Se tapahtui eilen... Siis eilen oli jompun eka kerta treeneissä mister medinä : ) Sää suosi siinä mielessä, että ei kastuttu vaikka lähes koko päivän olikin satanut vettä. Niinh, valitettavasti säätiedotus piti kutinsa ja lumisateet vaihtuivat vesisateiksi : ( Se alkoi ma-ti yöllä. Yhtäkkiä vaan kuulin, että pisaroita osui ikkunalautaan. Pikku hiljaa sade koveni ja tiistain aikana sitä tuli ajoittain reippaastikin. Oli vähän ollut suunnitelmissa, että olisin hoitanut kauppailun pois, mutta en todellakaan lähtenyt liukastelemaan & kastumaan kun ei silleen ollut pakko.
 
Kun koitti aika alkaa lähteä agiin, ei juurikaan satanut. Hyvä, sillä sitten selvisi vähemmällä varustuksella hallille eikä kumpparit olleet niin must. Kuuntelin vielä, että mitä ratiossa sanottiin säästä ennen kuin lähdin. Luvattiin puolipilvistä ja poutaa, joten kumipöksyt jäivät kotiin. Onneksi ei tarvinnut laittaa kumppareita kun niillä on raskaampi juosta ja ne ovat liukkaammat kuin toppapopot.
 
Varasin kunnolla aikaa kävelyyn hallille. Lähdettiin noin puolitoista tuntia ennen treenien alkua eikä se ollut lainkaan liioittelua, sillä reilu tunti kävelyyn meni. Reippaalla kävelyllä hallille pääsee noin 45 minsassa, mutta se on sitten aikamoista paahtamista. Nyt ei paahdettu vaan käveltiin kieli keskellä suuta. Oli kyllä todella liukasta. Kävelytielle oli ripoteltu kiviä tosi säästeliäästi, että eipä niistä paljon hyötyä ollut. Turvallisinta oli kävellä lumipenkassa.
 
Koirakoita oli paikalla vain kolme. Ryhmään kuuluu kuusi. Kaksi oli ilmoittanut, etteivät tule. Yhtä ei olla nähty koskaan. Sen olisi pitänyt aloittaa ryhmässämme vuoden alusta, mutta ei ole näkynyt eikä kouluttajan mukaan kuulunutkaan.
 
Aiheena oli japanilainen (monta näitä oikein on?!?). Se kuulosti pahemmalta kuin käytännössä oli. Rata rakentui seuraavista esteistä: hyppy, rengas, putki, hyppy, putki, hyppy, putki, kepit, hyppy, putki, hyppy, hyppy x 2, aa ja hyppy. Japanilaista piti käyttää tuossa putki- & hyppykohdassa sekä viimeisen putken jälkeen olevalla hypyllä ohjatessa kahden hypyn suoralle. Japanilaisen ideana on estää koiraa menemästä väärälle esteelle jos on vaarana, että koira voi valkata väärän esteen.
 
Näytin Jomille kanafilettä hetken aikaa ja sitten file sujahti taskuun. Istutin mister medin lähtöön ja sitten menoksi. Mitä lie sieniä ukkeli oli syönyt tai mitä oli onnistunut nuuskimaan matkalla hallille, sillä pojalla oli kova meno päällä. Siitä oikein näki, että nyt mennään ja nautitaan. Tämä yllättävä turbo-vaihteen päälle kiskaisu sai mut repeilemään pitkin rataa ja en keskittynyt ohjaamiseen tehdessäni havaintoja pienestä turboilijasta. Ensinnäkin repesin kun mister medi meni kokoluokkansa mukaisen renkaan: teki ison hypyn vaikka sellaista ei olisi tarvittu. Ehkä se johtui innosta tai siitä, että Jomi oli oppinut tekemään renkaan vähän eri tavalla tai sitten se johtui molemmista. Hyppäsihän se tokossakin yhden laudan yli turhan isolla hypyllä : D Putkiin ukkeli sujahti kuin ohjus ja mulla oli vaikeuksia pysyä sen perässä. Lisäksi nimitin radan jokaista putkea renkaaksi xD Ei sillä sinänsä ole koiralle väliä, mutta ite kyllä huomasin asian ja kun viimeiselläkin putkella käskynä oli “rengas”, niin parahdin, että on se kumma kun ihminen ei enää esteitä tunnista xD Jomi ei mennyt putkeen, mutta se johtui kuulemma mun linjasta. Jos nyt ukkoseni ei oltais niin tarkkoja noiden mun linjojen suhteen. Armoa senkin kaahari! Kepit koiruus suoritti sellaisella vauhdilla, että ne vaan heiluivat. Tässäkin kohtaa olin vaan, että “oho!”. Ei se ikinä aiemmin ollut mennyt keppejä noin. Kahden hypyn suora ennen aata mentiin myös, että suih vaan! Siis huh huh mikä meno! : O
 
Sitä pieleen mennyttä putkeen lähetystä lukuun ottamatta esteet suoritettiin vaaditussa järjestyksessä, mutta ei toivotusti. Mun japanilaiset olivat vähän niin ja näin. Mä tiesin sen, sillä siinä vauhdissa mä en kyennyt tekemään niitä. Mun vaihtoehtoinen ohjaus oli kuulemma hieno, mutta nyt piti treeniä japanilaista. Siispä kohti putki- & hyppy-yhdistelmää. Siellä taottiin mun päähän, että miten ne japanilaiset siellä tehdään.
 
Korjausta ehdotettiin myös kepeillä. Kun Jomi kerran tekee kepit itsenäisesti, niin mulla oli hyvin aikaa tehdä puolenvaihto ennen tai jälkeen keppien. Tähän siis korjaus seuraavalla kerralla. Sitten koko 15 esteen rata uusiksi. Taas pieni paahtoi mieletöntä vauhtia. En muista menikö japanilaiset heti putkeen, mutta keppien jälkeen ohjaus hypylle & putkeen oli paljon sujuvampaa kun menin vähän Jomin edellä ja vaihdon puolen keppien jälkeen.
 
Jomin tekeminen ja vauhti saivat hehkutusta. Olihan se kyllä ollut aikamoinen turbo-medi. Kouluttajan mukaan Jomin vauhti olisi ollut vieläkin nopeampi jos mä olisin juossut nopeammin. Apua! Mä tiedän, että tuota voi olla vaikeaa uskoa niiden kahden episvideon perusteella. Ei Jomin vauhti niissä päätä huimannut. Se johtui siitä kun pientä jänskätti olla “yksin” radalla.
 
Yksi koirakko joutui lähtemään pois jo puolen aikoihin, joten kahdella koirakolla oli tunti aikaa. Me saatiin hyvä tauko kun kouluttaja yritti keksiä keinoja saada vauhtia vauhtinsa tyystin kadottaneeseen koiraan. Sitten tuon koiran kanssa treenittiin vielä keinua.
 
Toisella kierroksella nyt ei onnistunut ohjaaminen viimeisen putken jälkeisellä hypyllä ja koiruus karkasi houkuttelevalle aalle. Teki sen muutaman kerran kun siinä kohdassa ajoituksen pitää olla just eikä melkein. Ja kun aikaa oli, niin vielä mentiin neljäs rata. Ja tosiaan kun sitä aikaa oli, niin treenin Jomin kanssa lähdössä pysymistä. Kyllä se siellä yleensä pysyy, mutta varastamisen mahdollisuus on olemassa. Koiruus on niin lihakset jännittyneinä valmiina pinkaisemaan kun vaan tulee lupa tehdä niin. Neljännellä radalla sain ohjata niin kuin huvitti. Ei tarvinnut muistaa japanilaisia.
 
Noh, alku ei mennyt mun osalta putkeen. Ohjauksesta tuli sanomista ja neljännen esteen paikkeilla kouluttaja palautti meidät lähtöön. Muistutti, että nyt piti ohjata paremmin. Selvittiin radasta ilman ongelmia. Kepeillä kokeilin sitä, että vaihdon puolen sinä aikana kun Jomi oli putkessa. Hyvin meni. Se ohjaus viimeisen putken jälkeisellä hypyllä ei ollut mitä hienointa, mutta onnistuin silti estämään Jomia menemästä aalle. Sitten kun aa oli suorituksen alla, niin treenin vähän kontaktia. Pysäytin koiruuden kontaktille ja juoksin aan ympäri. Kontaktilla pysyi, joten Naturista nassuun – eikä muuten oo tällä kertaa muru- Naturista : )
 
Kyllähän Jomin vauhdissa alkoi näkyä muutosta, mutta ei se siltikään ollut hidas. Nyt se oli enemmän sellainen millainen se on yleensä ollut. Tuo turboilu löi kyllä ällikällä sekä mut, että kouluttajan. Noh, nyt tiedän varautua moiseen ja ehkä sitten kykenen ohjaamaan koiraa ilman ylimääräisiä yllättyneisyydestä johtuneita repeilyjä.
 
Viimeisen radan jälkeen meillä oli juttutuokio kouluttajan kanssa. Taas oli sitä kisapainostusta... Kuulemma teknisesti ollaan valmiita kisaamaan. Kouluttajan mukaan ykkös- ja kakkosluokka ei tuottaisi suurempia ongelmia meille – epiksistä nyt puhumattakaan. Hän sanoi, että ymmärtää kyllä jos ite ei tunne olevansa valmis kisaamaan, mutta suositteli epiksiä. Kuulemma kisaamalla se kisavuori ylitetään. Kerroin kokemuksistani putkirallissa, että miten hukassa mä olin kun menin tutustumaan rataan. Aikaakin olisi ollut 15 minuuttia eikä sekään riittänyt. Tosin en käyttänyt koko aikaa vaan tulin radalta pois kun olin siellä yksin. Ei sitä kehdannut jumittaa kisaa. Mutta muutenhan rataan tutustumisaika on lyhyempi. Kouluttajan mukaan meidän treeniradat ovat paljon vaikeampia kuin 1, 2 tai epikset. Sanoi, että mulla on hyvä agilitykoira, joka osaa irrota, on kuuliainen, tekee itsenäisesti kepit ja kontaktit ovat hienoja. Vauhtiakin löytyy ja löytyisi vieläkin enemmän jos sitä löytyisi multa. Kouluttaja sanoi nähneensä isliksiä kisoissa ja ne ovat olleet hitaampia kuin Jomi. Tjaah, vai että kisaamaan jo nyt... Vähintään puolivitsillä kouluttaja heitti, että “ens kuussa aloitatte kisaamisen”. Mä sanoin, että ei ens kuuhun ole pitkä aika, ei edes viikkoa. Hmh, vai että silleen... Ehkäpä nyt alkoi vilkkua valo punaisen ja oranssin välillä, mutta enemmän punaiseen kallistuen. Emmä tiijä! En todellakaan tiedä!
 
Myönnettäköön, että mittauksen jälkeen on tullut vähän erilainen suhtautuminen ja into agiin. Mielessä oli käynyt, että jos tulos olisi ollut maksi, niin olisin lopettanut agin. Helppoa se ei olisi ollut kun jompu niin tykkää lajista ja meillä on nyt niin kiva kouluttajakin. Mutta on se ihanaa kun enää ei tartte miettiä, että kumpi Jomi on! : )
 
Kotimatkalla huomasin, että maa oli hieman jäätynyt, joten ei ollut niin slipperyä kuin tullessa. Silti yli tunti meni kotimatkaan. Kenkävalinta oli kyllä osunut nappiin. Toppapopot pitävät jonkin verran vettä ja kun tullessa maa oli vähän alkanut jäätyä, niin pito oli kumppareita parempi. Repussa oli pyyhe, pari juomaploa ja vesikuppi, joten lenkkareita ei voinut ajatella ottavansa mukaan.
 
Ja sitten pomppaus sunnuntaihin. La olin lukenut, että lumet lähtisivät pois tulevalla viikolla. Päätin sitten, että täytyy sunnuntaina lähteä koittaa ottamaan korttikuvia. Muutaman kökkö-talven jälkeen oon oppinut, että korttikuvia ei voi olla koskaan liikaa. Lisäksi Ticon ikä alkaa tehdä sen, että korttikuvien yrittäminen vaan vaikeutuu. Herra kun on hankala kuvattava, joten koiruuksien pitää olla paikoillaan pitkiäkin aikoja. Vaan fakta on se, että iän myötä Ticosta tulee kylmänarempi, joten kohta ei kai enää oo vaan korvat alhaalla vaan koko koiruus on kasassa kun veetuttaa ja paleltaakin. Siksi olisi hyvä jos korttikuvia olisi varastossa muutamalle vuodelle eteenpäin.
 
Sunnuntai valkeni kera lumisateen. Herätys oli kympiltä vaikka tiesin, että vähän liian aikaista se oli kun valoisuusprosentti ei tähän vuoden aikaan niihin aikoihin päätä huimaa. Eikä lumisade asiaa paranna vaikka valkoista onkin ; )
 
Mietin jonkin aikaa, että mitä tehdä. Paljon myöhemmäksi ei lähtöä voinut siirtää, sillä myöhemmin päivällä oli menoa. Aina mun kuvailureissuihin on mennyt 3-4 tuntia, joten aikaa piti varata. Eihän sitä menisi niin paljon jos Tico olisi helpompi. Paljon menee aikaa siihen, että odottelen korvien nousemista. Siinä välissä tulee otettua turhia kuvia, jottei kamera sammu kesken kaiken ja on sitten valmiina kun tulee tilaisuus nähdä pystyt korvat. Karvapallojen kanssa se olisi vain muutama napsaus kera erilaisten valotusaikojen ja siinä se.
 
Lumisateesta huolimatta päätin lähteä. Tuumailin, että kyllä puut suojaavat jonkin verran kameraa kastumiselta. Päälle toppaa vaikka asteita oli vain muutama miinuksen puolella. Toppaa siksi, että kuvatessa en juurikaan liiku ja helposti voi tulla kylmä. Onneksi mulla on vielä tallessa mun vanha työmatkatoppa, joten sain vähän kevyemmän takin päälleni. Eihän siinä oo muuta vikaa kuin, että vetskari on rikki ja sen ongelman sai hyvin piilotettua treeniliivillä. Uudemmalle työmatkatopalle ei ookaan juuri ollut käyttöä vaikka onkin yli vuoden vanha. Viime talvena ei paljon toppaa tarvittu. Takkia onkin tullut käytettyä koirien kanssa. Se on tosi lämmin ja sen kanssa ei tullut kylmä edes –26 asteen pakkasessa.
 
Mentiin metikköön, joka on matkan varrella hallille mentäessä. Kerran aiemmin ollaan siellä käyty kuvailemassa. Siellä sitten tuli räpsittyä kuvia ja zoomailtua maisemia kuvailumielessä. Ei ne puut antaneetkaan niin paljon suojaa kuin olin olettanut. Kyllä kameraankin tuli sitä märkää lunta. Reppua pidin puun alla, koska siinä oli mun toinen obiska siltä varalta, etten pärjäisikään lyhyemmän kanssa. Hyvin pärjäsin, joten seuraavalla kerralla voin reissata hieman kevyemmin jättämällä toisen obiskan kotiin.
 
Mulla oli luuri mukana, jotta saatoin seurata ajan kulkua. Kaiken kaikkiaan reissuun meni reilut kolme tuntia. Sitten olikin enää reilu tunti aikaa seuraavaan lähtöön. Kiireellä laitoin kuvat koneelle, poistelin niitä jonkin verran, mutta kaikkea en ehtinyt, jotta akku ehtisi latautua. Sitten vielä tankkaamiset, aamupesu, yms. Vähän tuli kiire, mutta onneksi en myöhästynyt. Oli aika nappi ajoitus kun en ollut ollut kuin minsan tai kaksi mutkassa kun tkamu jo tuli.
 
Tkamulla oli meitin hallilla pari kisaa. Hän oli kysynyt, että voisinko lähteä videoimaan heidän radat. Mikäs siinä ja samalla sain hyvän tilaisuuden harjoitella hallikuvaamista.
 
Kesti jonkin aikaa ennen kuin löysin säädöt, joilla sain näkyviin muutakin kuin mustaa. Ei ollut mitään hajua, että millaisia ISOja sun muita pitäisi käyttää ja vähän alkoi jo tuntua siltä, etten sellaisia löydä. Kokeilin ottaa kuvan sportilla ja siinä näkyi värejä. Siis piti olla mahdollista, että saa näkyviin värejä. Jatkoin yrittämistä ja sitten alkoi löytyä jotain, jolla saattoi kokeilla kuvaamista. Alkuun räpsin kuvia pelkästä hypystä ja sitten kun geimit alkoivat, kokeilin koirien kuvaamista. Tein sitä hyvin säästeliäästi, jotta sain videoitua tkamun radan. Paljon poistin otettuja kuvia. Akku oli ehtinyt latautua, joten ei pitänyt olla ongelmaa kuvata rataa. Vaan kuinkas kävikään? Yllättäen kamera lopetti kuvaamisen kesken. Reilun minsan jälkeen vempele ilmoitti, että kuvaaminen on katkaistu automaattisesti. Siis häh? Ei mun kamera oon koskaan tehnyt niin ja siellä pitäisi olla laitettuna, että maksimissaan ottaa 30 minsan pätkiä. Ehkä sittenkin mun kortilla oli liian vähän tilaa videolle. Onneksi radasta ei jäänyt pois montaa sekkaa, mutta höh silti, ettei tullut koko rata.
 
Toisen radan kuvasin tkamun kameralla, joten toiselta radalta tuli otettua enemmän kuvia. En oikein osannut päättää, että oliko 320 vaiko 400 parempi valotusaika. Välillä toinen tuntui toimivan paremmin kun sitten kohta taas asia oli päinvastoin. Siihen vaikuttaa monen asian lisäksi koirankin väri. Mutta oon tulokseen tyytyväinen. Toki kuvat rakeistuvat kun niitä alkaa katella suurennettuina, mutta pieninä näyttävät kivoilta. Ainakin nyt – katotaan muutaman vuoden päästä miten päivittelen tukka pystyssä kamalaa kuvakuraa ;D Tosin se ei ole näiden kuvien kohdalla mahdollista kun aion poistaa ne. Mitäpä niitä säilömään kun eivät ole isliksiä tai jonkun tutun koiria. Se onkin hyvä harjoitella juuri tuollaisilla koirilla kun ei ole niin väliä, että miten onnistuu. Picasassakin kuvat ovat vain X aikaa. Viimeistään sitten kun tartten lisää tilaa, ne lähtevät sieltä pois.
 
 
             h6.jpg
 
 
 
             h94.jpg
 
 
Jos nuo pari maistiaiskuvaa herättivät mielenkiinnon, niin halukkaat voivat nähdä lisää agikuvia klikkaamalla linkkiä
 
Niin, ja ei kannata unohtaa, että halleissa on erilaiset valaistukset. En tiedä olisinko saanut näinkään hhyviä kuvia jos päällä ei olisi olleet kisavalot. Mutta ainakin tällä kertaa onnistuin taltioimaan vauhdin huumaa kuviin. Tähänkin otsikko sopii varsin passelisti, sillä tämä oli mun eka kerta kun otin hallikuvia omilla säädöillä.
 
Jooh, taas tuli sitten käytettyä kameraa sunnuntaina. Eikä kamera onneton päässyt senkään jälkeen lomalle, sillä kun maanantaina olin tehnyt lumihommat, taas painelin kameran nappia. Kun kerran oli uhattu, että lumet lähtee, niin pitihän siitä koittaa nauttia viimeiseen saakka. Jo lumihommien aikana sateli jotain. Joko se oli mikroskooppisen pientä lumisadetta tai sitten vettä. Asteet olivat nollassa, että kai se veden puolelle kallistui... :/
 
Lumivuoren koko aikalailla tuplaantui. Kolattavaa oli kai kertynyt joku 5 cm ja kasvatuspuuhiin meni puolisentoista tuntia. Lumivuorta piti vähän talloa, jottei se olisi ollut kuin pyramidi. Sen sortin vuori olisi ollut varsin ikävä ja hankala koirille jos se sellaiseen muotoon olisi jäätynyt. Piti sitten tavallaan tehdä askelmia huipulle ; )
 
Pihalla hurahti puolitoista tuntia. Yritin taas ottaa sellaista vauhtikuvaa. Alkuun Tico oli innokas, mutta sitten kun se hoksasi, että mä kuvaan, niin se ei aina lähtenyt liikkeelle kun annoin pojille luvan. Sitä kai veetutti niin paljon. Taas mietin, että miten helppoa homma olisi ollut karvapallojen kanssa. Mutta ei Ticoa voi jättää ulkopuolelle. Se tuntuisi pahalta.
 
Vauhtikuvan lisäksi otin kuvia muuten vain kokeillen ja ettien optimaalisinta valotusaikaa. Oon tullut siihen tulokseen, että yhdellä ei pärjää. Koirat ovat niin liikkuvaisia, että pakosti välillä kuvista tulee joko liian tummia tai vaaleita. Mutta onneksi joukkoon mahtuu hyviä ja kivojakin, joka tuntuu palkitsevalta.
 
Viikon aikana oon käsitellyt uskomattoman määrän kuvia! Sitten vielä kun oon siivoillut mun albumeita, niin kyllä on tullut vietettyä paljon aikaa valokuvien parissa. Niin paljon, että kun oon mennyt nukkumaan, niin en oo jaksanut lukea kuin muutaman sivun Akua. Myöhemmin oon havahtunut siihen, että valo on päällä, napsaissut sen pois ja jatkanut unia. Mutta nyt kun vahvasti näyttää, että lumet lähtee, niin ei varmaankaan tuu kuvattua niin paljon kuolleen näköistä maisemaa. Tietty siinäkin olisi yksi harjoittelun & kokeilun paikka kokeilla, että millaisia kuvia sitten saan... Mutta lomailkoon nyt kamera jonkin aikaa.
 
“Aika kultaa muistot ja vaalentaa valokuvat” ; ) Tuo on tullut monesti mieleen kun oon käynyt läpi vanhoja kuvia. Kyllä oon ollut yllättynyt miltä jotkut kuvat näyttävät. En muistanut niitä sellaisina. Ilmeisesti aiemmin mulla on ollut rima alempana kuin nyt. Nyt kyllä en taltioisi tuollaisia kuvia. Vaikka paljon oon poistanut kuvia, niin silti urakka on vielä kesken. Nyt vasta oon päässyt vuoden 2012 lokakuun albumiin, että vielä on jokunen albumi läpikäymättä ; ) Osanhan olin jo aiemmin käynyt läpi, mutta silti lähestulkoon jokaisesta on löytynyt poistettavaa. Ehkä seuraavalla kerralla taas löytyy jotain? ; ) Jotkut albumit ovat niin “pyhiä lehmiä”, etten edes pysty ajatella kuvien poistamista niistä. Ehkä sitten joskus kykenen poistamaan jotain Islannissa otettuja kuvia. Nyt en, kun ne ovat vaan niin niisk <3
 
Kun oon lataillut paljon kuvia, niin eipä oo tullut kuunneltua paljon nettiradiota. Mutta vkl:n avausohjelma on ollut must. Viime pe sain kuunnella ekan lähetyksen ilman ongelmia. Siinä oli sen verran kiva musakattaus, että olisin halunnut kuunnella uusinnan. Ei onnistunut. Maksimissaan kolme minsaa kerrallaan sain kuulla ennen kuin huvi loppui. Yritin kaikkia tietämiäni keinoja, mutta ei auttanut. Ohjelma jäi kuulematta. Möhnä.
 
Lauantaina sain kuunneltua ekan lähetyksen ja ripiittasin sitä muutaman kerran ennen kuin menin päikkäreille. Sinä aikana nettiradio oli hiljennyt. Noh, illalla taas jännitin, että saisinko kuulla koko ohjelman. Jep, ja sitä sitten ripiittasin monta tuntia. Poistelin kuvia ja kuuntelin sitä ohjelmaa. Mikäs sen mukavampaa, ah.
 
Tuosta herra islantilaisen uudesta albumista, että kun ite en ollut onnistunut löytämään sitä netistä, kysäisin jompun kasvattajalta, että tietäisikö hän jonkin sivuston mistä vielä etsiä. Mrs oli itekin yrittänyt ettiä, mutta ei ollut onnistunut siinä sen paremmin. Sinänsä hyvä tieto kun välillä tuntuu, etten löydä kuuklesta yhtikäs mitään : D Mrs ehdotti, että laittaisin sähkäriä muutamaan paikkaan ja sen aion tehdäkin. Jos albumia ei pysty ostamaan netistä, niin ei jää kuin yksi vaihtoehto, joka sinänsä ei olisi yhtään hullumpi... Voi voi. Kyllä nyt taas ottaa syrämestä, huoh. Tämä sydänlääke on noin kolmen ja puolen tunnin lennon päässä ja nimeltään Islislandia ; )
 
Jeps jeps. Tämmöstä tällä kertaa. Vielä ennen maanantain kuvia kerron, että nyt on laitettu edelliseen postaukseen muutama harjoituskuva.
 
 
             t11.jpg
                                           Vetoleikkiä taasen ;D
 
 
             t10.jpg
                                Karvasammakot vaihtavat kuulumisiaan.
 
 
             t4.jpg
                            Jomi livahtaa huipulle lumivuorenvahdin ohi.
 
 
             t5.jpg
                                                Pieni leikkihetki...
 
 
             t6.jpg
 
 
 
             t7.jpg
 
 
 
             t8.jpg
                                            ...saa hymyilemään.
 
 
             t9.jpg
                                   Karvapallovyöry lumivuorenrinteellä ;)
 
 
             t2.jpg
                                               Tiirailijat huipulla.
 
 
Peeeässs Tähän mennessä lumivuori on huomattavasti kutistunut maanantaista. Onko sen kasvukausi nyt ohi? Tältäkö viherpeukaloista tuntuu kun ne yrittävät kasvattaa jotain? ;D