalle ja munkeroille juuri tuona päivänä.
Kun Tico pääsi mätsäämään sunnuntaina, niin päätin mennä vappumätsiin Sonyn kanssa. Sinnepä me sitten lähdettiin eilen yhdentoista jälkeen. Ilmoja otettiin vastaan klo 12 alkaen ja kehät alkoivat klo 14, että ilmoaikaa oli kaksi tuntia. Musta se on vähän liian pitkä aika. Halusin silti olla siellä heti kun vaan pääsi ilmoittautumaan, jotta olisi hyvää aikaa treenailla. Se kaksi tuntia kulutettiin olla möllöttömällä ja välillä käytiin tekemässä muutama rundi kerrallaan kehässä. Kaikki, siis joka ikinen rundi oli hiljainen! Joo, mulla oli hihna taas väärässä kädessä ja vasurin nyrkissä juustopaloja. Riitti, että pidin kättä alhaalla. Mun ei tarvinnut kumarrella yhtään.
Suunnitelmiin ei kuulunut blondin harjaus, mutta pakko sitä oli vähän sukia kun herra innostui esittelemään mulle rapsupulasta kärsivää masuaan. Kyllä vaan, herra heittäytyi selälleen ja sohi tassuilla mua. Sony myös makoili useaan otteeseen. Makoilulla ja masun esittelyllä onnistui hyvin keräämään kaikki roskat maasta turkkiinsa. Mutta joo, odottelu oli varsin rauhallista. No, sai se pari haukkukohtausta kun jotkut koirat alkoivat rähistä toisilleen, mutta muuten herra makoili tai istui ja katteli. Oli kyllä kivaa kun Sony tuntui tosi rauhalliselta :)
Isot aikuiset pääsivät kehään joskus kolmen jälkeen. Ensin kehään otettiin kaikki isot aikuiset kahdessa erässä. Koiria oli 18. Kehässä koiria seisotettiin ja liikutettiin hitaasti kävellen. Sen jälkeen alkoi parien arvostelu. Meillä oli parina vuotinen tervutyttö. Sonyn numero oli 401, kas kummaa, me oltiin iiiiihan eka ilmoittaunut pari koko mätsiin ;)
Pienen seisotuksen jälkeen mentiin yhdessä ympäri. Se meni hyvin. Sitten seisotusta ja tutkimista. Tuomari kysyi Sonyn ikää ja nimeä. Sony oli hienosti kun tuomari tsekkasi hampaat ja muutenkin kopeloi. Sitten piti juosta kulmasta kulmaan. Kun pari oli tutkittu ja juossut kulmasta kulmaan, niin sen jälkeen oli vuorossa parijuoksua. Nyt koirien ei tarvinnut olla vierekkäin. Molemmat saivat olla vasemmalla puolella. Me selvittiin tästäkin kunnialla! Sitten seisotusta ja ulos kehästä punaisen nauhan kanssa! Hienoa Sony :)
Odotellessani huomasin, että välillä tuomari antoi punaisen molemmille koirille. Punaisten kehässä oli sitten tunkua, uskokaa pois. Siellä seisotettiin koiria ja kierrettiin kävellen kehää. Meidät valkattiin ekana jatkoon! Sitten tuomari taas liikutti muita ja saatiin seuraa akitasta. Valitut käskettiin ulos kehästä. Samoin myös kaikki muut, paitsi yksi koirakko kerrallaan sai juosta et. Lopulta tuomari otti jatkoon vielä labbiksen ja espanjanvesikoiran. Voi hitsin pimpulat. Me oltiin jatkossa ja Sony oli käyttäytynyt kehässä todella hyvin. Miltei yhtä hyvin kuin silloin RYP-kehässä. Ainoa ero on se, että silloin olivat namit ja hihna eri käsissä. Alkoi kyllä vähän jänskättää, että kestääkö Sony loppuun asti yhtä hienolla meiningillä. Ja mitä vielä piti tehdä ennen kuin aloitettiin sijoittaminen?
Piti kiertää kehä porukassa, seisottaa, jolloin tuomari tutki koirat uudelleen ja lisää seisotusta. Tuomari voivotteli, että oli kyllä vaikeaa päättää. Muistaakseni vespa oli nelonen, lapukka kolmonen, ME KAKKOSIA! :) ja akita ykkönen. Wuhuu, hienoa Sony!!! Äijä veti koko mätsin läpi niii-in hienosti, että kyllä oon iloinen tästä sijoituksesta :) Sony sai ruusukkeen, purutikkuja, pururinkulan ja ison narulelun.
Kyllä meikä loisti kilpaa arskan kanssa kotimatkalla. Mun hieno, hieno poju <3 Näinkö helposti on kehässä liikkumisongelma ratkaistu? Vaihtamalla hihnakättä? Aion kokeilla tuota perjantaina kurssilla ja saas nähdä kotiudunko sieltä suupielet korvissa vaiko alhaalla.
Kotona oltiin puoli kuus. Sori, Tico... Päästin Ticon pihalle hetkeksi ja menin pikapikaa nukkumaan. Vajaan tunnin päästä soi herätys. En ollut kovin väsynyt, kumma kyllä. Sängystä nouseminen oli helppoa. Käytin poitsut pikku lenkillä, annoin iltapalaa ja sitten polkaisin äipän luo herkuttelemaan. Oltiin sovittu, että käyn siellä ennen töihin lähtöä. Täytin itteni munkeroilla ja simalla ja sitten katottiin parit Simpsoni-jaksot, jotka äippä oli tallentanut.
Se, että olin nukkunut niin huonosti päivän aikana, pisti kyllä mietityttämään, että miten jaksan töissä. Onneksi siellä sujui hommat ihan ok, niin ei päässyt yllättämään v*****sväsy. Niin tuppaa käymään jos hommat vaan tökkii vastaan koko ajan.
Edelleenkään en oo mitenkään järjettömän väsynyt (pitäiskö olla huolissaan?) ja aionkin tästä lähteä käymään Ticon kanssa kaupassa. Tänään on Sonyn vuoro viettää tylsää päivää.
Hiljaa hyvää tulee :)
01.05.2012 - 01:00
Tico pysähtyy kiittämään ja jatkaa koheltamista kohti seuraavaa ikävuotta, joka todennäköisesti on säheltävä seiska, jollei meno tästä muutu ;)
Suuri kiitos tätäkin kautta hänelle, joka lähetti Ticolle ihan paketin!  Paketissa oli Hau Haun kanafileepaloja ja uusi pannari-kuppi!!! Eipä olisi voinut paremmin sopia tuon lahjan sisältö siihen, että yllätäen mentiin mätsiin sunnuntaina. En ollut mitenkään sitä suunnitellut. Laiskuuttani en oo juurikaan käynyt kattomassa koska on mätsejä. On se vaan niin vaikeeta klikata se sivusto tuolta kirjanmerkeistä :D Käydessäni toisella sivustolla, huomasin, että sunnuntaina olisi mätsi. Kun kerran Ticolle suunniteltu synttärivieraan tulo oli peruuntunut (noh, taisi vaan ihan olla sattumaa, että tuota vierailua suunniteltiin tuolle päivälle), ja saatiin hyvä evästys paketista, niin miksikäs sitten ei olisi mennyt treenimään.
Lähdettiin kahdentoista aikoihin kävelemään kohti kuppista. Oli lämmin ja uusi ja hieno pannari pääsi heti testiin määränpäässä. Pojille kyllä maistui vesi. Sitten vaan istuskeltiin varjossa. Vielä oli puolisen tuntia aikaa ennen kuin pääsi ilmoittautumaan.
Ilmoittautuessani ihan pyysin väliä kolmen parin verran, mutta en saanut. Sony oli 205 ja Tico 210, joten välissä oli vain yksi pari :( Sanoivat, ettei haittaa jos en ole paikalla silloin kun pitäisi. Sitten vaan olisin mennyt seuraavaan kehään. On se kumma kun pitää kitsastella tuon välin antamisen kanssa.
Juup, ilmosin molemmat, vaikka yksin olin liikenteessä ja vieläpä ilman mökkiä. Mökissähän Sony ei pysy, joten miksi sitten raahailla sitä mukanaan? Oon huomannut, että vaikka Sony nostaa mekkalan kun jää tolppaan tai muuhun, niin ei se mitenkään venkoile. Päätin sitten kokeilla, että onnistuisiko mätsääminen noin...
Ennen kehien alkamista treenailin poikien kanssa vuoron perään. Kävin juoksemassa kehässä. Ticon kanssa meni hyvin. Se liikkui hiljaa ja seisokin ihan kivasti. Sonyn kanssa taas liikkuminen meni vaihtelevasti. Päästiin kyllä hiljaisiakin kierroksia, mutta kyllä sitä ääntäkin välillä lähti. Ja hyvä, että lähti, sillä mulla oli hyvä tilaisuus puuttua siihen.
Aina kun vaihdoin koiraa, niin yksin jäänyt jäi huutamaan. Takaisin en mennyt, ennen kuin oli hiljaista. Onneksi sitä hiljaisuutta ei tarvinnut odottaa loputtomiin. Treenailun jälkeen käytiin pienellä kävelyllä ja sitten vaihdoin Sonylle hihnan.
Tico jäi taas huutamaan. Nyt puutuin siihen ja kävin ruiskuttamassa herraan vettä. Hiljeni, mutta hetkeksi. Sama uusiksi. Kun seuraavan kerran mökä alkoi, herra sokerpala hiljeni jo kun sanoin sille. Ainakin nyt näyttää tuo vesi toimivan hyvin Ticon hiljentäjänä. Hän on siis tehty sokrusta ;)
Odotellessani kehää treenailin välillä Sonyn kanssa. Päätin laittaa hihnan väärään käteen. Väliäkös sillä jos se haittasi tuomaria. En ollut siellä metsästämässä sijoitusta vaan treenimässä. En edes harjannut poikia. Mulla oli kyllä mukana koko poikien kauneudenhoitosetti (karsta, furmis, ja metallikampa), mutta jäipä sitten käyttämättä kun meni tuohon treenimiseen melkein se koko tunti. Treenit menivät hyvin kun pidin kanafileepaloja vasemmassa kädessä.
Kuppis on siitä hyvä, kun saan siellä koirat vähän niin kuin syrjäiseen paikkaan odottelemaan. Lisäksi se paikka oli nyt varjossakin, joten tosi kiva! Tico oli niin nätisti, että ihan mieltä lämmitti. Näin Ticon koko ajan, mutta silti pystyin vahtimaan koska oli oma vuoro. Sokerpala makoili varjossa – hiljaisena :)
Sony oli edellä. Parina meillä oli basenji. Olin vähän kattellut kehämeininkiäkin ennen omaa kehää, mutta taas aika huonosti. Sen verran olin nähnyt, että yhtä paria juoksutettiin kaksi kierrosta. Kun tuomari sitten sanoi “teiltä mä haluaisin nähdä parijuoksua”, niin meikä oli jo lähdössä kiertämään kehää, kun tajusin, ettei kyse nyt ollutkaan ihan siitä kuin olin olettanut. Siis parijuoksua, eikä pari juoksua kehän ympäri. Koirien piti olla sisäpuolella molempiin suuntiin mentäessä. Sony tuli hiljaa seuraten mun vasenta kättä. Saatin sininen, mutta mä olin iloinen kun Sony tuli nätisti. Nauha oli kiedottu purutikkuun ja mun piti antaa se Sonylle kun sen jätin, mutta enhän mä muistanut kun kiireessä vaihdoin sille turvavyön näyttelyhihnan tilalle ja Ticolle päinvastoin.
Ehdittiin kehään omalla vuorolla. Tico oli perässä. Yrittäessäni saada innosta pursuavaa Ticoa käyttäytymään, mulle jäi hämärän peittoon mikä koira oli meidän parina. Ticon oli vaikeuksia seistä. Tuppasi istumaan. Sain sen seisomaan ennen kuin tuomari tuli luo. Tico oli ihan, että “hytkyn hytkyn” kun häntä vispasi niin mahdottomasti ja tulihan sieltä se “vuh” tuomarille... Taas tuomari kysyi ikää, muttei tutkinut koiraa mitenkään. Piti mennä yksin et ja siinä koko kehä! Sininen tikku saatiin, mutta taas olin iloinen, että Tico oli liikkunut hiljaa :) Ticon hihna oli siinä oikeassa kädessä. Ticolle ei kande näyttää nameja kun sen kanssa liikkuu. Sitten menee takuulla sählingiksi.
Juotin pojat ja istuskelin hetken varjossa. Kauaa en siellä uskaltanut olla, sillä en tiennyt montako koiraa oli. Istuskellessani seurasin kehää ja huomasin, että tämä tuomari oli siitä erikoinen, että koskaan ei tiennyt mikä paria odotti kehässä: välillä koirat tutkittiin, välillä ei. Välillä juoksutettiin yhdessä ympyrää ja toisinaan taas parijuoksua tai yksin et tai kolmiota tai tai...
Molemmilla oli masussa sininen tikku, joten päätin jättää Ticon odottelemaan. Se osasi odottaa hienommin ja kun ei tiennyt kauanko sitä odottamista oli edessä, niin jo senkin takia päädyin Sonyyn. Pidemmän odotuksen aikana Sony olisi voinut jopa alkaa venkoilla... Niin ja onhan se se, joka tarttee enemmän treeniä.
Isoja koiria oli kaiken kaikkiaan 32, että miksi eivät voineet antaa enempää väliä? Joo, eihän sitä tiedä, että paljonko koiria lopulta tulee, mutta hieno sää ja sunnuntai on aika hyvä tae, että kyllä niitä koiria tulee. Sinisten kehässä ei tehty muuta kuin seistiin, pöh. En sitten päässyt kokeilemaan vieläkö mun idea toimi. Kun koiria seisotettiin, niin tuomari piti pienen puheen. Se moitti niitä, jotka käyttivät kehässä nameja (en ollut ainoa). Mun avustus oli selkeästi sitten syy siniseen, mutta väliäkös sillä. Mieluummin avustettu kuin haukuttu sininen :) Tässä mätsissä pidettiin huolta, että kaikki sinisen saaneet olisivat kehässä. Kun sitten alkoivat oikein huudella puuttuvan koira perään, niin mä sanoin, että se oli mun toinen koira, mutten voi olla kehässä kahden kanssa. Kun tuomari tuli mun kohdalle, se kysyi, että millainen oli mun toinen koira. Kuvailin Ticon. Kohta se tuli takas mun luo ja ette usko mitä sen miekkosen suusta pääsi! “Haluatko ottaa sen toisenkin koiran tänne?” Mä sanoin, etten pysty olla kehässä kahden kanssa. Kuvittelin, että vielä olisi ollut jotain liikkumistakin. Ehkäpä tuplaseisotus olisikin saattanut onnistua...? Jooh, vaikka vapun aika on karnevaaliaikaa, niin tuskin nyt sentään mitään mätsiä muutetaan karnevaaliksi senkään takia ;)
Sitten vielä pojille nestetankkaus ennen kotimatkaa. Mokomat imivät kaiken veden, niin mulle ei jäänyt mitään. Olin mä yhden banskun syönyt treenailun jälkeen, mutta kyllä mullekin olisi vesi maistunut. Kotona sitten iminkin nestettä ihan urakalla. Kotona oltiin kuuden jälkeen, joten kuutisen tuntia meni reissuun. Ticolle annan kyllä vieläkin ihan spessu-kiitokset kun odotteli niin nätisti :) Parin suihkutuksen jälkeen herrasta ei enää juurikaan lähtenyt ääntä ja jos lähti, niin hiljeni pelkällä sanomisella.
Että semmoinen synttäripäivä oli herralla. Kuvia ei sitten tullut otettua varsinaisena synttäripäivänä, joten piti sitten maanantaina räpsiä jotain kuvatuksia. Tico piti hauskaa sisuskumin ja kaulaliinan kanssa. Sillä on jännä tapa “sitoa jotain” kuonon ympärille. Sitä on vaikeaa selittää, mutta ehkä kuvista selviää se, mitä tarkoitan.
Sony usuttaa...
... ja Tico ottaa haasteen vastaan.
Siis täyteen tuli vuosia, eikä kuukausia ;)
Sony-malliston uusin tuote: silppuri ;)
"Böö!"
"Hei camoon, mä oon pelottava huivikummitus. Pelästy nyt."
Sonya näyttää lähinnä vain huvittavan toisen sähellys.
Lopulta se Sonykin lähti mukaan huivileikkiin...
... ja ikuinen kakara sai leikkiseuraa.
Jotkut eivät vaan osaa lopettaa :D
"Nytpä ette nää mua."
Tänä vuonna en hommannut Ticolle mitään aineellista lahjaa. Jotain kuitenkin, mutta se avataan vasta ens kuussa...
Ticon paketissa oli myös lukemista mulle ja kiva kortti. Kiitokset vielä kerran
Mätsireissulla nähtiin voikukkia, jotka jostain syystä luokittelen kesäkukiksi, joten kai se sitten on jo nyt kesä ;)
Syöminen tekee mulle nyt tuskaa kun jo miltei parantunut suupielen haavauma aukesi viime perjantaina. Kova ja terävä leipäpala onnistui viiltämään sen taas auki. Mä en enää ikinä syö sitä leipää ;)
Sitten jakelen kakkapusseja. Ensiksi Turulle iiiiiso kasa niitä ahdasmielisyydestään. Sen takia kuppiksen maanantaikoulutus on nyt siirtänyt paikkaa jonnekin Hirvensaloon ja sinnehän ei kyllä mitenkään ehdi ennen töitä. Voi ny joku kun mä olin suunnitellut meneväni kuppikselle treenimään Ticon kanssa. Ajatella, että 40 vuotta siellä on järjestetty koulutusta ja nyt se on sitten loppu. Voi viddu, sanon mä!
Toinen kakkapussisatsi menee julkisille kulkuneuvoille. On aivan turhaa usuttaa ihmisiä käyttämään julkisia jos niillä ei pääse sinne minne haluaa ja koska haluaa. Tämän takia meiltä jäi väliin Lahden näyttely. Ei vaan mennyt tarpeeksi aikaisin mitään, millä sinne olisi päässyt. Viime kerralla taisin päästä sinne ihan tuurilla.
29.04.2012 - 03:23
Oli vuosi 2006,
ja kuukausi oli juuri uus.
Kun Helsingin länsi-satamaan,
oli saapunut neljä pentua ihmisiä sekoittamaan.
Moni olisi tahtonut niille kodin antaa,
ja öin ja päivin tarpeilleen kantaa.
Mutta heidän oli tyydyttävä vastaukseen ei,
sillä toiset pennut kotiinsa vei.
Siispä suunta oli kohti Turkua,
uusi muutos ei aiheuttanut pienessä surkua.
Heti hän oli kuin kotonaan,
ja alkoi paikkoja tutkimaan.
Vuodet ovat vierineet,
ja iän numerot vaihtuneet.
Tänään taas on vuorossa numero uus,
joka tällä kertaa on kuus.
Vuosien saatossa hän seurakseen oman pojan sai,
ja näin sitten heti tassun alle jäi.
Se ei tätä koiruutta haittaa,
sillä leikki hälle kovin maittaa.
Luonteeltaan hän on vilkas ja iloinen,
tuleeko Ticosta koskaan aikuinen?
Paljon, paaaaljooooooon onnea rakkaalle Ticoliini hömpälle, jonka sisällä näyttää aina vaan vuodesta toiseen asustavan pieni pentu. Tico siis täyttää tänään kuusi vuotta eikä kuusi kuukautta
|
Kirjoittaja
Elämää islanninlammaskoirien kanssa.
Tico
Virallisesti: Stjarni
Syntynyt: 29.4.2006 Virossa
Emä: Brytarspetzens Björk Ingisdõttir
Isä: Tunturiketun Vaskur
Pentuesisarukset: Siklingur (u), Sandros (n) ja Smahildur (n)
Väri: punavalkoinen
Muuta: Leikkisä pikku aurinko, jonka aikuistuminen on välillä kyseenalaista ;) Kärsivällisyys loppuu välillä kesken ja sitten alkaa sähläys. Ottaa vieraat vastaan iloisesti häntää heiluttaen ja tykkää olla huomion keskipisteenä.TYKKÄÄ tytöistä. On kahden pentueen isukki. Painoa noin 15 kg ja säkä 46 cm.
Sony
Virallisesti: Ketunsaran Sonur Eldfari
Syntynyt: 21.10.2008
Emä: Thoka
Isä: Stjarni
Pentuesisarukset: Skolli Leikur (u), Sinna Aradis (n) ja Snoppa Eirdis (n)
Väri: kermanvärinen
Muuta: Puhelias kaveri, jolle ruoka maistuu todella hyvin! Tykkää kantamisesta ja välillä suusta saattaa löytyä yllätyksiä... Pahin on ollut iso lasinpala! Ihmisille heiluu häntä ja paljastetaan massu. Erittäin hellyydenkipeä. Painoa on noin 16 kg. Säkä on mitattu 10.3.2012 kahdesti 43 cm korkeaksi.
Tämä ei ole minkään elektroniikkafriikin koira, vaikka kutsumanimestä voisi vähän sellaista tullakin mieleen. Sony tulee siitä, että se on Ticon poika ja enkuksi poika = son. Mielestäni pelkkä son kuulostaa tyhmältä, joten lisäsin loppuun yyn. Y, siksi koska Ticossa on cee, eikä koo.
Jos olo on yksinäinen, ratkaisu on islantilainen. Kun sellaisen otat kotiisi, toivot pian että se edes joskus nukkuisi. Jotta saisit omaa rauhaa, kun se islantilainen haluaa koko ajan seuraa.
|
![]](http://vuodatus.net/images/templates/red/top-right.png)
