Jomi täytti 5.6.2017 viisi vuotta. Paljon onnea ihanuus! Toivottavasti olet hämmästyttämässä täällä vielä monen monta vuotta <3 Tässä vähän mörmelin kuulumisia.
Toukokuun alussa Jomilla oli peräti kolmet treffit. 7.5. oli yritystä jonkin verran, mutta enemmän koiruudet kirmailivat ympäriinsä ja leikkivät. Jomi myös paljon nuoleskeli korvia, suupieliä ja takaosaa.
9.5. oli toiset treffit ja johan oli pikku-ukko ihan erilainen! Ei juurikaan nuoleskellut ja yritystä oli paljon enemmän. Jotain tapahtuikin, mutta valitettavasti nalkki epäonnistui. Aika yllättävää jos Jomin kaltainen casanova tarttee kuitenkin parhaat päivät?!?
Kolmannet treffit olivat 11.5. Nyt meno oli laimeampaa tiistaihin verrattuna ja neitokin ärhenteli jonkin verran. Ehkä tärpit olivat jo ohi? Näin maalaistollona asian suhteen ajattelisin the päivien olleen joko ma + ti tai ti + ke.
Treffit eivät tuottaneet pentuja.
7.5. meillä oli neljä agikisaa. Ilmosin Jomin niihin kaverin piristämiseksi, ja eiköhän moinen sähellys aiheuttanut edes hymynpoikasia. Aijai, kun ohjaaja on kökkö... Tulos siis oli 4 x hyl.
https://youtu.be/Dg_dnRjHUVQ
hyppäri. Tässä jäin suoralla liikaa jälkeen enkä sitten ollut ajoissa ohjaamassa “kääntyvälle” hypylle. Sitten tuli väärä rata. Sählinkiä oli lisää ja lopussa kai Jomi totesi, ettei musta oo mihinkään ja veti omaa agia. Se oli hupaisaa. On kyllä kamalaa jos hyppäri on ekana kun tuo on ihan kahjo.
https://youtu.be/h2LoNnJ8_sU
eka agirata. Jomi sukelsi putkeen, kuten olin pelännytkin. Kun kouluttaja näki tämän radan se varmaan huokaili, sillä vastaavanlaista ansaa oli just kisaa edeltävissä treeneissä treenattu. Ei näemmä mennyt oppi perille.
https://youtu.be/SELJX7vf6KA
toka agirata. Ihan kamala rata ja jos kaveri ei olisi ollut paikalla, olisin jättänyt välistä. Alun hyppyjen suhteen mulla ei ollut mitään suunnitelmaa kun naurettavat viisi minuuttia olivat kuluneet, joten katoin sitten mitä muut tekivät. Paljon meni aikaa haaskuun siinä kun se putkihässäkkä aan ja hypyn jälkeen oli sellainen, että sai päättää kumman putken menee ensin. Sisälle piti mennä keskimmäisistä reijistä. En tykkää yhtään, että pitää alkaa ite keksimään. Yök.
https://youtu.be/WZvBxoRjNpM
kolmas agirata. Tässä Jomi meni putkeen kohdassa, jota en ollut osannut edes ajatella. Enkä myöskään ollut osannut ajatella, että saattaa mennä putkeen aan jälkeisen hypyn jälkeen. Tuntui, että herraa vetivät putket puoleensa tavallista enemmän.
16.-18.6 viisivuotias pääsi reissaamaan Pohjoisen maisemiin. Alla siitä kertomus.
Matkakuumetta ja turkin säästöä
Kolmen vuoden haave lähti toteutumaan huhtikuun puolessa välissä kun sain tietää montako kesälomapäivää mulle oli kertynyt. Ensin sanoin pomolle, että halusin pitää lomani syyskuussa ja se sopi. Sitten muistin, että kohta taas oli aika tehdä ilmoittautuminen Tromssan reissulle. Tarkistin, että miten paljon vapaata töistä pitäisi sen takia ottaa. Vuorot menivät sen verran mukavasti, että vain yksi päivä riitti... Tosin sekin on tavallaan liikaa, sillä mieluiten haluan tehdä omat juttuni vapaa-aikana enkä sotkea töitä niihin. Mietin ja keräsin rohkeutta viikonlopun yli ja sitten maanantaina sopivan tilaisuuden tullen kysyin, että voisinko pitää yhden kesälomapäivän kesäkuussa vaikka olinkin jo ilmoittanut haluavani pitää lomani syyskuussa. Onnistuihan se.
Sitten kysyin, että oliko reissulla vielä tilaa, ja kun oli, niin sitten kysyin hoitolapaikkaa Ticolle. Ehkä inhottavin valmistelu oli passin uusiminen. En tykkää yhtään olla kuvattavana ja sen takia oon venyttänyt passin uusimista. Nyt se oli pakko tehdä. Kun kuvat oli otettu, niin en halunnut valkata kuvaa ite. En halunnut nähdä omaa kuvaani. Sitä joutuu muutenkin ihan liikaa peilistä näkemään. Mutta nyt se kuvauskidutus oli ohi!
Vielä piti jaksaa odottaa pari kuukautta, jotta reissu alkaisi. Noina viikkoina mietin todella paljon reissua. Pitkästä aikaa oikein odotin jotain, josta olin innoissani. Sen sijaan en ollut innoissani Jomin alati tippuvasta turkista. Tuppoa pukkasi kuin sieniä sateella, huoh. Lähinnä herran röyhelö oli varisemassa pois. Ei juurikaan muualta irronnut karvaa.
Miksi sitten juuri Tromssa? Onhan niitä kohteita lähempänäkin. Joillekin vaikkapa sana Hawaii aiheuttaa ihania onnenvärityksiä kohdetta ajatellessaan. Mulle se ei toimi niin, mutta annas olla kun kuulen jonkin pohjoisen kohteen nimen, niin sitten meikäläinen värisee. Tunnen vetoa kohteisiin, joissa on viileää, joissa voi nähdä vaikkapa lunta, ja joissa on karua kauneutta. En kuulu niihin, jotka lomillaan reissaavat auringon perässä. Voisi sanoa, että mieluummin reissaan viileyden perässä, ja karuissa maisemissa. Siis sijaintinsa ja oletettavien maisemien vuoksi halusin mennä Tromssaan. Vielä kun oli mahdollista kokea se koiran kanssa, niin sekin oli tosi kiva juttu. Jomihan täytti viisi vuotta 5.6., joten tavallaan reissua voi ajatella pikku-ukon synttärilahjana. Spessua spessu-haukulle sen täyttäessä täydet viisi vuotta.
Odotin reissua kuin kuuta nousevaa. Laskin viikkoja ja päiviä. Oli kyllä kova matkakuume! Ja Jomin karva se vaan jatkoi tippumistaan... Yritin varjella sitä kastumiselta, sillä kastuminenhan kiihdyttää karvanlähtemistä. Ehkä meni jopa pikkuisen överiksikin kun kerran agitreenipäivänä oli luvattu paljon sadetta. Ei satanut kun pääsin töistä, joten tankkasin kotona ja lähdin saman tien kohti hallia. Aivan liian aikaisin siellä oltiin, mutta kuivina ainakin. Tulomatkalla oli edessä kastumista, mutta ei koko matkaa, sillä ihana agikouluttajamme oli alkanut heittämään meitä koululle.
Kun treenit vihdoin alkoivat olin aika jäässä ja väsytti. Se oli seurausta pitkästä odotteluajasta. Toki siinä välissä tehtiin jotain, muttei tietenkään koko aikaa. Mainitsin siitä yhdelle ryhmäläiselle, ja kerroin miksi olin tehnyt niin. Hän sitten sanoi, että jos sataa edelleen, niin hän voi heittää kotiovelle asti. Sen hän myös teki vaikka oikeesti hänen kotinsa on toisessa suunnassa. Kiitos paljon, että päästiin kotiin kuivina.
Tästä seuraavana treenikertana satoi koko päivän, joten ilmoitin kouluttajalle, että jos sade ei lopu tiettyyn aikaan mennessä, treenit jäävät väliin. Kun tuli lähdön aika, niin satoi vain pienen pientä tihkua. Edellisenä päivänä olin katellut, että sateen pitäisi loppua iltapäivään mennessä, joten lähdettiin menemään. Kouluttajalta tuli viesti, että voi tulla hakemaan jos sataa. Kerroin, että oltiin jo lähdetty eikä satanut paljon.
Vaan vähän ennen koulua alkoi satamaan reippaasti. Kiirehdittiin koulun lähellä olevaan alikulkuun, josta laitoin kouluttajalle viestiä kysyäkseni, että voisiko napata meidät kyytiin koululta. Se sopi.
Kouluttajalle olin sanonut, etten tarvitse kyytiä takaisin kun mua oltiin tulossa hakemaan. Ennen treenejä edellisellä kerralla kotiin heittänyt kysyi, että tarttenko kyytiä. Kiitin tarjouksesta ja sanoin, että en tarvinnut. Tilanne oli jotenkin huvittava kun kyytiä pukkasi “joka suunnasta”. On mulla kyllä ihana agiryhmä <3
Kohti Pohjoista!
Sitten vihdoinkin tuli 16.6., jolloin oli määrä lähteä kohti Pohjoista! Töistä en livennyt yhtään aikaisemmin vaan tunnollisesti olin loppuun asti. Kotona piti tehdä vielä viime hetken pakkauksia sun muuta, joten en ehtinyt ottamaan parin tunnin tirsoja, kuten olin kuvitellut. Yöstä oli tulossa mielenkiintoinen, joten olisi ollut kiva jos olisin ehtinyt nukkumaan enemmän kuin puolisen tuntia.
Ihana kaveri tuli ajallaan hakemaan, kiitos siitä. Lastasin kamat ja koirat autoon, ja sitten kohti hoitolaa. Tico joutui jäämään sinne... En tykkää jättää koiriani hoitolaan. En, vaikka tiedänkin, että saavat hyvää hoitoa ja näin. Se on vaan jotenkin ikävää, oli niitä sitten siellä yksi tai enemmän. Toki se on pikkuisen mukavampaa jos koira ei joudu olemaan siellä yksin. Nyt Ticolla ei ollut seuraa : ( Luonnollisesti hoitolanpitäjä kysyi kermapallosta. Kerroin, ettei sitä enää ole : , (,,,, Hoitolassa onnistuin pitämään pokan, mutta kaverin autossa tuli itkettyä. Asia on edelleen hyvin kipeä.
Kaveri heitti juna-asemalle, ja sieltä sitten hypättiin klo 18.30 junaan, joka aloitti pitkään odotetun matkan!
Siitä olikin jo vierähtänyt tovi kun olin viimeksi matkustanut junalla koiran kanssa. Mukava yllätys oli paikka, johon olin ostanut lipun: ikkunan puoleinen penkki oli korvattu “muovialustalla”. Vaikea selittää, mutta ehkä kuva osaa tehdä sen paremmin (laitan kuvan myöhemmin). Tosi kivasti on tilaa koiralle eikä sen tartte könytä ahtaasti lattialla. Ja mukavaa on, että alusta on helposti putsattava. Näitä paikkoja oli vain kaksi.
Konnari ihastui Jomiin totaalisesti. Sanoi Jomia kauniiksi ja ihanaksi. Sanoi, että oli jo asemalaiturilla kiinnittänyt huomionsa Jomiin kun se on niin kaunis. Nainen oli niin ekstaasissa Jomista, että meinasi kävellä seuraavan tarkastettavan ohi! Tämän huomatessaan nauroi ja totesi, että oli niin ekstaasissa. Kehui Jomin turkkia ja oli varma, että koira tulee saamaan palkintoja. En viitsinyt sanoa, että itse asiassa koiralla on juuri nyt aika kamala turkki ja karvaa lähtee enemmän kuin tarpeeksi.
Joka kerta kun konnari meni ohi, niin se pysähtyi silittelemään Jomia. Jopa hyvästitkin piti tulla sanomaan! Naisella oli kova koirakuume eikä Jomi sitä ainakaan parantanut.
Seuraava kohde oli Helsingin Länsi-satama. Kun en osaa suunnistaa Hesassa, päätin hoitaa matkan taksilla. Käveltiin taksitolpalle ja kysyin, että huolitaanko koira kyytiin. Kuski kysyi, että pysyykö koira lattialla, johon sanoin, että pysyy. Niin sitten hypättiin taksiin. Matkan päätteeksi annoin kuskille vähän tippiä, että oli huolinut koiran kyytiin.
Satamassa oltiin hyvissä ajoin. Vessatin Jomin ja sitten istahdettiin katselemaan kesäkuisen illan sataman menoa. Mulla oli kuuma kun olin laittanut päälle reippaasti vaatetta. Kahdesta syystä: Kassiin ei mahtunut ja tulevasta yöstä saattoi olla tulossa vilpoinen.
Lähempänä ajankohtaa alettiin ihmetellä, että minnekäs meidän piti mennä. Mentiin sitten sinne, minne näytti tulevan busseja. Jonkin ajan kuluttua luo tuli nainen, joka kysyi, että oltiinko tulossa Tromssan reissulle. Jep, joten ihmettelijöitä oli sitten kaksi, ja kohta kolme.
Vaikka paikka vaikutti ahtaalta busseille, niin siihen se bussi kuitenkin tuli. Lastattiin kamat ja koirat bussiin ja sitten noin klo 22.30 alkoi matka kesäyössä kohti pohjoista! Jotenkin kutkuttava ajatus.
Bussi pysähtyi Lahdessa, Jyväskylässä, Viitasaarella ja Oulussa. Kaikista paikoista tuli mukaan jokunen reissulle lähtijä.
Oli suositeltu otettavan mukaan peitto + tyyny, jotta yö bussissa sujuisi mukavammin. Mä en ottanut, sillä mulla oli roudattavaa jo ihan tarpeeksi. Mahdollisesti viileään bussiyöhön olin varautunut pitkiksillä ja hätätilassa Jomin pyyhkeestä sai tehtyä tyynyn. Ihan hyvin pärjäsin ilman tyynyä ja peittoa. Ei tullut paljon nukuttua pe-la yönä. Osin en myöskään halunnut nukkua kun halusin seurata maisemia. Halusin nähdä, että miten paljon ne muuttuivat matkan aikana ja missä vaiheessa tuli vastaan puuraja ja ne ihanat kohoumat, eli tunturit ja vaarat. Tätä ennen pohjoisin kolkka Suomessa, jossa olin käynyt, oli Kajaani.
Seuraavan kerran pysähdyttiin Ruotsin rajan tuntumassa. Jotenkin oli huikeeta ajatella, että Ruotsin raja oli vain noin 5 kilsan päässä! Piti ihan ottaa kuva tuosta tienviitasta. Suurin osa meni syömään, mutta mä käytin tunnin Jomin ulkoiluttamiseen ja söin siinä samassa omia eväitä.
Vaikka oltiinkin jo aika pohjoisessa, niin ryteikkö se vaan tuntui jatkuvan. Ohi olivat jo menneet paikat, joita olin kuvitellut karummiksi, eikä puuraja ollut tullut vieläkään vastaan. Olisin siis hyvin voinut nukkua yön, maisemia ajatellen.
Olin kyllä yllättänyt miten korkealle puuraja yltää. Oon huono arvioimaan matkoja, mutta jonkin verran ennen Kilpisjärveä alkoi tulla vastaan karumpaa maisemaa. Kyllä tuonkin jälkeen näki vielä ryteikköjä, mutta maisema oli selvästi muuttumassa. Ja niitä ihania kohoumiakin alkoi näkyä! Takanani istuvan kamera lauloi, mutta mä en jaksanut kaivaa kameraani esille. Jotenkin tuntui, ettei liikkuvassa bussissa voi kuvata. Yritin taltioida hienot maisemat pääni sisäiselle muistikortille. Vihdoinkin näin sitä, mitä halusin!
Saana seuralaisena
Sitten klo 16 aikoihin alkoi edessä siintämään suuri tunturi. Olin haltioissani näystä. Melkein tuli tippa linssiin kun tajusin, että mökkimme sijaitsivat tuon tunturin kupeessa! Ihanaa, että mulla oli mahdollisuus kuvata tuota tunturia, jonka reissukaverit nimesivät Saanaksi. Yöpymispaikka oli aivan ihanassa paikassa: katsoipa minne vain, niin näki tunturin. Olimme siis tuntureiden ympäröimät <3 Vieressä oleva Kilpisjärvi oli vielä jäässä. Jotenkin hassua kun ulkona kuitenkin oli ainakin +20 astetta. Ja olihan siinä heti, kun tultiin bussista ulos, pari lumilänttiä, joista toisessa Jomi yritti pyöriä. En antanut, ettei herran turkki kastuisi. Matkan aikana olin antanut Jomille tittelin: bussin kamalin turkki. Olin silmäillyt muiden koirien turkkeja, ja ne näyttivät hyviltä. Pari reissussa ollutta collietakin olivat niin komeassa puuhkassa, että! Jomi taas... En uskaltanut pestä sitä ja röyhelöäkin pesin vain varovasti. Sitä oli pakko kastella kun maassa laahaava valkoinen röyhelö menee helposti likaiseksi.
Jäinen Kilpisjärvi kesäkuun puolessa välissä!
Kun yöpymispaikat oli jaettu ja kamat sisään viety, me lähdettiin kävelemään ja kuvailemaan. Oli kyllä upeat maisemat! Vaikka ei niin kovin pitkällä käyty, niin kyllä varmaan tunti tai kaksi oltiin ulkona. Jomi sai posettaa paikassa jos toisessa. Vieressä kohoava Saana houkutteli kiipeilemään rinteilleen. Voi, miten olisinkaan halunnut tehdä niin! Etenkin kun informaatiotaulusta luin, että Saanan ympäri menee portaat ja pääsee ihan huipulle asti. Alkoi olla jo ilta ja edessä oli aikainen herätys, joten valitettavasti ei tainnut olla aikaa tuolle ihanalle kokemukselle. Ehkä sitten olisin lähtenyt kiertämään jos mulla ei olisi ollut kämppistä. En vaan viittinyt häiritä niiden nukkumista kun varmaan aika myöhään oltais tultu mökille. Kaverille laitoinkin tekstarilla, että taidan ilmoittaa jättäväni näyttelyn väliin ja lähteväni kiertämään Saanan. Kotiin olin saanut vain tiedon, että mihin aikaan kehä on, mutta vasta reissukavereilta sain kuulla, että isliksiä oli ilmottu neljä. Jomin turkki oli niin kamala, että en jaksanut uskoa menestykseen niin saksitun näköisen kuontalon kanssa, joten mitä turhaan mennä kehään, kun ajan voi käyttää paremminkin, heh. Mutta sitten olisi jäänyt Pohjois-Norja näkemättä, ja sen olin halunnut nähdä jo kolme vuotta, joten Saana jäi kakkoseksi, nyyh. Tuo kyllä vähän kirpaisi.
Jomi & Saana
Vaivaiskoivikossa.
Kun palattiin mökille, niin lähdettiin kämppisten kanssa syömään. Otin 14 euron buffetin. Sillä hinnalla sai kyllä syödä kunnolla ihan oikeaa ruokaa salaatteineen sun muineen ja se myös sisälsi varsin kattavan jälkiruokapöydän. Kylläpä tuli syötyä hyvin hyvää ruokaa!
Illallisen aikana mulle selvisi, että missä luokissa olivat ilmotut islikset. Senkin pystyi näkemään netistä. Mä olin yrittänyt ettiä netistä sitä, josta näkee koiramäärät per rotu, mutta en ollut löytänyt. Luuserikuuklettaja... Tuollaista en olisi edes osannut etsiä. Selvisi, että toinen uros oli avoimessa luokassa. Toinen nartuista valioissa ja toinen vetskuissa. Mulle tuli aavistus, että mitkä koirat saattaisivat olla kyseessä.
Mökissä hyppäsin suihkuun. Siellä olisi myös ollut sauna, mutta sellaiseen ei ollut aikaa. Olipa ihanaa päästä suihkuun. Pesaisin vähän Jomin tassuja ja massua. Pesin ihan vain vedellä kun en ollut onnistunut löytämään koirasampoota. Taisi sitten jäädä kotiin. Ei kuitenkaan ollut vaan myöhemmin se pompsahti esiin tuosta noin vain...
Mökki oli varsin hyvin varusteltu: sieltä löytyi jopa pieni takka! Kyllä tuollaisessa möksässä voisi hyvin asua. Oli vähän erikoinen yöpymisjärjestely siinä mielessä, että mökissä oli kaksi huonetta. Toisen huoneen sai se, joka oli maksanut ekstraa omasta huoneesta. Toinen huone sitten oli mulle ja sille, joka ei ollut maksanut omasta huoneesta. Ihan tuollaista järjestelyä tuskin kukaan meistä odotti. Noh, kyllähän se yksi yö noin meni eikä tarvinnut laittaa mitään koiraa häkkiin kun urospinsu oli yhdessä huoneessa (ei tykännyt Jomista), narttushipperke toisessa huoneessa ja mä Jomin kanssa yhdistetyssä olohuoneessa & keittiössä. Mä nukuin sohvalla.
Ennen nukkumaanmenoa selailin pöydällä ollutta esitekansiota. Voi vitsit, miten ihania reittejä oli lähistöllä tarjolla! Kyllä tuolla olisi hyvin viipynyt pidempäänkin.
Upeeta, mahtavaa!!!
Oli hyvä, että mä nukuin sohvalla, niin siten mun oli helppo lähteä aamulla ulos kuvailemaan. Halusin vielä kuvata hienoa ympäristöä. Hieman tihutti vettä, joten ei sitten menty niin pitkälle kuin olin suunnitellut. Ehkä hyvä niin, että satoi, niin oli joku rajoittamassa kuvausintoa ja muutenkin patistamassa ajoissa kohti mökkiä.
Reissun järjestäjien kautta saatiin pienet aamupalat mukaan kun lähdettiin liikkeelle noin klo 4.30. Edellisen illan tankkaus vielä tuntui, joten banaanit, iso kinkulla, meetwurstilla, juustolla, ja ruohosipulituorejuustolla sipaistu patonki, jonkinlainen mehu ja KitKat päätyivät odottamaan nälän heräämistä.
Sitten alkoi matka kohti Pohjois-Norjaa! Odotukset olivat kovat maisemien suhteen, etenkin kun edellisenä iltana viestitellessäni kaverin kanssa hän sanoi, että yöpymispaikkaamme mahtavampia näkymiä oli tiedossa. Vähän se tuntui vaikealta kuvitella sellaista, kun Saana ja muut tunturit olivat tehneet muhun suuren vaikutuksen.
Bussi odottaa matkalaisia kohti Pohjois-Norjaa.
Edellisenä päivänä olin bongannut bussinikkunasta poroja, ja niitä bongasin nyt aamullakin. Nyt mulla oli kamera kädessä ja yritin ottaa niistä kuvan, mutta siitä tuli aivan liian tumma ja epätarkka myös. Ehkä kuitenkin kuvat kelpaavat todisteeksi, että oon bongannut livenä poroja, heh? No joo, kamera oli kourassa vaikka en ollenkaan pitänyt ajatuksesta kuvata liikkuvassa bussissa. Mutta vaihtoehtoja ei ollut, joten oli tyydyttävä tietoisesti kökköihin kuviin.
Eipä tarvinnut pitkään ajaa kun vastaan tuli mykistävän vaikuttavat maisemat. Miltei heti Norjan puolella meitä tervehtivät valtavan suuret vuoret. Norjassa käynyt kaverini oli kyllä ollut oikeassa kun oli sanonut, että mahtavampaa oli vielä edessä.
Aijai. Dramaattiset pilvet ja vuoria <3
Luonnon muovaamat komeat ja jylhät jättiläiset saattelivat meidät näyttelypaikalle. Välillä tuli vastaan jonkin sortin ryteikköä ja jonkin verran puut pilasivat nautintoa, mutta kyllä oli silmänruokaa tarjolla, ja sitä myöskin silmäni ahnaasti ahmivat. Kuvailin vuoria, mutta tuntui, ettei niin kolossaalisesta näystä saa tarpeeksi hyviä kuvia, joista voisi nähdä niiden valtavan koon. Niin, ja sitten se laatu, mutta se piti nyt vaan unohtaa. Videoidakin yritin noita jylhiä ilmestyksiä, että jos videoista näkisi paremmin niiden valtavan koon.
Matka näyttelypaikalle kesti kolmisen tuntia ja vuoret olivat vanginneet kaiken huomioni ja aivokapasiteettini, joten yhtäkkiä huomasin, etten ollut miettinyt näyttelyä lainkaan noin pariin tuntiin. Kyllä sitä sitten näyttelypaikalla taas havahtui todellisuuteen. Ihan uskomattomia ne vuoret! WAU!!! <3
Islannin onnenpisarat
Tromssan säätä olin seurannut ahkerasti ja sateiselta oli näyttelypäivä näyttänyt. Bussinovet olivat kiinni klo 8-16 välisen ajan, jotta kuskit saivat nukuttua. Eli itse piti järjestää mahdollinen sateensuoja. Senpä takia mulla oli mukana kassillinen sadevermeitä. Juuri muuta siinä kassissa ei ollutkaan. Olin ajatellut, että häkin päälle laitan sadeviitan. Itseni olin ajatellut piilottaa kumipöksyihin, kumppareihin, sadetakkiin x 2 ja koko komeus sitten ison sateenvarjon alle pönöttämään. Eihän se ollut kiva ajatus, mutta Tromssan kaltaisilla seutuvilla sellaiseen vaan oli varauduttava. Mutta loppujen lopuksi sadevermekassi oli lähes turha...
Meillä kävi niin hyvä tuuri, että shipperken omistaja tarjosi meille telttaansa! Sinne mahtui hyvin myös Jomin häkki ja muut halutut vermeet. Tosi kiva kyllä, että oli tiedossa kunnollinen sateensuoja, sillä tuskin mun oma plääni olisi pitänyt loppuun asti kuivana.
Kyllä meidän kelpasi!
Kun saavuttiin näyttelypaikalle puoli seiskan aikoihin paikallista aikaa (Norjassa aikaero –1 tunti), niin ei satanut. Saatiin sitten roudattua kamat kuivina telttapaikalle. Kun teltta oli pystytetty ja kamat siellä, lähdin kävelemään Jomin kanssa. Halusin ottaa kuvia ja toki nyt oli hyvä mahdollisuus lenkittää koiruus hyvin ennen kehää suht kuivissa olosuhteissa.
Näyttely oli hienolla paikalla: parissa suunnassa oli vuori ja toisella puolella vettä. Jotkut pohtivat, että oliko ihan Jäämeri? Kehät olivat aika pienet, mutta onneksi islis ei ole iso rotu.
Vuori usvan peitossa.
Kun kuvauslenkki oli tehty, laitoin Jomin häkkiin. Oma kehä oli vasta klo 11, joten vielä piti odotella ennen kuin ei enää tarvinnut välittää miten puhtaana Jomi pysyi. Odotellessani tuli vähän evästettyä ja tietty juteltiin sipukan omistajan kanssa. Hänellä oli luettelo, josta näin muiden islisten nimet. Nartut olin arvannut oikein, mutta urosta en. Tosin olin tuotakin urosta mielessäni väläytellyt, mutta enemmän olin kallistunut komeaan Islannintuontiin. Onneksi se ei ollut se, sillä silloin Jomin tsäänssit olisivat olleet aika pienet. Eipä sillä, en niitä pitänyt siltikään kovin hyvinä kun olin nähnyt kyseisen uroon erkkarissa viikko sitten. Herralla näytti olleen hyvä turkki, ja on se muutenkin mun silmään maskuliinisempi kuin oma hömpsis-pömpsis. No, jos ei kehässä tärpännyt, niin sitten oli hyvä syy lähteä uudestaan näihin upeisiin maisemiin.
Puoli 11 aikoihin kävin kävelyttämässä Jomia eikä silloinkaan vielä satanut kunnolla. Joitakin pieniä ja lyhyitä sadekuuroja oli tullut, mutta eivät ne olleet paljoa kastelleet. Kävelytyksen jälkeen uskaltauduin koskemaan harjalla Jomia. Aika kevyesti harjailin, lähinnä irtotupot poistin. Yllätyin, miten hyvännäköinen turkista tuli! Ei enää näyttänyt saksitulta vaan ihan hyvältä turkilta. Otin harjan mukaan kun mentiin kehän viereen odottelemaan. Siten pystyin tekemään muutaman taikasipaisun ennen kehää, heh.
Telttamme oli lähellä kehää, muttei kuitenkaan niin lähellä, että sieltä olisi voinut suoraan hypätä kehään. Odottelin vuoroamme tuomarinteltan vieressä ja siinä samalla kuulin avo uroon arvostelun: excellent sitä ja tätä, huh...
Sitten vihdoinkin pääsin hömpsiksen kanssa kehään. Tuomari, joka oli suomalainen, kysyi Jomin ikää. Kysyi enkuksi, mutta mä olin jotenkin jäänyt niin suomitaajuudelle, että vastasin suomeksi, mutta korjasin heti perään enkuksi. Voi voi, mitä sählinkiä. Sitten ympäri, et, tutkiminen ja seisotus. En muista sanottiinko tyyliin “excellent”, yms., mutta mulle ojennettiin punainen kortti. Laitoin sen taskuun kun mun piti jäädä kehään. En muista miten tiesin, että mun piti jäädä kehään. Mua jännitti aikalailla! Mutta siis paras uros kehässä oltiin. PU-kehän alkaessa alkoi hieman sataa. Ihan vaan yksittäisiä pisaroita tuli. Tuomari oli ottanut sateenvarjon ja sanoi suomeksi, että sade kuulemma tulee Islannista. Todettiin kilpakumppanin kanssa, että sehän sopii tilanteeseen varsin hyvin. Itekseni ajattelin, että ehkä ne olivat onnenpisaroita ihanasta Islannista. Sade tosiaan oli niin vähäistä, että tuomarikin laittoi varjon pois. Mentiin yhdessä ympäri, seisotusta, yksin et, yhdessä ympäri, seisotusta ja sitten tuomari viittoi meidät ykköspaikalle! Ei tainnut olla helppo päätös kun niin paljon liikutti, mutta onneksemme arpa osui meihin. Urosten voitolla Jomista tuli Norjan valio. Sitten siitä tuli myös Pohjoismaiden valio kun Norja oli kolmas Pohjoismaa, josta pikku-ukko sai sertin. Ja Norjasta saatiin myös viimeinen CACIB kansainvälisen valion titteliä ajatellen. Siis kaikki kolme titteliä, jotka oli mahdollista saada, oli saatu! Aikamoista! Ne taisivat sittenkin olla onnenpisaroita ihanasta Islannista <3
Vain valionarttu sai erisan, joten siinä oli kilpakumppani ROPin valintaan. Kerran yhdessä ympäri ja sitten tuomari ilmoitti, “ja uros on tänään rotunsa paras”. Pikku hömpsis sai siis kehästä kaiken mitä pystyi saamaan. Aikamoinen pikku paketti!
“Excellent type and outline. Very nice head and expression. Good neck. Excellent body & chest. Very well tail set. Very good angulation. Well boned legs and feet. Excellent mover. Very good coat. Nice temperament.”
Ryhmäkehiä odotellessa...
Eli kehän jälkeen turkkihuolet jatkuivat, heh. Olin saanut matkaohjelman sen verran myöhään, etten ollut enää ehtinyt käydä vaihtamassa rahaa. Tästä oli puhetta sipukan om kanssa ja hän sanoi, että katotaan ensin miten hänellä menee, niin sitten hän tietää miten paljon voi lainata. Sipukasta tuli PN2 ja intti, mutta Norjan valio jäi saamatta. Nyt oli taatusti rahaa lainata mulle kun sipukan om ei tarvinnut tehdä valiohakemusta.
Jätettiin koirat telttaan ja lähdettiin kuluttamaan Norjan kruunuja. Tehtiin Jomin valiohakemus, tai niin ainakin luultiin, sillä myöhemmin kävi ilmi, ettei sitä voinut tehdä paikan päällä. Sitä kyllä oltiin vähän ihmetelty, että miksei se maksanut mitään. Näemmä voi olla kielimuuri vaikka asioisi ihan suomalaisen kanssa. Tuo hakemus tehtiin suomalaisen naisen kanssa. Noh, kyllä niitä kruunuja kuitenkin kului kun ostin ruusukkeita. Kehästä olin saanut vain valio- ja rop-ruusukkeen. Serti nyt ainakin piti ostaa kun oli niin kivan värinen, ja hups, tulipa sitten ostettua tavallaan ihan turha SA-ruusuke ja CACIB.
Joo, tosiaan sipukan om meni myöhemmin parin muun kanssa tekemään valiohakemusta, ja silloin kävi ilmi, että sitä ei voi tehdä paikanpäällä. Mun tiedot oli otettu ylös valioruusukkeen lähettämistä varten, mutta sellaisen olin saanut jo kehästä. Ja heti vaan kun sipukan om oli laskeskellut, että miten paljon olin hänelle velkaa, hän sai euronsa kera pienen bonuksen. Oli se niin hienoa, että hän lainasi. Muutenkin hieno tyyppi.
Ryhmisten piti alkaa kahden aikaan. Joskus meidän kehän jälkeen alkoi satamaan enemmän. Sateesta huolimatta pähkäilyn jälkeen päätin ottaa Jomista palkintokuvan. Olihan se jotenkin hienoa ottaa se kuva Norjassa ja oikein seisomakuva kun kerrankin oli joku avustamassa. Sipukan om seisotti Jomia kun nopeesti nappasin kuvan kera Norjan sertin ja pienen poksun. Poksu oli pakko ostaa kun siinä on niin kiva logo (Norjan Kennelklubin logo).
Ryhmikset alkoivat reilun tunnin myöhässä ja ennen ryhmiä oli pennut ja junnuhandlerit. Tässä vaiheessa satoi reippaasti vettä. Jomi oli teltassa häkissä ja mä sateenvarjon alla sadetakkiin verhoutuneena ison kehän vieressä. Kuulutukset kuuluivat huonosti teltallemme asti + ne olivat Norjaa, niin ymmärtäminen oli aika heikkoa. Miksei kuulutettu myös enkuksi kun takuulla tiesivät siellä olevan muitakin kuin Norjalaisia?
Sipukan om kanssa harmiteltiin, ettei oltu tajuttu siirtää telttaa lähemmäs isoa kehää vielä silloin kun satoi vähemmän. Kaatosateessa se olisi ollut vähän hölmö projekti. Niinpä sitten kun viitoset olivat seuraavina menossa kokoomakehään, hain Jomin ja menin varjon kanssa kehän viereen notkumaan. Kun muutkin, niin mäkin pidin vielä kehässäkin sateenvarjoa. Sitten kun tuomari tuli, heitin varjon kehän viereen ja oltiin sateen armoilla. Koirat laitettiin tiettyyn järjestykseen. Tuomari vaan kierteli kehää jonkin aikaa koiria katsellen, mutta ei liikuttanut tai tehnyt sen suurempaa tuttavuutta niiden kanssa. Jomin takana oli japsi, joka oli miltei koko ajan kiinni Jomin arsessa eikä om tehnyt mitään :/ Yritin ottaa niihin etäisyyttä, mutta kohta taas japsi oli kiinni arsessa. Jomia se tietty häiritsi. Ei se rähjännyt tai muutakaan, mutta kääntyili vähän väliä, joka on ihan ymmärrettävää kun vieras koira on kiinni arsessa. Kokoomakehän aikana sade hieman laantui eikä onneksi kastuttu ihan läpimäriksi. Kokemuksen kartuttamista oli tämä ryhmäkehä.
Kivijättien välissä Kilpisjärvelle
Sipukan om oli vienyt kamat jo bussiin, joten me voitiin mennä suoraan sinne. Toki ei ollut mikään kiire kun meidän jälkeen oli vielä muitakin ryhmäkehissä ja kasvattajaryhmissä. Joskus klo 18.15 paikallista aikaa alkoi matka kohti Kilpisjärveä. Taas matkaamme saattelivat luonnon kivijätit. Nyt näin toisen puolen maisemat ja ne olivat vielä upeammat kuin tulomatkalla. Tällä puolella oli vähemmän ryteikköä, mutta toki välillä eteen ilmestyi puita pilaamaan näkymän. Juuri noiden puiden takia Norjan jylhät vuoristot eivät voita Islannin maisemia. Islannin karua kauneutta voi ihailla ilman silmille hyppiviä puita. Toki sielläkin on jossain, mutta paljon vähemmän, joten Islanti on edelleen maailman kaunein maa <3
Pää kenossa kattelin ja ihastelin valtavia, lumihuippuisia vuoria. Kun niitä oli molemmin puolin, niin kyllä siinä tunsi itsensä varsin pieneksi. Aivan uskomattoman vaikuttavat maisemat! WAU, WAU, WAU!!!
Kilpisjärvellä oltiin puoli kympin aikoihin. Siellä pidettiin tunnin tauko. Kävin ensin kävelyttämässä Jomia ja sitten ahmin buffetista ruokia, salaatteja, jälkkäreitä niin paljon, että 14 e ei tuntunut lainkaan isolta summalta.
Noin klo 22.30 alkoi matka kohti Oulua, jossa oli meidän seuraava varsinainen pysähdys. Tuota ennen oli pieni pysähdys kuskien vaihtaessa paikkaa.
Hyvästi upeat maisemat
Vaikka tiesin, että sitten kun ryteikkö alkaa, niin sitten ei enää juurikaan näe kohoumia, karuista maisemista puhumattakaan, niin ei tullut paljon nukuttua bussissa. Syy ei ollut valoisuus, joka jatkui läpi yön. Pohjoisessa oli vielä valoisampaa kuin etelässä perjantaina. Sielläpäin tulee selkeästi hämärämpää, mutta Pohjoisessa ei niinkään. Bussinpenkki ei vaan ole kovin mukava nukkumapaikka tälläiselle makaroonille. Kuten tullessakin, niin nytkin yö meni pilkkien ja mikrounien merkeissä. Mutta ei se mitään kun oli ollut niin upea reissu. Ne maisemat, joita näin, kun tarpeeksi pohjoiseen päästiin, olivat kyllä joka euron arvoiset. Ja tietty oli mukavaa kun näyttelystä napsahti kolme uutta titteliä.
Matka Ouluun tuntui kestävän ikuisuuden. Odotin sitä jo senkin vuoksi kun tiesin siellä ABC:n veskissä olevan hanat kopeissa. Ja vieläpä sellaiset, joista saa vettä niin paljon kuin haluaa. Piti täydentää vesivarastoa ja halusin päästä pesemään naaman + hampaat. Oli aika nuhjuinen olo.
Vihdoinkin kuuden aikaan oltiin Oulussa ja pääsin siistiytymään. Veskissä otin pois pitkikset ja näyttelyhousut tuulihousujen alta. Oulussa puhalsi ihanan vilpoinen tuuli. Pidettiin tunnin pysähdys ja koko sen ajan Jomi sai olla ulkona. Mulla ei todellakaan ollut tarvetta aamupalalle iltaisen tankkaamisen jälkeen.
Oulusta lähdettiin seiskan aikoihin kohti Länsi-satamaa. Bussi pysähtyi taas samoissa paikoissa kuin tullessakin. Lahdessa jäi pois paljon porukkaa ja Hesaan asti oli vain kourallinen ihmisiä.
Myönnettäköön, että ajoittain tulomatkalla oli tuskaista istua bussissa. Odotin vain, että päästäisiin Länsi-satamaan, josta kohti juna-asemaa. Satamassa oltiin noin klo 15.30. Yksi reissulla ollut meni satamasta ratikalla, joten hän tarjoutui opastamaan mua, että missä jään pois. Onhan ratikka halvempi kuin taksi, joten miksei.
No joo, ratikka on halvempi, mutta myös ahtaampi. Matkan varrella ratikka täyttyi täyttymistään ja tuli vähän sellainen olo, että oltiin siellä liikaa. Ratikassa alkoi myös hiki virrata, joten oli ihanaa kun vihdoinkin päästiin sieltä ulos.
No oho!
Juna-asemalla etsittiin oikea laituri ja sitten vaan olla möllötettiin. Junan lähtöön oli reilu tunti. Kiva juttu, että ehdittiin hyvin junaan, johon olin ostanut ennakkoon lipun. Odotellessamme tapahtui yksi aikamoinen sattuma!
Siinä kun istuksittiin maassa kamoinemme, kohdallamme pysähtyi nuori nainen, joka kysyi, että oliko Jomi islis. Saatuaan myöntävän vastauksen hän kertoi, että hänelläkin on sellainen. Mä kysyin koiran nimeä ja sen kuultuani informoin naista, että mun koira on hänen koiransa isän veli. Jopas sattui, että naisella on juuri Jomin veljen tytär! Joskus maailma on pieni. Juteltiin siinä jonkin aikaa. Kyselin neidistä ja näin muutaman kuvankin siitä. Kuulemma on pieni narttu, mutta kuvissa ei siltä näyttänyt. Erkkarissa olin nähnyt edellisenä vkl:na pari Jomin veljentytärtä ja ne olivat hyvänkokoisia pikkuneitejä. Itse asiassa oikein hyvännäköisiä, että varmaan tulevat pärjäämään näyttelyissä. Toinen neideistä oli ROP-pentu ja toinen tuli hienosti toiseksi vanhemmissa pennuissa. Tämän naisen pentukin oli ilmottu erkkariin, mutta ei päässyt tulemaan kun koiralle tuli korvatulehdus. Voi harmi. Mutta oli kyllä kiva jutella. Ehkä vielä jossain törmätään vaikkei ihan lähekkäin asutakaan.
Upeuden uuvuttamat
Klo 17.37 lähti juna kohti Turkua. Taas paikkana oli sellainen kiva paikka. Häkkihökötys ja iso kassi olivat säilytyskaapissa. Noista on näköjään poistettu avaimet, että lukkoon niitä ei enää saa. Sitä en tiennyt enkä sen kummemmin ajatellut kun tulomatkalla lykkäsin kolikon koloon. Kun yritin ottaa avainta, tajusin, ettei sellaista ole. Miksiköhän on noin?
Turussa oltiin klo 19.30, ja siellä oli kaveri vastassa. Kiitos! <3 Kun näin hänet, vitsillä heitin, että missäs oli punainen matto, heh. Asemalta hakemaan Tico. Hoitolassa kaikki oli mennyt hyvin. Sitten vihdoinkin kohti kotia. Vaikka reissu olikin ollut upea, niin kaksi huonosti nukuttua yötä olivat imeneet aika hyvin mehut. Mutta oli se sen arvoista. Miten pääsisin uudestaan vaikka edes Kilpisjärvelle? Toki ne Norjan jättiläisetkin olisi mukava nähdä uudestaan ja mieluummin niin, että voisi kuvata oma-aikaisesti. Mutta kyllä Kilpisjärvi on nyt mun lempipaikka Suomessa. Siellä asuisin jos saisin Suomesta paikan valita. Mutta jos saisin paikan valita mistä vaan, niin sitten se olisi Islanti. Edelleenkin se on maa, jonne sydämeni halajaa...
Jättikiitos M, että helpotit reissuamme kuskaamalla täällä kotopuolessa<3 Vaikka lähinnä kamojen roudaaminen oli kulkuvälineestä toiseen roudaamista suht lyhyillä matkoilla, niin kyllä siinäkin oli jo ihan tarpeeksi.
Mainittakoon vielä, että sää suosi reissulaisia. Kertaakaan ei tarvinnut kantaa bussiin kuraista koiraa. Täysin sateetonta ei ollut, mutta ryhmäkehää lukuun ottamatta aika kuivina onnistuttiin silti pysymään.
Hups
Hmmm, hmmm, hmmm. Luulin nähneeni Norjan puolella vuoria, mutta informaatiotaulun mukaan ne ovatkin tuntureita! Pitänee selvittää mitä eroa on vuorella ja tunturilla. Ei niin isoja miellä tuntureiksi.
Lisää silmänruokaa
Linkki kuviin, joista valitettavasti suurin osa on otettu bussinikkunan läpi.
Linkkejä videopätkiin Kilpisjärven maisemista.
Linkkejä videopätkiin Pohjois-Norjan maisemista
Lisää muuta juttua myöhemmin. Nyt en enää jaksa notkua koneella.
]]>
