Hyvin tuli nukuttua ja vasta kellon piipattua nousin ylös. Lenkuralle, valmisteluja ja töihin. Töiden jälkeen Jomi piipahti pihalla ja sitten lähdin isosten kanssa lenkuralle. Tunnin jälkeen tankkasin, pakkasin repun ja sulloin Jomin pukuun. Sinänsä ei ollut niin nuukaa, vaikka Jomi olisi kurastunut, mutta märkään koiraan tarttuu hiekka helpommin ja sittenhän vasta koiruus likainen olisikin.
 
Olin laittanut Jomille fleksin kun mulla oli kädet hellänä edellispäivän vetämisestä. En jaksanut yhtään vetämistä ja toivoin, että pidempi naru säästäisi mun käsiä. En jaksanut ottaa mukaan normihihnaa. Tuumailin, että ei sillä kai väliä kummanlainen talutin mulla olisi. Fleksin saisi tarvittaessa lyhyemmälle, jos vaikka taas oli muiden edestä kävelyä.
 
Oltiin kai joku 10 minsaa ennen treenien alkua hallilla, mutta silti se oli kiinni. Istuin penkille odottelemaan. Kohta kouluttaja tuli paikalle ja Jomi alkoi intoilla. Kouluttaja alkoi höpöttää Jomille ja paijaili poikaa. Musta tuntuu, että kouluttaja on ihastunut Jomiin, meinaan sen verran paljon se silittelee ja höpöttelee hömpylle. Tai sitten tunne johtuu vaan siitä, ettei rally-ope kiinnitä koiriin isompaa huomiota.
 
Fleksi oli vähän hankala kun piti laittaa hömpy kiinni johonkin siksi aikaa kun autoin yhtä kantamaan pöytää. Mutta kyllä mä sain viritettyä Jomin venaamaan fleksin kanssa. Siihen Jomi sai jäädä kun menin toiselle lohkolle (halli on jaettu neljään osaan) kuuntelemaan opea. Tai ainakin yrittämään. Oli vaikeaa kuulla mitä ope puhui kun koirat haukkuivat. Ope sanoi, ettei koirien haukkuminen haitannut. Ai jaa, kyllä musta olisi kiva saada selvää puheesta. Hömpy oli hiljaa ja olin pienestä niin ylppiä, että! Siellä oli yksi borderi, joka ei vaan alistunut kohtaloonsa seinäruusuna. Yksi ryhmäläisistä huomasi koiruuden jyrsivän hihnaa. Omistaja kävi keskeyttämässä touhun ja palasi kuuntelemaan. Ei mennyt kauaa kun tuo koiruus oli vapaa pieni hihnankappale pannastaan roikkuen. Omistaja vei koiransa autoon.
 
Päivän esteet olivat pöytä ja keinu. Ope neuvoi laittamaan pöydän siihen kulmaan namin, jolta koira ei saa mennä pöydälle. Tuota tehtiin sen aikaa kunnes koira oli hoksannut, että pöydälle piti hypätä. Kun koira oli pöydällä, sitä namitettiin siinä hetki ja sitten pyydettiin alas. Mulle oli ylläri, että asento pöydällä oli vapaa. Ehkä muistan väärin, mutta jotenkin mulla oli sellainen käsitys, että pöydällä pitää olla maassa. Joko tämä on muuttunut sitten oman ageilun tai sitten vaan opetettiin laittamaan koira maahan kun siitä sen on vaikeinta lähteä liikkeelle.
 
Ihan muuten vaan kokeilin, että menikö hömpy pöydälle ilman namin laittoa. Jep, sinne meni seisomaan, josta namittelin sitä. En vielä ole päättänyt minkä asennon aion vaatia kun herra on pöydällä. Mutta Jomi sai heti esiin villakoiran ytimen ja meni pöydälle kuin vanha tekijä. Intoa oli niin, että pieni poika meinasi haljeta. Kerran olin jonkun 1-2 metrin päässä pöydästä ja sanoin “pöytä”. Jomi pomppasi kylmiltään ilman vauhtia. Mä ehdin jo pelästyä, että mahtoiko nyt käydä ikävästi, mutta onneksi intoilijan hyppy riitti maaliin asti. Tässä fleksi oli hyvä kun sai pidennettyä matkaa ilman, että koira oli irti. Muut kun pyörivät samalla alueella tehden eri juttuja. Piruuttani kokeilin maxipöytää ja hyvin sekin sujui. Jomi saisi luvan olla sen 42 cm, joksi se on mitattu muutamassa näyttelyssä ja rallykisassa. Agin kokorajat ovat arsiista.
 
Odotteluaikana vähän tokoilin ja rallyilin hömpyn kanssa. Lisäksi tarjosin sille lelua vedettäväksi. Se on hyvä testi selvittää Jomin mielentilaa. Jos se tarttuu leluun, niin se on silloin se sama Jomi, jonka mä tunnen, joka se on kotona. Mutta jos ei, niin sitten herra ei ole ihan oma ittensä. Välillä se tarttui leluun ja veti äristen muristen. Välillä taas meni päälle sijaistoiminto maan nuuskimisen muodossa. Päälle päin en näe, että tarttuuko Jomi leluun vaiko ei. On jotenkin hassua miten ailahtelevainen tuo voi olla.
 
Kiva, että keinu tuli jo näin varhaisessa vaiheessa ja kiva, ettei vasta viikon päästä. Mä vähän epäilin, että mahtaako Jomi mennä keinulle – siitäkin huolimatta, että se oli vain “ylämäki”. Keinun toinen pää tuettiin hypyn aidalla. Koira piti ohjata keinulle ja toisessa päässä kouluttaja odotti namien kanssa. Kun oli hetki namitettu, koira nostettiin alas ja sama uusiksi. Jomi sai taas nopeasti kiinni ideasta ja kun tämä sujui hyvin, kokeiltiin mitä Jomi meinasi siitä, että keinua laskettiin hitaasti alas sen syödessä kontaktiosuudella. Ei meinannut mitään. Siinä poju pysyi herkuttelemassa keinun liikkuessa kohti maata. Kun keinu oli maassa, mun piti pyytää Jomia tulemaan pois esteeltä.
 
Liikkuminen ei haitannut, joten seuraavaksi räminätestiä. Keinu tuettiin toisesta päästä niin, että toinen pää jäi vähän ilmaan. Koiran piti tulla esteelle sivulta kontaktialueelle. Taaskin Jomi oli nopeasti hoksannut, että mitä nyt piti tehdä saadakseen namia. Kouluttaja ihmetteli, että miten Jomi niin äkkiä taas keksi mitä piti tehdä. En sitten tiedä, että oliko siinä niin hirveesti muita vaihtoehtoja...
 
Lopuksi kouluttaja antoi neuvoja miten voi ite harjoitella. Sanoi, ettei vauhtiin kannata puuttua, ellei siitä tule ongelma. Musta tuntuu, että hömpyn kohdalla siitä voi tulla ongelma, meinaan kovalla kiireellä se kiipesi laudan toiseen päähän.
 
Jomin innokkuus oli tarttuvaa. Kun näki, että toinen nauttinauttinautti tekemisestä (tai syömisestä), niin itellekin tuli tosi kiva fiilis. 99%:sesti Jomi on ollut tuolla hallilla se sama kuuliainen “tokopoika”, joka se oli  viiskuisena pentunäyttelyssä. Kun tehdään jotain, sillä on se sama palvova ja odottava ilme kuin silloinkin oli.
 
Kun tuli tilaisuus, otettiin hetki suoraa putkea. Käytin tässä samaa tekniikkaa kuin hypyssä käytettiin viikko sitten. Nameja alustalle putken toiseen päähän, palasin Jomin luo, odotutin hetken ja sitten “putki”. Jomi singahti putken läpi palkkaamaan itteään. Taaskin se odotti lähtölupaa silleen kumarassa. Voipi olla, että vielä joskus tapellaan siitä, että kumpi määrää koska esteille mennään. Toki yritän opettaa herralle, että pitäisi malttaa odottaa lupaa. Mutta se asento antaa mulle sellaisen fiiliksen, että jos jossain risahtaisi joku risu, niin Jomi olisi jo menossa. Se on niin lähtövalmiina : D
 
Aloittelijoille pidettiin pieni monistesulkeinen. Käytiin läpi ihan perusjuttuja koskien TSAU:ta ja sen käytäntöjä. Lisäksi kouluttaja kertoi mitä milläkin kerralla olisi tarkoitus tehdä.
 
Oli muutama plusaste kun lähdettiin liikenteeseen. Toppatakin laittaminen tuntui hölmöltä, mutta se oli just hyvä valinta. Tällä kertaa en palellut hallilla eikä myöskään tullut kuuma. Nyt touhuttiin lähestulkoon koko ajan jotain. Kouluttajakin kannusti siihen, ettei koirat kylmettyisi.
 
Isosten ulkoilun jälkeen olikin jo mentävä unille.
 
Taas heräsin vasta kelloon. Lähdettiin puolentoista tunnin lenkuralle pienessä pakkasessa tähtitaivaan alle. Oli ihanaa, että koirat pysyivät puhtaina! Kun aamu oli alkanut niin optimaalisesti, luulin jo, että nyt sujuu loppuviikko hyvin. Väärässä olin, sillä jo iltakuudelta silmät eivät enää pysyneet auki. Puoli yksitoista ne taas pysyivät turhankin hyvin auki. Siinä oli sen yön unet. Ei siis ole mitään merkitystä, vaikka herääkin myöhemmin. Unen metsästystä viikko taas oli... Tosin kävi sen verran hyvin, että kahtena viimeisenä päivänä pystyin mennä töihin aiemmin ja se sitten sai viikon tuntumaan vähän kevyemmältä.
 
Mukavaa oli sekin, että juuri noina kahtena aamuna ratiossa oli mun lempparijuontaja juontamassa aamulähetystä. Olipa kivaa kuulla taas tuota lämmintä, pehmeää ja hymyilevää ääntä. Sitä kuulee ihan liian harvoin. Ja tänään lähtivät viimeiset unihiekat viimeistään vähän ennen seiskan uutisia. “Well, Crocodile Rocking is something shocking when your feet just can´t keep still. I never knew me a better time and I guess I never will. Oh, Lawdy mama those Friday nights when Susie wore her dressess tight and the Crocodile Rocking was out of sight. Laa-la-la-laa...” EJ ja “Crocodile Rock” jatkoivat lempparijuontajan jälkeen korvieni hellimistä : ) Sitten vielä kun oli kiva työ ja sain tehtyä sarjan loppuun, niin kyllä oli kiva fiilis aloittaa vkl! : )
 
Töistä suuntasin M&M:iin. Siellä on nyt pe & la tosi hyvässä tarjouksessa sapuska, jota pojat syövät. Äippä oli tarjoutunut kuskiksi, mutta harmillisesti hän pääsi töistä vasta viideltä. Ruokaa oli vain tietty määrä, joten en uskaltanut jättää hakua niin myöhäiseksi. Päätin hakea säkit ite, vaikka se tiesikin pyörän lykkimistä.
 
Sitten äippä sai hyvän idean ja sitä sitten kyselemään kun maksoin ostoksiani. Se sopi ja autoin kiikuttamaan säkit sivuun. Tuntui hassulta kävellä ulos kaupasta pelkän sampoopullon kanssa kun kuitenkin ostosten loppusumma oli ollut aikas iso.
 
Pistin äipälle viestiä, että hänen idis onnistui ja suuntasin sitten rismaan. Pääsin sittenkin käymään kaupassa ilman ylimääräisiä polkemisia. Ihan mahtavaa!
 
Postilaatikon sisältö oli pettymys. Kun nyt vaan ei olisi mitään häikkää. Äääh, mä olin suunnitellut tästä ihan erilaista vkl:a. Ai niin, postilaatikosta tuli mieleen, että maanantaina tuli Kennelliitolta postia. Jomin messarista saadusta tittelistä tuli joku tiplomi tai jotain.
 
Käytiin triplettelemässä ja sen jälkeen annoin pojille luut, jotka olin ostanut Turun näyttelystä. Saivat puhdistella niitä jonkin aikaa pihalla ennen kuin bileet saattoivat jatkua sisällä.
 
Sitten oli pakko ottaa muutaman tunnin unet. Olihan mun päivä alkanut jo iltakasin aikaan...
 
Puoliseiskan aikoihin äippä tuli mukanaan aiemmin päivällä maksetut ruokasäkit. Ihan mahtavaa, että meni näin näppärästi kolmen ruokasäkin hommaaminen : )
 
Tällä viikolla ei olla treenitty mitään. Haluaisin kyllä, mutta on se mukavaa välillä vaan kävelläkin. Kaikkea kun en saa päivääni mahtumaan. Huippupäivä sisältäisi mettäilyä, kävelyä ja treenimistä. Kehen pitää ottaa yhteyttä, jotta päivää saisi venytettyä pidemmäksi? ; )