maanantai, 26. elokuu 2019

Meidän paratiisi

Elokuun alussa Islannissa lähes asuva (syvä huokaus...) kaverini oli käymässä lähistöllä ja oli ollut puhetta, että treffattaisiin yhtenä viikonloppuna. Kaverini ei osannut sanoa kumpi päivä hänelle sopi paremmin. Se ei haitannut, sillä silloin sattui olemaan tyhjä vkl. Kuvittelin, että se olisi ollut vain yksi tapaaminen, mutta suloisen väärässä olin!

Yllättäen 2.8. kaverini laittoi illalla viestiä, että haluaisinko lähteä lenkille joidenkin mun koirien kanssa. Mikäs siinä! Ei tarvinnut kauaa miettiä ketkä otan mukaani. Meyjaa en ottanut, kun kaverilla oli myös koira, ja Tico jäi kotiin kun en tiennyt millaista lenkkiä oli suunnitellut. Siispä pakkasin autoon Jomin, Vígin ja Glóan ja navin opastamana kohti kaveria. Ilman puhelinsoittoa en selvinnyt, mutta lopulta löydettiin toisemme. Olipa kivaa nähdä taas!

Auto jäi yhden lammen rantaan. Lampi on ihmisten uimapaikka, jota ihan kameralla valvotaan. Lammen ympärillä on paljon metsää, joten lähdettiin kävelemään pois päin lammesta. Kun tuntui, että voin päästää koirat irti, niin pentu ja Glóa saivat vapauden. Jomia en uskaltanut päästää, sillä vaikka noin niin kuin yleensä on tottelevainen pikkupoika, niin vapaaksi päästessään lähtee kuin ohjus eikä kuuntele yhtään. On niin innoissaan, että vain juoksee. Katoaa näköpiiristä joksikin aikaa, mutta pahimmat höyryt päästeltyään pysyy paremmin näkösällä. Kun alkuun Jomi on korvaton, niin metsän pitää olla iso, jotta uskallan päästää sen irti.

Myöhemmin sitten tuli tarpeeksi "korpea", joten Jomikin pääsi vapaaksi. Pikkuherra singahti matkaan kuin ohjus ja katosi näköpiiristä. Ei mitään uutta. Hetkeen ei ollut kuin kaksi koiraa; kaverini koira ja pentu. Pentu oli yrittänyt lähteä isompien mukaan, mutta eihän se niiden vauhdissa pysy, joten palasi meidän luo.

Mentiin metsän läpi ja päädyttiin suon reunaan. Siellä seisoskeltiin jonkin aikaa ennen kuin lähdettiin takaisinpäin. Pimeys alkoi jo hiipiä, joten oli hyvä jos ehdittäisiin metsän läpi takaisin ennen pimeyttä. Ehdittiin vaikka vähän ongelmia olikin. Ei ollut mitään selkeää polkua, joten se vähän hankaloitti paluuta.

Kaverini tiesi paremman reitin kotiini. Vähän epävarmana lähdin ajamaan, mutta jonkin aikaa ajettuani tajusin, että en ollut ensimmäistä kertaa sillä tiellä. Siitä olin ajanut, kun menin Vihtiin ensimmäistä kertaa Jomin pentuja katsomaan. En tykästynyt reittiin, joten seuraavalla kerralla menin motarin kautta. Samasta syystä en tälläkään kertaa lähtenyt heti navin opastamaan suuntaan. Olisi kannattunut, sillä reitti oli lyhyempi kuin mitä olin tullut.

Kymmenen minsaa ja kotona oltiin. Ei paha! Olin ihan innoissani, että koirilla oli ollut mahdollisuus juosta kunnolla. Ja lisää nannaa oli tulossa...

3.8. treffattiin taas iltalenkin merkeissä. Olin ottanut kameran mukaan. Lähdettiin etsimään kallioita, joiden kaverini muisteli sijaitsevan metsässä. Hänen kallioilla käynnistä oli jo aikaa, joten ei ollut varma missä ne olivat.

Lähdettiin kävelemän lammen viertä kohti metsää. Syvemmällä metsässä päästin koirani irti. Mukana oli sama kolmikko. Jonkin ajan kuluttua löytyi kalliot. Kaverini ei ollut varma, että oliko samat, mutta hienot silti. Maisema oli nättiä: paljon kanervaa, sammalta, jäkälää, ja puita harvakseltaan. Ei siis mitään pusikkoa, jota Suomen metsät nykyisin tuppaavat olemaan. Ihanasti tilaa. Pyörittiin jonkin aikaa kallioilla ja sitten istuttiin seuraamaan koiria. Kaverini koira pysyi lähellä. Jomi & Glóa painelivat ympäriinsä, ja pentunen yritti seurata niitä. Yhteiskuva piti ottaa koiruuksista ja ihan hyvin onnistui.

 sk2.jpg

   sk1.jpg

 

Poistuttiin kallioilta ja jatkettiin matkaa metsässä. Jonkin ajan kuluttua nähtiin lampi. Siinä oltiin jonkin aikaa ennen kuin jatkettiin eteenpäin. Ilta alkoi taas hämärtyä, mutta matka jatkui. Tuli tienristeys, siis sellaisen metsätien. Siinä mietittiin, että minne oikein pitäisi lähteä. Kaverillani oli ajatus minne tie saattaisi johtaa, mutta kun varmuutta ei ollut, niin käännyttiin takaisin. Varmempaa oli tehdä niin, kun valo väheni. Bongattiin toinenkin lampi. Olipa siistiä, että lähekkäin oli peräti kaksi lampea! Ei kovin isoja, mutta kyllä niissä koirat voivat hyvin polskia.

Metsässä näkyvyys alkoi olla jo huono, ja emme olleet varmoja oltiinko menossa oikeaan suuntaan. Polkuja kun ei ollut. Onneksi lopulta löydettiin sinne, mistä oltiin metsään sukellettu. Olin ihan täpinöissäni kauniista kallioista. Sovittiin treffit jo aamuksi.

Kotona kuuklasin aluetta, jolla oltiin oltu. Yritin selvittää, että mihin siitä kohdasta, jossa käännyttiin, olisi päässyt. Vähän näytti siltä, että kaverini aavistus olisi ollut oikea. Kuola valuen katselin miten paljon siellä on VAIN METSÄÄ!!! Ei taloja tai teitä heti pilaamassa nautintoa. Ja vain kymmenen minsan päässä tämä paratiisi!!!

4.8. klo 9 treffattiin lammen parkkiksella, kuten oli sovittu. Kaverini sukulaiset halusivat nähdä koirani, joten käytiin siellä. Paikka ei ollut kaukana lammesta. Jomi, Vígi & Glóa käyttäytyivät ihan hyvin. Ei ollut turhaa mölyä. Hieno kolmikko! Sitten takaisin lammen rantaan.

Aloitettiin tiestä, jolla ei saa ajaa. Nähtiin koko ajan uusia kiinnostavia metsäkoneiden vanhentuneita jälkiä, mutta pysyttiin "päätiellä". Löytyi iso lätäkkö. Niin sitä voisi kai luonnehtia. Koirat kävivät siinä kastautumassa. Tosin pentu & Glóa varovaisemmin. Jonkin aikaa siinä oltuamme jatkettiin eteenpäin, mutta jonkin ajan päästä lähdettiin takaisinpäin. Metsää olisi kyllä riittänyt, mutta meidän "pääagendana" oli löytää kallioille selkeämpi reitti ja selvittää mihin siitä risteyksestä olisi päässyt. Toiseksi Jomi & Glóa olivat tehneet katoamistempun...

   sk3.jpg

   sk4.jpg

  sk5.jpg

 

Kadonnut kaksikko löytyi kun oltiin aikamme kävelty takaisinpäin. Lampi alkoi olla jo sen verran lähellä, että otin koirat kiinni.

Lammelta lähdettiin seuraamaan metsäautotietä, ja yllätys oli aikamoinen kun melko pian oltiin siinä risteyksessä, josta oltiin edellisenä iltana käännytty takaisin. Lampi oli siis lähellä, ja risteyksestä olisi päässyt näppärästi takaisin, mutta mistäpä sen olisi tiennyt.

Risteyksestä mentiin tukkitielle. Nimi tulee siitä, että tielle on aseteltu muutama tukki poikittain estämään ajamista. Hyvä vain, sillä ei tarvitse pelätä autoja. Pysähdyttiin ensimmäisellä lammella, jossa Jomi ja kaverini labbis uivat. Pentu & Glóa vain kastautuivat. Toisella lammella jokseenkin sama juttu. Siitä sitten kohti kallioita ja siellä jonkin aikaa oltuamme takaisinpäin.

  sk6.jpg

  sk7.jpg

   sk8.jpg

  sk9.jpg

  sk10.jpg

 

Kaverini jätti labbiksen sukulaisilleen ja tuli tutustumaan paikkaan, jossa nykyään oleilen. Asumiseksi sitä ei voi vielä kutsua, mutta ei siitä sen enempää.

Esittelin paikkoja ja sitten syötiin. Sitten lähinnä hengailtiin ennen kuin lähdettiin hinalenkille. Pentu jäi kotiin kun oli ollut jo aamulla metsässä ja oli väsyn oloinen. Kaverini otti Ticon & Glóan. Glóa oli ehdoton valinta, sillä hän oli ihastunut neitiin. On mun koirista hänen suosikkinsa. Mulla sitten oli Meyja & Jomi. Tehtiin lenkki ja sitten takaisin.

Jonkin ajan päästä metsä taas kutsui. Nyt mukaan lähtivät Jomi, Glóa & Meyja. Tico oli väsyn oloinen lenkin jälkeen, joten sai jäädä kotiin. Pentu myös jäi kotiin, sillä kaksi kertaa samana päivänä metsässä oli vielä liikaa niin pienelle naperolle.

Meyjan irtipäästäminen vähän epäilytti, sillä ei aina ole ollut yhteistyöhaluisin kun on pitänyt tulla sisälle. Mutta olin kuitenkin aikonut sen joskus tehdä, niin Meyjakin pääsi tukkitiellä irti. Sinne sitten hävisi kolme islistä. Jonkin ajan kuluttua tulivat näkyviin. Oltiin ekan lammen rannalla. Heitin veteen Jomille haettavaa, ja Jomin lisäksi veteen meni Meyja. Meyjan uimatyyli sai meidät nauramaan kippurassa ja vedet silmissä. Olipahan pärskyttelyä! Toisella kertaa ui nätimmmin, mutta pärskettäkin oli. Meyja selvästi tykästyi veteen. Silti toiseen lampeen ei mennyt uimaan. Sinne on vähän hankalampi mennä, että ehkä siinä syy.

  sk11.jpg

  

Kierreltiin lampien lähellä palaneessa metsässä. Kun taas pysähdyttiin lampi kakkosella, Meyja ei edelleenkään halunnut uida siinä. Oli vakuuttunut, että lammessa on mörkö. Haukkui rannalla niin vimmatusti. Yritin houkutella neitiä veteen heittämällä kiven. Molskahdus sai Meyjan entistä vakuuttuneemmaksi, että vedessä on mörkö eikä sinne voi mennä. Lähdettiin poispäin lammelta. Meyja lähti myös, mutta teki pian uukkarin ja kävi haukkumassa "viimeiset sanat" mörölle.

Toisella lammella uinti maittoi ja neiti selvästi ui. Teki pienen lenkin ilman mitään keppejä, tms. Meyja osoittautui aikamoiseksi vesipedoksi! Posiitivinen yllätys oli se, että ei kadonnut metikköön, kuten olin vähän pelännyt, vaan antoi ottaa kiinni kun sen aika tuli. Positiivinen ylläytys oli myös se, ettei neiti haukkunut koko aikaa. Olin ollut ihan varma, että haukusta kuulen missä se menee, mutta ei.

Kyyditsin kaverin sukulaisilleen ja sitten kohti kotia. Oli tylsää ajatella, että nyt olivat yhteiset mettäreissut ainakin toistaiseksi ohi. Oli ollut tosi kiva ja hieno vkl! Pientä henkistä rapulaa pukkasi...

Päivän videot alla:


https://youtu.be/lV_WriO-e8k Jomi ja Meyja uivat osa 1

https://youtu.be/LWAQm6CPSaw Jomi ja Meyja uivat osa 2

https://youtu.be/PwK4I2DZscs Jomi, Meyja & Glóa vedessä

 

Koko viikon odotin, että pääsisin taas metsään. Kun sitten lauantai 10.8. koitti, niin heti aamulla Ticon, Meyjan ja pennun kanssa kohti metikköä. Jomi & Glóa jäivät kotiin, kun olivat menossa näyttelyyn.

Tunnin verran reissumme kesti. Lammella ja kallioilla tuli vietettyä aikaa, joten koko aikaa ei kävelty. Kallioilla Meyjan alahuuli halkesi, eli ihan verenmaku suussa paineli. Missä lie kompuroinut...

Ticoa en päästänyt vapaaksi, kun kuulo on huono ja paikka vieras. Saattaa papparainen eksyä, joten köpötteli fleksissä.

   sk12.jpg

   sk13.jpg

  sk14.jpg

  sk15.jpg

  sk16.jpg

 

Päivän videot alla:

https://youtu.be/mae28PMuvxE Meyja pärskii ja yrittää ottaa vesipisaroita kiinni osa 1

https://youtu.be/XhjgYSgt3sc Meyja pärskii ja yrittää ottaa vesipisaroita kiinni osa 2

https://youtu.be/9lA7xNUH9nA Meyja pärskii ja yrittää ottaa vesipisaroita kiinni osa

https://youtu.be/G6OqQrky5G0 Meyjan hassu uimatyyli

 

11.8. "myfive" oli mukana metikössä. Siis koko sakki. Tästä tuli lähinnä lampireissu, sillä alkoi satamaan. Oltiin oltu lammella jo jonkin aikaa siinä vaiheessa. Jatkoin kuitenkin eteenpäin, mutta kun sade tuntui vain voimistuvan, niin suurinpiirtein toisen lammen kohdalla tein uukkarin. Sateen vuoksi kamerani oli jo repussa, joten kun Meyja meni uimaan "mörkölampeen", se vähän harmitti. Harmistusta lisäsi se, että Jomi meni myös uimaan ja ui hetken Meyjan kanssa. Olisipa tullut söpö video. Mutta lammen mörkö oli nyt selätetty. Huomasin, että kun Meyja uidessaan pärskii, niin neiti yrittää pyydystää pärskimiään pisaroita. Se vasta hupaisaa katsottavaa on!

  sk17.jpg

  sk18.jpg

  sk19.jpg

 

13.8. myfiven kanssa taas metikössä. Tavoitteena oli saada video, jonka olin edellisenä kertana missannut sateen vuoksi. Sen sain, ja monta muutakin. Viime aikoina oli tullut otettua paljon kuvia ja videoita, ja joka kerta mettään lähtiessäni olin päättänyt, että yritän ottaa vähemmän niitä, mutta päätös ei ole ollut vedenpitävä... Etenkin kun Glóa teki muutaman pienen uintipyrähdyksen. Glóa tahtoo olla siellä missä tapahtuu, joten siinä kai yksi syy miten onnistui voittamaan pienen pelkonsa vettä kohtaan. Kun Jomi & Meyja uivat, niin miksei sitten hänkin...

  sk20.jpg

   sk21.jpg

 

Päivän videot alla:


https://youtu.be/gEGKm7z4rqg Jomi & Meyja uivat osa 1 (toinen lampi)

https://youtu.be/YlkGeUTcCJc Jomi & Meyja uivat osa 2 (toinen lampi)

https://youtu.be/4f13oXEjfH0 Meyja hassu uimari

https://youtu.be/dHtqKrkD4TA Meyja ui

https://youtu.be/ScaERV7cZVk Glóa ui pienen pätkän

https://youtu.be/NLwGOfoWp3k Meyja tosiaan viihtyy vedessä

https://youtu.be/TMdDE5TxOIs Glóa taas piipahtaa vedessä

 

15.8. ja taas ennen iltavuoroa aamu alkoi koko porukan mettälenkillä. Ja TAAS tuli otettua videoita ja kuvia. Etenkin kuvia tuli paljon... Nyt Glóa ui ihan kunnolla, että enää on penneli, joka ei ui. Niin, ja Tico, mutta Tico on jo uimisensa uinut. Hassua, kun penneli tykkää lotrata vedellä, mutta ei sitten tee sitä lammella, vaan ujosti ihmettelee vettä. Ehkä vielä joskus ymmärtää käyttää hyödyksi ainutlaatuisen tilaisuuden uimiseen. Nyt kun se on helposti mahdollista. Yritin ottaa Meyjasta pärskähdyskuvaa kun se hyppää veteen, että pärskis vaan. Yksin se on hankalaa, mutta jonkinlaisia onnistuin saamaan. Tuo vesitouhu on taas yksi todiste siitä miten helposti syttyvä ja reaktiivinen Meyja on.

  sk22.jpg

                                               "Jomi, auta! Mä hukun!"

 

 sk23.jpg

   sk24.jpg

   sk25.jpg

  sk26.jpg

  sk28.jpg

   sk29.jpg

  sk30.jpg

  sk31.jpg

 

Päivän videot alla:


https://youtu.be/3A0nZuEMQDg Jomi, Meyja & Glóa aamu-uinnilla osa 1

https://youtu.be/khjZ0yupIzk Jomi, Meyja & Glóa aamu-uinnilla osa 2

https://youtu.be/XkuHTSd3Rc8 Meyja ui taas huvikseen

https://youtu.be/BZJcMvZ4V4Q Meyja hakee vedestä ison kepin

https://youtu.be/ShPiPaSuIpA Meyja & Glóa hakevat vedestä pitkän kepin

https://youtu.be/xV4vNExNgoA koiruudet juoksevat ja haukkuvat metässä. Ticokin vilahtaa lopussa.

 

17.8. aamu alkoi mettäilyllä. Meyja jäi kotiin juoksun takia. Johan se olikin jo aika tulla kun joulukuussa oli viimeksi. Glóa hoiti nyt vesipetopuolen. Nyt kun Meyjaa ei ollut, niin meno oli rauhallisempaa ja hiljaisempaa. Ekan mettäkerran jälkeen Meyja on mökännyt, kuten aluksi oletinkin. Liekö ekalla ollut uutuuden viehätystä tai jotain, mikä piti mölyt mahassa suurimmaksi osaksi...?

  sk32.jpg

 sk33.jpg

  sk34.jpg

  sk35.jpg

  sk36.jpg

  sk37.jpg

  sk38.jpg

  sk39.jpg

  sk40.jpg

 

Tuo on nyt ollut toistaiseksi viimeinen mettäilykerta. Aamuviikolla ei oikein ehdi. On kyllä mahtavaa, että vihdoinkin on löytynyt iso mettä, jossa koirat voivat juosta mielin määrin. Ja mahtava bonus ovat nuo kaksi lampea, joissa koirilla on mahdollisuus uida!!! Takk fyrir kamulle, joka esitteli meille tuo paratiisin <3 Ainoa inhottava tuossa on hirvikärpäset, joita on paljon. Etenkin kun kallioilla pysähtyy, niin kuuluu vain kopsahtelua kun ällötykset lentävät päin. Punkkejakin siellä varmasti on, mutta niitä enemmän ällöän hirvareita. Onneksi tulee aika, jolloin niitä ei ole ja sitten kai muutetaan mettään. Pennelikin alkaa sitten olemaan tarpeeksi vanha pidemmille mettäreissuille. Ticoa ei kai sitten voi ottaa mukaan, joka on harmi. Mutta lyhyemmille pääsee niin pitkään kuin jaksaa.

Niin, ja paljon lisää kuvia löytyy täältä

https://photos.app.goo.gl/tFB2QQUue5wuSg797

maanantai, 26. elokuu 2019

Hurmaavaa käyttäytymistä

En sanoisi sen olleen varsinaisesti haaveen. Pikemminkin jotain, mitä olisi kiva kokeilla. Mutta ei kuitenkaan kylmiltään vaan kurssin kautta. Kurssille ei kuitenkaan ollut helppoa päästä. Muutaman vuoden aikana yritin muutamalle kurssille, mutta aina ne olivat täynnä. Tänä keväänä bongasin taas yhden kurssin ja samantien laitoin sähköpostia. Napattiin viimeinen paikka. Jihuu!

Innoissani odotin kurssin alkua ja tutustuin sääntöihin. Tämä oli siitäkin kiva kurssi, että se oli sunnuntaisin, eli vuorotyöläiselle loistava ajankohta.

Vappuna oli eka kerta ja sitten viisi muuta kertaa sunnuntaisin. Kuusi kertaa käytiin Vätissä ja joka kerta kouluttajan viesti oli sama: koira on valmis, mutta ohjaaja tarvitsee lisätreeniä. Totta isolla teellä.

Se oli joko toinen tai kolmas kerta kun musta tuntui, ettei kurssin kuusi kertaa riitä mulle. Olin aika kökkö. Jomi taas teki kaiken loistavasti, jopa mörkömakoilukin sujui hyvin. Ekalla kerralla otin lyhyemmän matkan, mutta kerta kerralta pidensin sitä huomattuani, että pikku-ukko pysyy maassa.

Kurssin jälkeen ei ollut palavaa halua mennä heti kokeeseen. Toisaalta olisi tehnyt mieli jättää asia sikseen, mutta toisaalta taas en halunnut, että kurssin anti ja hinta olisivat menneet haaskuun.

Sitten kerran kattelin, että miten kokeita olisi. Yksi koe näytti olevan lähellä ja ei ollut vielä ruksittu umpeen. Mietin muutaman päivän, että uskaltaisinko. Lopulta laitoin sähkäriä, jolloin sain tietää, että koe oli täynnä. Kummastelin, että miksei sitä ollut ruksittu umpeen Virkussa. Ihan sama, totesin. Sitten myöhemmin joskus.

Kokeeseen oli vielä noin kuusi päivää kun sain sähkäriä, että tarjolla olisi peruutuspaikka. Otin paikan. Viikonloppuna treenasin Jomin kanssa ja ei voi sanoa, että treenit olisivat lisänneet luottamusta siihen, että selvitään kokeesta kunnialla. Jostain syystä Jomi nousi muutaman kerran makoilusta ylös. Eteen tuleminenkaan ei oikein tahtonut onnistua. Herra oppi noin viikossa tulemaan eteen. Yllätyin, sillä niin pitkään oli tullut suoraan sivulle. Kurssilla tuli eteen moitteettomasti, mutta nyt taito näytti kadonneen. Eipä sitä ollut tehty sitten kurssin, josta oli kulunut jo reilu kuukausi.

Alun perin olin ajatellut, että maanantaina ennen aamuvuoroa oltais menty kaupan parkkikselle treenimään, mutta en sitten mennyt. Sen sijaan treenin itsenäisesti ennen töitä. Mustahan se kokeen tulos oli enemmän kiinni.

Sitten tuli tiistai 9.7. ja odotin vain, että koe olisi ohi. Sää näytti lupaavalta: pilvistä ja viileää. Toivoin, että pysyisi sellaisena. Niin se pysyikin, joten penneli pääsi mukaan. Glóaa en ottanut, sillä se saattaa haukkua huomatessaan muita koiria. Ei vihaisesti, mutta kuitenkin, niin sai nyt jäädä kotiin.

Haunisissa kävelytin koiria sen verran, että vessailivat. Sitten oli ilmoittautumisen vuoro. Odotellessamme toimitsijaa paikalle, yksi nainen kysyi multa, että oliko mulla se issikka. Myöntävän vastauksen kuultuaan sanoi, että mulla on kaksi vaihtoehtoa. Mietin, että mitä ihmettä ne olisivat? Nainen kertoi, että halutessani voin olla ostamatta kilpailukirjaa, ja tulos merkataan rekkariin. Isliksillä kun ei ole PK-oikeuksia, niin en tee kisakirjalla mitään. Hyvä tietää tuosta mahdollisuudesta.

En tiennyt, että nainen oli tuomari vaan se selvisi mulle pikku hiljaa. Kun sille selvisi, että oon ensikertalainen, kysyi, oliko mulla kysyttävää. Eipä juuri. Tarkistin, että oliko nyt niin, että enää ei tarvittu ketjupantaa. Näin oli.

Ilmoittautumisen vastaanottajalle ei ollut tiedossa, että tuloksen voi merkata rekkariin. Oli hälle uusi tieto, ja vähän tuntui kinaavan vastaan tyyliin, että "mitä väliä minkä merkkinen koira on". Tuomari kuitenkin selitti, että kun ei ole PK-oikeuksia, ei välttämättä tarvita kisakirjaa vaan tulos voidaan merkitä rekkariin.

Numerot arvottiin ja arpaonni suosi, sillä sain viimeisen numeron. Olisi ollut kauheaa olla ensimmäinen, kun kuitenkaan en ollut ihan täysin varma kokeen kulusta. Nyt mulla oli mahdollisuus seurata ja miettiä, että menikö koe niin kuin olin kuvitellut.

Ekasta makoilusta lähti koira toisen ohjaajan luo, kun se kutsui omaa koiraansa. Mielenkiinnolla odotin tulosta, että tuliko nyt hylky. Kurssilla sanottiin, että jotkut tuomarit hylkäävät jos lähtee makoilusta. Tämä tuomari ei hylännyt.

Muutaman suorituksen jälkeen mun oli pakko kysyä, että eikö hihnatta mennä henkilöryhmään? Mulle vastattiin, että ei, kun sääntöihin tuli muutos vuoden alussa. Tiesin tuon, mutta olin ymmärtänyt, että silti mennään henkilöryhmään. Onneksi en ollut eka!

Seurasin koetta Jomin kanssa sivummalla, joten tuomarin selitykset muiden parien suoritusten jälkeen jäivät kuulematta. Siinä odotellessa paikalle tuli myös yksi kurssin vetäjistä. En heti tunnistanut moikkaajaa. Moikkasin silti takaisin. Mies sanoi, että hyvin se menee, jolloin tajusin kuka hän oli. Apua!

Sitten oli meidän vuoro. Parina oli airisuros. Tuomari opasti minne mennä makoiluun. Siellä oli merkitty urosten ja narttujen paikka. Siis suunta sinne. Perillä hihna pois ja taskuun. Tuomarin merkistä Jomi maahan ja liikkeelle. Tuomari pysäytti. Seisoin selin vaikka olin nähnyt joidenkin seisovan sivuttain. Mä en osannut tehdä niin, kun säännöissä sanottiin, että selin. Se oli kamalaa ja koko ajan mietin, että "pysy, pysy". Parin koira vinkui liikkuessaan, eli Jomi sai lisähäiriötä, ja meikä lisäjännitettävää. Parilla meni vapaanaseuruu uusiksi, eli makoilun aika pidentyi jonkin verran. Eih!

Sitten kun pari oli valmis, sain luvan palata koiran luo. Kääntyessäni kohti Jomia näin, että pikkupoika oli edelleen maassa. Se oli mukava ja helpottava näky! Hyvä Jomi!

Sitten alkoi tottelevaisuusosuus. Luvan saatuani aloin laskemaan askeleita. Muutaman kerran Jomin nenä meni alas, josta huomautin. 50 askeleen jälkeen täyskännös, ja 10 normiaskelta. Sitten 10 juoksu- ja 10 hidasta askelta. Tiesin, että koiralle sai sanoa vauhdin muutoksissa käskyn, mutta en sanonut. Olin ajatellut, että ehkä se vaan lisää Jomin intoa ja kiinnostusta seurata kun tapahtuu jotain yllättävää. Hitaan jälkeen 10 normia, ja sitten käännös oikeaan. 15 askelta ja taas käännös oikeaan. 8 askelta ja pysähdys, jolloin Jomi pysähtyi täpäkästi istumaan. Liikkeelle ja 7 askeleen jälkeen käännös vasempaan, ja sitten kohti henkilöryhmää. Ryhmässä pysähdyin hetkeksi kahden ihmisen väliin ja Jomi istui siinä kuin pieni sotilas. Odotin tuomarin lupaa lähteä ja siinä sitten oli kaavio. Muistaakseni en muistanut kehua Jomia. Tiedän, että olisi saanut, mutta en muistanut.

Sitten hihna pois ja tuomarin luvasta liikkeelle. Taas 50 askelta ja täykkäri, jonka jälkeen 10 normia, 10 juoksua ja 10 hidasta, ja sitten loppuun. Jomi seurasi tosi hyvin ja oli niin tehnyt kaaviossakin muutaman nuuskuttelun jälkeen.

Tuomari aina kertoi mitä tuleman piti, joten oli yksi asia vähemmän muistettavana. Tuomarin luvalla alkoi 15 askeleen laskeminen. Sitten jätin Jomin istumaan, 15 askelta, käännös ja tuomarin luvalla Jomin luo. Hyvin meni!

Sitten taas 15 askelta ja pysähdys, jonka jälkeen koira maahan ja 30 askelta ja käännös. Tuomarin luvalla kutsuin Jomin luo. Herra tuli eteen vasemmalle vinottaen. Noh, tällä kertaa ei onnistunut. Sivulle siitä tuli hyvin. Tottisosuus oli ohi!

Kun palattiin tuomarin luo, tuomari kehui meidän suoritusta. Samoin teki järjestäjä. Parille tuomari ei sanonut mitään. Sitten alkoi tulosten selostus. Ensin oli parin vuoro, ja he saivat luvan osallistua kaupunkiosuuteen. Ja sitten oli meidän vuoro. Pisteitä ei jaettu vaan arvostelu oli samanlainen asteikko kuin näyttelyissä. Jomi sai jokaisesta osiosta arvosanaksi erinomaisen. Oli kiva kuulla, että makoilussa herra oli ollut rauhallinen ja tarkkaavainen. Ei siis ollut nuuskutellut, jota joskus tekee. Tiivistettynä tuomari sanoi, että Jomi on koira, joka tekee innolla töitä mulle ja mun kanssa, ja meillä on hyvä suhde. Tuomari sanoi, että Jomi on ihana koira.

Muilta testissä olleilta tuli myös kehuja ja yksi kysyi, että miten koirasta saa tuollaisen. Sanoin, että Jomi on ollut alusta asti tosi innokas tekemään juttuja. Uteli vielä, että miten palkkaan, johon sanoin, että ruualla, kun Jomi ei leiki. Ihmetteli, että ruualla voi saada aikaan moista. Mä nyt taas ihmettelen, että onko se muka ihmeellistä? Jotkut palkkautuu leluilla ja jotkut ruualla. Tosin Jomilla on sekin, että se myös palkkautuu tekemisestä.

Yksi testissä olleista sanoi, että ei vaan kun tokoilemaan, johon sanoin, että Jomilla on jo TK2, mutta tokoura on kosahtanut tunnariin. Sitten mulle sanottiin, että tarttis varmaan tehdä jotain. Niin kai, mutta ei inspaa sen opettaminen...

Kaupunkiosuus tapahtui Myllyn parkkiksella. Ennen sinne siirtymistä näytettiin ylimalkaisesti piirretty kartta. Voi kökkö! Ajattelin, että kai mä sinne löydän ajamalla toisen perässä. Olisin varmasti, ellei väliin olisi tullut toista autoa. En enää nähnyt autoa, jota olin seurannut ja arvalla ajoin eteenpäin. Onnistuin löytämään sen liikenneympyrän, mutta ei ollut hajuakaan mistä lävestä poistua. Mettään meni valinta. Hetken istuin autossa miettien mitä tehdä. Yritin soittaa sähkärissä olleeseen numeroon, mutta kukaan ei vastannut. En keksinyt muuta kuin mennä kysymään Mäkistä neuvoa.

Lopulta sitten löysin muut. Eka koira jo suoritti kaupunkiosuutta. Onneksi olin viimeinen.

Taas oli hyvää aikaa seurata miten koe etenee. Mua jäi mietityttämään autokohta. Jomi kun on alkanut haukkumaan, kun joku on tullut napsimaan jostain kyytiin. Ehkä se rinnastaisi hidastavan auton siihen? Juuri muu ei mietityttänyt.

Alkuun kättelin tuomaria "henkilöryhmässä". Tuomari sanoi, ettei tarvinnut jännittää vaan nyt lähdettiin kävelemään koiran kanssa. Olin arponut, että seuruutanko Jomia vaiko en. En seuruuttanut. Kai se osaltaan jäi jo siinäkin kun tuomari jutteli mulle. Se oli jotenkin hämmentävää. Olin kuvitellut, että tuomari vaan hiljaisena seuraa. Tämä tuomari ei ainakaan.

Jomi ei reagoinut kelloa soittavaan pyöräilijään. Sanoin tuomarille epäilykseni autosta. Lopulta kuitenkin autokohta meni hyvin. Kuski hidasti ja kysyi missä on Bauhaus. Mä sanoin, että tuolla sen selän takana, jolloin tajusin, että se olikin Plantagain. Sen tajuttuani aloin nauramaan, jolloin Jomi yritti hyppiä autoa vasten. Oli hiljaa. Tuomari sanoi, etten saisi antaa hyppiä autoa vasten. Ei tietenkään. Tarkkaavaisuus vain herpaantui kun tajusin opastavani väärin. Matka jatkui kohti seinää. Siellä laitoin Jomin kiinni ja odottamaan. Olin miettinyt, että jätänkö sen käskyn alle vaiko en. Sanoin vain "siinä", kuten muutenkin sanon jättäessäni. Se on semmoinen vapaamuotoinen paikoillaan olo. Menin nurkan taakse, jolloin testin ulkopuolinen koira käveli pari kertaa Jomin ohi. Toisella kertaa vähän lähempää. Kuulin tuomarin tokaisevan, että ei se edes huomannut toista koiraa. Käskettiin hakea koira.

Kaupunkiosuudestakin tuli kehuja ja läpi meni! Sitten siirryttiin takaisin koulutuskentälle. Sanoin, että tulen jos löydän, jolloin muun muassa mun parina ollut mies tarjoutui oppaaksi. Muutama muukin oli valmis opastamaan. Olipa ihanaa porukkaa!

Koulutuspaikalla jaettiin kisakirjat ja BH-avaimenperä ja järjestäneen seuran pinssi. Kaikki saivat hyväksytyn tuloksen. Hienoa!

Nyt sitten vihdoinkin oli kokeiltu BH-koetta. Oli kyllä kiva kokemus eikä vähiten siksi, että paikalla oli ihania ihmisiä. Olin vähän miettinyt miten PK-porukka suhtautuu paikalle purjehtivaan söpöön karvapalloon. Kun saman seuran tokokokeessa (vuosia sitten) sakun omistajat kattelivat Jomia pitkin nenäänsä. Jomi kuitenkin pesi sakut, että silleen. BH-kokeessa oltiin innostuneita, että mukana oli ollut rotu, jota harvemmin näkee. Kaikki eivät tunnistaneet Jomin rotua. Tuomaristakin oli kivaa nähdä muunrotuinen edustaja.

Sitten koirien vessatus. Ihana +15 asteen pilvinen sää oli edelleen hemmottelemassa meitä. Koe sattui kyllä hyvään rakoon, sillä ma satoi vettä ja ke helotti.

Tuomarina oli Mari Salminen ja oli kyllä mukavan oloinen tuomari. Suosittelen!

                       bh1.jpg

Lauantaina 13.7. Jomi pääsi rallyilemaan epiksiin. Listalla oli lähtö avossa ja voittajassa. Näitä epiksiä ei aloittanut ylemmät luokat, kuten yleensä. Avon alkamisajaksi oli merkitty noin klo 13. Tapani mukaan olin paikalla jo hyvissä ajoin. Turisteja en voinut ottaa kun oli turhan lämmintä.

Ratoja ei ollut etukäteen nähtävillä, joten vasta tutustumisen jälkeen pystyin treenaamaan jotain.

Pyörähdys -> houkutus -> istu, kännös vasempaan, istu -> istu, seiso, kierrä koira -> käännös vasempaan -> 360 v -> spiraali vasempaan -> istu, maa, istu -> kierto myötäpäivään (koira kiertää paikoillaan olevan ohjaajan) -> sakukäännös -> liikkestä maahan -> maali.

Kokeilin pyörähdystä, kiertoa ja liikkeestä maahan ennen rataa. Hyvin meni ja niin meni radallakin. Oli semmonen olo, että Jomi olisi saattanut tehdä tuplaistumisen. tms houkutuksen jälkeisellä kyltillä. Ilmeisesti ei kuitenkaan, sillä pisteitä tuli 100 ja toinen sija. Voittajalla oli vain vähän parempi aika. Ei haittaa.

Pyörähdys -> houkutus -> istu, käännös vasempaan, istu -> kolme askelta peruuttaen -> alta -> istu, eteen, vasemmalta sivulle, istu -> käännös vasempaan -> kierto vastapäivään -> spiraali v -> istu, puolen vaihto takaa, istu -> kierto myötään -> sakukäännös -> 270 o -> käännös v -> maali.

Oli tosi kuumaa kun arska oli tullut esiin. Se vaikutti Jomiin, joka vähän tahmaili houkutuksessa eikä heti istunut sen jälkeisellä kyltillä. Sitten meni ihan ok, mutta spiraalissa oli taas tahmea. Sen jälkeen sujui paremmin. Radan jälkeen oli semmoinen olo, ettei siitä voinut kovin kummoisia pisteitä tulla. Väärässä olin, sillä Jomi voitti luokkansa 87 pisteellä. Lisäksi tahmatti sai tuomarin palkinnon. Olin kyllä yllättynyt! Tuomari kehui meitä, johon sanoin, ettei se siltä tuntunut kun sai houkutella tahmailevaa koiraa. Sanoin myös, että arska olisi saanut pysyä poissa.

Palkinnot olivat runsaat ja nyt on lisää koulutusnameja niin ruuan kuin namien muodossa. Lelukin siellä palkintojen joukossa oli ja ties mitä muuta!


   r1.jpg


   r2.jpg


On tuo Jomi aikamoinen pikkupoika! Hurmaa minne ikinä meneekin!

Teksti on kirjoitettu aikoja sitten, ja oli tarkoitus julkaista aiemmin, mutta sitten tuli parin päivän pikaflunssa, joka teki melko heikoksi (töissä silti, kun pahin vaihe kesti vain muutaman tunnin. Sen jälkeen kuumeetonta potemista), jolloin julkaisu vain jäi. Ei enää oikein ole sellaista tarvetta kirjoittaa tapahtumista, kuten joskus oli. Ennen teksti alkoi juosta päässä siinä samalla kun jotain tapahtui, enää ei ole ollut niin. Jotkut toivovat, että olisi, sillä aina välillä joku sanoo, että kiva olisi jos kirjoittaisin vieläkin...

Noiden jälkeen Jomi on hurmannut näyttelyissä.

27.7. oli Espoossa ROP. Oli tosi kuuma, mutta ERIn saanutta Glóaa se ei haitannut, sillä neiti hyppi ja pomppi kehässä esiintyen erittäin iloisesti. Tuomari ihastui Jomiin, sillä sanoi "I love your dog". Halusi myös ottaa ROP & VSP -kuvan. Kun narttu ei heti jäänyt seisomaan hyvin, niin Jomi alkoi hiljaa vinkua kun herra arktinen koki helottavan auringon ahdistavaksi. Eikä siinä oltu oltu kuin muutama minuutti siinä vaiheessa. VSP oli oikein nätti lyhkäri. Tykkäsin!

10.8. Raisiossa taas ROP. Lämpöä edelleen liikaa, muttei niin paljon kuin Espoossa. Glóa sai ERIn. Tällä kertaa esiintyi hieman maltillisemmin, mutta liekö sitten johtui siitä, että kaveri piteli neitiä sillä välin kun olin Jomin kanssa kehässä, eikä näin ollen joutunut suoraan häkistä kehään?

24.8. Pöytyällä ihanasti VSP. Nyt ei tarvinnut miettiä, että täytänkö ROPin velvollisuuden vaiko en. Oli lupa lähteä heti! Glóaa en tähän ilmonnut, sillä jo ilmoaikoihin neiti oli bikineissä, ellei jopa naku. Sitten kun on tosi hoikka, niin näyttää ihan riutuneelta. Ruokamäärää oon lisännyt, mutta ei tunnu lihovan. Oma iloinen itsensä on, mutta silti ulkomuoto vähän huolestuttaa. Ilmosin sitten Meyjan. Kehässä oli tuuria kun oli nuorten luokan ainoa. Sai ERI SA. Paras narttu -kehässä oli myös tuuria, sillä Meyja meni ensimmäisenä eikä näin ollen ollut ketään edessä, jota haukkua. Kolmesta nartusta oli PN2 kera varasertin. Ihan kiva tulos, mutta käytöksessä on vielä parantamisen varaa. Kehän ulkopuolella mökäsi tosi paljon. Eikä ollut ainoa mökääjä. Penneli oli turistina. Oli muuten hieno turisti, mutta yksin häkissä oli melkein maailmanloppu pienelle pojalle. Oli niin murheen murtama, ettei herkut kelvanneet. Mutta muuten käyttäytyi hienosti, paremmin kuin Meyja, että Meyja hei, vink vink.


keskiviikko, 5. kesäkuu 2019

Jomi 7 vuotta

Jomi... Kun ajattelen tätä koirapoikaa vaihtoehtoja on kaksi: 1. Joko sanat juuttuvat kurkkuun kun en vaan saa sanottua miten ihana ja aintulaatuinen tämä ihana koira on. Tai 2. Sanoja tulee suorastaan tulvana, kun yrittää saada muut ymmärtämään koiran ainutlaatuisuuden.

Tänä vuonna synttärit menivät vähän erilaisemmissa merkeissä aikaisempiin vuosiin verrattuna. Lauantaina Skimras Vigi, Jomin poika matkusti isänsä kanssa Ahvenanmaalta meille, ja eikä tullut pelkästään isänsä synttäreitä juhlimaan, vaan on tullut jäädäkseen. Vihdoinkin mulla on ainakin pieni palanen Jomia sitten kun ihanuuden synttäreitä ei enää vietetä... Saa nähdä tuleeko pojasta yhtä ihana kuin isästään. Isot on tassunjäljet, joita toivoisin pienen seuraavan.

Jomi, sinä ihana, charmantti, fiksukäytöksinen, nokkela koirapoika täytät tänään 7 vuotta. Se on jotenkin katkeransuloista. Jo 7 vuotta... Koiran iäksi ei vanha, mutta Jomin iäksi on...

Kaikesta huolimatta paljon onnea sinä rakas ihanuuteni <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 Toivottavasti saan onnitella sinua vielä monen monta kertaa.

 

j1.jpg

 

j2.jpg

 

j3.jpg

 

j4.jpg

 

j5.jpg

 

j6.jpg

 

j7.jpg

 

j8.jpg

 

 

maanantai, 29. huhtikuu 2019

Tico 13 vuotta!

Tänään tulee kuluneeksi 13 vuotta siitä, kun Tico syntyi. Aikamoista! Jo kahdesti oon pelästynyt, että nyt on Ticon tassuttelut tassuteltu. Ekan kerran, kun sairastui haimatulehdukseen, ja toisen kerran viime syksynä kun sai pari kohtausta. Mutta tässä koiruli on edelleen ja ihan hyvin näyttää voivan. Uusia kohtauksia en ole nähnyt.
 
Ticon synttäriä vietettiin eilen, sillä työpäivänä se olisi ollut hankalampaa lähteä Teijoon. Aamuviideltä lähdettiin ja perille löydettiin noin tunnissa eikä ollut isompia suunnistusongelmia. Neitistä olin katellut, että mitä Teijolla on tarjota, ja Jeturkasti oli se, jonka halusin ensimmäisenä nähdä. Kun karu kauneus viehättää, niin kyllä se muinaisranta oli ihan helppo valinta. Lisäksi kun reitti ei vaikuttanut järjettömän pitkältä, joka oli vaan plussaa, sillä Ticon kanssa nyt ei enää suurille vaelluksille lähdetä. Ehkä olen ylivarovainen, mutta en uskalla.
 
Perillä ihmetytti parkkipaikkojen määrä. Siis tilaa oli vain kolmelle tai neljälle autolle. Oikeasti? Voisin kuvitella kohteen olevan varsin kiinnostava sesonkiaikana, jolloin kyseinen parkkis on kyllä auttamatta liian pieni. Onkohan jossain joku isompi? Miniparkkikselta ei ollut pitkä matka Jeturkastiin, tosin mutkan kautta sinne mentiin, kun näin toisenkin reitin, enkä ollut varma, että oliko se se tie, jota piti seurata. Ei ollut, mutta nähtävyys sielläkin nähtiin: autonraato.
 
 
             t6.jpg
Maisemaa parkkiksen lähellä. Taustalla menee tie.
 
 
t7.jpg
Edelleenkin kanervikko nostaa Ticon kierroksia.
 
 
t8.jpg
Maisemaa, jota nähtiin, kun...
 
 
t9.jpg
...poikettiin toiselle...
 
 
t10.jpg
...reitille, jolta löytyi myös...
 
 
t11.jpg
...tämä autonraato.
 
 
t12.jpg
"Joko saan mennä?"
 
 
Jeturkastissa pakolliset kuvat ja posetukset. Tico ei edelleenkään tykkää posettamisesta, ja nyt oli ihan turha saada äänellä ilmettä mukavammaksi, sillä papparaisen kuulo on huono. Sen sijaan kokeilin heitellä lapasia, leluja ja nameja. Lopulta Tico pääsi pahimman veetutuksen yli ja antoi itsensä reagoida heittelyyn. Sitten piti olla nopea ottamaan kuva.
 
 
t13.jpg
Vippaskonsteilla Ticosta saa kivoja posetuskuvia.
 
 
t16.jpg
 
 
t14.jpg
 
 
t15.jpg
Vau!
 
 
t17.jpg
Kanervat saavat Ticon hassuksi.
 
 
t18.jpg
Ihanaa sammalmattoa.
 
 
t19.jpg
Ticon mielipide posetuksesta, mutta...
 
 
t20.jpg
...vippaskonsteilla herra näyttää näin kuvaukselliselta.
 
 
 
Jeturkastista jatkettiin eteenpäin. Viitat näyttivät kohti Matildanjärveä. Kilometrimäärä ei ollut paha, joten lähdettiin sinne päin. Tälläkin kohteella näytti olevan muutaman auton parkkis. ??? Järvelle näytti olevan kaksi reittiä. Valitsin lyhyemmän. Jonkin aikaa käveltyämme alkoi näkyä asuntoautoja ja jotain rakennuksia. En uskaltanut jatkaa eteenpäin kun en tiennyt saako sinne mennä “kuka vaan”. Järveä en nähnyt ollenkaan. Liekö sitten, jos oltais menty eteenpäin. Toista reittiä ei lähdetty edes katsomaan, kun piti huomioida herraskoiran ikä, joten sitten kohti lähtöpistettä lyhintä reittiä, joka oli tylsästi tien viertä pitkin.
 
Kun melkein oltiin lähtöpisteessä, näin kyltin Matildanjärvelle, ja matkaa oli vajaa pari kilsaa. Ei paha, ja vielä kun edessä olivat houkuttelevat pitkospuut, niin menoksi. Mutta kun oltiin aikamme kävelty, näytti, että vastaan tuli se tie, jolta pitkospuille poikettiin. En viitsinyt lähteä ylittämään tietä vaan käännyttiin takaisin. Järveä ei siis nähty, vaikka muutamaan otteeseen yritettiin, joten kai se on kuivunut, heh.
 
 
t22.jpg
Tassuttelija pitkospuilla.
 
 
t23.jpg
"Mihin sä jäit? Tuu jo!"
 
 
t21.jpg
Näitä olen nähnyt myös ihanassa Islannissa.
 
 
 
Parisen tuntia oltiin liikenteessä, mutta koko aikaa ei kävelty. Välillä oli juomatauko, ja välillä kuvaamista & posettamista.
 
Tunnin kuluttua oltiin kotona, joten tällä tavalla vietettiin Ticon 13-vuotissynttäreitä. Paljon onnea punainen hassu piparkakkutassuni <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3
 
Peeeässs Eikö muka enää saa pienennettyä kuvia silleen raahaamalla? Tyhmää, jos niin on, sillä nyt kuvat ovat liian isoja mun makuun.
 
 

lauantai, 13. lokakuu 2018

Vieläkö tänne joku kurkkii?!?!?

Olipa yllätys kun käväisin piiiiiiiiiiitkästä aikaa blogissani. Kävijäkäppyrän mukaan kävijöitä on ollut bloksussa vaikkei sinne ole kirjoitettu mitään yli vuoteen. Voihan se olla, ettei käppyrä pidä paikkaansa, mutta oikeasti kuvittelin sen olevan aikalailla pitkin alareunaa. Kun ei ollut, niin laitanpa nyt tämän tännekin. Tämän asian suhteen on parempi mitä useampi näkee. Ehkä sitten tulee vastaan joku, joka tietää jotain?
 
Eli tiistaina olin tapani mukaan pihalla koirien ja kameran kanssa. Tällä kertaa oli todella hyvä, että kamera oli kourassa. Oltiin oltu pihalla joku pari tuntia, kun Tico alkoi yllättäen nostaa etutassuaan korkealle. Äkkiä kamera videopuolelle ja kuvaamaan. Olin hieman järkyttynyt näkemästäni. Ohessa on linkit, joista näkee molempien etutassujen nostelua. Kun etutassut olivat rauhoittuneet, luulin, että kohtaus oli ohi. Ei ollut, sillä kohta huomasin, että takatassut olivat oudot Ticon yrittäessä kävellä. Istuminenkin näytti tuottavan vaikeuksia. Takatassuja ei nosteltu samalla tavalla, mutta ne olivat normaalista poikkeavat. Kohtaus kesti kaiken kaikkiaan 5-10 minsaa.
 
Mulla oli iltaan meno, joten töihin menin lääkärin kautta. En soittanut, koska en olisi osannut selittää tapahtunutta tarpeeksi vakavasti. “No se nosteli silleen etutassujaan. Tosi korkealle...” Kuulostaa tosi huolestuttavalta? Noh nyt säästyin tuolta selittelyltä kun vein videot lääkärien nähtäville. Kolme lääkäriä näki videot, muttei yksikään osannut sanoa mitään. Ehdotettiin tutkimaan tuomista. Sain ajan jo seuraavalle päivälle. Tosin se oli sellaiseen aikaan, etten olisi ilman hienon kaverin apua pystynyt sitä ottamaan. Bussi kun menee kerran tunnissa eikä tiennyt miten kauan menee, niin ei tiedä olisinko ehtinyt töihin. Jten suuren suuri kiitos M <3
 
Tuntui hassulta mennä lääkäriin koiran kanssa, jonka häntä vispasi ja muutenkin koiruus oli pirteän oloinen. Turhalta lääkäri tuntui muutenkin, kun tuntui, että normilääkäri ei ole oikea paikka. Itelle kun oli kohtauksen aikana tullut “diagnoosiksi” neurologinen kohtaus. Se oli ainoa, joka tuli mieleen silloin.
 
Ensin lääkäri kysyi liudan kysymyksiä. Sitten aloitti Ticon tutkimisen takajaloista. Tästä Tico ei paljon tykännyt. Piti hirveää meteliä kun tassuja taivuteltiin. Pelästyin, että se huusi kivusta, mutta lääkärin mukaan niin ei ollut. Kun huuto ei loppunut, Ticolle laitettiin kuonokoppa vaimentamaan meteliä. Oikea takatassu ei taipunut yhtä hyvin kuin vasen. Itekin olin katellut, että se toimii vähän huonommin kun esmes Tico yrittää urostella silleen maata potkimalla. Voi olla, että tassut pysyvät aikalailla paikoillaan. Voi myös olla, että vasen liikkuu, mutta oikea hyvin vähän tai ei ollenkaan. Eli havaintoni oikeasta takatassusta oli ollut oikea.
 
Etuosasta ei löytynyt mitään erikoista. Sitten oli sydämen vuoro. Näin jälkikäteen olen ihmetellyt, että miksi vasta nyt sydän? JOS olisi aloitettu sydämestä, Tico olisi ollut paljon rauhallisempi. Nyt kun takana oli taka- ja etuosan tutkimiset, niin sydämen kohdalla Tico läähätti todella voimakkaasti. Eli tuo on voinut vaikuttaa tulokseen. Niin lääkäri itekin sanoi.
 
Lääkäri kuunteli sydäntä pitkään. Lopulta sanoi, että sydän lyö normaalia heikommin ja oikealta puolelta kuuluu outo sivuääni. Alkoi sitten pohtia, että olisiko Ticolla ollut sydänkohtaus. Lääkärin mukaan ihmiset voivat tehdä kohtauksen aikana niin miten Tico teki.
 
Eturauhanen tutkittiin, ja melko täydet, muttei tulehtuneet anaalit tyhjennettiin. Eturauhanen on ok, eikä mitään muuta poikkeavaa löytynyt sydämen lisäksi.
 
Verikokeen ottaminen oli todella hankalaa. Ticoa piti kaksi (mä toinen) ja yksi oli neulan kanssa. Tico ei ollut yhtään yhteistyöhaluinen ja rimpuili voimakkaasti. Sillä oli edelleen kuonokoppa, ja epäilin elämöinnin johtuvan siitä. Se otettiin hetkeksi pois. Sitten uusi yritys kopan kanssa. Lääkärit eivät uskaltaneet ilman. Hengähdystauko oli ihan riittävä ja Ticolta saatiin näyte. Näytteen jälkeen Tico sai nameja lääkäreiltä ja häntä heiluen pörräsi lääkäreiden luona. Ei kantanut lainkaan kaunaa.
 
Verikokeen tuloksista soitettiin seuraavana päivänä. Todella hyvät kilppari- ja munuaisarvot. Maksassa oli jotain nousua, mutta se voi johtua mahdollisista kivuista. Pitkä- ja lyhytaikainen sokeriarvo oli hyvä.
 
Edellisenä päivänä oli ollut puhetta mahdollisen kipu- ja sydänlääkkeen aloittamisesta, mutta kun kohtauksen syy on mysteeri, niin nyt seuraillaan tilannetta.
 
Kerrottakoon vielä, että tiistainen kohtaus ei ollut ensimmäinen kerta. Ekan kerran huomasin Ticon käyttäytyvän oudosti parisen viikkoa sitten. Silloin se makoili sohvalla kun yhtäkkiä alkoi liikehtiä oudosti. Ei ollut maaten, muttei myöskään täysin seissyt. Liike ei ollut yhtä laaja-alaista kuin videoissa. Sohvalla oli suht paikoillaan enkä huomannut selkeää tassujen nostelua. Tuolloin kesto oli muutaman minsan.
 
Noin niin kuin muuten Tico on iloinen hännänheiluttaja. Päällepäin ei näytä kivuliaalta, mutta selvähän se on, ettei Tico ole ok. Kun vaan tietäisi mistä on kyse. Ohessa myös kuvia alkuviikolta. Pääasiassa Tico vaan hengailee pihalla, mutta välillä leikkii.
 
 
             o7.jpg
 
 
              o62.jpg
 
 
             o63.jpg
 
 
             o64.jpg
 
 
             o65.jpg
 
 
             o66.jpg
 
 
             o67.jpg
 
 
             o68.jpg
 
 
             o69.jpg
 
 
             o70.jpg
 
 
             o71.jpg
 
 
             o72.jpg
 
 
             o73.jpg
 
 
             o74.jpg
 
 
Jos joku on nähnyt vastaavaa tai tietää jotain, niin olisi kiva, jos sanoisi siitä.
 
 
 
Ja en ole voinut olla miettimättä sitä kun yhteen aikaan Ticolla esiintyi takatassujen tärinää jonkin verran vaihtelevissa säissä, että olisiko jo silloin ollut nähtävissä ensioire siitä, että jotain on tapahtumassa? Tosin nyt on mennyt pitkä aika kun en ole sitä nähnyt. Alla oleva kirjoitus oli se syy miksi tänne eksyin.